Ero sivun ”Vallankaappaus” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p luokkansa pääartikkeli
epäolennaista ja epäilyttävää sisältöä pois -osin myös paikkansapitämätöntä +fix +kh
Rivi 1: Rivi 1:
'''Vallankaappaus''' tarkoittaa valtion johdon syrjäyttämistä äkillisellä, yleensä sotilaallisella, operaatiolla. Usein tärkeimmät hallintorakennukset miehitetään, joukkotiedotusvälineistä tärkeimmät otetaan haltuun ja valtiojohto pidätetään tai ajetaan maanpakoon. Tämän jälkeen maan johtoon nimitetään kaappauksen johtajat. Usein kaappauksen järjestäjänä on (sotilas)juntta. Joskus pidetään näennäiset vaalit, joissa kaappauksen johtaja valitaan esimerkiksi presidentiksi, mutta usein kaappaajat ovat luopuneet vallasta akuutin kriisin mentyä ohi.
'''Vallankaappaus''' tarkoittaa valtion johdon syrjäyttämistä äkillisellä, yleensä sotilaallisella, hankkeella. Usein tärkeimmät hallintorakennukset miehitetään, joukkotiedotusvälineistä tärkeimmät otetaan haltuun ja valtiojohto pidätetään tai ajetaan maanpakoon.


Vallankaappauksen edellytyksenä on asevoimien enemmistön ja väestön pysyminen passiivisena sekä joidenkin sotilasosastojen tuki.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia. Osa 10| Julkaisija = Otava| Vuosi = 1981| Tekijä = | Suomentaja = | Luku = | Sivu = 7631| Sivut = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn = 951-1-06271-9| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref> Usein hallitukselle uskolliset ja kapinalliset sotilasosastot ottavat yhteen. Monissa kehitysmaissa vallankaappaukset ovat yleisiä, lähinnä heikon demokraattisen perinteen takia. Kuvaava esimerkki epäonnistuneesta vallankaappauksesta on [[Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991|Neuvostoliiton vallankaappausyritys]] 1991, jossa suurin osa väestöstä ja asevoimista kieltäytyi tottelemasta kaappaajia ja nousi vastarintaan kaappauksen kuivuessa kasaan parissa päivässä.
Vallankaappauksen edellytyksenä on asevoimien enemmistön ja väestön pysyminen passiivisena sekä joidenkin sotilasosastojen tuki.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia. Osa 10| Julkaisija = Otava| Vuosi = 1981| Tekijä = | Suomentaja = | Luku = | Sivu = 7631| Sivut = | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn = 951-1-06271-9| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}</ref> Joskus hallitukselle uskolliset ja vallankaappausta tukevat sotilasosastot ottavat yhteen. Monissa kehitysmaissa vallankaappaukset ovat yleisiä, lähinnä heikon demokraattisen perinteen takia.


==Katso myös==
==Katso myös==

Versio 22. marraskuuta 2014 kello 01.33

Vallankaappaus tarkoittaa valtion johdon syrjäyttämistä äkillisellä, yleensä sotilaallisella, hankkeella. Usein tärkeimmät hallintorakennukset miehitetään, joukkotiedotusvälineistä tärkeimmät otetaan haltuun ja valtiojohto pidätetään tai ajetaan maanpakoon.

Vallankaappauksen edellytyksenä on asevoimien enemmistön ja väestön pysyminen passiivisena sekä joidenkin sotilasosastojen tuki.[1] Joskus hallitukselle uskolliset ja vallankaappausta tukevat sotilasosastot ottavat yhteen. Monissa kehitysmaissa vallankaappaukset ovat yleisiä, lähinnä heikon demokraattisen perinteen takia.

Katso myös

Viitteet

  1. Otavan suuri ensyklopedia. Osa 10, s. 7631. Helsinki: Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.