Ero sivun ”Mirrors (Blue Öyster Cultin albumi)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p kielenhuoltoa ja joitakin linkkejä |
p loputkin myöskin-muodot pois |
||
| Rivi 24: | Rivi 24: | ||
== Taustaa == |
== Taustaa == |
||
Blue Öyster Cult oli noussut menestyväksi valtavirran yhtyeeksi vuoden [[1976]] "[[(Don't Fear) The Reaper]]" -hitillä ja platinaa myyneellä ''[[Agents of Fortune]]'' -albumilla. |
Blue Öyster Cult oli noussut menestyväksi valtavirran yhtyeeksi vuoden [[1976]] "[[(Don't Fear) The Reaper]]" -hitillä ja platinaa myyneellä ''[[Agents of Fortune]]'' -albumilla. Myös seuraavat albumit, ''[[Spectres]]'' (kultaa) ja live-albumi ''[[Some Enchanted Evening]]'' (platinaa) menestyivät hyvin. Yhtye oli myös kovan livebändin maineessa. Monet vanhat fanit olivat tosin kritisoineet yhtyeen siirtymistä kevyempään ja radioystävällisempään, [[AOR]]-vaikutteiseen rockiin, joka oli nousussa Yhdysvalloissa 1970-luvun loppupuolella. Yhtye yritti kovasti saada "The Reaperin" kaltaista uutta hittiä, ja se uudisti tuotantotiimiä ottamalla tulevan albumin tuottajaksi Sandy Pearlmanin ja Murray Krugmanin sijaan Tom Wermanin, joka oli tuottanut menestyksekkäästi [[Cheap Trick]] -yhtyettä sekä [[Ted Nugent]]ia (ja myöhemmin [[Mötley Crue]]ta). Yhteistyö ei kuitenkaan sujunut yhtyeen haluamalla tavalla ja albumin soundista tuli niin yhtyeen ja fanienkin mukaan liiankin "siloiteltu".<ref name="bochistory"/> |
||
== Albumin sisältö == |
== Albumin sisältö == |
||
| Rivi 34: | Rivi 34: | ||
[[Allen Lanier]]in säveltämä ja [[Donald Roeser]]in laulama "In Thee" on albumin balladi, sisältäen jousisovituksen ja akustista kitarointia. Kappale julkaistiin singlenä ja se sai pienehköä listamenestystä. Sanoituksessa "''Jim says some destinies should not be delivered''" viittaa kirjailija - muusikko [[Jim Carroll]]iin, jonka kanssa Lanier oli tehnyt yhteistyötä.<ref name="bocfaq2"/> |
[[Allen Lanier]]in säveltämä ja [[Donald Roeser]]in laulama "In Thee" on albumin balladi, sisältäen jousisovituksen ja akustista kitarointia. Kappale julkaistiin singlenä ja se sai pienehköä listamenestystä. Sanoituksessa "''Jim says some destinies should not be delivered''" viittaa kirjailija - muusikko [[Jim Carroll]]iin, jonka kanssa Lanier oli tehnyt yhteistyötä.<ref name="bocfaq2"/> |
||
Albumin nimikappale "Mirrors" on |
Albumin nimikappale "Mirrors" on myös Roeserin esittämä ja myös säveltämä. Kappaleessa on mukana runsaasti tuplakitarointia, edustaen albumin hevimpää osastoa, lukuunottamatta naisvoittoista taustakuoroa kertosäkeessä. |
||
Joe Bouchardin "Moon Crazy" edustaa tyypillistä 1970-luvun lopun AOR-henkistä suuntausta. Kappaleen tempo muuttuu kertosäkeissä ja sen loppusoolo menee honky tonk-vaikutteisen pianon ja nopean kompin säestämänä. |
Joe Bouchardin "Moon Crazy" edustaa tyypillistä 1970-luvun lopun AOR-henkistä suuntausta. Kappaleen tempo muuttuu kertosäkeissä ja sen loppusoolo menee honky tonk-vaikutteisen pianon ja nopean kompin säestämänä. |
||
Versio 27. lokakuuta 2014 kello 18.50
| Mirrors Blue Öyster Cult | ||
|---|---|---|
| ||
| Studioalbumin tiedot | ||
| Äänitetty | 1978–1979 Burbank, Los Angeles ja New York | |
| Julkaistu | 19. kesäkuuta 1979 | |
| Tuottaja(t) | Tom Werman | |
| Tyylilaji | hard rock AOR | |
| Kesto | 37.34 | |
| Levy-yhtiö | Columbia Records | |
| Listasijoitukset | ||
|
| ||
| Blue Öyster Cultin muut julkaisut | ||
| Some Enchanted Evening 1978 |
Mirrors 1979 |
Cultösaurus Erectus 1980 |
Mirrors on Blue Öyster Cultin studioalbumi vuodelta 1979. Edellisen studioalbumin, vuoden 1977 Spectresin tapaan sitä ovat pitäneet niin kriitikot kuin monet fanitkin liian kaupallisena ja kevyenä.[1]
Taustaa
Blue Öyster Cult oli noussut menestyväksi valtavirran yhtyeeksi vuoden 1976 "(Don't Fear) The Reaper" -hitillä ja platinaa myyneellä Agents of Fortune -albumilla. Myös seuraavat albumit, Spectres (kultaa) ja live-albumi Some Enchanted Evening (platinaa) menestyivät hyvin. Yhtye oli myös kovan livebändin maineessa. Monet vanhat fanit olivat tosin kritisoineet yhtyeen siirtymistä kevyempään ja radioystävällisempään, AOR-vaikutteiseen rockiin, joka oli nousussa Yhdysvalloissa 1970-luvun loppupuolella. Yhtye yritti kovasti saada "The Reaperin" kaltaista uutta hittiä, ja se uudisti tuotantotiimiä ottamalla tulevan albumin tuottajaksi Sandy Pearlmanin ja Murray Krugmanin sijaan Tom Wermanin, joka oli tuottanut menestyksekkäästi Cheap Trick -yhtyettä sekä Ted Nugentia (ja myöhemmin Mötley Crueta). Yhteistyö ei kuitenkaan sujunut yhtyeen haluamalla tavalla ja albumin soundista tuli niin yhtyeen ja fanienkin mukaan liiankin "siloiteltu".[1]
Albumin sisältö
Albumin avaa "Dr. Music", josta tuli suosittu numero yhtyeen konsertteihin. Kappale on rock and roll-henkinen ja basisti Joe Bouchardin mukaan inspiraationa on ollut Larry Williamsin "Bony Moronie" ja Roy Orbisonin "Pretty Woman". Kappale sisältää efektoituja rumpuja sekä huuliharppu-sooloilua. Sanoituksen on sanottu olevan humoristinen viittaus sadomasokismiin.[2]
"The Great Sun Jester" on albumin yleisilmeen mukaisesti pop-henkinen, kosketinsoittimia runsaasti käyttävä kappale, jossa tieteiskirjailija Michael Moorcock on ollut sanoittajana. Kappaleen muut säveltäjät olivat vokalisti-kitaristi Eric Bloom ja hänen entinen bändikaverinsa John Trivers.
Allen Lanierin säveltämä ja Donald Roeserin laulama "In Thee" on albumin balladi, sisältäen jousisovituksen ja akustista kitarointia. Kappale julkaistiin singlenä ja se sai pienehköä listamenestystä. Sanoituksessa "Jim says some destinies should not be delivered" viittaa kirjailija - muusikko Jim Carrolliin, jonka kanssa Lanier oli tehnyt yhteistyötä.[2]
Albumin nimikappale "Mirrors" on myös Roeserin esittämä ja myös säveltämä. Kappaleessa on mukana runsaasti tuplakitarointia, edustaen albumin hevimpää osastoa, lukuunottamatta naisvoittoista taustakuoroa kertosäkeessä.
Joe Bouchardin "Moon Crazy" edustaa tyypillistä 1970-luvun lopun AOR-henkistä suuntausta. Kappaleen tempo muuttuu kertosäkeissä ja sen loppusoolo menee honky tonk-vaikutteisen pianon ja nopean kompin säestämänä.
Albumin raskaampaa sekä progressiivisempaa osastoa edustaa Roeserin "The Vigil", joka tunnelmallisemman alun jälkeen muuttuu raskaan riffin myötä kulkevaksi kappaleeksi, sisältäen kuitenkin kevyemmän soolo-osuuden sekä proge-henkisen väliosan. Kappaleen alkuperäinen nimi oli "The Devil's Nail" ja sen alkuperäiset sanat oli kirjoittanut Patti Smith.[3] Lopullisen version sanoituksen aiheena oli yhtyeen sanoituksissa monesti muulloinkin esiintyneet UFO-aiheet.[2]
"I Am The Storm" ja "You're not the One (I Was Looking for)" ovat albumin yleislinjan mukaisia, kaupallisempaa ja radioystävällisempää rockia edustavia kappaleita, kuten myös albumin päättävä "Lonely Teardrops"-kappalekin. Rumpali Albert Bouchardin yhdessä vaimonsa kanssa säveltämän "You're not the One (I Was Looking for)"-kappaleen inspiraationa on ollut The Cars-yhtyeen "My Best Friend's Girl"-kappale.[3] Kappaleen nimen on sanottu viittaavan myös BÖC:in mielestään epäonnistuneeseen tuottaja-valintaan[4] (suom. et ollut se jota etsin). Allen Lanierin "Lonely Teardrops"-kappaleen alkuperäinen nimi oli "Wind in My Veins" ja sen oli laulanut Lanier itse.[3]
Albumin julkaisu ja vastaanotto
Mirrors julkaistiin kesäkuussa 1979. Kansikuvana oli maalaus auton sivupeilistä, josta näkyy taivasmaisema. Albumi nousi niukasti top-50:neen sekä Yhdysvalloissa ja Britanniassa, mikä oli pettymys yhtyeelle ja levy-yhtiöllekin, jotka odottivat suurempaa menestystä kaupallisemman tuotannon ja kappalemateriaalin ansiosta. Myös suurin osan yhtyeen faneista oli pettyneitä yhtyeen hylättyä raskaan perus-soundinsa radioystävällisemmän materiaalin takia.[1] Lanierin sävellys "In Thee" julkaistiin singlenä ja se sai pienehköä menestystä Billboardin single-listalla. Albumin epäonnistumisen jälkeen yhtye teki omat johtopäätöksensä ja palasi seuraavalla albumilla juurilleen eli raskaampaan heavy rockiin.
Kriitikot antoivat albumille vaihtelevaa palautetta. Rolling Stone -lehden arvostelija kehui albumin teknistä tuotantoa, mutta kritisoi kappalemateriaalia "liian kevyeksi" aiempiin albumeihin verrattuna.[5]. Brittiläisen Melody Maker -lehden kriitikko puolestaan suitsutti albumia "kenties yhtyeen parhaaksi".[6]. Kuuluisa amerikkalais-kriitikko Robert Christgau piti yhtyettä jo "menneen talven lumina", ja vain "In Thee" -kappale sai häneltä arvostusta.[7].
Myös tämän päivän kriitikot ovat suhtautuneet varauksella albumiin. Allmusic-sivuston arvostelija sanoo albumin kappaleista puuttuvan "syvyyttä" ja sanoo albumin olevan pettymys yhtyeen heavy metal -puolen ystäville.[8]. Sputnik Music -sivuston kriitikko kirjoittaa, että albumi ei kuulu yhtyeen parhaimmistoon, mutta sanoo siltä kuitenkin löytyvän mainittavan arvoista materiaalia.[9] Yhtyeen fanit nimeävät albumin monesti yhtyeen huonompiin kuuluvaksi ja albumia onkin kutsuttu myös nimellä "Errors" (suom. virheet).[4]
Kappaleet
A-puoli
- Dr. Music – 3.10 (säv. Richard Meltzer, Joe Bouchard, Donald Roeser)
- The Great Sun Jester – 4.48 (säv. Michael Moorcock, John Trivers, Eric Bloom)
- In Thee – 3.48 (säv. Allen Lanier)
- Mirrors – 3.44 (säv. Roeser, B. Abbott)
- Moon Crazy – 4.06 (säv. J. Bouchard)
B-puoli
- The Vigil – 6.25 (säv. Roeser, S. Roeser)
- I Am the Storm – 3.42 (säv. J. Bouchard, R. Binder)
- You're not the One (I Was Looking for) – 3.14 (säv. Albert Bouchard, Caryn Bouchard)
- Lonely Teardrops – 3.37 (säv. Lanier)
Singlejulkaisut
- "In Thee" / "Lonely Teardrops" (syyskuu 1979)
74. (Billboard Hot 100)[6] - "Mirrors" / "Lonely Teardrops" (1979, UK)
- "You're not the One (I Was Looking for)" / "Moon Crazy" (helmikuu 1980)
Muusikot
- Eric Bloom: laulu, kitara, kosketinsoittimet
- Donald "Buck Dharma" Roeser: kitara, laulu
- Allen Lanier: kosketinsoittimet, kitara
- Joe Bouchard: basso, laulu
- Albert Bouchard: rummut, laulu
sekä:
- Genya Ravan: taustalaulu (kpl. 1 ja 4)
- Ellen Foley: taustalaulu (kpl. 1 ja 4)
- Wendy Webb: taustalaulu (kpl. 9)
- Mickey Raphael: huuliharppu (kpl. 1)
- Jai Winding: akustinen kitara (kpl. 3)
Tuotanto
- Tom Werman - tuottaja
- Gary Ladinsky - nauhoitus, miksaus
Arvosteluja
- Sputnik Music (
) linkki - Allmusic (
) linkki - Rolling Stone (neutraali) linkki
- Robert Christgau (kritisoiva) linkki
Julkaisuhistoria
- kesäkuu 1979: Columbia Records, JC 36009 / PC 36009, US, LP
- 1979: CBS, 86087, UK / EU, LP
- 1998: Columbia, COL 468184-2, US, CD
- 2012: Sony Music, osana The Columbia Albums Collection-boksia, remasteroitu
Lähteet
- ↑ a b c http://www.blueoystercult.com/History/history6.html Yhtyeen historia 1976-1977 virallisella sivustolla
- ↑ a b c http://www.hotrails.co.uk/bocfaq/faq_05.htm#05_06 BÖC faq - "song references"
- ↑ a b c http://www.hotrails.co.uk/bocfaq/faq_03.htm#03_01 BÖC faq - "discography"
- ↑ a b http://www.hotrails.co.uk/bocfaq/faq_04.htm#04_04 BÖC faq - "the "best" BOC album"
- ↑ http://web.archive.org/web/20080915065248/http://www.rollingstone.com/artists/blueoystercult/albums/album/197644/review/5942609/mirrors arvostelu Rolling Stone-lehdessä
- ↑ a b http://www.blueoystercult.com/Studio/8Mirr.html artikkeli albumista yhtyeen kotisivuilla
- ↑ http://www.robertchristgau.com/get_artist.php?name=Blue+Oyster+Cult Robert Christgaun arvostelu
- ↑ http://www.allmusic.com/album/mirrors-mw0000189158 arvostelu Allmusic-sivustolla
- ↑ http://www.sputnikmusic.com/review/51355/Blue-Oyster-Cult-Mirrors/ arvostelu Sputnik Music-sivustolla