Ero sivun ”E. N. Setälä” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
(Näytä kaikki arviointia odottavat muutokset)
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p KB vapaa
p Botti korvasi luokan Kokoomuslaiset poliitikot luokalla Kansallisen Kokoomuksen poliitikot
Rivi 131: Rivi 131:


{{AAKKOSTUS:Setälä, Eemil Nestor}}
{{AAKKOSTUS:Setälä, Eemil Nestor}}

[[Luokka:Fennistit]]
[[Luokka:Fennistit]]
[[Luokka:Helsingin kaupunginvaltuutetut]]
[[Luokka:Helsingin kaupunginvaltuutetut]]
Rivi 136: Rivi 137:
[[Luokka:Kansanedustajat]]
[[Luokka:Kansanedustajat]]
[[Luokka:Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston professorit]]
[[Luokka:Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston professorit]]
[[Luokka:Kokoomuslaiset poliitikot]]
[[Luokka:Kansallisen Kokoomuksen poliitikot]]
[[Luokka:Nuorsuomalaiset poliitikot]]
[[Luokka:Nuorsuomalaiset poliitikot]]
[[Luokka:Suomalaiset diplomaatit]]
[[Luokka:Suomalaiset diplomaatit]]

Versio 4. marraskuuta 2014 kello 11.19

Eemil Nestor Setälä
[[Tiedosto:|250px|]]
Kirkollis- ja opetustoimituskunnan päällikkö
26.3.1917 – 27.11.1918[1][2][3]
Edeltäjä Anders Wirenius
Seuraaja Mikael Soininen[4]
Opetusministeri
31.3.1925 – 31.12.1925[5]
Edeltäjä Lauri Ingman[6]
Seuraaja Lauri Ingman[7]
Ulkoasiainministeri
31.12.1925 – 13.12.1926[8]
Edeltäjä Karl Idman[5]
Seuraaja Väinö Voionmaa [9]
Kansanedustaja[10]
22.5.1907 – 31.5.1909
1.3.1910 – 31.1.1911
1.11.1917 – 1.9.1927
Henkilötiedot
Syntynyt27. helmikuuta 1864
Kokemäki[10]
Kuollut8. helmikuuta 1935 (70 vuotta)
Tuusula[10]
Arvonimivaltioneuvos (1934)
Puoliso Helmi Anni Krohn (aviol. 1891 – ero. 1913)[10]
Kristiane Nicoline Thomsen [10](aviol. 1913)
Tiedot
Puolue Nuorsuomalainen (1907–1918)[10]
Kokoomus (1918–1927)[10]
Koulutus filosofian tohtori

Eemil Nestor Setälä (27. helmikuuta 1864 Kokemäki – 8. helmikuuta 1935 Helsinki) oli suomalainen kielen- ja kansanrunoudentutkija ja poliitikko.

Setälä toimi Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professorina vuosina 1893–1929, Turun yliopiston kanslerina vuodesta 1926 ja perustamansa tutkimuslaitoksen Suomen suvun johtajana vuodesta 1930. Setälän merkitys suomen ja suomalais-ugrilaisten kielten tutkijana sekä Suomen kulttuuri- ja kielipolitiikan muovaajana on ollut erittäin huomattava. Politiikassa hän edusti ensin nuorsuomalaisia ja sittemmin kokoomusta toimien useasti Suomen opetusministerinä ja vaikuttaen runsaasti usean alan lainsäädäntöön. Syksyllä 1917 Setälä oli lyhytaikaisesti Suomen pääministeriä vastaavana Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana ja Svinhufvudin senaatin jäsenenä hänen sanotaan suurelta osin kirjoittaneen Suomen itsenäisyysjulistuksen tekstin.

Varhaisvaiheet

E.N. Setälä oli Kokemäen Setälöitä, joiden suvun todennäköinen kantaisä on Kokemäen laamanninkäräjien lautamiehenä vuonna 1455 mainittu Heikki Sonni. Suvun tunnuksena on vanhoista puumerkeistä muunneltu Z-merkki, jonka pohjalta suku otti 1940-luvulla käyttöön taiteilija Germund Paaerin piirtämän vaakunamerkin.[11] Suku viljeli Sonnin tilaa Sonnilan kylässä Kokemäellä.[12]

Setälän isä, ratsutilallinen Otto Setälä kuoli lavantautiin suurten nälkävuosien aikana vuonna 1867 ja hänet kasvatti täti miehensä kanssa, joka kuului Branderin sivistyssukuun. Setälä osoittautui niin lahjakkaaksi, että hänet lähetettiin Hämeenlinnan lyseoon.[12]

Akateeminen ura

Setälä tuli tunnetuksi jo lyseovuosinaan opettaja Arvid Genetzin rohkaisemana 16-vuotiaana laatimastaan teoksesta Suomen kielen lauseoppi (1880). Tätä teosta samoin kuin hänen myöhemmin kirjoittamaansa Suomen kielen oppikirjaa, Kaarlo Niemisen ja Aulis Ojajärven myöhemmin uudistamana, luettiin pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle asti Suomen oppikouluissa äidinkielen kieliopin oppikirjana.[12] Teoksen ensimmäisen painoksen esipuheessa Setälä sanoo kirjansa olevan pääasiassa Adolf Waldemar Jahnssonin 1871 julkaistusta tohtorinväitöskirjasta lyhennetty ja yksinkertaistettu versio. Setälän tavoitteena oli saattaa vaikeatajuinen tieteellinen teksti oppikirjaksi sopivaan muotoon, missä tavoitteessa hän hyvin nuoresta iästään huolimatta onnistuikin. Myöhemmistä laitoksista maininta teoksen riippuvuussuhteesta Jahnssonin kirjaan jäi pois, mikä on antanut Fred Karlssonille aiheen syyttää Setälää plagioinnista.

Setälä opiskeli yliopistossa luonnollisesti kielitiedettä ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1885 saaden laudaturin suomesta, latinasta ja sanskriitista sekä vertailevasta kielentutkimuksesta. Hänen väitöskirjansa suomen kielen modusten ja tempusten kehityksestä valmistui vuoden 1886 lopussa. Ensimmäisenä Suomessa käytti Setälä väitöskirjassaan nuorgrammaattista tutkimusmetodia. Vuosina 1888–1890 Setälä teki tutkimusmatkoja liiviläisten, vepsäläisten ja vatjalaisten pariin, ja matkoilta keräämänsä aineiston pohjalta hän ryhtyi valmistelemaan itämerensuomalaisten kielten vertailevaa äännehistoriaa, jonka konsonantteja käsittelevä ensimmäinen osa ilmestyikin 1891.[12]

Setälä kilpaili August Ahlqvistin kuoleman jäljiltä vapautuneesta Helsingin yliopiston suomen kielen professorin virasta Arvid Genetzin kanssa, mikä myrkytti opettajan ja oppilaan välejä. Kun suomen kielen professuuri jaettiin vuonna 1893, Genetzistä tuli fennougristiikan professori ja Setälästä suomen kielen professori.[12] Vaikka kumpikin kilpahakija näin sai professorin viran, tuli nimenomaan Setälästä se mies, joka määritteli Suomen kielitieteen ohjelman vuosikymmeniksi. Hän alkoi myös ensimmäisenä käyttää suomen kieltä yliopiston konsistorin istunnoissa[12].

Setälä hahmotteli laajan suomen kieltä ja suomalais-ugrilaisia kieliä koskevan keruu- ja julkaisuohjelman, joka sittemmin on pitkälti toteutunut. Muun muassa aloitteet Suomen murteiden sanakirjan, Suomen etymologisen sanakirjan ja Karjalan kielen sanakirjan toimittamisesta teki Setälä.

Kaarle Krohnin kanssa Setälä oli perustamassa aikakauskirjaa Finnisch-ugrische Forschungen ja toimitti sitä vuodesta 1901 alkaen. Hän oli aloittamassa myös teoksen Suomen kansan vanhat runot toimittamista.[12]

Setälän pysyvimmät tieteelliset ansiot liittyvät suomalais-ugrilaisten kielten äännesuhteiden selvittämiseen. Hänen toimittamansa Yhteissuomalainen äännehistoria on säilyttänyt asemansa fennougristiikan klassisena tutkimuksena. Siinä on ensimmäistä kertaa annettu kohtuullisen luotettava kuva itämerensuomalaisten kielten ja tärkeimpien suomalais-ugrilaisten kielten konsonantistossa ilmenevistä äännesuhteista. Suomalais-ugrilaisten kielten vokaalihistoriaa Setälä ei kuitenkaan kyennyt selvittämään. Hän kannatti pitkään virheelliseksi osoittautunutta astevaihteluteoriaa, joka oli saanut innoituksena indoeurooppalaisten kielten tutkimuksesta. Setälä oli mukana selvittämässä samojedikielten suhdetta suomalais-ugrilaisiin kieliin, ja kansanrunoudentutkimuksen alalta hän julkaisi sellaisia teoksia kuin Sammon arvoitus (1932).

Politiikka

Setälä kannatti nuorempana Suomalaisen puolueen politiikkaa ja avusti Uusi Suometar -lehteä 1891–1899. Hän toimi Valvojan toimittajana ja päätoimittajana 1897–1905. Routavuosien aikaan hän liittyi perustuslaillisiin nuorsuomalaisiin, joiden puoluehallintoon kuului vuodesta 1902 alkaen. Setälä oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä 1903–1906, valtiopäivillä pappissäädyssä 1904–1906 ja kuului eduskuntauudistuksen valmistelleeseen komiteaan. Kansanedustajana hän oli 1907–1909, 1910–1911 ja 1917–1927 sekä oli eduskunnan perustuslakivaliokunnan ensimmäinen ja moninkertainen puheenjohtaja. Hän oli myös edustajana kirkolliskokouksessa 1898, 1903 ja 1918.[12]

Keväällä 1917 muodostettuun Tokoin senaattiin Setälä tuli kirkollistoimituskunnan johtoon ("opetusministeriksi"). Sosialidemokraattien erottua senaatista saman vuoden syksyllä Setälä johti jäljelle jäänyttä "tynkäsenaattia" kolmen kuukauden ajan virkaa tekevänä puheenjohtajana. Hän jatkoi kirkollistoimituskunnan johdossa myös itsenäisyyssenaattina tunnetussa Svinhufvudin senaatissa, sekä sitä seuranneessa Paasikiven senaatissa. Hänen on sanottu suurelta osin kirjoittaneen tekstin Suomen itsenäisyysjulistukseen ja hän laati myös sen yhteydessä eduskunnalle annetun (tasavaltaisen) hallitusmuotoesityksen, joka ei vielä kuitenkaan toteutunut. Mielipiteiltään kulttuuriliberaalina Setälä oli laittamassa liikkeelle muun muassa oppivelvollisuus- ja uskonnonvapauslakia, joiden toteutuminen kuitenkin viivästyi vuoteen 1921.[12]

Setälä järjesti myös Suomen ortodoksisen kirkon "kansallistamisen", ts. erottamisen Moskovan patriarkaatin alaisuudesta vuonna 1917 ja kytkemisen toiseksi valtionkirkoksi. Hän yritti uudelleen järjestää vielä roomalaiskatolisenkin kirkon asemaa, mutta huonommalla menestyksellä.[12] Kun Suomen ortodoksinen kirkko 1923 liittyi Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen, Setälä edusti Konstantinopoliin (nyk. Istanbul) ekumeenisen patriarkan luo menneessä lähetystössä Suomen valtiovaltaa; hänelle annettiin tehtävän ajaksi täysvaltaisen ministerin asema. Muut edustajat olivat rovasti Sergei Solnstsev, Viron arkkipiispa Aleksanteri sekä Suomen uudeksi apulaispiispaksi valittu virolainen pastori Herman Aav.

Vuoden 1918 valtiomuotokiistan aikana Setälä siirtyi monarkistien puolelle ja päätyi siten kokoomukseen, jonka puheenjohtajana toimi 1920–1921. Hän vaikutti arvovallallaan suuresti Suomen lainsäädäntöön itsenäisyyden alkuvuosina. Hän oli keskeinen vaikuttaja hahmoteltaessa Suomen kielipolitiikan periaatteita ja vaikutti suuresti yliopistolakien ja tekijänoikeuslain syntyyn. Kokoomuksen oppositioasema siirsi hänet syrjemmälle päätöksenteosta, mutta hän palasi vielä opetusministeriksi Tulenheimon hallitukseen 1925 ja sitä seuranneeseen Kallion II hallitukseen ulkoministeriksi. Ulkoministerikautta seurasi lyhyehkö diplomaattiura Suomen lähettiläänä Kööpenhaminassa ja samanaikaisesti myös Budapestissa vuosina 1927–1930.[12]

Viimeiset vaiheet

Setälä valittiin 1926 J. R. Danielson-Kalmarin seuraajana yksityisen suomenkielisen Turun yliopiston kansleriksi, missä tehtävässä jatkoi kuolemaansa asti. Vielä 1930-luvulla häntä konsultoitiin asiantuntijana Helsingin yliopiston kielisuhteita uudistettaessa.[12]

Setälä vihittiin kunniatohtoriksi vuonna 1909 Leipzigin, 1911 Kristianian, 1924 Tarton sekä 1933 Budapestin yliopistossa ja hän sai Suomessa valtioneuvoksen arvonimen 1934.[12]

Setälä omisti 1920-luvun alusta alkaen Toimela-nimisen 60-hehtaarisen tilan Tuusulassa aivan Sibeliuksen Ainolan naapurissa. Hän kuoli vuonna 1935 junassa matkalla Helsingistä Järvenpäähän.[12]

Setälä on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle. Hautakiven on pystyttänyt Suomalais-Ugrilainen Seura ja siinä on kuvattu lentäviä joutsenia.

Muita ansioita

Setälä vuonna 1964 julkaistussa postimerkissä. Oikeassa alakulmassa Setälän suvun tunnettu puumerkki Z.

Setälä meni 1891 naimisiin professori Julius Krohnin tyttären, kääntäjä, kirjailija ja toimittaja Helmi Krohnin kanssa, mutta liitto päättyi eroon 1913. Heidän lapsiaan olivat monilahjakkuus Vilho Setälä, arkkitehti Salme Setälä ja kirjailija Annikki Setälä. Pian eron jälkeen Setälä meni toisiin naimisiin tanskalaisen professori Vilhelm Thomsenin tyttären Kristianen kanssa.[12]

Talonpoikaistaustainen E. N. Setälä, joka nai professorin tyttären, edusti perheineen nousevaa keskiluokkaa ja 1800–1900-luvun henkistä murrosta.

Setälä toimi myös Kustannusosakeyhtiö Otavan alkuaikoina sen johtokunnassa kirjallisena neuvonantajana. Hän oli perustamassa tutkimuskeskus Suomen sukua[12], joka myöhemmin yhdistettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Setälän panos oli keskeinen myös perustettaessa Turun yliopistoa.

Tutkimus ja muistaminen

Setälän tutkijanuraakin merkittävämpi oli hänen panoksensa paradigmaa luovana tieteen organisoijana. Setälä oli autoritäärinen ja kiistelty hahmo, ja tämä näkyy myös hänestä julkaistussa materiaalissa. Setälää ovat tutkineet useat henkilöt, ja hänestä on julkaistu monia kirjoja, kuten Saara Peltolan kirja vuodelta 1998 E. N. Setälä – Kansallinen vaikuttaja, Fred Karlssonin vuodelta 2000 oleva teos E. N. Setälä vaarallisilla vesillä. Tieteellisen vallankäytön, käyttäytymisen ja perinteen analyysi sekä Vesa Vareksen ja Kaisa Häkkisen 2001 ilmestynyt kirja Sanan valta. E. N. Setälän poliittinen, yhteiskunnallinen ja tieteellinen toiminta.

Kokemäelle pystytettiin 1998 kuvanveistäjä Lauri Astalan tekemä Setälän elämäntyötä symboloiva muistomerkki Kielioppi, joka esittää maahan juurtunutta kirjaa, jonka juurista kasvaa kielioppiteosta kannattelevia joonialaisia pylväitä.[13]

Teoksia

  • Suomen kielen lauseoppi, 1880
  • Munapoika, 1882 (murrekeräys Satakunnan alueelta)
  • Lauseopillinen tutkimus Koillis-Satakunnan kansankielestä, 1883
  • Yhteissuomalaisten klusiilien historia, 1890 (virkaväitöskirja)
  • Yhteissuomalainen äännehistoria I - II. Konsonantit, 1890–1891 (vokaaleita koskeva osa ei koskaan ilmestynyt)
  • Sammon arvoitus: Isien runous ja usko: 1. ”Suomen suku” laitoksen julkaisuja. 1. Somistanut Kalle Carlstedt. Helsinki: Otava, 1932.

Lähteet

  • Veli-Matti Autio: Setälä, Emil Nestor Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 5.1.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet

  1. ↑ www.valtioneuvosto Svinhufvudin I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  2. ↑ www.valtioneuvosto Svinhufvudin I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  3. ↑ www.valtioneuvosto Paasikiven I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  4. ↑ www.valtioneuvosto Ingmanin I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  5. ↑ a b www.valtioneuvosto Tulenheimon hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  6. ↑ www.valtioneuvosto Ingmanin II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  7. ↑ www.valtioneuvosto Kallion II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  8. ↑ www.valtioneuvosto Kallion II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  9. ↑ www.valtioneuvosto Tannerin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 25.5.2010.
  10. ↑ a b c d e f g E. N. Setälä Suomen kansanedustajat. 25.5.2010. Eduskunta.
  11. ↑ Kokemäen Setälät ry
  12. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Veli-Matti Autio: Setälä, Emil Nestor Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 5.1.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  13. ↑ Kokemäen kaupungin matkailusivut Viitattu 5.3.2011.

Aiheesta muualla

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Edeltäjä:
Oskari Tokoi 		Suomen senaatin puheenjohtaja
1917 		Seuraaja:
Pehr Evind Svinhufvud
Edeltäjä:
Anders Wirenius
Lauri Ingman 		Suomen opetusministeri
1917−1918 (Kirkollis- ja opetustoimikunnan päällikkö)
1925 		Seuraaja:
Mikael Soininen
Lauri Ingman
Edeltäjä:
Gustaf Idman 		Suomen ulkoministeri
1925–1926 		Seuraaja:
Väinö Voionmaa
Kansallisen Kokoomuspuolueen/Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajat

Hugo Suolahti | E. N. Setälä | Antti Tulenheimo | Hugo Suolahti | Kyösti Haataja | Paavo Virkkunen | Juho Kusti Paasikivi | Pekka Pennanen | Edwin Linkomies | K. F. Lehtonen | Arvo Salminen | Jussi Saukkonen | Juha Rihtniemi | Harri Holkeri | Ilkka Suominen | Pertti Salolainen | Sauli Niinistö | Ville Itälä | Jyrki Katainen | Alexander Stubb | Petteri Orpo

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=E._N._Setälä&oldid=14422881”