Ero sivun ”Algot Untola” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
→‎Viimeiset vaiheet: Oikea hautapaikka oli Santahamina ja maininta sikalasta lienee tässä yhteydessä irrelevantti
Rivi 45: Rivi 45:


== Viimeiset vaiheet ==
== Viimeiset vaiheet ==
[[Tiedosto:Maiju lassilan hautaus 1918.jpg|thumb|250px|Valkoiset hautaamassa teloittamaansa Irmari Rantamalaa Suomenlinnassa keväällä 1918.]]
[[Tiedosto:Maiju lassilan hautaus 1918.jpg|thumb|250px|Valkoiset hautaamassa teloittamaansa Algoth Untolaa Santahaminassa toukokuussa 1918.]]
Untola oli [[Suomen sisällissota|sisällissodassa]] punaisten puolella. Hän oli Työmies-lehden toimituksessa Helsingin valtaukseen saakka ja lehden 12. huhtikuuta ilmestynyt viimeinen numero oli Untolan yksin toimittama. Viimeinen numero ehdittiin painaa mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan. Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa [[Helsinki|Helsingistä]] laivalla [[Suomenlinna]]an teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen. [[Leo Lindsten]]in kirjassa ''Maiju Lassila – legenda jo eläessään'' on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:
Untola oli [[Suomen sisällissota|sisällissodassa]] punaisten puolella. Hän oli Työmies-lehden toimituksessa Helsingin valtaukseen saakka ja lehden 12. huhtikuuta ilmestynyt viimeinen numero oli Untolan yksin toimittama. Viimeinen numero ehdittiin painaa mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan. Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa [[Helsinki|Helsingistä]] laivalla [[Suomenlinna]]an teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen. [[Leo Lindsten]]in kirjassa ''Maiju Lassila – legenda jo eläessään'' on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:


Rivi 54: Rivi 54:
Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja [[Eino Railo]], [[Toivo T. Kaila]], kirjailijat [[Kyösti Wilkuna]] ja [[Toivo Tarvas]] sekä senaattori [[Oswald Kairamo]] olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.<ref>Hautala, Marko A.: ''Omin voimin: Algoth Untolan (1868–1918) poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta.'' Suomen ja Skandinavian historian väitöskirja. Oulun yliopisto 2010. (Untolan teloituksesta sivuilla 702–709.)</ref>
Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja [[Eino Railo]], [[Toivo T. Kaila]], kirjailijat [[Kyösti Wilkuna]] ja [[Toivo Tarvas]] sekä senaattori [[Oswald Kairamo]] olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.<ref>Hautala, Marko A.: ''Omin voimin: Algoth Untolan (1868–1918) poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta.'' Suomen ja Skandinavian historian väitöskirja. Oulun yliopisto 2010. (Untolan teloituksesta sivuilla 702–709.)</ref>


Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan [[Suomenlinna]]an. 1925 Suomen armeija perusti hautapaikalle sikalan. Vuonna 1943 Untolan jäännökset siirrettiin [[Suomenlinna]]sta Helsingin [[Hietaniemen hautausmaa]]han.
Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan [[Santahaminan vankileiri]]lle. Vuonna 1939 Untolan jäännökset siirrettiin [[Hietaniemen hautausmaa]]lle.<ref>[www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta='Helsinki' Punaisten muistomerkit Helsingissä] Työväenmuseo Werstas. Viitattu 13.2.2014.</ref>


== Teokset ==
== Teokset ==

Versio 13. helmikuuta 2014 kello 04.16

Algot Untola
Henkilötiedot
Syntynyt28. marraskuuta 1868
Tohmajärvi, Suomen suurruhtinaskunta
Kuollut21. toukokuuta 1918 (49 vuotta)
Helsinki, Suomi
Ammatti kirjailija, toimittaja
Kirjailija
SalanimiMaiju Lassila
Irmari Rantamala
Väinö Stenberg
J. I. Vatanen
Liisan-Antti
Jussi Porilainen
Esikoisteos Tulitikkuja lainaamassa (Maiju Lassilana) (1910)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Algot Untola, alun perin Algoth Tietäväinen, kirjailijanimeltään Maiju Lassila (28. marraskuuta 1868 Tohmajärvi – 21. toukokuuta 1918 Helsinki), oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Tietäväisten sukuun syntyneelle pojalle annettiin nimeksi Algoth, mutta hän muutti nimensä myöhemmin Algot Untolaksi.

Lapsuus ja nuoruusvuodet

Untolan vanhemmat olivat maanviljelijä Jaakko Wilhelm Tietäväinen ja Maria Simontytär Hakulinen. Isä kuoli vuonna 1881 ja seuraavana vuonna Algotin äiti meni uusiin naimisiin. Pojan isäpuolen alkoholinkäyttö aiheutti perheelle ongelmia. Koulussa hyvin menestynyt Algot pääsi sukulaisten avustuksella 1887 Sortavalan seminaariin, josta hän valmistui kansakoulunopettajaksi 23. elokuuta 1891.

Pietarin vuodet ja opettajan ura

Untola toimi opettajana Raahessa, Kälviällä ja vuodesta 1893 lähtien Viipurissa mutta sitten hän vaihtoi alaa ja siirtyi vuonna 1900 puutavarakauppiaaksi Pietariin. Pietarissa Untola meni 1903 naimisiin venäläisen Therese Marie Johanna Küstringin kanssa. Avioliitto päättyi kuitenkin nopeasti erään version mukaan siksi että Therese Marie olisi ollut hermafrodiitti, toisen version mukaan taas Untola jätti vaimonsa heti häiden jälkeen. Avioliitto pysyi kuitenkin muodollisesti voimassa vuoteen 1913 saakka, jolloin Untola sai virallisen eron.

Pietarissa Untola liittyi mukaan sosialistivallankumouksellisten toimintaan ja itse kertoi olleensa avustajana mukana Venäjän sisäministeriä von Plehweä vastaan 28. elokuuta 1904 tehdyssä pommiattentaatissa. Plehwen murhan jälkeen Untola pakeni Suomeen ja toimi opettajana ensin Lohjalla Lohjansaaren koulussa 1904–1905 ja sen jälkeen Kaustisella Vintturin koulussa 1905–1907.

Kaustisella ollessaan Untola alkoi kirjoittaa suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen heti vuoden 1905 suurlakon jälkeen ja seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa lehteen pakinoita Liisan Antti ja Maamies-nimimerkeillä. Näiden pakinoiden herättämän huomion vuoksi Untola palkattiin myöhemmin suomalaisen puolueen vaaliagitaattoriksi. Vuonna 1905 Untola oli tavannut Lohjalla leskirouva Olga Jasinskin jonka kanssa hän asui yhdessä vuoteen 1907 saakka. Suhde päättyi kun parin yhteinen lapsi kuoli ja Jasinski kaatoi rikkihappoa Untolan sukupuolielimille.

Kirjailijana

Opettajan toimen jätettyään Untola työskenteli ensin suomalaisen puolueen agitaattorina Vaasan läänin pohjoisessa ja itäisessä vaalipiirissä ja sitten vuosina 1908–1909 Satakunta-lehden päätoimittajana Porissa. Untola aloitti kirjailijanuransa julkaistuaan keväällä 1909 osittain omaelämäkerrallisen Harhama-romaaninsa.

Untola kirjoitti monilla kirjailijanimillä, joita olivat Maiju Lassila, Irmari Rantamala, Väinö Stenberg, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen. Untolan tunnetuimmat teokset ovat Irmari Rantamalan nimellä 1909 julkaistu Harhama ja Maiju Lassilan nimellä vuonna 1910 ilmestynyt Tulitikkuja lainaamassa. Untola kieltäytyi ottamasta vastaan jälkimmäisestä kirjasta voittamaansa valtion palkintoa. Asuessaan Kouvolassa Untola kirjoitti vuosina 1911–1912 useita näytelmiä kuten Kun lesket lempivät, Kun ruusut kukkivat, Luonnonlapsia ja Nuori mylläri. Pelkästään 1912 Untola julkaisi 9 kirjaa eri salanimillä. Kaikkiaan Untola kirjoitti eri nimillä yli 20 kirjaa, viimeisen kirjansa Turman talo hän julkaisi 1916 Irmari Rantamalan nimellä.

Työmies-lehden toimittajana

Untola kannatti aluksi Suomalaista puoluetta, mutta riitaantui ja liittyi SDP:hen. Kesällä 1916 Untola kirjoitti Työmies-lehteen kolme "Porvarikirjettä", jotka olivat hänen jäähyväisensä suomalaiselle puolueelle. Syksystä 1917 lähtien Untola toimi Työmies-lehden vakituisena avustajana ja sittemmin toimittajana.

Viimeiset vaiheet

Valkoiset hautaamassa teloittamaansa Algoth Untolaa Santahaminassa toukokuussa 1918.

Untola oli sisällissodassa punaisten puolella. Hän oli Työmies-lehden toimituksessa Helsingin valtaukseen saakka ja lehden 12. huhtikuuta ilmestynyt viimeinen numero oli Untolan yksin toimittama. Viimeinen numero ehdittiin painaa mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan. Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa Helsingistä laivalla Suomenlinnaan teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen. Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila – legenda jo eläessään on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:

»Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.[1]»

Ajan irvokasta henkeä kuvaa, että senaattori A. Osw. Kairamo oli juuri Untolan kuolinpäivän aattona lähettänyt Suomenlinnan komendantille kirjeen, jossa hän kiinnitti tämän huomiota siihen, että vankien joukossa pitäisi olla yksi kaikkein pahimmista kansankiihottajista, Untola. Komendantin sanatarkka vastauskirje kuului näin: ”Senaattori K. Herra A. Osw. Kairamo. Herra Senaattorin kirjailija Maiju Lassilaa koskevan ystävällisen kirjeen johdosta toukokuun 20. päivältä minulla on ilo ilmoittaa, että kuten päivälehdistä on jo käynyt ilmi, kyseessäoleva mies on jo ammuttu. Suurimmalla kunnioituksella/Carl von Wendt.”

Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja Eino Railo, Toivo T. Kaila, kirjailijat Kyösti Wilkuna ja Toivo Tarvas sekä senaattori Oswald Kairamo olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.[2]

Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Santahaminan vankileirille. Vuonna 1939 Untolan jäännökset siirrettiin Hietaniemen hautausmaalle.[3]

Teokset

Nimellä Irmari Rantamala
  • Harhama ja Martva. Kustannus Oy Kansa 1909.
  • Israelitar. Otava 1913.
  • Kuoleman rajoilla. Otava 1915
  • Turman talo. Kustannus Oy Kirja 1917.
  • Totuuden nimessä. Kansankulttuuri 1948.
  • Viimeiset kirjoitukset. Love 1977
Nimellä Maiju Lassila
  • Tulitikkuja lainaamassa. Kustannus Oy Kansa 1910.
  • Pirttipohjalaiset. Kustannus Oy Kansa 1911.
  • Kun lesket lempivät. Arvi A. Karisto 1911.
  • Pojat asialla. Kustannus Oy Kansa 1912.
  • Luonnon lapsia. Kustannus Oy Kansa 1912
  • Nuori mylläri. Kustannus Oy Kansa 1912
  • Tytöt talosilla. Kustannus Oy Kansa 1912
  • Rakkautta. Arvi A. Karisto 1912.
  • Elämän vaihteessa. Arvi A. Karisto 1912.
  • Pekka Puavalj. Arvi A. Karisto 1912.
  • Jussi Puranen. Arvi A. Karisto 1912.
  • Kun ruusut kukkivat. Arvi A. Karisto 1912.
  • Manasse Jäppinen. Kustannus Oy Kirja 1912.
  • Kilpakosijat. Kustannus Oy Kirja 1913.
  • Isä ja poika. Otava 1914.
  • Liika viisas. Arvi A. Karisto 1915.
  • Iivana. Kustannus Oy Kirja 1915.
  • Kuolleista herännyt. Otava 1916.
  • Mimmi Paavaliina. Arvi A. Karisto 1916.
  • Mestari Nyke. Otava 1917.
  • Ikiliikkuja. Otava 1962.
  • Portto – Syntinen nainen. Hilden 2002.
J. I. Vatanen
  • Avuttomia. Otava 1913.

Algot Untolan teoksiin perustuvia elokuvia

Tulipää

Tulipää 1980 on Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama elämäkertaelokuva Algot Untolasta. Elokuva perustuu osittain Untolan Irmari Rantamala -nimellä julkaisemaan Pietarin ajoista kertovaan elämäkertateokseen. Elokuva keskittyy kuvaamaan Untolan elämän poliittista vaihetta sivuttaen kokonaan hänen Maiju Lassila -hahmonsa. Elokuva voitti neljä Jussi-palkintoa, parhaasta naispääosasta ja parhaasta kuvauksesta sekä parhaasta ohjauksesta ja parhaasta työryhmästä. Elokuva oli myös Kultainen Palmu -ehdokkaana Cannesin elokuvajuhlilla. Untolaa elokuvassa näytteli Asko Sarkola ja hänen rakastettuaan Olga Ensempiota Rea Mauranen. Elokuvan kuvauksesta vastasi Kari Sohlberg.

Huomionosoituksia

  • Joensuun Taidemuseon pihalla on Maiju Lassilan muistomerkki Kolmijakoinen muusa (Nina Terno 1973).
  • Tohmajärven yläasteen koulun nimi on Tietäväisen koulu ja koulukeskuksen auditorio on nimeltään Maiju Lassila -sali.
  • Tohmajärven kesäjuhlan nimi on Potsipäivät, Tulitikkuja lainaamassa -romaanin Vatasen potsin eli porsaan mukaan.
  • Tohmajärvellä sijaitsee myös Maiju Lassilan tie sekä muistomerkki
  • Lassilan juhlavuoden (syntymästä 140 v. ja kuolemasta 90 v.) kunniaksi Tohmajärvellä vietettiin Lassila-viikonloppua marraskuun lopulla 2008.

Kirjallisuutta

  • Erho, Elsa: Maiju Lassila: Kirjallishistoriallinen tutkimus.' Väitöskirja. Turun yliopisto 1957.
  • Kurikka, Kaisa: Algot Untola ja kirjoittava kone. Eetos-julkaisuja, 10. Turku: Eetos, 2013. ISSN 1795-3014. ISBN 978-952-67966-0-4. Teoksen verkkoversio.
  • Lindsten, Leo: Maiju Lassila – legenda jo eläessään. WSOY, Helsinki 1977.
  • Hautala, Marko A.: Liisan Antin aikaan: Algot Untolan Kaustisen-vuosi ja Kokkola-lehden kirjoitukset 1905–1906. Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2006. ISBN 952-9505-55-8
  • Hautala, Marko A.: Omin voimin: Algoth Untolan (1868–1918) poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta. Suomen ja Skandinavian historian väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto, 2010.

Lähteet

  1. ↑ Lindsten, Leo: Maiju Lassila – legenda jo eläessään, s. 256. WSOY 1977.
  2. ↑ Hautala, Marko A.: Omin voimin: Algoth Untolan (1868–1918) poliittis-vakaumuksellinen elämäkerta. Suomen ja Skandinavian historian väitöskirja. Oulun yliopisto 2010. (Untolan teloituksesta sivuilla 702–709.)
  3. ↑ [www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta='Helsinki' Punaisten muistomerkit Helsingissä] Työväenmuseo Werstas. Viitattu 13.2.2014.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Algot_Untola&oldid=13862577”