Ero sivun ”Disko (musiikinlaji)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
| Rivi 18: | Rivi 18: | ||
==Disko Suomessa== |
==Disko Suomessa== |
||
Yksi Suomen ensimmäisistä diskolevytyksistä oli [[Chrisse Johansson]]in suomeksi sanoittama "Rokkibaby", jonka [[Rolf Bergström]] ja Pyhimykset-yhtye levyttivät vuonna 1974. Tämän jälkeen erityyliset laulajat [[Danny]]stä [[Frederik]]iin ja [[Vicky Rosti]]sta [[Eini]]in ja [[Mona Carita]]an tekivät runsaasti diskolevytyksiä. Myös iskelmän on katsottu vastanneen diskon haasteeseen viimeistään vuonna 1977, kun [[Päivi Kautto-Niemi]] lauloi levylle täysin uudenlaisen version [[Toivo Kärki|Toivo Kärjen]] sota-aikana säveltämästä tangosta "Liljankukka". Tämä kuvasti laajempaakin muutosta suomalaisessa viihteessä; samana vuonna Kärki siirrettiin eläkkeelle [[Finnlevy]]n kotimaisen tuotannon päällikön paikalta ja esiin astuivat seuraavan sukupolven nimet. Tasatahtia diskon suosion kanssa levisivät myös [[syntetisaattori]]t etenkin [[Jori Sivonen|Jori Sivosen]] ja [[Kari Litmanen|Kari Litmasen]] ansiosta. Samoihin vuosiin osui perinteisen [[tanssi]]lavakulttuurin hiipuminen yleisön siirtyessä tanssiravintoloihin ja [[yökerho]]ihin.<ref> Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman (toim.): ''Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille'', s. 293–294. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.</ref> |
Yksi Suomen ensimmäisistä diskolevytyksistä oli [[Chrisse Johansson]]in suomeksi sanoittama "Rokkibaby", jonka [[Rolf Bergström]] ja Pyhimykset-yhtye levyttivät vuonna 1974. Tämän jälkeen erityyliset laulajat [[Danny]]stä [[Frederik]]iin ja [[Vicky Rosti]]sta [[Eini]]in ja [[Mona Carita]]an tekivät runsaasti diskolevytyksiä. Myös iskelmän on katsottu vastanneen diskon haasteeseen viimeistään vuonna 1977, kun [[Päivi Kautto-Niemi]] lauloi levylle täysin uudenlaisen version [[Toivo Kärki|Toivo Kärjen]] sota-aikana säveltämästä tangosta "Liljankukka". Tämä kuvasti laajempaakin muutosta suomalaisessa viihteessä; samana vuonna Kärki siirrettiin eläkkeelle [[Finnlevy]]n kotimaisen tuotannon päällikön paikalta ja esiin astuivat seuraavan sukupolven nimet. Tasatahtia diskon suosion kanssa levisivät myös [[syntetisaattori]]t etenkin [[Jori Sivonen|Jori Sivosen]] ja [[Kari Litmanen|Kari Litmasen]] ansiosta. Samoihin vuosiin osui perinteisen [[tanssi]]lavakulttuurin hiipuminen ja etenkin pienten tanssipaikkojen katoaminen yleisön siirtyessä tanssiravintoloihin ja [[yökerho]]ihin.<ref> Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman (toim.): ''Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille'', s. 293–294. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.</ref> |
||
==Diskon manttelinperijät== |
==Diskon manttelinperijät== |
||
Versio 2. heinäkuuta 2014 kello 10.12
.jpg)
Disko on 1970-luvulla soulista ja funkista syntynyt tyylisuunta, joka on myöhempien populaarimusiikin piirissä syntyneiden tanssimusiikin tyylien, kuten housen ja trancen, kantaisä. Diskoksi kutsutaan myös diskomusiikin kanssa tanssittavia tansseja. Alun perin ranskankielinen sana "discothèque" (suom. diskoteekki) viittasi yökerhoihin, joissa kyseinen musiikki yleistyi 1970-luvulla. Sanaa on myöhemmin käytetty myös laajemmin erilaisista populaarimusiikkia soittavista tanssipaikoista. Disko-ilmiön suosion yhtenä osana oli disko-aiheinen menestyselokuva Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa, jonka pääosassa John Travolta.
Disko-musiikin synty
Disko-musiikki kehittyi Yhdysvalloissa. Yökerhojen DJ:t pyrkivät soittamaan painokasta rytmiä korostavia funk- ja soul-kappaleita ja yökerhoissa suositut kappaleet alkoivat saada menestystä myös radioissa ja levykaupoissa. Kehitys johti lopulta siihen, että tuottajat alkoivat tehdä varta vasten yökerhoihin sopivaa rytmikästä musiikkia ja tällöin varsinainen disko-musiikki sai alkunsa. Kappaleet pyrittiin saamaan melodioiltaan tarttuviksi, jotta ne menestyisivät mahdollisimman hyvin listoilla ja radioissa. Disko oli alun perin suosittua yökerhoja suosineiden mustien ja homoseksuaalien piirissä, mutta siitä tuli lopulta 1970-luvun jälkipuoliskon populaarimusiikin keskeinen ilmiö.
Disko-musiikin piirteet
Disko voidaan nähdä funkin ja soulin kaupallistettuna muotona, jolle tyypillisiä piirteitä ovat yksinkertainen rytmi sekä tarttuvat kertosäkeet. Rytmiä painotetaan diskossa ylitse kaikkien muiden musiikin elementtien. Usein disko-musiikki oli pitkälle tuotettua ja sen soundiin kuuluivat esimerkiksi jouset. Disko-musiikki on usein sävyltään popmaisen pehmeää, mutta toisinaan myös tiukempaa, funk-vaikutteista. Kappaleet voivat olla pop-musiikin tapaan melodisia, mutta joskus funkin tapaan enemmän riffeihin perustuvia.
Tyypillinen piirre diskossa on hyvin usein käytetty jumputtava rytmi, jossa bassorummun isku osuu neljän neljäsosanuotin pituisten tahtien ensimmäiselle ja kolmannelle nuotille. Toisinaan diskomusiikissa käytettiin konemaista lauluääntä tuottavaa vokooderia. Tehokeinona monissa diskohiteissä on myös säkeistön pitäminen mollissa ja kertosäkeistössä tapahtuva siirtyminen duuriin. Diskosta koneelliseen tanssimusiikkiin periytyvä piirre olivat myös tavanomaista populaarimusiikkia pidemmät kappaleet, jotka oli suunniteltu DJ:eiden käytettäviksi (lyhyemmät single-versiot tehtiin erikseen radiosoittoa ja levymyyntiä varten). Diskomusiikissa tuottajan rooli oli hyvin korostunut, koska he lähes aina sävelsivät ja suunnittelivat levyt.
"Disko-inferno"
Disko-musiikki valtasi 1970-luvun jälkipuoliskolla monien maiden singelistojen kärkitilat. Diskosta tuli erittäin kiistanalainen ilmiö, jota monet muiden musiikintyylien ystävät vihasivat. Tähän liittyen puhuttiinkin usein "disko-infernosta" (The Trammps -yhtyeen saman nimisen diskohitin mukaan). Yhdysvalloissa järjestettiin jopa tapahtumia, joissa tuhottiin diskolevyjä. Faniensa pettymykseksi myös monet muita musiikintyylejä edustaneet artistit ja yhtyeet kokeilivat siipiään diskomusiikin parissa. Näistä kokeiluista tunnetuin on kenties Kiss -rockyhtyeen suurin hitti, "I Was Made for Lovin' You". Diskokokeilujen tulokset eivät kuitenkaan usein saaneet yhtä hyvää vastaanottoa ja esimerkiksi sellaiset jazz-artistit kuin Quincy Jones ja Herbie Hancock saivat diskopuristeilta runsaasti kritiikkiä tekemiensä diskolevyjen takia.
1980-luvulle tultaessa varsinainen diskobuumi alkoi olla takanapäin, joskin se oli jättänyt pysyvän jäljen kaupalliseen tanssimusiikkiin ja disko-vaikutteet säilyivät levylistoilla vahvoina. Disko ei ole tähän päivään mennessä noussut erityisen arvostetuksi musiikintyyliksi, joskin muutamat diskolevyt, kuten Chicin ja Giorgio Moroderin tunnetuimmat singlet, katsotaan kuuluvaksi populaarimusiikin historiassa merkittäviin julkaisuihin ja ne nauttivat arvostusta myös kriitikoiden taholta. Chic -yhtyeen suurimmat hitit, kuten "Le Freak" ja "Dance, Dance, Dance", edustavat diskon elegantimpaa suuntausta, joka tavoittelee funkmaisten riffien avulla tiukkaa groovea. Italialaisen Giorgio Moroderin vuoden 1977 hittien "From Here to Eternity" ja "I Feel Love" myötä yleisölle tuli tutuksi koneilla tehty tanssimusiikki. Mainituista kappaleista jälkimmäinen julkaistiin diskon nimekkäimpiin hahmoihin kuuluvan laulaja Donna Summerin nimellä. Ranskalaisen tuottajan kokoama Village People yhtye loi puolestaan tarttuvilla hiteillään sekä homokulttuuria surutta hyödyntäneellä humoristisella imagollaan ilmiön, joka tunnetaan yhä laajalti.
Disko Suomessa
Yksi Suomen ensimmäisistä diskolevytyksistä oli Chrisse Johanssonin suomeksi sanoittama "Rokkibaby", jonka Rolf Bergström ja Pyhimykset-yhtye levyttivät vuonna 1974. Tämän jälkeen erityyliset laulajat Dannystä Frederikiin ja Vicky Rostista Einiin ja Mona Caritaan tekivät runsaasti diskolevytyksiä. Myös iskelmän on katsottu vastanneen diskon haasteeseen viimeistään vuonna 1977, kun Päivi Kautto-Niemi lauloi levylle täysin uudenlaisen version Toivo Kärjen sota-aikana säveltämästä tangosta "Liljankukka". Tämä kuvasti laajempaakin muutosta suomalaisessa viihteessä; samana vuonna Kärki siirrettiin eläkkeelle Finnlevyn kotimaisen tuotannon päällikön paikalta ja esiin astuivat seuraavan sukupolven nimet. Tasatahtia diskon suosion kanssa levisivät myös syntetisaattorit etenkin Jori Sivosen ja Kari Litmasen ansiosta. Samoihin vuosiin osui perinteisen tanssilavakulttuurin hiipuminen ja etenkin pienten tanssipaikkojen katoaminen yleisön siirtyessä tanssiravintoloihin ja yökerhoihin.[1]
Diskon manttelinperijät
Diskolla on merkittävä asema koneilla tehdyn tanssimusiikin kehityksessä. Ensimmäiset kokonaan koneilla tehdyt tanssimusiikin kappaleet olivat nimenomaan diskoa. Diskomusiikin taiteellisempien muotojen, joita esimerkiksi Moroder edusti, pohjalta kehittyi myöhemmin house ja siitä edelleen tekno. Monille konemusiikin lajeille tyypillinen monotoninen, suhteellisen nopea bassorumpua korostava komppi syntyi nimenomaan diskomusiikin myötä.
Kulttuurillisena ilmiönä 1970-luvun diskomusiikille syntyi 1990-luvulla vastineeksi eurodance (tai "europop"), joka oli niin ikään vahvasti kaupallisuuteen pyrkivää ja suosittua tanssimusiikkia.
Disko vai disco
Lehdistössä 1970-luvulla käytettiin molempia termejä, mutta kielitoimisto suosittelee että suomenkielisissä sanoissa ei käytettäisi c-kirjainta. Ääntämys on sama. Muun muassa tiskijukkien Diskosusi-lehti lanseerasi k-kirjaimisen muodon diskon ystäville.
Tunnettuja diskoartisteja
- ABBA (Huolimatta laajasta suosiosta diskoyleisön keskuudessa ABBA ei koskaan ollut varsinainen diskoyhtye.)
- Bee Gees (siirtyi diskomusiikkiin vasta 1970-luvun puolivälissä)
- Boney M. (saksalainen eurodisko-yhtye)
- Chic
- Frederik(Frederik on uransa myötä hyödyntänyt tuotannossaan eri tyylisuuntia mutta perustana on iskelmä)
- Vicky Rosti
- Päivi Kautto-Niemi
- Markku Aro
- Mona Carita
- Eini (Eini Orajärvi)
- Patrick Cowley
- KC and the Sunshine Band (katso myös Miami soul)
- Giorgio Moroder
- Sister Sledge
- Donna Summer
- Sylvester
- Village People
- Bee Alive
- C.C. Catch
Aiheesta muualla
Viitteet
- ↑ Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman (toim.): Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 293–294. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.