Ero sivun ”Keskustelu:Keskipakoisvoima” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
J-p-fm (keskustelu | muokkaukset)
Aloitin keskustelusivun ja selostin artikkelin muokkauksia.
(ei mitään eroa)

Versio 10. tammikuuta 2014 kello 02.22

Tein artikkelin alkuun isoja muutoksia. Kirjoitin alkumääritelmän käytännössä uudestaan. Perusteluna isoihin muutoksiin on se, että keskipakovoima on käsitteenä monille ihmisille tuttu, mutta valitettavasti käsitteeseen liittyy paljon virhekäsityksiä. Artikkelin alkuosa oli kirjoitettu niin teknisesti, että vähemmän teknisen yleisön oli vaikea ymmärtää sitä (ensimmäisessä määrittelylauseessa puhuttiin epäinertiaalisesta koordinaatistosta). Käsittääkseni periaatteena on, että artikkelin alkuosa olisi kirjoitettu niin, että mahdollisimman moni ymmärtäisi sen. Alkuosaa oli myös pyydetty muokattavaksi. Annoin tägin olla vielä. Pyydän arvioimaan uudelleen kirjoitusyritystäni. Muuttuiko se yhtään ymmärrettämmäksi? Onko tämä lähestymistapa hyvä? Mielessä on myös selventävä kuva, jolla asiaa voisi tehdä paremmin ymmärrettäväksi.

Olen esittänyt artikkelin loppuosaa korjattavaksi. Oikeastaan olen sitä mieltä, että keskipakovoiman "kaavat" pitäisi poistaa artikkelista. Koska kyseessä ei ole oikea voima, ei ole järkevää esittää myöskään voiman kaavoja. En vielä poistanut, vaan odotan artikkeliin myös muiden kontribuutioita. Keskustelu aiheesta on tarpeellista. Tämä on kaikkinensa sellainen aihe, josta olisi tärkeää tehdä pitkällä tähtäimellä laadukas artikkeli. J-p-fm (keskustelu) 10. tammikuuta 2014 kello 01.22 (EET)[vastaa]