Oikeusnormi

Oikeusnormi on oikeusjärjestykseen kuuluva periaate tai sääntö, joka liittyy ihmisten ja oikeushenkilöiden toimintaan. Oikeusnormi tarkoittaa sekä säännön sisältävää oikeuslähdettä, kuten lain pykälää tai tuomioistuimen ratkaisua, että oikeuslähteen tulkittua tarkoitetta. Oikeusnormit sääntelevät oikeussubjektien välisiä suhteita yhteiskunnassa käskien, sallien tai kieltäen tekemästä jotakin.

Oikeusnormin mukainen käyttäytyminen edellyttää oikeustosiseikaston olemassaoloa, jotta normin säätämä seuraamus toteutuisi. Tällöin on kyseessä oikeusvaikutus eli oikeusseuraamus. Oikeusnormin sisältämien ilmaisujen täsmällisyydestä riippuu oikeutetulle tai velvoitetulle oikeussubjektille sallittu harkinnan tai valinnan määrä. Jos kyseessä on paljon harkintaa salliva tai vain puitteet määrittelevä normi, käytetään nimitystä joustava oikeusnormi. Vaikka esimerkiksi rikosoikeudessa on tavoitteena täsmällisyys oikeusvarmuuden takaamiseksi, on tuomarilla paljon harkinnan varaa tunnusmerkistöä tutkiessaan ja rangaistusta määrätessään.

Erilaisia oikeusnormeja

• Kompetenssinormi määrittelee saako oikeutettu muuttaa velvoitetun oikeusasemaa. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi sopimuksen purku.
• Kvalifikaationormi sisältää määritelmiä tai täsmennyksiä, mutta ei välittömiä oikeuksia tai velvollisuuksia.
• Käyttäytymisnormi määrittelee mitä oikeutettu voi velvoitetulta vaatia. Vaateena on myönteinen käyttäytyminen, kuten velan maksu.
• Pakottava eli absoluuttinen oikeusnormi ei salli poikkeamista voimassaolevista oikeusnormeista asianosaisten välisellä sopimuksella.
• Primaarinormi sisältää säännöksiä välittömästä käyttäytymisestä. Aina ei ole säädetty jotakin kieltävää primaarinormia, vaan sen olemassaolo on pääteltävä teon rangaistavaksi säätävästä sanktionormista.
• Sanktionormi määrittelee mitä primaarinormin kieltämästä käyttäytymisestä seuraa.
• Tahdonvaltainen eli dispositiivinen oikeusnormi antaa oikeussubjekteille mahdollisuuden poiketa voimassa olevista oikeusnormeista.

Lähteet

• Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1999, ISBN 951-855-135-9, osa VII palstat 787–789