Ero sivun ”Erämaa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
historiaa, wikilinkkejä |
|||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{korjattava/Suomi}} |
|||
'''Erämaa''' on nykykielessä asumaton alue, esimerkiksi autiomaa tai metsä. '''Eränkäynti''' on tällaisen alueen virkistyskäyttöä. |
'''Erämaa''' on nykykielessä asumaton alue, esimerkiksi autiomaa tai metsä. '''Eränkäynti''' on tällaisen alueen virkistyskäyttöä. |
||
==Historia== |
|||
Ihmisen historiassa erityisesti kivikauden [[mesoliittinen kausi]] (noin 8000 eaa.) perustui metsästykseen ja kalastukseen. Hyvin pian ihminen kehitti sen rinnalle maanviljelyn, ja siirryttiin neoliittiseen kauteen. Euroopan pyyntikansat vaelsivat tällöin pohjoiseen päin alueille, joilla ei kylmän ilmaston vuoksi voinut viljellä mitään. Ensimmäiset pohjoiseen vaeltaneet kansat metsästivät erityisesti [[Peura|peuroja]] jään alta vapautuneilla tundraylängöillä. Ne tosin metsittyivät melko pian, jolloin ihminen etsi muita ravinnonlähteitä, erityisesti kalastuksen, hylkeenpyynnin ja hirvenpyynnin. Tätä vaihetta kutsutaan [[Maglemosen kulttuuri]]ksi.<ref name=oh>{{Kirjaviite | Tekijä = Anders Hagen| Nimeke = Otavan suuri maailmanhistoria 1, Esihistoria | Vuosi= 1982 | Sivut = 84-93| Julkaisija = Otava | Isbn= 951-1-06922-5}}</ref> |
|||
==Erätalous== |
|||
Ilmaston leudontuessa alkoi Pohjois-Euroopassa maanviljely tulla mahdolliseksi. Eränkäyntiä ei kuitenkaan lopetettu, vaan maatalous ja eränkäynti alkoivat [[keskiaika]]na elää rinnakkain. Suomessa eränkäynti oli keskeinen osa talon vaurastumisessa. Talonpojat omistivat viljelemänsä maat, mutta heillä oli myös eränkäyntioikeus asuttamattomille maille. Kesällä viljeltiin maata, mutta vähintään kahdesti vuodessa tehtiin pyyntiretkiä noin sadan-kahdensadan kilometrin päässä oleviin erämaihin. Tämä oli Suomessa mahdollista järvireittien ansiosta. Eräomistus oli kiinteää omaisuutta, jota sai periä, myydä ja vaihtaa.<ref name=hs>{{Kirjaviite|Tekijä=Halmesvirta, Ojala, Roiko-Jokela, Vilkuna|Vuosi=1999 |Nimeke=Historian sanakirja |Julkaisija=Gummerus. Jyväskylä |Sivu=39 |Tunniste=ISBN 951-20-5089-7}}</ref> |
|||
Vanhassa merkityksessä erämaa oli sama kuin '''nautinta-alue''', eli alue, johon jollain maanviljelijä-yhteisöllä oli vakiintunut eränkäyntioikeus eli nautintaoikeus. Eränkäyntioikeus tarkoitti oikeutta metsästää, kalastaa, ja kasketa aluetta; toisin sanoen oikeutta alueen luonnonvaroihin. Eränkäyntioikeus tarkoitti myös oikeutta verottaa alueen mahdollista metsästäjä- ja kalastajaväestöä, joita usein kutsuttiin [[Lappalainen|lappalaisiksi]]. Eränkäyntioikeudet oli jaettu ja sovittu eri yhteisöjen kesken. Mitä lähempänä yhteisön omaa asuinaluetta eli [[rintamaa]]ta erämaan osa sijaitsi, sitä vakiintuneemmat sen rajat ilmeisesti olivat. Pohjoisessa [[Lappi|Lapissa]] erämaat olivat usein vain epämääräisesti rajautuneet, ja useat eri ryhmät saattoivat verottaa samoja lapinkyliä. Joskus on arveltu [[lapinraunio]]iden olevan erämaiden merkkejä tai eränkävijöiden hautoja, tosin nykyisin niitä pidetään pikemminkin paikallisen väen hautoina. |
Vanhassa merkityksessä erämaa oli sama kuin '''nautinta-alue''', eli alue, johon jollain maanviljelijä-yhteisöllä oli vakiintunut eränkäyntioikeus eli nautintaoikeus. Eränkäyntioikeus tarkoitti oikeutta metsästää, kalastaa, ja kasketa aluetta; toisin sanoen oikeutta alueen luonnonvaroihin. Eränkäyntioikeus tarkoitti myös oikeutta verottaa alueen mahdollista metsästäjä- ja kalastajaväestöä, joita usein kutsuttiin [[Lappalainen|lappalaisiksi]]. Eränkäyntioikeudet oli jaettu ja sovittu eri yhteisöjen kesken. Mitä lähempänä yhteisön omaa asuinaluetta eli [[rintamaa]]ta erämaan osa sijaitsi, sitä vakiintuneemmat sen rajat ilmeisesti olivat. Pohjoisessa [[Lappi|Lapissa]] erämaat olivat usein vain epämääräisesti rajautuneet, ja useat eri ryhmät saattoivat verottaa samoja lapinkyliä. Joskus on arveltu [[lapinraunio]]iden olevan erämaiden merkkejä tai eränkävijöiden hautoja, tosin nykyisin niitä pidetään pikemminkin paikallisen väen hautoina. |
||
== |
==Nautintaoikeuksista maanomistukseen ja jokamiehenoikeuksiin== |
||
Maanviljelyn levittäytyessä yhä syvemmälle sisämaahan hupenivat vastaavasti erämaat. [[ |
Maanviljelyn levittäytyessä yhä syvemmälle sisämaahan hupenivat vastaavasti erämaat. [[Ruotsin vallan aika]]na kruunu luovutti osan hämäläisten ja muiden ryhmien vakiintuneista erämaista savolaisille ja muille [[kaskiviljely]]ä harjoittaneille uudisasukkaille. Myös Keski-Ruotsiin muutti savolaisia entisille erämaille [[Värmlanti|Värmlantiin]]. 1500-luvun puolivälissä yhteisöiden perinteiset nautinta-oikeudet maa-alueisiin lakkautettiin. Myös syrjäseuduilla alettiin yhä enemmän siirtyä henkilökohtaiseen tai julkiseen (kruunun tai kirkon) [[maanomistus|maanomistukseen]]. |
||
Metsien ja kalavesien tehokas hyödyntäminen haluttiin turvata edelleen. Ruotsissa ja Suomessa kehittyivät maailmalla ainutlaatuiset [[jokamiehenoikeudet]], jotka tarkoittivat, että maanomistaja ei saanut estää alueen hyötykäyttöä. Eräänlaiset jokamiehenoikeudet olivat aikaisemmin koskeneet ainoastaan alueen nautintaoikeuden omistaneen yhteisön jäseniä. |
Metsien ja kalavesien tehokas hyödyntäminen haluttiin turvata edelleen. Tämän takia Ruotsissa ja Suomessa kehittyivät maailmalla ainutlaatuiset [[jokamiehenoikeudet]], jotka tarkoittivat, että maanomistaja ei saanut estää alueen hyötykäyttöä. Eräänlaiset jokamiehenoikeudet olivat aikaisemmin koskeneet ainoastaan alueen nautintaoikeuden omistaneen yhteisön jäseniä. |
||
==Etymologia== |
==Etymologia== |
||
Sana "erämaa" viittaa myös alueiden nautinnan vakiintuneeseen jakoon. Erämaa tulee sanasta ''erä'', jonka merkityksiä ovat "erillinen osa, pala, pyyntiosuus, määrä".<ref>[[Suomen sanojen alkuperä]]. Etymologinen sanakirja A-K, 1992</ref> Eri maanviljely-yhteisölle kuului siis tietty osuus eli erä pyynti- ja kalastusalueista. |
Sana "erämaa" viittaa myös alueiden nautinnan vakiintuneeseen jakoon. Erämaa tulee sanasta ''erä'', jonka merkityksiä ovat "erillinen osa, pala, pyyntiosuus, määrä".<ref>[[Suomen sanojen alkuperä]]. Etymologinen sanakirja A-K, 1992</ref> Eri maanviljely-yhteisölle kuului siis tietty osuus eli erä pyynti- ja kalastusalueista. Ruotsin kielessä erämaista käytettiin suomesta lainattua nimitystä ''erämark''.<ref>[http://fi.glosbe.com/fi/sv/er%C3%A4maa Erämark] Ruotsi-Suomi sanakirjassa. Glosbe. Viitattu 8.6.2014.</ref> |
||
Ruotsin kielessä erämaista käytettiin suomesta lainattua nimitystä ''erämark''. |
|||
== Katso myös == |
== Katso myös == |
||
| Rivi 19: | Rivi 22: | ||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
===Viitteet=== |
|||
<references /> |
<references /> |
||
[[Luokka:Esihistoria]] |
|||
[[Luokka:Suomen keskiaika]] |
[[Luokka:Suomen keskiaika]] |
||
[[Luokka:Suomen asutus- ja yhteiskuntahistoria]] |
[[Luokka:Suomen asutus- ja yhteiskuntahistoria]] |
||
Versio 8. kesäkuuta 2014 kello 12.30
Erämaa on nykykielessä asumaton alue, esimerkiksi autiomaa tai metsä. Eränkäynti on tällaisen alueen virkistyskäyttöä.
Historia
Ihmisen historiassa erityisesti kivikauden mesoliittinen kausi (noin 8000 eaa.) perustui metsästykseen ja kalastukseen. Hyvin pian ihminen kehitti sen rinnalle maanviljelyn, ja siirryttiin neoliittiseen kauteen. Euroopan pyyntikansat vaelsivat tällöin pohjoiseen päin alueille, joilla ei kylmän ilmaston vuoksi voinut viljellä mitään. Ensimmäiset pohjoiseen vaeltaneet kansat metsästivät erityisesti peuroja jään alta vapautuneilla tundraylängöillä. Ne tosin metsittyivät melko pian, jolloin ihminen etsi muita ravinnonlähteitä, erityisesti kalastuksen, hylkeenpyynnin ja hirvenpyynnin. Tätä vaihetta kutsutaan Maglemosen kulttuuriksi.[1]
Erätalous
Ilmaston leudontuessa alkoi Pohjois-Euroopassa maanviljely tulla mahdolliseksi. Eränkäyntiä ei kuitenkaan lopetettu, vaan maatalous ja eränkäynti alkoivat keskiaikana elää rinnakkain. Suomessa eränkäynti oli keskeinen osa talon vaurastumisessa. Talonpojat omistivat viljelemänsä maat, mutta heillä oli myös eränkäyntioikeus asuttamattomille maille. Kesällä viljeltiin maata, mutta vähintään kahdesti vuodessa tehtiin pyyntiretkiä noin sadan-kahdensadan kilometrin päässä oleviin erämaihin. Tämä oli Suomessa mahdollista järvireittien ansiosta. Eräomistus oli kiinteää omaisuutta, jota sai periä, myydä ja vaihtaa.[2]
Vanhassa merkityksessä erämaa oli sama kuin nautinta-alue, eli alue, johon jollain maanviljelijä-yhteisöllä oli vakiintunut eränkäyntioikeus eli nautintaoikeus. Eränkäyntioikeus tarkoitti oikeutta metsästää, kalastaa, ja kasketa aluetta; toisin sanoen oikeutta alueen luonnonvaroihin. Eränkäyntioikeus tarkoitti myös oikeutta verottaa alueen mahdollista metsästäjä- ja kalastajaväestöä, joita usein kutsuttiin lappalaisiksi. Eränkäyntioikeudet oli jaettu ja sovittu eri yhteisöjen kesken. Mitä lähempänä yhteisön omaa asuinaluetta eli rintamaata erämaan osa sijaitsi, sitä vakiintuneemmat sen rajat ilmeisesti olivat. Pohjoisessa Lapissa erämaat olivat usein vain epämääräisesti rajautuneet, ja useat eri ryhmät saattoivat verottaa samoja lapinkyliä. Joskus on arveltu lapinraunioiden olevan erämaiden merkkejä tai eränkävijöiden hautoja, tosin nykyisin niitä pidetään pikemminkin paikallisen väen hautoina.
Nautintaoikeuksista maanomistukseen ja jokamiehenoikeuksiin
Maanviljelyn levittäytyessä yhä syvemmälle sisämaahan hupenivat vastaavasti erämaat. Ruotsin vallan aikana kruunu luovutti osan hämäläisten ja muiden ryhmien vakiintuneista erämaista savolaisille ja muille kaskiviljelyä harjoittaneille uudisasukkaille. Myös Keski-Ruotsiin muutti savolaisia entisille erämaille Värmlantiin. 1500-luvun puolivälissä yhteisöiden perinteiset nautinta-oikeudet maa-alueisiin lakkautettiin. Myös syrjäseuduilla alettiin yhä enemmän siirtyä henkilökohtaiseen tai julkiseen (kruunun tai kirkon) maanomistukseen.
Metsien ja kalavesien tehokas hyödyntäminen haluttiin turvata edelleen. Tämän takia Ruotsissa ja Suomessa kehittyivät maailmalla ainutlaatuiset jokamiehenoikeudet, jotka tarkoittivat, että maanomistaja ei saanut estää alueen hyötykäyttöä. Eräänlaiset jokamiehenoikeudet olivat aikaisemmin koskeneet ainoastaan alueen nautintaoikeuden omistaneen yhteisön jäseniä.
Etymologia
Sana "erämaa" viittaa myös alueiden nautinnan vakiintuneeseen jakoon. Erämaa tulee sanasta erä, jonka merkityksiä ovat "erillinen osa, pala, pyyntiosuus, määrä".[3] Eri maanviljely-yhteisölle kuului siis tietty osuus eli erä pyynti- ja kalastusalueista. Ruotsin kielessä erämaista käytettiin suomesta lainattua nimitystä erämark.[4]
Katso myös
Lähteet
- ↑ Anders Hagen: Otavan suuri maailmanhistoria 1, Esihistoria, s. 84-93. Otava, 1982. ISBN 951-1-06922-5.
- ↑ Halmesvirta, Ojala, Roiko-Jokela, Vilkuna: Historian sanakirja, s. 39. Gummerus. Jyväskylä, 1999. ISBN 951-20-5089-7.
- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja A-K, 1992
- ↑ Erämark Ruotsi-Suomi sanakirjassa. Glosbe. Viitattu 8.6.2014.