Ero sivun ”Pihka” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p →Pihka lääkinnässä: w |
p Botti lisäsi luokkaan Seulonnan_keskeiset_artikkelit |
||
| Rivi 27: | Rivi 27: | ||
[[Luokka:Kasvitiede]] |
[[Luokka:Kasvitiede]] |
||
[[Luokka:Hartsit]] |
[[Luokka:Hartsit]] |
||
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]] |
|||
Versio 4. helmikuuta 2015 kello 04.38
Pihka on eteeristen öljyjen ja hartsien seos, jota havupuut erittävät pihkasolujen välissä oleviin pihkaonteloihin ja -tiehyisiin. Puun haavoihin valuva pihka suojaa sitä bakteereilta sekä tuhohyönteisiltä ja -sieniltä. Männyn ja kuusen pihka on väriltään kellertävää. Tavallista havupuiden pihkaa ei pidä sekoittaa meripihkaan, joka on fossiilista pihkaa. Aikaisemmilla vuosisadoilla pihkaa pureksittiin purukumin lailla.
Pihka lääkinnässä
Kuusen pihkaa on käytetty ihotautien lääkinnässä. Kuusenpihkavoide on saanut Lääkelaitokselta myyntiluvan.[1]
Ensimmäinen suomalainen maininta pihkasta lääkkenä on Benedictus Olain lääkärikirjassa vuodelta 1578. Siinä sitä suositeltiin säärihaavoihin. Sitä on perinteisesti käytetty palovammoihin, paiseisiin ja ihottumiin. Männynpihkan ominaisuudet eivät ole yhtä hyviä.[2]
Lääkäri Arno Sipponen on tehnyt pihkasta väitöskirjan.[3] Hän tutustui pihkahoitoon Kolarissa, jossa sillä parannettiin vanhuksen painehaava, vaikka oli jo määrätty amputointi. Pohjois-Suomessa pihkahoito on aktiivisessa käytössä.[2]
Katso myös
Viitteet
- ↑ Yle.fi luettu 5.9.2008
- ↑ a b Pihkasta tuli huippulääke Yle 6.3.2012
- ↑ Väitöstilaisuus: Arno Sipponen: Lääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto / Tapahtumat. 2013. Viitattu 26.5.2013.
Kirjallisuutta
- Metsälä, Harri: Pihka. Helsinki: Kustantajat Sarmala: Rakennusalan kustantajat, 2001. ISBN 951-664-074-5.
Aiheesta muualla
- Kåda (esittelee pihkan nimityksiä, käyttöä ja historiaa) (ruotsiksi)
- Ylen Elävä arkisto: Pihkaa haavoihin ja loput lattialle