Olavi J. Mattila

Olavi Johannes Mattila
[[Tiedosto:|250px|]]
Pääministerin sijainen
Liinamaan hallitus 13.6.1975 - 30.11.1975
Edeltäjä	Ahti Karjalainen
Seuraaja	Kalevi Sorsa
Ulkoasiainministeri
Auran II hallitus 29.10.1971 - 23.2.1972 Liinamaan hallitus 13.6.1975 - 30.11.1975
Edeltäjä	Väinö Leskinen Ahti Karjalainen
Seuraaja	Kalevi Sorsa Kalevi Sorsa
Kauppa- ja teollisuusministeri
Lehdon hallitus 18.12.1963 - 12.9.1964 Auran I hallitus
Edeltäjä	Toivo Wiherheimo Grels Teir
Seuraaja	Toivo Wiherheimo Arne Berner
Ministeri ulkoasiainministeriössä
Karjalaisen I hallitus 1.11.1963 - 18.12.1963 Lehdon hallitus 18.12.1963 - 12.9.1964 Karjalaisen II hallitus 16.9.1970 - 29.10.1971
Edeltäjä	Ahti Karjalainen
Seuraaja	Reino Rossi
Henkilötiedot
Syntynyt	24. lokakuuta 1918 Hyvinkää
Kuollut	4. elokuuta 2013 (94 vuotta) Hyvinkää
Puoliso	(v:sta 1956) Ebba Sylvia Annikki Vestinen (1925–2004)
Lapset	Juha (1957),
Tiedot
Puolue	Suomen Keskusta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Olavi Johannes Mattila (24. lokakuuta 1918 Hyvinkää – 4. elokuuta 2013 Hyvinkää) oli Valmet Oy:n pääjohtaja ja moninkertainen ministeri 1960–1970-luvuilla. Hänen vahvoja alueitaan olivat kauppapolitiikka ja teollisuuteen liittyneet kysymykset. Mattila kuului presidentti Urho Kekkosen lähipiiriin ja häntä pidettiin yhtenä keskustapuolueen K-linjan tukijoista, vaikka hän ei julkisesti sitoutunut mihinkään puolueeseen. Hänen uransa loppuvaihetta leimasivat taloudelliset skandaalit.

Mattila sai arvonimen erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri vuonna 1968.

Uran alku

Mattila syntyi keskikokoisen maalaistalon pojaksi. Lapsuudessaan hän harrasti urheilua ja liikuntaa ja ylsi myöhemmin Suomen mestaruuksiin saakka. Hän oli 200 metrin aitajuoksun Suomen mestari ja olympiavalmennettava vuoden 1940 kisoihin, jotka peruutettiin sodan vuoksi. Urheilun kautta hän tutustui Urho Kekkoseen, jonka tuella hän nousi myöhemmin asemiin politiikassa ja liike-elämässä.

Sodan jälkeen hän valmistui sekä diplomi-insinööriksi (1946) että kauppatieteiden maisteriksi (1950) ja työskenteli liike-elämän palveluksessa. Vuonna 1952 hänet nimitettiin kaupalliseksi neuvokseksi Suomen Ulkomaankaupan Edistämisrahastoon, jossa hän ryhtyi solmimaan Suomelle kauppasuhteita tuoreen Kiinan kansantasavallan kanssa. Pekingistä hän siirtyi 1957 Buenos Airesiin kaupalliseksi lähetystösihteeriksi.

Poliitikkona ja ministerinä

Vuonna 1960 hänet nimitettiin monelle yllätyksenä Kauppa- ja Teollisuusministeriön kauppaosaston päälliköksi. Virka oli keskeinen Suomen idänkaupassa. Hän alkoi päästä sisäpiireihin vallankäytön ytimessä ja pääsi myös läheiseen suhteeseen presidentti Urho Kekkosen kanssa ja tämän luottomieheksi. Osaksi tämä johtui yhteisistä taustoista: molemmat olivat maalaistalon poikia ja entisiä huippu-urheilijoita. Lisäksi molemmilla oli sama puoluetausta. Mattila ei kuitenkaan koskaan sitoutunut julkisesti puolueisiin, mutta vähitellen hänestä tuli yksi puolueen K-linjan johtohahmoista, joka vaikutti kulissien takana poliittisiinkin asioihin.

Hänet nimitettiin ulkomaankauppaministeriksi Ahti Karjalaisen ensimmäisen hallituksen loppuajaksi vuoden 1963 lopulla. Karjalaisen jälkeen nimitetyssä Reino R. Lehdon virkamieshallituksessa hän oli kauppa- ja teollisuusministerinä. Hän toimi kahteen otteeseen myös ulkoministerinä. Kesällä 1975 Mattila oli Liinamaan hallituksessa ulkoministerinä ja toimi Kekkosen oikeana kätenä ETYK-kokouksen aikana.

Hänelle kertyi 1077 ministeripäivää kuudessa hallituksessa joko ulkoministerinä tai ulkomaankauppaministerinä 1960- ja 1970-luvuilla.

Mattila lukeutui Kekkosen niin sanottuihin perässähiihtäjiin. Hän piti tiiviisti yhteyttä Tamminiemeen ja oli usein mukana lounaspöydässä Kekkosen tavatessa ruotsalaisen teollisuusjohtajan Marcus Wallenbergin. Tuon ajan Suomessa politiikan ja talouden keskeisenä tekijänä oli Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälinen kauppa, jossa Suomi sai myydyksi teollisuustuotteitaan itänaapuriin ja ostetuksi vastavuoroisesti halpaa öljyä, sähkövetureita ja muun muassa ydinvoimalan. Idänkauppa oli puhtaasti poliittista toimintaa, jolloin teollisuus ja erityisesti valtionyhtiöt olivat tiukassa poliittisessa talutusnuorassa.

Valmetin pääjohtajana

Vuonna 1965 Mattila nimitettiin Valmetin pääjohtajaksi. Tämä oli monelle yllätys ja herätti suurta kohua, sillä hän syrjäytti kokeneen varatoimitusjohtaja Nils Björklundin. Koulutuksensa perusteella Mattila sopi hyvin yritysjohtajaksi, minkä lisäksi hänellä oli kokemusta idänkaupan politiikasta. Syrjäyttämisen syyksi on myös arveltu sitä, että Nils Björklund oli kiistellyn poliitikon Väinö Tannerin vävy.

Entisistä asetehtaista vuonna 1946 muodostettu Valtion Metallitehtaat (VMT, ValMet) oli valtionyhtiö, joka harjoitti konepajateollisuutta ja laivanrakennusta. Se oli ollut kriisissä 1950-luvulla, koska se oli monialainen ja sen kannattavuus oli heikko. Yhtiöiden tilinpäätöstiedot olivat noihin aikoihin liikesalaisuuksia, eikä Valmetin taloudelliseen tilaan kiinnitetty suurta huomiota.

Laivanrakennus

Mattila otti strategiakseen yhtiön laajentamisen. Hänen edeltäjiensä aikana laivanrakennusta oli supistettu, mutta Mattila totesi alan näkymät hyviksi 1970-luvun alussa. Helsingin Vuosaareen rakennettiin telakka, jonka pääasialliset tuotteet olivat säiliöaluksia. Kun telakka vuonna 1974 aloitti toimintansa, edellisen vuoden öljykriisi oli kuitenkin heikentänyt näkymät siinä määrin, että tankkerien valmistaminen päättyi pian. Idänkaupan ansiosta telakan toiminta kuitenkin pysyi voitollisena koko 1970-luvun, mutta 1986 se yhdistettiin Wärtsilä Meriteollisuuteen ja toiminta Vuosaaressa päättyi.

Traktorituotanto

Valmetin traktorituotantoa laajennettiin Mattilan kaudella. Valmet oli aikaisemmin perustanut Brasiliaan traktoritehtaan, jota laajennettiin ja siitä tuli varsin kannattava tytäryhtiö. Volvon traktorituotanto liitettiin Valmetiin 1979. Myös Valmetin omia traktorimalleja kehitettiin, ja ne menestyivät markkinoilla varsin hyvin.

Uudenkaupungin autotehdas

Valmetin hankkeista ehkä näkyvin oli autotehtaan perustaminen Uuteenkaupunkiin yhdessä ruotsalaisen Saabin kanssa. Toteutumisen taustalla oli vaikutusvaltaisia poliittisia voimia. Mattilalla oli hyvät välit Kekkosen kanssa, ja tämä puolestaan tunsi hyvin Marcus Wallenbergin, joka hallitsi Saabia.

Paperikoneet

Yhteys paperikoneiden valmistamisen ja suomalaisen metsäteollisuuden välillä oli yksi tie, jota Mattila käytti Valmetin vahvistamiseksi. Mattila alkoi tavoitella Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtajuutta, mutta tämä järjestyi vasta presidentti Kekkosen järjestettyä hänelle puheenjohtajuuden sekä Valmetin että Enson hallituksissa. Tätä perusteltiin näiden kahden yhtiön yhteistoiminnan tehostamisella.

Muuta

Mattilan kaudella kehitettiin puolustusvoimien alkeiskoulutuskone Vinka, ja tehtiin sopimus metrovaunujen valmistamisesta Helsingin kaupungin liikennelaitokselle.

Uran alamäki

Mattilan nimi oli mukana 1970-luvun lopulla Kekkosen seuraajaveikkauksissa. Häntä pidettiin kompromissina, jonka keskustapuolue olisi voinut nimittää ehdokkaaksi Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen asemesta. Mattilan uran alamäki kuitenkin alkoi samoihin aikoihin, kun Valmet oli poliittisista syistä johtuen joutunut 1979 ottamaan haltuunsa epäonnistuneen Valco-kuvaputkitehtaan. Valmet onnistui pitämään yllä tehtaan tuotantoa yllä sen verran, että tehtaan koneet saatiin myytyä. Tämä rasitti kuitenkin Valmetin taloutta siinä määrin, että kun samanaikaisesti idänkauppa tyrehtyi, Valmet joutui saneeraukseen ja Mattila osin kohtuuttomankin arvostelun kohteeksi.

Mattila joutui luopumaan sekä Valmetin että Enson johdosta 1981, kun Kekkonen erosi presidentin tehtävistä. Hän siirtyi viettämään eläkepäiviään Hyvinkään maatilalleen, joka jouduttiin pakkohuutokauppaamaan velkojen vuoksi 1999. Hän ei myöskään välttynyt henkilökohtaiselta talouskatastrofilta, kun hän sekaantui – ilmeisesti harhautettuna – nigerialaisten huijareiden bisneksiin ja tuomittiin 2004 ehdolliseen vankeusrangaistukseen petoksesta ja velallisen epärehellisyydestä .

Yksityiselämä

Mattila kääntyi vakaumukseltaan Jehovan todistajaksi 2004 .

Hänen puolisonsa oli vuodesta 1956 alkaen Ebba Sylvia Annikki Vestinen (1925–2004), ja heillä oli kolme lasta: Juha (1957), Olli (1959) ja Anna (1961).

Lähteet

• Jyrki Vesikansa: Olavi J. Mattila (1918 - 2013) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005 (päivitetty 13.8.2013). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.8.2013.
• Olavi J. Mattilan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa

Viitteet

Edeltäjä: Toivo Wiherheimo Grels Teir

Suomen kauppa- ja teollisuusministeri 1963−1964 1970

Seuraaja: Toivo Wiherheimo Arne Berner

Edeltäjä: Väinö Leskinen Ahti Karjalainen

Suomen ulkoministeri 1971–1972 1975

Seuraaja: Kalevi Sorsa Kalevi Sorsa