Ero sivun ”Öljyväri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
laajennetaan Smithin kirjasta |
laajennusta ja väliotsikoita |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Tiedosto:Olejove barvy.jpg|thumb|Öljyväriputkiloita]] |
[[Tiedosto:Olejove barvy.jpg|thumb|Öljyväriputkiloita]] |
||
'''Öljyvärit''' ovat [[Maali|maaleja]], joita tehdään hiertämällä [[pigmentti]]jauhetta kuivuvaan [[öljy]]yn, joka toimii sideaineena. Hiertämisen jälkeen pigmentin jokainen värihiukkanen on öljyn ympäröimä, jolloin maalisekoite on samalla sekä riittävän taipuisaa että riittävän tahmeaa maalaamiseen. Öljyvärejä käytetään [[Öljymaalaus|öljymaalauksessa]].<ref name="smith"> |
'''Öljyvärit''' ovat [[Maali|maaleja]], joita tehdään hiertämällä [[pigmentti]]jauhetta kuivuvaan [[öljy]]yn, joka toimii sideaineena. Hiertämisen jälkeen pigmentin jokainen värihiukkanen on öljyn ympäröimä, jolloin maalisekoite on samalla sekä riittävän taipuisaa että riittävän tahmeaa maalaamiseen. Öljyvärejä käytetään [[Öljymaalaus|öljymaalauksessa]].<ref name="smith-182">Smith 1997, s. 182–186.</ref> |
||
==Koostumus== |
|||
| ⚫ | Jokainen väriaine tarvitsee eri määrän öljyä, sillä pigmenttien öljynimukyky vaihtelee suuresti. Yli 70 |
||
Öljyväri saa värinsä väriaineesta eli pigmentistä, joka on kiinteää, yksittäisistä hiukkasista muodostuvaa ainetta. Väriaine on dispergoitava sideaineeseen kuten öljyyn ennen kuin sitä voidaan käyttää.<ref name="smith-11" /> Kun öljy on kuivunut, se toimii värihiukkasten sideaineena ja suojaa niitä, liimaa väriaineen maalauspohjaan sekä korostaa värien syvyyttä ja sävykkyyttä.<ref name="smith-32" /> Maaliaineen on oltava koostumukseltaan tasaista niin että jokainen värihiukkanen on erillään ja kokonaan sideainekalvon ympäröimä. Taiteiljat yhdistivät pigmentin öljyyn ennen vanhaan itse hiertämällä esimerkiksi hiertolevyn ja hiertimen avulla. Nykyisin dispergoinnin tekevät erityiset värialan ammattilaiset.<ref name="smith-11">Smith 1997, s. 11–12.</ref> |
|||
| ⚫ | Väriaineen öljynimukyky ilmoitetaan lukuna, joka on pienin määrä pellavaöljyä, jonka avulla 100 grammasta väriainetta saadaan koossapysyvä tahna. Jokainen väriaine tarvitsee eri määrän öljyä, sillä pigmenttien öljynimukyky vaihtelee suuresti. Öljyn imeytymiseen vaikuttavat esimerkiksi värihiukkasten muoto, väriaineen ominaispaino sekä väriaineen volyymi.<ref name="smith-11" /> Yli 70-prosenttisen öljysekoitteen tarvitsevat yleensä esimerkiksi poltettu [[umbra]], polttamaton ja poltettu [[Siena (väri)|siena]], [[ftalosyaanit]], alitsariini, [[kobolttivärit]], kinakridonit ja [[lamppumusta]]. Alle 55 prosenttia öljyä tarvitsevat esimerkiksi [[ultramariini]], [[mangaanisininen]] ja [[lyijyvalkoinen]]. Maalatessa on suositeltavaa välttää vähän öljyä sisältävillä maaleilla maalaamista paljon öljyä sisältävien maalien päälle, sillä se voi johtaa maalin halkeiluun.<ref name="smith-182" /> |
||
| ⚫ | Öljyvärien kuivumisaika vaihtelee noin kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Kuivumisaika riippuu sekä pigmentistä että öljystä. Hitaimmin kuivuvia öljyvärejä ovat esimerkiksi [[atsoväri]]t, [[kinakridonit]] ja [[alitsariini]]. Öljyväreihin lisätään usein kuivumista nopeuttavia aineita sekä läpinäkyviä pigmenttejä, jotka parantavat |
||
==Öljy== |
|||
| ⚫ | Suosituin öljy on perinteisesti ollut [[pellavaöljy]], sillä se kuivuu nopeasti. [[Kylmäpuristaminen|Kylmäpuristettua]] pellavaöljyä pidetään parempana kuin kuumapuristettua. Myös pähkinäöljyä, [[unikkoöljy]]ä ja [[safloriöljy]]ä käytetään. Pähkinäöljyn etu pellavaöljyyn on se, että se on väritöntä ja sopii siten valkoisen värin sideaineeksi kellertävää pellavaöljyä paremmin. Se ei kuitenkaan säily kauan tuoreena. Unikko- ja safloriöljy ovat osittain kuivuvia öljyjä, joten niitä on usein käytetty paitsi sellaisenaan, myös hidastamaan joidenkin väriaineiden nopeaa kuivumista tai paremman koostumuksen saamiseksi.<ref name="smith" /> |
||
Öljymaalauksessa käytettävät luonnonöljyt saadaan kasvien siemenistä ja hedelmistä. Öljyt jaotellaan kuivuviin, osittain kuivuviin ja kuivumattomiin. Maalaustaiteessa käytetään vain kuivuvia ja osittain kuivuvia öljyjä. Lisäksi käytetään tuoksuvia [[Eteerinen öljy|eteerisiä öljyjä]], jotka haihtuvat nopeasti jälkiä jättämättä. Öljy ei kuivuessaan haihdu, vaan se muodostaa kuivan ja kiinteän kalvon absorboimalla ilmasta happea.<ref name="smith-32">Smith 1997, s. 32–33.</ref> |
|||
| ⚫ | Suosituin öljy on perinteisesti ollut [[pellavaöljy]], sillä se kuivuu nopeasti. [[Kylmäpuristaminen|Kylmäpuristettua]] pellavaöljyä pidetään parempana kuin kuumapuristettua.<ref name="smith-182" /> Myös pähkinäöljyä, [[unikkoöljy]]ä, auringonkukkaöljyä ja [[safloriöljy]]ä käytetään. Pähkinäöljyn etu pellavaöljyyn on se, että se on väritöntä ja sopii siten valkoisen värin sideaineeksi kellertävää pellavaöljyä paremmin. Se ei kuitenkaan säily kauan tuoreena ja siihen voi tulla eltaantunut haju. Unikko- ja safloriöljy ovat osittain kuivuvia öljyjä, joten niitä on usein käytetty paitsi sellaisenaan, myös hidastamaan joidenkin väriaineiden nopeaa kuivumista tai paremman koostumuksen saamiseksi.<ref name="smith-182" /><ref name="smith-32" /> |
||
| ⚫ | Joillain öljyväreillä on käyttöä rajoittavia ominaisuuksia. [[Alitsariinikarmosiini]] ja [[kobolttikeltainen]] kestävät valoa huonosti. Kobolttikeltainen ei kestä myöskään lämpöä, ja se voi aiheuttaa elimistössä myrkytyksen. Lisäksi etenkin [[lyijy]]ä sisältävät värit ovat myrkyllisiä.<ref name="smith" /> |
||
==Kuivuminen== |
|||
Öljyvärit ovat 1400-luvun lopulta lähtien olleet taidemaalarien eniten suosimia värejä. Niitä tiedetään käytetyn jo [[1200-luku|1200-luvulla]] [[Englanti|Englannissa]]. Valmistustekniikat ovat aikojen kuluessa vaihdelleet, ja nykyisin pigmenttihiukkasia valmistetaan myös keinotekoisesti luonnosta suoraan saatavien [[Maavärit|maavärien]] ohella. |
|||
| ⚫ | Öljyvärien kuivumisaika vaihtelee noin kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Kuivumisaika riippuu sekä pigmentistä että öljystä. Hitaimmin kuivuvia öljyvärejä ovat esimerkiksi [[atsoväri]]t, [[kinakridonit]] ja [[alitsariini]]. Öljyväreihin lisätään usein kuivumista nopeuttavia aineita sekä läpinäkyviä pigmenttejä, jotka parantavat niiden ominaisuuksia kuten sekoitettavuutta. Yleisiä täyteaineita ja sakeuttajia ovat [[alumiinihydraatti]], [[blanc fixe]] ja [[kaoliini]].<ref name="smith-182" /> |
||
Ajan myötä maalauksen pinnan pellavaöljykalvossa tapahtuu valosta riippuvia muutoksia. Hajavalossa öljykalvo kovettuu hitaasti, ja vaurioituu ja kellastuu vain vähän. Auringonvalossa kalvo kovettuu melko nopeasti ja se vaurioituu jonkin verran. [[Ultraviolettivalo]]ssa öljy kovettuu nopeasti, minkä seurauksena se haurastuu ja vaurioituu vakavasti. Pimeässä kalvo pehmenee ja kellastuu voimakkaasti.<ref name="smith-32" /> |
|||
| ⚫ | |||
==Rajoitukset ja myrkyllisyys== |
|||
| ⚫ | Joillain öljyväreillä on käyttöä rajoittavia ominaisuuksia. [[Alitsariinikarmosiini]] ja [[kobolttikeltainen]] kestävät valoa huonosti. Kobolttikeltainen ei kestä myöskään lämpöä, ja se voi aiheuttaa elimistössä myrkytyksen. Lisäksi etenkin [[lyijy]]ä sisältävät värit ovat myrkyllisiä.<ref name="smith-182" /> |
||
==Historia== |
|||
Öljyvärit tulivat suosituiksi 1400-luvulla. Hollantilaisen [[Jan van Eyck]]in sanotaan usein olleen ensimmäinen, joka käytti öljyä pigmenttien sideaineena. On kuitenkin todennäköistä, että jotkut häntä edeltäneet taiteilijatkin tekivät öljyväreillä kokeiluja.<ref name="harrison-132">{{Kirjaviite | Tekijä =Harrison, Hazel | Nimeke =Suuri maalaus- ja piirustuskirja | Vuosi =1997 (alkuteos 1994) | Sivu =132 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Gummerus | Tunniste = ISBN 951-20-5135-4 }}</ref> Saksalainen munkki Theophilus kuvaili jo noin vuonna 1100 puupinnalle öljyväreillä tehtyä maalausta ja samalla valitteli öljymaalin pitkää kuivumisaikaa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Januszczak, Waldemar | Nimeke =Kuvataiteen käsialat | Vuosi =1989 (alkuteos 1980) | Sivu =7, 18 | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Weilin+Göös | Tunniste =ISBN 951-35-4739-6 }}</ref> |
|||
==Maalausnesteet== |
|||
| ⚫ | |||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
* {{Kirjaviite | Tekijä = Smith, Ray | Nimeke = Taiteilijan käsikirja | Vuosi =1997 (alkuteos 1987) | Sivu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Otava | Tunniste =ISBN 951-1-111191-1 }} |
|||
===Viitteet=== |
|||
{{viitteet}} |
{{viitteet}} |
||
Versio 4. lokakuuta 2014 kello 10.26
Öljyvärit ovat maaleja, joita tehdään hiertämällä pigmenttijauhetta kuivuvaan öljyyn, joka toimii sideaineena. Hiertämisen jälkeen pigmentin jokainen värihiukkanen on öljyn ympäröimä, jolloin maalisekoite on samalla sekä riittävän taipuisaa että riittävän tahmeaa maalaamiseen. Öljyvärejä käytetään öljymaalauksessa.[1]
Koostumus
Öljyväri saa värinsä väriaineesta eli pigmentistä, joka on kiinteää, yksittäisistä hiukkasista muodostuvaa ainetta. Väriaine on dispergoitava sideaineeseen kuten öljyyn ennen kuin sitä voidaan käyttää.[2] Kun öljy on kuivunut, se toimii värihiukkasten sideaineena ja suojaa niitä, liimaa väriaineen maalauspohjaan sekä korostaa värien syvyyttä ja sävykkyyttä.[3] Maaliaineen on oltava koostumukseltaan tasaista niin että jokainen värihiukkanen on erillään ja kokonaan sideainekalvon ympäröimä. Taiteiljat yhdistivät pigmentin öljyyn ennen vanhaan itse hiertämällä esimerkiksi hiertolevyn ja hiertimen avulla. Nykyisin dispergoinnin tekevät erityiset värialan ammattilaiset.[2]
Väriaineen öljynimukyky ilmoitetaan lukuna, joka on pienin määrä pellavaöljyä, jonka avulla 100 grammasta väriainetta saadaan koossapysyvä tahna. Jokainen väriaine tarvitsee eri määrän öljyä, sillä pigmenttien öljynimukyky vaihtelee suuresti. Öljyn imeytymiseen vaikuttavat esimerkiksi värihiukkasten muoto, väriaineen ominaispaino sekä väriaineen volyymi.[2] Yli 70-prosenttisen öljysekoitteen tarvitsevat yleensä esimerkiksi poltettu umbra, polttamaton ja poltettu siena, ftalosyaanit, alitsariini, kobolttivärit, kinakridonit ja lamppumusta. Alle 55 prosenttia öljyä tarvitsevat esimerkiksi ultramariini, mangaanisininen ja lyijyvalkoinen. Maalatessa on suositeltavaa välttää vähän öljyä sisältävillä maaleilla maalaamista paljon öljyä sisältävien maalien päälle, sillä se voi johtaa maalin halkeiluun.[1]
Öljy
Öljymaalauksessa käytettävät luonnonöljyt saadaan kasvien siemenistä ja hedelmistä. Öljyt jaotellaan kuivuviin, osittain kuivuviin ja kuivumattomiin. Maalaustaiteessa käytetään vain kuivuvia ja osittain kuivuvia öljyjä. Lisäksi käytetään tuoksuvia eteerisiä öljyjä, jotka haihtuvat nopeasti jälkiä jättämättä. Öljy ei kuivuessaan haihdu, vaan se muodostaa kuivan ja kiinteän kalvon absorboimalla ilmasta happea.[3]
Suosituin öljy on perinteisesti ollut pellavaöljy, sillä se kuivuu nopeasti. Kylmäpuristettua pellavaöljyä pidetään parempana kuin kuumapuristettua.[1] Myös pähkinäöljyä, unikkoöljyä, auringonkukkaöljyä ja safloriöljyä käytetään. Pähkinäöljyn etu pellavaöljyyn on se, että se on väritöntä ja sopii siten valkoisen värin sideaineeksi kellertävää pellavaöljyä paremmin. Se ei kuitenkaan säily kauan tuoreena ja siihen voi tulla eltaantunut haju. Unikko- ja safloriöljy ovat osittain kuivuvia öljyjä, joten niitä on usein käytetty paitsi sellaisenaan, myös hidastamaan joidenkin väriaineiden nopeaa kuivumista tai paremman koostumuksen saamiseksi.[1][3]
Kuivuminen
Öljyvärien kuivumisaika vaihtelee noin kahdesta päivästä kahteen viikkoon. Kuivumisaika riippuu sekä pigmentistä että öljystä. Hitaimmin kuivuvia öljyvärejä ovat esimerkiksi atsovärit, kinakridonit ja alitsariini. Öljyväreihin lisätään usein kuivumista nopeuttavia aineita sekä läpinäkyviä pigmenttejä, jotka parantavat niiden ominaisuuksia kuten sekoitettavuutta. Yleisiä täyteaineita ja sakeuttajia ovat alumiinihydraatti, blanc fixe ja kaoliini.[1]
Ajan myötä maalauksen pinnan pellavaöljykalvossa tapahtuu valosta riippuvia muutoksia. Hajavalossa öljykalvo kovettuu hitaasti, ja vaurioituu ja kellastuu vain vähän. Auringonvalossa kalvo kovettuu melko nopeasti ja se vaurioituu jonkin verran. Ultraviolettivalossa öljy kovettuu nopeasti, minkä seurauksena se haurastuu ja vaurioituu vakavasti. Pimeässä kalvo pehmenee ja kellastuu voimakkaasti.[3]
Rajoitukset ja myrkyllisyys
Joillain öljyväreillä on käyttöä rajoittavia ominaisuuksia. Alitsariinikarmosiini ja kobolttikeltainen kestävät valoa huonosti. Kobolttikeltainen ei kestä myöskään lämpöä, ja se voi aiheuttaa elimistössä myrkytyksen. Lisäksi etenkin lyijyä sisältävät värit ovat myrkyllisiä.[1]
Historia
Öljyvärit tulivat suosituiksi 1400-luvulla. Hollantilaisen Jan van Eyckin sanotaan usein olleen ensimmäinen, joka käytti öljyä pigmenttien sideaineena. On kuitenkin todennäköistä, että jotkut häntä edeltäneet taiteilijatkin tekivät öljyväreillä kokeiluja.[4] Saksalainen munkki Theophilus kuvaili jo noin vuonna 1100 puupinnalle öljyväreillä tehtyä maalausta ja samalla valitteli öljymaalin pitkää kuivumisaikaa.[5]
Maalausnesteet
Öljyväreillä maalatessa voidaan käyttää sideaineiden lisäksi maalausnesteitä ja ohenteita, kuten pellavaöljyä, dammarhartsivernissaa ja ranskalaista tärpättiä.[6]
Lähteet
- Smith, Ray: Taiteilijan käsikirja. Otava, 1997 (alkuteos 1987). ISBN 951-1-111191-1.
Viitteet
- ↑ a b c d e f Smith 1997, s. 182–186.
- ↑ a b c Smith 1997, s. 11–12.
- ↑ a b c d Smith 1997, s. 32–33.
- ↑ Harrison, Hazel: Suuri maalaus- ja piirustuskirja, s. 132. Gummerus, 1997 (alkuteos 1994). ISBN 951-20-5135-4.
- ↑ Januszczak, Waldemar: Kuvataiteen käsialat, s. 7, 18. Weilin+Göös, 1989 (alkuteos 1980). ISBN 951-35-4739-6.
- ↑ Smith 1997, s. 185–186.