Ero sivun ”Pakkoyrittäjä” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
KLS (keskustelu | muokkaukset) p linkkejä |
Lisää asiatietoa neutraalista lähteestä |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Pakkoyrittäjä''' tai '''näennäisyrittäjä''' tarkoittaa henkilöä, joka on joutunut työllistämään itse itsensä vastoin tahtoaan. Pakkoyrittäjäksi on voinut joutua esimerkiksi sen jälkeen, kun on tullut irtisanotuksi entisestä palkkatyöstään.<ref name=mattila/> |
'''Pakkoyrittäjä''' tai '''näennäisyrittäjä''' tarkoittaa henkilöä, joka on joutunut työllistämään itse itsensä vastoin tahtoaan. Pakkoyrittäjäksi on voinut joutua esimerkiksi sen jälkeen, kun on tullut irtisanotuksi entisestä palkkatyöstään.<ref name=mattila/> Pakkoyrittäjänä voidaan pitää myös vapaaehtoisesti yrittäjäksi ryhtynyttä, joka haluaisi siirtyä palkkatyöhön, ja eläkeiän saavuttanutta yrittäjää, joka ei saa yritystään realisoiduksi.<ref name=okko/> |
||
Pakkoyrittäjä-sanaa on kritisoitu, sillä työttömän ei Suomessa ole pakko ryhtyä yrittäjäksi. Tilalle on tarjottu käsitettä ''vastentahtoinen yrittäminen''. Yritttäjyystieteissä pakkoyrittäjä on vakiintunut termi, vaikka sen määritelmästä ei olekaan yksimielisyyttä. Termi on saanut alkunsa motivaatiokeskustelusta, jonka mukaan ihminen kokee yrittäjyyden joko mahdollisuutena tai pakkona. Nyttemmin asiaa ei kuitenkaan nähdä yhtä mustavalkoisena, vaan puhutaan pakosta osasyynä yrittäjyyteen.<ref name=okko>Okko, Sari: Milloin olen pakkoyrittäjä? Ilmarinen 3/14, ISSN 1239-050X</ref> |
|||
Pakkoyrittäjälle on tyypillistä, ettei hän ole harkinnut yrittäjyyttä. Yrittäjyyteen joudutaan työelämässä tapahtuneen pettymyksen, esimerkiksi työttömyyden kautta. Pettymys heijastuu pakkoyrittäjän uraan ja erottaa pakkoyrittäjän "tavallisesta" yrittäjästä.<ref name=okko/> |
|||
Suomessa on noin 152 000 ''[[itsensätyöllistäjä]]ä'', mikä vastaa 6 prosenttia työikäisistä. Erään tutkimuksen mukaan viidennes itsensätyöllistäjistä työskentelee [[yrittäjä]]nä vastentahtoisesti. Yli 40 % itsensätyöllistäjistä ilmoitti, ettei vastaavaa palkkatyötä ei ollut tarjolla, jolloin yrittäjyys tarjosi tavan työllistyä.<ref name=tyopiste>[http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Lapparihipsteri_raksatyolainen_pakkoyrittaja_itsensatyollistajia_on_moneen_lahtoon.aspx Läppärihipsteri, raksatyöläinen, pakkoyrittäjä… itsensätyöllistäjiä on moneen lähtöön] Työpiste-lehti 19.11.2014</ref> |
Suomessa on noin 152 000 ''[[itsensätyöllistäjä]]ä'', mikä vastaa 6 prosenttia työikäisistä. Erään tutkimuksen mukaan viidennes itsensätyöllistäjistä työskentelee [[yrittäjä]]nä vastentahtoisesti. Yli 40 % itsensätyöllistäjistä ilmoitti, ettei vastaavaa palkkatyötä ei ollut tarjolla, jolloin yrittäjyys tarjosi tavan työllistyä.<ref name=tyopiste>[http://tyopiste.ttl.fi/Uutiset/Sivut/Lapparihipsteri_raksatyolainen_pakkoyrittaja_itsensatyollistajia_on_moneen_lahtoon.aspx Läppärihipsteri, raksatyöläinen, pakkoyrittäjä… itsensätyöllistäjiä on moneen lähtöön] Työpiste-lehti 19.11.2014</ref> |
||
Versio 26. marraskuuta 2014 kello 14.45
Pakkoyrittäjä tai näennäisyrittäjä tarkoittaa henkilöä, joka on joutunut työllistämään itse itsensä vastoin tahtoaan. Pakkoyrittäjäksi on voinut joutua esimerkiksi sen jälkeen, kun on tullut irtisanotuksi entisestä palkkatyöstään.[1] Pakkoyrittäjänä voidaan pitää myös vapaaehtoisesti yrittäjäksi ryhtynyttä, joka haluaisi siirtyä palkkatyöhön, ja eläkeiän saavuttanutta yrittäjää, joka ei saa yritystään realisoiduksi.[2]
Pakkoyrittäjä-sanaa on kritisoitu, sillä työttömän ei Suomessa ole pakko ryhtyä yrittäjäksi. Tilalle on tarjottu käsitettä vastentahtoinen yrittäminen. Yritttäjyystieteissä pakkoyrittäjä on vakiintunut termi, vaikka sen määritelmästä ei olekaan yksimielisyyttä. Termi on saanut alkunsa motivaatiokeskustelusta, jonka mukaan ihminen kokee yrittäjyyden joko mahdollisuutena tai pakkona. Nyttemmin asiaa ei kuitenkaan nähdä yhtä mustavalkoisena, vaan puhutaan pakosta osasyynä yrittäjyyteen.[2]
Pakkoyrittäjälle on tyypillistä, ettei hän ole harkinnut yrittäjyyttä. Yrittäjyyteen joudutaan työelämässä tapahtuneen pettymyksen, esimerkiksi työttömyyden kautta. Pettymys heijastuu pakkoyrittäjän uraan ja erottaa pakkoyrittäjän "tavallisesta" yrittäjästä.[2]
Suomessa on noin 152 000 itsensätyöllistäjää, mikä vastaa 6 prosenttia työikäisistä. Erään tutkimuksen mukaan viidennes itsensätyöllistäjistä työskentelee yrittäjänä vastentahtoisesti. Yli 40 % itsensätyöllistäjistä ilmoitti, ettei vastaavaa palkkatyötä ei ollut tarjolla, jolloin yrittäjyys tarjosi tavan työllistyä.[3]
Pakkoyrittäjyyttä on kritisoitu mm. siitä, että se olisi työnantajien keino välttää työnantajavelvollisuuksia ja säästää kustannuksia. Pakkoyrittäjän työtä tilaava yritys voi kritiikin mukaan sanella työn ehdot ilman työehtosopimuksen tai lainsäädännön palkansaajalle takaamaa minimiturvaa. Pakkoyrittäjän toimeentulo ja sosiaaliturva on herättänyt huolta.[1][4][5]
Mm. SAK ilmoittaa tavoitteekseen pakkoyrittäjyyden estämisen.[6]
Viitteet
- ↑ a b Noora Mattila: Pakkoyrittäjyys yleistyy Suomessa rajusti Helsingin Sanomat 21.9.2011
- ↑ a b c Okko, Sari: Milloin olen pakkoyrittäjä? Ilmarinen 3/14, ISSN 1239-050X
- ↑ Läppärihipsteri, raksatyöläinen, pakkoyrittäjä… itsensätyöllistäjiä on moneen lähtöön Työpiste-lehti 19.11.2014
- ↑ Jukka Kärnä: Pakkoyrittäjyys on työn polkumyyntiä Etelä-Saimaa 14.12.2011
- ↑ Yle.fi: Pakkoyrittäjyys vakiintuu työelämässä 5.7.2012
- ↑ SAK:n kannat: Itsensä työllistäminen Viitattu 16.1.2014