Metsätalous

Hakkuukoneella pystytään tekemään kaikki metsänhakkuun työvaiheet puiden kaadosta pinoamiseen.

Metsätaloudella tarkoitetaan ensisijaisesti puuston kasvatusta, korjuuta ja myyntiä. Laajemmassa merkityksessä metsätaloudella tarkoitetaan myös puunjalostusteollisuuden toimintaa. Ensisijaisesti metsätalouden harjoittamiseen varattua metsää kutsutaan talousmetsäksi. Metsähallitus käyttää talousmetsistä nimitystä monikäyttömetsä, koska ekosysteemipalveluihin lukeutuvat kaikki metsästä saatavat hyödyt, kuten esimerkiksi puut, marjat, riista ja virkistäytyminen.

Metsätalous Suomessa

Kasvaneet puut myydään puunostajille, joita ovat muun muassa metsäyhtiöt. Puuta käytetään yleisimmin sellun- ja paperinvalmistuksen raaka-aineena sekä puutavaran tuotannossa. Puusta voi tehdä myös puupolttoaineita, kuten polttopuita ja pellettejä. Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä puuta, joka ei käy teollisuuden käyttöön esimerkiksi pienen läpimitan tai huonon runkomuodon vuoksi. Myös hakkuutähteet, eli oksat ja kapeat latvukset, kannot kootaan usein energiakäyttöön.

Metsänhoitoon kuuluu maanmuokkaus ja puiden istutus, kylvö tai luontaisen uudistumisen odottaminen, taimikon perkaus ja –hoito, ensiharvennus, harvennus ja lopuksi päätehakkuu. Päätehakkuun jälkeen huolehditaan uuden puuston syntymisestä joko istuttamalla taimia tai jättämällä siemenpuita hakkuualueelle. Uusien taimien nousu siemenistä tehostuu, jos metsämaan pintarakenne rikotaan, jotta siemenpuiksi jätetyistä puista karisevat siemenet päätyisivät suoraan kivennäismaahan. Metsälaki (1093/1996) määrittelee, kuinka tiheäksi taimikko tulee perustaa ja missä ajassa uusi metsä on saatava kasvamaan hakkuun jälkeen.

Metsätalouteen kuuluvat myös soistuvien metsien ja soiden ojitus ja kunnostusojitus, sekä metsäautoteiden rakentaminen ja niiden kunnossapito. Metsäautotieverkosto on Suomessa maailman tiheimpiä, ja sen rakentamista on tuettu ja tuetaan verovaroin metsätalouden kannattavuuden parantamiseksi. Ojituksia Suomessa on tehty runsaimmin 1970-luvulla. Suometsien kasvatuksen ekologinen kestävyys on viime aikoina asetettu kyseenalaiseksi, sillä turpeen ravinnevarat hiipuvat karuimmilla suotyypeillä nopeasti.

Metsänhoidon järjestelmällisyyttä helpottaa metsäsuunnitelma. Se sisältää kartan metsäalueesta, metsäalueen jaon kuvioihin, käsittelyehdotukset kullekin kuviolle sekä ennusteen metsikön tulevasta kasvusta, kehityksestä sekä tuotoksesta. Kuviolla tarkoitetaan metsikköä, joka on iältään, puulajiltaan ja kasvupaikkatyypiltään samankaltaista, eli jolle voidaan ehdottaa yhtä ja samaa käsittelyvaihtoehtoa. Kuviot on numeroitu. Metsänhoidolliset toimenpiteet tehdään aina koko kuviolle ja kuvioittain. Metsäsuunnitelma ei ole pakollinen. Se tehdään yleensä noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi kerrallaan, mutta suositellaan päivitettäväksi tätä lyhyemmällä aikavälillä.

Metsänomistajan neuvojaksi ja toimenpiteiden tekijäksi on perustettu metsänhoitoyhdistyksiä. Samoja tehtäviä suorittavat myös monet yritykset. Valtion viranomaisina toimivat alueelliset metsäkeskukset ohjaavat ja valvovat metsissä tapahtuvaa taloudellista toimintaa.

Metsän rinnakkaiskäyttö

Suomessa on yleisenä tavoitteena, että metsätalouden harjoittaminen ei estäisi metsien rinnakkaiskäyttöä. Metsän rinnakkaiskäyttö tarkoittaa sitä, että metsää voidaan hyödyntää yhtä aikaa monella eri tavalla. Samaa metsää voi olla mahdollista hyödyntää yhtä aikaa esimerkiksi puuntuotantoon, marjastukseen ja virkistykseen.

Nykyinen avohakkuisiin perustuva metsätalous haittaa kuitenkin käytännössä suuresti esimerkiksi marjastusta.

Metsätalouden ekologinen kestävyys

Metsätaloudella on haitallisia ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi mustikka kuolee avohakkuiden seurauksena palaten metsään vasta 40 vuoden kuluttua. Nettomääräisesti puolet mustikkametsistä onkin kadonnut metsänhoidon seurauksena viimeisen 50 vuoden aikana. Mustikan elvyttyä metsää voi käyttää marjastukseen tyypillisesti vain parin vuosikymmenen ajan, koska metsä hakataan usein jo 60 vuoden ikäisenä.

Talousmetsä on lajistoltaan köyhempää kuin luonnontilainen metsä, sillä metsänomistaja pyrkii usein kasvattamaan vain taloudellisesti kannattavia puulajeja tavalla, joka takaa suurimman tuoton. Näin ollen monet luontaiset puulajit ovat käyneet harvinaisemmiksi, ja ekosysteemit ovat lajirikkauden vähetessä käyneet köyhemmiksi. Myöskään lahopuuta ei talousmetsissä juuri esiinny, sillä metsätaloudessa pyritään poistamaan puut ennen niiden luontaista kuolemista. Ojitukset ja purojen perkaamiset ja lähteiden kuivattamiset ovat myös vaikuttaneet metsien rakenteeseen. Nykyisissä metsähoitosuosituksissa pyritään kuitenkin ohjaamaan metsänomistajia käsittelymenetelmiin, joista koituisi vähemmän haittaa metsäluonnolle ja sen monimuotoisuudelle. Metsälaki ja -asetus (1200/1996) sekä Luonnonsuojelulaki (1096/1996) ja -asetus (160/1997) määrittelevät vaaditun luonnonhoidon minimitason.

Metsätalouden harjoittamisen taloudellinen kestävyys on pyritty ottamaan Suomessa huomioon jo 1900-luvun alkupuolelta alkaen. Tämä tarkoittaa, että metsiä on pyritty käsittelemään siten, että tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet eivät kärsi nykyhetken toiminnasta, vaan seuraavan kiertoajan päätyttyä puustoa olisi jälleen sama määrä hakattavaksi. Tavoitteena on voinut olla myös tasaiset hakkuutulot, mikäli metsämaata on omistettu niin paljon, että puustoa on voitu hakata ja uudistaa esimerkiksi viiden vuoden välein. Tällöin on käytetty normaalimetsän käsitettä, jolloin vuotuinen hakkuumäärä ei ylitä vuotuista kasvua, ja kaikkia ikäluokkia edustavia metsiköitä on tilalla yhtä paljon.

Metsätalouden sosiaalinen kestävyys

Metsien virkistyskäyttö kuuluu metsätalouden sosiaaliseen kestävyyteen. Monissa maissa metsien käyttö virkistykseen on kuitenkin kielletty ilman maanomistajien lupaa.

Metsätalouden kulttuurinen kestävyys

Metsätalouden kulttuuriseen kestävyyteen on määritelty kuuluvaksi muun muassa uskonnon harjoittaminen. Monilla alkuperäiskansoilla on metsissä pyhiä paikkoja ja rituaaleja, jotka suoritetaan metsissä. Metsistä saadaan myös monia perinteisiä lääkeaineita sekä rituaalimenoissa käytettäviä kasveja. Metsän katoaminen tai rakenteen muuttuminen voi uhata kulttuurin olemassaoloa, mikäli sen harjoittamisen edellytykset katoavat.

Katso myös

• Metsänhoito
• Metsäala
• Metsätyyppioppi
• Metsänhakkuu
• Metsätieteet Suomessa

Kirjallisuutta

• Outi Rantala: Metsä matkailukäytössä - Etnografinen tutkimus luonnossa opastamisesta. Acta Universitatis Lapponiensis 217. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2011. ISBN 978-952-484-492-5. ISSN 0788-7604.
• Hyvämäki, Touko (toim.) (2002): Tapion Taskukirja. Helsinki: Metsälehti Kustannus Oy. ISBN 952-5118-32-0
• Huikari, Olavi: Arktisten metsien kasvun ihme. Helsinki: Terra cognita, 1998. ISBN 952-5202-21-6.
• Anssi Niskanen (toim.): Menestyvä metsäala ja tulevaisuuden haasteet ISBN 952-5118-71-1
• Ari Lehtinen ja Pertti Rannikko (toim.): Leipäpuusta arvopaperia ISBN 952-5118-62-2
• Jari Hynynen, Sauli Valkonen ja Satu Rantala (toim.): Tuottava metsänkasvatus ISBN 952-5118-72-X

Aiheesta muualla

• Metsäntutkimuslaitos (Metla): Suomen metsät 2012 -raportti