Ero sivun ”Afrikan historia” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 7: Rivi 7:
== Pohjois-Afrikan historia ==
== Pohjois-Afrikan historia ==


''Historiallinen aika'' alkoi noin 3300 eaa. [[Egypti]]ssä, joka on eräs maailman varhaisimmista [[korkeakulttuuri|korkeakulttuureista]]. Samoihin aikoihin kulttuureita kehittyi myös Niilin yläjuoksulla, joista [[Nubia|Nubia eli Kuš]] oli ajoittain varteenotettava kilpailija Egyptille.
''Historiallinen aika'' alkoi noin 3300 eaa.. [[Egypti]]ssä, joka on eräs maailman varhaisimmista [[korkeakulttuuri|korkeakulttuureista]]. Samoihin aikoihin kulttuureita kehittyi myös Niilin yläjuoksulla, joista [[Nubia|Nubia eli Kuš]] oli ajoittain varteenotettava kilpailija Egyptille.


[[Foinikialaiset]] perustivat 814 eaa. [[Karthago]]n kaupungin, josta kehittyi [[Välimeri|Välimeren]] alueella [[Kreikka|Kreikan]] ja [[Rooman valtakunta|Rooman]] mahtia uhmannut suurvalta. Roomalaiset kuitenkin valloittivat [[Karthago]]n [[kolmas puunilaissota|kolmannessa puunilaissodassa]] 146 eaa. ja sen jälkeen vähitellen muunkin Pohjois-Afrikan, viimeisenä Egyptin vuonna 30 eaa.
[[Foinikialaiset]] perustivat 814 eaa. [[Karthago]]n kaupungin, josta kehittyi [[Välimeri|Välimeren]] alueella [[Kreikka|Kreikan]] ja [[Rooman valtakunta|Rooman]] mahtia uhmannut suurvalta. Roomalaiset kuitenkin valloittivat [[Karthago]]n [[kolmas puunilaissota|kolmannessa puunilaissodassa]] 146 eaa. ja sen jälkeen vähitellen muunkin Pohjois-Afrikan, viimeisenä Egyptin vuonna 30 eaa.

Versio 8. syyskuuta 2014 kello 13.38

Esihistoria

Afrikan esihistoria alkaa aiemmin kuin minkään muun mantereen, koska ihmislajin kehitys sai alkunsa Afrikassa. Fossiililöydöt osoittavat nykyisen kaltaisen ihmisen eli homo sapiensin eläneen Itä-Afrikassa noin 120 tuhatta vuotta sitten.[1]

Aluksi ihmiset harjoittivat metsästystä ja keräilyä elinpitimikseen, joka on säilynyt eräiden kansojen kuten sanien elinkeinona näihin aikoihin saakka. Maanviljely ja karjanhoito alkoi Egyptissä noin 10 000 eaa. Niitä harjoitettiin myös Saharassa ennen kuin se aavikoitui. Afrikassa kehittyi kolme erilaista viljelyskulttuuria, jotka perustuivat eri kasvien käyttöön: Niilin laaksossa viljeltiin muun muassa vehnää, Etiopian ylängöillä viljeltiin muun muassa kahvia ja durraa, ja Saharan eteläpuolisilla trooppisilla seuduilla viljeltiin muun muassa maniokkia ja jamssia.

Pohjois-Afrikan historia

Historiallinen aika alkoi noin 3300 eaa.. Egyptissä, joka on eräs maailman varhaisimmista korkeakulttuureista. Samoihin aikoihin kulttuureita kehittyi myös Niilin yläjuoksulla, joista Nubia eli Kuš oli ajoittain varteenotettava kilpailija Egyptille.

Foinikialaiset perustivat 814 eaa. Karthagon kaupungin, josta kehittyi Välimeren alueella Kreikan ja Rooman mahtia uhmannut suurvalta. Roomalaiset kuitenkin valloittivat Karthagon kolmannessa puunilaissodassa 146 eaa. ja sen jälkeen vähitellen muunkin Pohjois-Afrikan, viimeisenä Egyptin vuonna 30 eaa.

Kun Rooman valtakunta hajosi vuonna 395, Egypti ja osa nykyistä Libyaa jäivät Itä-Roomalle. Muu osa Afrikan pohjoisrannikkoa Länsi-Roomalle, mutta seuraavalla vuosisadalla sen valloittivat vandaalit.

Arabit valloittivat 600-luvulla koko Pohjois-Afrikan. Arabian kieli tuli vähitellen valtakieleksi koko alueella, ja islam syrjäytti siellä muutaman vuosisadan jo vallitsevana olleen kristinuskon. 1500-luvulla koko Pohjois-Afrikka Marokkoa lukuun ottamatta joutui Osmanien valtakunnan alaisuuteen. 1800-luvulla se kuitenkin menetti nämä alueet eurooppalaisille siirtomaavaltiolle ja lopulta viimeisenkin afrikkalaisen alueensa, Libyan Italialle vuonna 1912.

Saharan eteläpuolisen Afrikan historia

Saharan eteläpuolella huomattavia keskushallinnollisia valtioita olivat Sahelin kuningaskunnat (Ghana, Mali ja Songhai) ja Kanem-Bornu, Beninin valtakunta sekä fulanien valtakunta Länsi-Afrikassa, Kongo, Luba ja Lunda Keski-Afrikassa. Eteläisessä Afrikassa, nykyisten Zimbabwen, Mosambikin ja Etelä-Afrikan alueella oli sarja toisiaan seuranneita kuningaskuntia: Mapungubwe (noin 1075-1220), Zimbabwen kuningaskunta (noin 1220-1450) Mwene Mutapa (noin 1450–1698) ja Ndebele-kuningaskunta (1837–1894)[2] Hiukan etelämpänä Soshangane ja hänen jälkeläisensä hallitsivat Gazan kuningaskuntaa 1800-luvulla.[3]

Eurooppalaisten tutkimusmatkat ja siirtomaakausi (1500-1951)

Pääartikkeli: Afrikan kolonisaatio
Afrikan siirtomaat vuonna 1914
  Belgia
  Ranska
  Saksa
  Italia
   itsenäiset valtiot

Vuonna 1482 portugalilaiset perustivat kauppa-aseman Guineanlahden rannalle. Pääasialliset kaupan kohteet olivat orjat, kulta, norsunluu ja mausteet. Eurooppalaisten levittäytyessä Amerikkaan orjia haettiin Afrikasta työvoimaksi maatiloille. Jotkin alueet Afrikan rannikoilla joutuivat jo 1500-luvulta lähtien Euroopan valtioiden siirtomaiksi.

Afrikan sisäosat pysyivät kuitenkin vielä kauan maantieteellisestikin huonosti tunnettuina. Vasta 1800-luvulla monet tutkimusmatkailijat, joista kuuluisimpia ovat David Livingstone ja Henry Morton Stanley, saivat mantereen keskiosatkin pääpiirteissään kartoitetuiksi.

Afrikan valloitukseksi kutsutaan ajanjaksoa 1880-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan. Siihen saakka siirtomaita oli ollut vain rannikoilla, mutta muutamassa vuosikymmenssä Ranska, Saksa, Belgia, Italia ja Iso-Britannia jakoivat lyhyessä ajassa keskenään lähes koko manteren. Myös Portugalin vanhoja siirtomaita Angolaa ja Mosambikia laajennettiin sisämaahan päin. Manterelle jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia.[4] Kolmantena oli vuoteen 1912 saakka Marokko, mutta lopulta sekin joutui Ranskan alaisuuteen.

Isolla-Britannialla oli timanttimiljonääri Cecil Rhodesin laatima Kap–Kairo-valloitussuunnitelma, jonka mukaan he yrittivät muodostaa koko Afrikan läpi etelä-pohjoissuunnassa kulkeneen siirtomaiden ketjun.[5] Matkan varrella Sudanissa oli kuitenkin itsensä Mahdiksi julistaneen Muhammad ibn Abdallan valtakunta, jonka britit onnistuivat valloittamaan vasta vuonna 1898. Sitä oli tavoitellut myös Ranska, joka oli suunnitellut vastaavanlaista, Marokosta manteren poikki Madagaskarille ulottuvaa siirtomaiden ketjua. Neuvoteltuaan asiasta Ranska antoi Ison-Britannian valloittaa Sudanin, mutta lännempänä Ranskan Länsi-Afrikka ja Ranskan Päiväntasaajan Afrikka yhdessä muodostivat miljoonien neliökilometrien laajuisen yhtenäisen alueen.

Saksa myöhästyi siirtomaakilvasta verrattuna muihin merkittäviin valtioihin, koska kansleri Otto von Bismarck piti siirtomaapolitiikkaa tärkeämpänä ylläpitää puolustusvalmiutta Ranskaa vastaan. Kuitenkin vuosisadan loppuun mennessä myös Saksa osallistui siirtomaiden hankintaan. Brittien Kap–Kairo-valloitussuunnitelma jäi toteutumatta, koska Saksan Itä-Afrikka jakoi heidän tavoittelemansa yhtenäisen siirtomaa-alueen kahtia.

1800-luvun Euroopan teollistuneet valtiot halusivat vallata alueita, joilta ne saisivat halpoja raaka-aineita ja työvoimaa. Siirtomaiden hankkimista alettiin pitää vallan tunnusmerkkinä. Länsimaalaiset pyrkivät levittämään Afrikkaan myös omaa elämäntapaansa. Afrikkalaisilla ei katsottu olevan samaa ihmisarvoa kuin valloittajilla.

Ensimmäisessä maailmansodassa Saksa menetti kaikki siirtomaansa, ja voittajavaltiot saivat ne hallintaansa Kansainliiton mandaattialueina.

Afrikan siirtomaakauden ajan karttoja

Siirtomaa-ajan jälkeen: 1951-nykyaika

Siirtomaavallan päättyminen

Pääartikkeli: Afrikan dekolonisaatio
Afrikan valtioiden itsenäistymisajat

Siirtomaiden itsenäistyminen alkoi Libyasta 1951. Liberia, Etelä-Afrikka, Egypti ja Etiopia olivat jo vanhastaan itsenäisiä. Moni muu maa itsenäistyi pian sen jälkeen. Varsinainen itsenäistymishuippu oli vuonna 1960, kun suurin osa Ranskan Länsi-Afrikan siirtomaista sai itsenäisyyden. Suurin osa Afrikan maista itsenäisyi 1960-luvulla, mutta jotkin siirtomaavallat (erityisesti Portugali) vastustivat itsenäistymispyrkimyksiä, mikä johti katkeriin itsenäistymistaisteluihin. Viimeiset maat jotka itsenäistyivät olivat Portugalista itsenäistyneet Guinea-Bissau (1974), Mosambik (1975) ja Angola (1975), Ranskasta itsenäistynyt Djibouti (1977), Britanniasta itsenäistynyt Zimbabwe (1980), Etelä-Afrikasta itsenäistynyt Namibia (1990) ja Etiopiasta itsenäistynyt Eritrea (1993).

Siirtomaa-aika jätti jälkensä Afrikan maiden politiikkaan ja talouteen. Siirtomaa-ajan perintönä usein mielivaltaisesti piirretyt kansallisuuksia halkovat valtionrajat jäivät voimaan, mikä on johtanut eri kansallisuuksien välisiin kahakointeihin mm. Nigeriassa, Etiopiassa, Kongossa ja Sudanissa. Afrikan valtioiden alikehittyneisyys on osaltaan seurausta länsimaiden siirtomaahallinnosta, joka alisti alusmaat pelkiksi raaka-aineiden tuottajiksi. Poliittisen tilanteen epävakaus on myös haitannut teollisuuden ja talouden kehittymistä.

Lähteet

  1. Origins of the human race Story of Africa. BBC. Viitattu 8.3.2014.
  2. History of Zimbabwe History World
  3. Shangaan - Tsonga Siyabona Africa
  4. Countries in Africa Considered Never Colonized about.com. Viitattu 8.3.2014.
  5. Cecil Rhodes: Political involvment in Africa Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.3.2014.

Kirjallisuutta

  • Hurskainen, Arvi & Siiriäinen, Ari: Afrikan kulttuurien juuret. Tietolipas 134. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951-717-822-0.
  • Kaikkonen, Olli & Rytkönen, Seppo & Sivonen, Seppo: Afrikan historia. Humaniora-sarja. Helsinki: Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
  • Laukkanen, Kimmo: Timbuktun takana: Afrikan esikolonialistinen kaupunkihistoria. Espoo: Plataani, 2003. ISBN 952-5429-08-3.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Afrikan historia.


Malline:Link GA Malline:Link FA