Ero sivun ”Selluloidi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
pöytätennis selluloidia |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 6: | Rivi 6: | ||
Parkesin 1866 perustama tehdas meni nurin jo parissa vuodessa, mutta vuonna 1877 perustettu British Xylonite Company, joka käytti raaka-aineenaan parkesiinia, kasvoi nopeasti melko suureksi yritykseksi. Samoihin aikoihin [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] norsunluisten [[biljardi]]pallojen valmistaja Phelan & Collander tarjosi kymmenen tuhannen dollarin rahapalkintoa sille, joka valmistaisi parhaan synteettisen biljardipallon. Kirjanpainaja [[John Wesley Hyatt]] kehitti 1869 menetelmän, jolla biljardipalloja kyettiin valmistamaan selluloidista.<ref name = LAALO /> |
Parkesin 1866 perustama tehdas meni nurin jo parissa vuodessa, mutta vuonna 1877 perustettu British Xylonite Company, joka käytti raaka-aineenaan parkesiinia, kasvoi nopeasti melko suureksi yritykseksi. Samoihin aikoihin [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] norsunluisten [[biljardi]]pallojen valmistaja Phelan & Collander tarjosi kymmenen tuhannen dollarin rahapalkintoa sille, joka valmistaisi parhaan synteettisen biljardipallon. Kirjanpainaja [[John Wesley Hyatt]] kehitti 1869 menetelmän, jolla biljardipalloja kyettiin valmistamaan selluloidista.<ref name = LAALO /> |
||
Historiallisesti selluloidin tärkein käyttökohde on ollut [[elokuva|elo-]] ja [[valokuvaus|valokuvauksessa]]. Selluloidi oli notkeutensa, kirkkautensa ja kestävyytensä ansiosta erinomaista [[filmi]]n pohjamateriaalia. Toisaalta se oli hyvin tulenarkaa ainetta, jossa syntyy räjähdykseen johtava ketjureaktio jo 150°C lämpötilassa. Kun elokuva[[projektori]]n valonlähteenä käytettiin sähköistä [[valokaari|valokaarta]], yhdistelmä oli erittäin palovaarallinen. Vasta 1950-luvulla selluloidi korvattiin huonosti palavalla [[asetaatti]]filmillä. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/0viestinta/tiedotusoppi/johdatusviestintatieteisiin/luento5.7.html| Nimeke = Luento 5: 5.7. Lisälukemisto: Välähdys elokuvan historiaa | Tekijä = Erkki Karvonen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus TYT | Ajankohta = | Julkaisija = Internetix Portaali, Otavan opisto | Viitattu = 3.10.2012 }}</ref> |
Historiallisesti selluloidin tärkein käyttökohde on ollut [[elokuva|elo-]] ja [[valokuvaus|valokuvauksessa]]. Selluloidi oli notkeutensa, kirkkautensa ja kestävyytensä ansiosta erinomaista [[filmi]]n pohjamateriaalia. Toisaalta se oli hyvin tulenarkaa ainetta, jossa syntyy räjähdykseen johtava ketjureaktio jo 150 °C lämpötilassa. Kun elokuva[[projektori]]n valonlähteenä käytettiin sähköistä [[valokaari|valokaarta]], yhdistelmä oli erittäin palovaarallinen. Vasta 1950-luvulla selluloidi korvattiin huonosti palavalla [[asetaatti]]filmillä. <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.internetix.fi/opinnot/opintojaksot/0viestinta/tiedotusoppi/johdatusviestintatieteisiin/luento5.7.html| Nimeke = Luento 5: 5.7. Lisälukemisto: Välähdys elokuvan historiaa | Tekijä = Erkki Karvonen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus TYT | Ajankohta = | Julkaisija = Internetix Portaali, Otavan opisto | Viitattu = 3.10.2012 }}</ref> |
||
Selluloidia käytetään myös joissakin [[lakka (pintakäsittelyaine)|lakoissa]] ja tekosilkissä (nitraattisilkki).<ref name = LAALO /> Myös [[plektra|plektroja]] valmistetaan selluloidista. Lisäksi [[pöytätennis]] |
Selluloidia käytetään myös joissakin [[lakka (pintakäsittelyaine)|lakoissa]] ja tekosilkissä (nitraattisilkki).<ref name = LAALO /> Myös [[plektra|plektroja]] valmistetaan selluloidista. Lisäksi [[pöytätennis]]<nowiki/>pallot ovat selluloidia. |
||
==Lähteet== |
==Lähteet== |
||
Versio 17. helmikuuta 2014 kello 09.17
Selluloidi on selluloosasta nitraamalla valmistetun polymeerimateriaali nitroselluloosan ja kamferiin yhdiste, jota käytettiin ensimmäisissä kaupallisissa muoveissa.
Lontoon kansainvälisessä näyttelyssä 1862 Alexander Parkes esitteli pikkuesineiden kuten nappien ja kampojen avulla selloosapohjaisen parkesiiniksi (engl. parkesine) ristityn muovinsa, jonka tarkoitus oli korvata norsunluuta.[1] Parkes ei kuitenkaan kyennyt kehittämään muovinsa tuotantoa teolliseksi. Parkesiini alkoi myös vanhetessaan halkeilla. Amerikkalainen John Wesley Hyatt käytti toista liotinta selluloosapohjaisessa selluloidiksi kutsutussa muovissaan, joka esiteltiin 1863. Hyattin selluloidi oli kestävämpää ja lisäksi hän pystyi käynnistämään teollisen tuotannon.
Parkesin 1866 perustama tehdas meni nurin jo parissa vuodessa, mutta vuonna 1877 perustettu British Xylonite Company, joka käytti raaka-aineenaan parkesiinia, kasvoi nopeasti melko suureksi yritykseksi. Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa norsunluisten biljardipallojen valmistaja Phelan & Collander tarjosi kymmenen tuhannen dollarin rahapalkintoa sille, joka valmistaisi parhaan synteettisen biljardipallon. Kirjanpainaja John Wesley Hyatt kehitti 1869 menetelmän, jolla biljardipalloja kyettiin valmistamaan selluloidista.[1]
Historiallisesti selluloidin tärkein käyttökohde on ollut elo- ja valokuvauksessa. Selluloidi oli notkeutensa, kirkkautensa ja kestävyytensä ansiosta erinomaista filmin pohjamateriaalia. Toisaalta se oli hyvin tulenarkaa ainetta, jossa syntyy räjähdykseen johtava ketjureaktio jo 150 °C lämpötilassa. Kun elokuvaprojektorin valonlähteenä käytettiin sähköistä valokaarta, yhdistelmä oli erittäin palovaarallinen. Vasta 1950-luvulla selluloidi korvattiin huonosti palavalla asetaattifilmillä. [2]
Selluloidia käytetään myös joissakin lakoissa ja tekosilkissä (nitraattisilkki).[1] Myös plektroja valmistetaan selluloidista. Lisäksi pöytätennispallot ovat selluloidia.
Lähteet
- ↑ a b c Laalo, Kalevi: Nappikaupasta muoviaikaan, 70 vuotta suomalaista muoviteollisuutta, s. 20. Hämeenlinna: , 1990. ISBN 951-9271-23-6.
- ↑ Erkki Karvonen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus TYT: Luento 5: 5.7. Lisälukemisto: Välähdys elokuvan historiaa Internetix Portaali, Otavan opisto. Viitattu 3.10.2012.