Verenluovutus

Verenluovutus käynnissä

Verenluovutus on toimenpide, jossa terveestä nisäkkäästä kerätään verta. Tärkeimpiä verivalmisteita, joita luovutetusta verestä valmistetaan, ovat punasolu-, verihiutale- ja veriplasmavalmisteet. Verta tarvitaan myös annettavaksi esimerkiksi onnettomuuksien uhreille, syöpäpotilaille ja tukihoitona leikkauksissa. Suomessa ylläpidetään veripankkeja ihmisen, hevosen, koiran ja kissan verelle.

Suomessa ihmisten verenluovutuksia järjestää ja verta käsittelee SPR:n Veripalvelu. Veripalvelukeskus sijaitsee Helsingin Kivihaassa. Suomessa on Kivihaassa sijaitsevan Veripalvelukeskuksen lisäksi 9 veripalvelutoimistoa, jotka sijaitsevat Helsingissä (Sanomatalo), Espoossa, Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Seinäjoella. Lisäksi Veripalvelu järjestää nion 1500 verenluovutustilaisuutta vuosittain eri puolilla Suomea. Veripalvelu perustettiin vuonna 1948. Uranuurtajatyön laitoksen kehityksessä teki professori Harri Nevanlinna.

Eläinten verenluovutuksia järjestää Helsingin yliopiston Yliopistollinen eläinsairaala.

Historiaa

Alun perin verenluovutustoiminnan Suomessa aloittivat partiolaiset vuonna 1935. Helsinkiläisen Töölön Siniset -lippukunnan lippukunnanjohtaja toimi ensimmäisenä verenluovuttajana. Tämän johdosta hän sai ajatuksen perustaa erityinen yhteisö hankkimaan verenluovuttajia. Yhteisö sai nimen Veriliitto ja sitä hoitivat partiolaiset vuoteen 1939, jolloin sen tehtävät siirtyivät armeijan lääkintäjoukoille sotatoimien alkamisen johdosta.

Naistenklinikka luovutti Veriliitolle toimitilan kellaristaan. Sinne perustettiin Veriliiton toimisto. Toimisto käsitti työpöydän, puhelimen ja arkistokaapin, johon kerättiin tietoja mahdollisista verenluovuttajista. Kun verta tarvittiin, Veriliiton päivystäjä soitti luovuttajalle, ja tämä saapui kulloinkin tarvittuun sairaalaan antamaan verta. Luovutus tehtiin vielä tuolloin niin sanotulla suorasiirrolla, jonka toteutti anestesialääkäri. Vasta sotavuosina alettiin verta kerätä hyytymisen ehkäisyaineella varustettuihin pulloihin, koska suorasiirto oli liian riskialtis toimitettavaksi etulinjan joukkosidontapaikoilla ja kenttäsairaaloissa. Viimeiset suorat verensiirrot tehtiin 1950-luvulla, joskin muutamassa keskussairaalassa anestesiaylilääkärit vaativat taidon säilyttämistä ja suorasiirtovälineistön pitämistä kaiken varalta valmiina. Lopullisesti menetelmä museoitiin vasta 1980-luvulla. Ainakin yksi alkuperäispakkauksessa oleva välineistö on säilynyt ja on näytteillä lasikaapissa Helsingin Veripalvelutoimistossa.

Sodan päätyttyä perustettiin nykyinen Veripalvelu.

Ihmisten verenluovutus Suomessa

Vuonna 2013 Suomessa luovutettiin lähes 114 000 litraa verta. Verta luovutti noin 132 000 eri henkilöä. Ensikertalaisia heistä oli 15 000. Verenluovutuksessa luovutetaan kerralla 500 millilitraa verta, joka otetaan kyynärtaipeesta. Veri kerätään verenkeräykseen suunniteltuun pussisettiin.

Verenluovuttajan on oltava terve, vähintään 50 kg painava ja 18–70-vuotias. Ensimmäistä kertaa luovuttava saa olla korkeintaan 59-vuotias. Miehillä veren hemoglobiinipitoisuuden on oltava 135–195 g/l ja naisilla 125–175 g/l. Kahden luovutuksen välillä on oltava miehillä vähintään 61 vuorokautta ja naisilla 91 vuorokautta. Suositeltu määrä luovuttaa kokoverta on naisille 1–3 kertaa vuodessa ja miehille 1–4 kertaa vuodessa.

Koko asiointi verenluovutuspisteessä kestää puolesta tunnista ylöspäin. Luovuttajalta tarkastetaan henkilöllisyys, hän joutuu vastaamaan terveydentilakyselyyn ja hänen verensä hemoglobiinipitoisuus mitataan ennen verenluovutusta. Lopuksi hänelle tarjotaan juotavaa ja syötävää.

Verenluovutus ja verensiirrot ovat Suomessa turvallisia, mikä johtuu osittain siitä, että Suomessa ei verenluovutuksesta makseta palkkioita. Suomessa ei ole todettu yhtään luovutetun veren välityksellä tarttunutta HIV-infektiota sitten vuoden 1985, jolloin verenluovuttajien HIV-seulonta käynnistettiin. Viimeisin verivalmisteen välityksellä potilaaseen siirtynyt hepatiitti C -tartunta on vuodelta 2000, minkä jälkeen HCV:n seulontamenetelmiä on tehostettu, eikä tartuntoja ole todettu. HIV:n ja hepatiittien lisäksi verestä tutkitaan myös syfilisbakteeri, parvovirus, veriryhmä ja punasoluvasta-aineet. Luovuttajan luvalla hänen verestään voidaan tutkia myös muita veriryhmäominaisuuksia, joiden avulla voidaan löytää erityisille potilasryhmille sopivaa verta.

Noin joka kymmenes suomalainen ei voi luovuttaa verta. Väliaikaisia luovutusesteitä koituu esimerkiksi hammashoidosta (vuorokausi), kuumeisesta flunssasta (kaksi viikkoa), tähystystutkimuksesta (neljä kuukautta), tatuoinnista (neljä kuukautta) ja limakalvolävistyksestä (neljä kuukautta). Tähystystutkimuksen, tatuoinnin ja lävistyksen aiheuttamat varoajat olivat aikaisemmin kuusi kuukautta, mutta ne lyhennettiin vuoden 2009 alusta neljään kuukauteen uusien, entistä tarkempien tutkimusmenetelmien ansiosta. Pysyvään luovutusesteeseen johtavia sairauksia ovat esimerkiksi sepelvaltimotauti, aivoinfarkti, keuhkoahtaumatauti, epilepsia, pahanlaatuiset kasvaimet ja HIV. Pysyvään luovutuskieltoon johtaa myös esimerkiksi ruiskuhuumeiden käyttö. Miesten välisen seksin harjoittaminen ei enää aiheuta pysyvää verenluovutuskieltoa.

Katso myös

• Veripalvelu
• Veriryhmä
• Verenluovutuksen kriteerit

Aiheesta muualla

• Veripalvelu
• Eläinten veripankki Yliopistollisen Eläinsairaalan Ystävät.