Väinö Voionmaa

Väinö Voionmaa
[[Tiedosto:|250px|Väinö Voionmaa]] Väinö Voionmaa
Suomen ulkoasiainministeri
Tannerin hallitus 13.12.1926–17.12.1927 Cajanderin III hallitus 16.11.1938–1.12.1938
Edeltäjä	E. N. Setälä Rudolf Holsti
Seuraaja	Hjalmar Procopé Eljas Erkko
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Cajanderin III hallitus 12.3.1937–1.12.1938
Edeltäjä	Kalle Kauppi
Seuraaja	Väinö Kotilainen
Kansanedustaja
1.4.1919–24.5.1947
Ryhmä/puolue	Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri	Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt	12. helmikuuta 1869 Jyväskylä
Kuollut	24. toukokuuta 1947 (78 vuotta) Helsinki
Ammatti	professori, kansleri
Puoliso	Ilma Maria Alin (1895–)
Tiedot
Puolue	SDP
Koulutus	filosofian tohtori (1894)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kaarle Väinö Voionmaa (vuoteen 1906 Wallin, 12. helmikuuta 1869 Jyväskylä – 24. toukokuuta 1947 Helsinki) oli professori, kansanedustaja, senaattori, ministeri ja kansleri. Hän oli myös Suomen itsenäisyyden alkuajan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia, ja edelleenkin häntä arvostetaan historiantutkijana, erityisesti Suomen keskiajan asiantuntijana.

Tausta

Väinö Wallin (myöh. Voionmaa; nimi valittiin suvun gotlantilaisten juurien vuoksi; Gotlanti = Vuojonmaa) syntyi keskiluokkaiseen sivistysperheeseen, isä oli seminaarin lehtori Olai Wallin ja äiti Flora Fredrika Bernhardina Schreck. Isä toimi opettajana kansakoulunopettajia valmistavassa Jyväskylän seminaarissa. Äiti puolestaan kuului vanhaan sivistys- ja virkamiessukuun.

Vuonna 1895 Voionmaa avioitui Ilma Maria Alinin kanssa ja avioliitto kesti hänen kuolemaansa saakka vuoteen 1947. Avioliitosta syntyi kuusi lasta, jotka kukin ovat jättäneet jälkensä maamme historiaan. Yksi heistä oli suurlähettiläs, filosofian maisteri Tapio Voionmaa.

Tieteellinen toiminta

Opiskelussaan Väinö Voionmaa oli tehokas, kuten myöhemmässä elämässään muillakin aloilla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1886 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1890, filosofian lisensiaatiksi 1893 ja tohtoriksi 1894. Väitellessään tohtoriksi hän oli vain 25-vuotias.

Voionmaa toi suomalaiseen historiantutkimukseen uusia metodologisia oivalluksia ja menetelmiä. Hän tavallaan edusti Suomessa samaa aikakauteen liittyvää tutkimuksen paradigman muutosta, joka tapahtui muun muassa Ranskassa annalistisen koulukunnan toimesta samoihin aikoihin. Hänen teoksistaan useat ovat vielä tänäänkin alansa arvostettuja auktoriteetteja, etenkin keskiajan historian tutkimuksen. Hänen huomattavimmista teoksistaan mainittakoon:

• Tampereen kaupungin historia I-III, 1903―10,
• Sosialidemokratian vuosisata, 1906―09,
• Suomalaisia keskiajan tutkimuksia, 1912,
• Suomi Jäämerellä, 1918,
• Hämäläinen eräkausi, 1948.

Yhteiskunnallinen toiminta

Tutkimustyön ohessa Voionmaa toimi myös opettajana, puhujana ja hallintomiehenä: hän oli muun muassa Helsingin yliopiston pohjoismaiden historian dosentti 1903―1918, ylim. professori 1918―1936, Työväen Sivistysliiton perustaja 1919 ja sen puheenjohtaja 1919-1947, Työväen Akatemian perustaja ja esimies 1933―1947, Yhteiskunnallisen korkeakoulun kansleri 1945―1947; Suomen liikemiesten kauppaopiston kauppahistorian ja talousmaantieteen opettaja 1899―1907 ja 1914―1916, Kansanvalistusseuran sihteeri 1907―1912, Kauppakorkeakoulun talousmaantiedon ja taloushistorian opettaja 1912―1918, Yhteiskunnallisen korkeakoulun luennoitsija.

Kansanedustaja

Voionmaa (silloinen Wallin) aloitti yhteiskunnallisen toimintansa raittiusliikkeessä ja kansanvalistuksellinen toiminta leimasikin koko hänen elinkaartaan. Heti 1900-luvun alussa hän toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa suomalaisen puolueen riveissä.

Voionmaa oli yksi sivistyneistöön kuuluneista "kravattisosialisteista", jotka kannattivat 1900-luvun alussa työväenliikkeen tavoitteita. Vuoden 1904 tienoilla he muodostivat suomalaisen puolueen radikaalin ryhmän, jotka pitivät puolueen sosiaalista ohjelmaa vanhentuneena. Pian sen jälkeen he irrottautuivat suomalaisesta puolueesta. Wallin sai virikkeitä sosialistiseen suuntaan äidiltään, aviovaimoltaan, asuinympäristöstään Jyväskylän Mäki-Matista sekä opintomatkoillaan Berliinistä ja Kööpenhaminasta. Vaimolleen hän raportoi Kööpenhaminasta: "Sympatialla olen lukenut sosialistista kirjallisuutta ja sosialististen kirjailijoiden nerokkaita esityksiä nykyoloista. - - vaan miten se käytännössä olisi toteutettava, se on vielä peitetty niin kuin elämän tulevaisuus aina on." Hän pohti yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, joka hänen ajatuksensa mukaan vaatisi "uutta oikeutta". Sosialismin luokkataisteluoppia hän vieroksui. Yhdistämällä raittiusliikkeen ja työväenliikkeen hän muodosti näkymän, johon luokkataistelukin sopi: taistelun "viinakapitalismia" vastaan. Hän kuitenkin liittyi SDP:n jäseneksi vasta 1918, sisällissodan jälkeen.

Suurimman elämäntyönsä Voionmaa teki kansanedustajana vuosina 1919―47 sosialidemokraattisessa puolueessa. Eduskunnassa hän toimi mm. ulkoasianvaliokunnassa, sen puheenjohtajana 1931―37 ja vaikeana sota-aikana 1940―46. Tämän lisäksi hänellä oli eduskunnan luottamustehtävinä muun muassa: Kulkulaitosvaliokunta pj 1925, Kulkulaitosvaliokunta pj 1929―31, Perustuslakivaliokunta jäsen, Sivistysvaliokunta jäsen, Suuri valiokunta jäsen, Talousvaliokunta jäsen, Valtiovarainvaliokunta jäsen, Eduskunnan kirjaston hallitus jäsen, Valtakunnanoikeuden jäsen. Hän kuoli kesken vaalikauden vuonna 1947.

Väinö Voionmaan jälkeläisten parissa elää tarina, jonka mukaan hän kirjoitti tieteelliset työnsä eduskunnan pulpetissa istuessaan. Teksti oli suoraan painovalmista ja jokaisen päivän tuotanto sai oman kirjekuorensa, jotka sitten koottiin yhteen uudeksi kirjaksi.

Senaattori ja ministeri

Voionmaa ehti toimia ministerin tointa vastaavassa senaattorin tehtävässä, kun hän oli vuonna 1917 Tokoin senaatin talousosaston jäsen ja kulkulaitostoimikunnan päällikkö. Ulkoasianministerinä hän toimi Väinö Tannerin hallituksessa vuosina 1926―27. Tämän jälkeen hän toimi vielä Cajanderin 3. hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä 1937–1939 sekä vt. ulkoasiainministerinä vuonna 1938 Cajanderin 3. hallituksessa.

Hänen ulkopoliittinen asiantuntemuksensa korostui, kun hän toimi Suomen valtuuskunnan jäsenenä Kansainliiton yleiskokouksessa. Tämä tehtävä oli nuoren valtion ensimmäisiä multilateraalisia toimintoja.

Rauhanneuvottelija

Voionmaa osallistui aktiivisti kaikkiin itsenäisen Suomen neuvottelemiin rauhoihin. Ensimmäiseksi oli hänellä edessään Tarton rauhanvaltuuskunnan jäsenyys 1920. Vaikea neuvottelutehtävä oli toimiminen Moskovan rauhanvaltuuskunnan jäsenenä kahteen eri kertaan 1940 ja 1944. Vielä ennen kuolemaansa hän ehti toimia Pariisin rauhan rauhanvaltuuskunnan jäsenenä 1946―1947. Viimeksi mainituissa Voionmaan etuna oli hänen toimintansa sodan loppuvaiheissa SDP:n ns. hiljaisessa oppositiossa, joten hän nautti kaikkien osapuolten luottamusta.

Suomalaisuusmies

Väinö Voionmaa

Koska Voionmaa selkeästi kuului siihen ranskalaiseen historiankoulukuntaan, joka korostaa maantieteen ja historian yhteiseloa, niin myös arkipäivän poliittisessa toiminnassa nämä periaatteet muokkasivat hänen ajatuksiaan. Lisäksi hän oli uuden tasavallan kokeneimpia ulkopoliitikkoja ja siten tuo näkemys vaikutti hänen ulkopoliittisiin mielipiteisiinsäkin.

Voionmaa korosti, että Suomea oli tarkasteltava sen luonnollisen kokonaisuuden yhteydessä, jossa nykyinen Suomi on pääosan ja näin hän hahmotteli "luonnollisen Suur-Suomen" ja hänen mukaansa "suomalaisen heimohengen viaton kirmailu" tulisi lopettaa. Tähän Suur-Suomeen Voionmaan silloisen näkemyksen mukaan kuuluisivat Tornionjoen länsipuolella oleva Ruotsin Länsipohjan suomalaisalue, suomalaisten asuttama Norjan Ruija, suomalaisten Inkerinmaa ja koko Itä-Karjala Jäämeren rannikoineen. Tässä näkyy selvästi maantieteellis-historiallinen ajattelutapa, joka kuvastaa hyvin Voionmaan ajattelumaailmaa.

Kuitenkin Voionmaan näkemysten mukaan tuosta luonnollisesta Suomesta oli paljon tingittävä. Nämä tinkimisen syyt olivat hänestä etenkin historiallisia. Eräänä mahdollisuutena Voionmaa pohti kuitenkin vaihtokauppoja, Ahvenanmaa voitaisiin vaihtaa Länsi-Pohjaan ja Enontekiön Lappi Ruijaan. Myös Inkerinmaan liittäminen olisi merkinnyt suurvallan karkottamista sille tärkeästä Suomenlahden perukasta ja Pietarista.

Eräänlaisena maantieteellisenä esikuvanaan Suur-Suomen luomisessa Voionmaa piti Ranskaa. Näin kumpainenkin olisi alue kahden meren välissä ja suuren rajajoen äärellä. Kuitenkaan hän ei nähnyt alueiden yhdistämistä sotaa tai väkivaltaa vaativana tavoitteena. Hänen mukaansa Suomi ei pyri laajentamaan nykyisen Suomen rajoja eikä valloittamaan Itä-Karjalaa, mutta se tahtoo rauhallisella tavalla luoda suomalaisen Suur-Suomen. Lisäksi Voionmaa arveli Venäjän vallankumouksen jälkeen valtaan tulleiden kommunistien olevan suosiollisia "reaalisen Suur-Suomen" syntymiselle.

Väinö Voionmaa oli Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja 1915–1916.

Aatteiden jatkuvuuden takaaja

Väinö Voionmaan pysyväksi muistomerkiksi muodostui Ylöjärvelle rakennettu Hämeen Työläisnuoriso-opisto. Opiston peruspääomana oli Voionmaalle hänen 75-vuotissyntymäpäiväkseen kerätty kansalaislahja.

Laitoksen peruskiven muurasi itse ministeri Voionmaa, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäisen vuosikurssin käynnistymistä; rakennustyö ja viimeistelyt viivästyivät pula-ajan johdosta niin paljon, että vasta neljä vuotta perustajan kuoleman jälkeen opistotyö alkoi. Ensimmäiseksi rehtoriksi valittiin FM Annikki Saarela, joka jatkoikin aina yllättävään kuolemaansa asti vuonna 1967: liikenneonnettomuus kauppamatkalla katkaisi työteliään uran.

Laitos toimi menestyksellä ensimmäisen lukuvuotensa, jonka päätyttyä uudeksi nimeksi päätettiin antaa Väinö Voionmaan opisto. Se oli valtionapua nauttiva kansanopisto, jossa vuosina 1951–1972 järjestettiin seitsemän kuukautta kestäviä ns. vuosikursseja; niiden aihepiiri käsitti pääasiassa nuorisotyötä, juhlakulttuuria, liikealan perusaineita ja yleensä järjestöasiaa. Vuoden 1972–73 vuosikurssi jäi viimeiseksi, koska peruskoulu-uudistus vähensi yleissivistävän koulutuksen tarvetta. Laitos muutettiin nyt lyhytkurssien pitopaikaksi, jollainen se on 10 kk kestävien medialinjojen (elokuva, näytteleminen, tv, radio, toimittaminen, valokuvaus) lisäksi edelleen.

Voionmaan syntymä- ja koulukaupungissa Jyväskylässä on hänen mukaansa nimetty katu (Valtakatu muuttui Voionmaankaduksi noin vuonna 1952) ja sen tuntumassa taiteilija Raimo Heinon suunnittelema Väinö Voionmaan muistomerkki (1971).

Tuotantoa

• Kuvauksia Suomen kansan historiasta. 1. osa. Jyväskylä: Gummerus, 1894.
• Valtioelämän perusteet. Helsinki: Edistysseurojen kustannus, 1918.
• Suomen uusi asema: maantieteellisiä ja historiallisia peruspiirteitä. Porvoo: WSOY, 1919.
• Suomen talousmaantieto. 3. uudistettu ja laajennettu painos. Porvoo: WSOY, 1922.
• Yhteiskunnallinen alkoholikysymys. Porvoo: WSOY, 1925.
• Yhteiskunta ja alkoholikysymys. Helsinki: Raittiusjärjestöjen yhteistoimikunta, 1944.

Lähteet

• Halila, Aimo: Väinö Voionmaa. Helsinki: Tammi, 1969. ISBN 951-30-1030-9.
• Voionmaa, Väinö (valinnut Reimaa, Markku): Kuriiripostia 1941–1946 / Väinö Voionmaa. Helsinki: Tammi, 1971.
• Väinö Voionmaan opiston vuosikertomukset 1951–1973
• Koskesta voimaa
• Sos. dem. Väinö Voionmaa Seura
• Eduskunta
• Voionmaan opisto
• Väinö Voionmaa Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Väinö Voionmaa Suomen ministerit. Valtioneuvosto.

Viitteet

Edeltäjä: E. N. Setälä Rudolf Holsti

Suomen ulkoministeri 1926–1927 1938

Seuraaja: Hjalmar Procopé Eljas Erkko

Edeltäjä: Kalle Kauppi

Suomen kauppa- ja teollisuusministeri 1937−1938

Seuraaja: Väinö Kotilainen