Kesäolympialaiset 1940

XII olympiadin kisat oli alunperin tarkoitus pitää Tokiossa, Japanissa, mutta järjestäjät joutuivat perumaan ne Kiinan-Japanin sodan takia ja Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) myönsi olympiakisat Helsingille, Suomeen. Kisoja ei kuitenkaan voitu järjestää toisen maailmansodan takia.

Vuoden 1940 kisoja haki alunperin yksitoista kaupunkia. KOK:n oli määrä valita voittaja vuoden 1935 kokouksessa Oslossa. Enakkosuosikkeja olivat Tokio ja Rooma. Vain pari viikkoa ennen Oslon kokousta Italia luopui kisojen hausta Tokion hyväksi ja siirsi hakemuksensa vuoden 1944 kisoihin. KOK:ssa ei tällaista ratkaisua katsottu hyvällä. Niinpä vuoden 1940 kesäkisojen isäntäkaupungin valinta siirrettiin heinäkuulle 1936 Berliinin kesäolympialaisten yhteyteen. Ehdokkaiksi tässä vaiheessa jäi vain Tokio ja Helsinki.

Äänestys Berliinin kokouksessa tapahtui kaksiosaisena – paikan päällä annetut ja KOK:n jäsenten äänet sekä poissaolevien lähettämät postiäänet. Berliinin olympiakisoihin kokoontuneet äänestivät Helsingin hyväksi 27–20, mutta kaikki postitse toimitetut äänet menivät Tokiolle eli lopullinen tulos oli 36–27 Tokion hyväksi.

Tokion kisat

Tokion vuoden 1940 olympiakisojen oli määrä olla osa Japanin valtion 2 600-vuotisjuhlallisuuksia, sillä myyttisen ensimmäisen keisarin Jimmun valtaannousu oli ajoitettu vuoteen 660 eaa. Juhlavuonna oli suunniteltu järjestettäväksi myös Tokiossa maailmannäyttely. Kesäolympiakisat Tokiossa oli tarkoitus järjestää 21. syyskuuta – 6. lokakuuta 1940.

Kisojen siirtämistä muualle ehdotettiin jo vuonna 1938 sodan takia, mutta japanilaisjärjestäjät vakuuttivat pystyvänsä pitämään kisat normaalisti. Myöhemmin samana vuonna järjestäjät ilmoittivat luopuvansa kisoista. Syynä oli kansainvälisen painostuksen lisäksi myös Japanin armeijan vastustus, sillä se piti kisojen myötä maahan tulevia ulkomaisia vaikutteita haitallisina japanilaisellle kulttuurille.

Tokion kisojen järjestelytoimikunta ilmoitti KOK:lle 16. heinäkuuta 1938 luopuvansa kisäjärjestelyistä. Neljä päivää Japanin luopumisen jälkeen KOK antoi kisat Helsingille, joka oli ollut halukas järjestämään olympialaiset jo ennen niiden myöntämistä Tokiolle.

Helsingin kisat

Helsingin olympiastadion 1930-luvun asussaan vuoden 1940 olympiakisoja varten.

Käpylän ravirata vanhassa ilmakuvassa. Taustalla Koskelantie ja etualalla Velodromi.

Syyskuun 7.–8. päivänä 1940 Suomi, Ruotsi ja Saksa kävivät yleisurheilun kolmimaaottelun Helsingin olympiastadionilla, jonka piti olla olympianäyttämönä jo kesällä 1940. Tapahtuma nähtiin merkkinä ajan muuttumisena eli Saksan lähentymisenä Suomen suuntaan. Paikalla oli arvovaltainen kutsuvieraskatsomo. Kuvassa vasemmalta Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen, sotamarsalkka Mannerheim, Ruotsin perintöprinssi Kustaa Aadolf, pääministeri Risto Ryti ja Saksan urheilujohtaja Hans von Tschammer und Osten.

Kesäolympiakisojen ajankohdaksi Helsingissä sovittiin 20. heinäkuuta – 4. elokuuta 1940. Järjestelytoimikunnan perustava kokous pidettiin 18. elokuuta 1938, jolloin sen puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja, SVUL:n puheenjohtaja J. W. Rangell. Varapuheenjohtajina toimivat KOK:n suomalaisjäsen Ernst Krogius ja Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Urho Kekkonen, sihteerinä Jussi Tossavainen, pääsihteerinä ensimmäisen vuoden everstiluutnantti V. A. M. Karikoski ja toisen Lauri Miettinen. Muita järjestelytoimikunnan jäseniä olivat kaupunginjohtaja Erik von Frenckell, pääjohtaja Mauno Pekkala, kaupunginjohtaja Johan Helo ja kenraaliluutnantti Hugo Österman.

Tähän aikaan oli tapana, että kisat järjestänyt maa saa uuden edustajan KOK:aan. Suomen edustajaksi KOK:n syyskuun 1938 istunnossa valittiin J. W. Rangell. Järjestelytoimikunnan työssä näkyi edellisen kisaisännän eli natsi-Saksan aktiivisuus osallistua kisojen järjestelyyn. Saksan rooli 1930-luvun lopulla oli KOK:ssa vahvassa kasvussa. Tekniseksi asiantuntijaksi KOK lähetti saksalaisen Werner Klingebergin. Hän oli ollut Berliinin kisoissa pääsihteeri Carl Diemin johtaman järjestelytoimikunnan palveluksessa. Tokion saatua kisat hän oli ollut vuodesta 1937 Tokiossa ja siirtyi Helsinkiin kisojen siirryttyä Helsingin järjestettäväksi.

Suomessa kisojen järjestelyyn liittyi poliittisia jännitteitä, sillä huhtikuussa järjestelytoimikunnan pääsihteeriksi valittiin everstiluutnantti V. A. M. Karikoski, jota saattoi pitää Rangellin ja Kekkosen ehdokkaana. Von Frenckell koki tulleensa syrjäytytetyksi poliittisista syistä, sillä hänen katsottiin kuuluvan ruotsinkielisen oikeiston edustajaksi ja siksi poliittisesti Kekkosen ja hänen kannattajiensa syrjäyttämäksi. Von Frenckellin erottua järjestelytoimikunnasta hänestä tuli Helsingin kaupungin olympiatoimiston päällikkö.

Toinen jännitettä aiheuttanut asia oli TUL:n urheilijoiden osallistuminen Suomen olympiajoukkueeseen – tähän astihan TUL:n urheilijat eivät olleet osallistuneet Suomen edustajina olympiakisoihin. Asiaan liittyi Suomen urheilun keskusjärjestöasiat erityisesti SVUL:n ja TUL:n välinen suhde. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Rangell uhkasi jopa erolla ellei sopuun SVUL:n ja TUL:n välillä päästä. Neuvottelut päättyivät huhtikuussa 1939 lopulta sopuun eli TUL:n urheiljoiden osallistumiseen tuleviin kotikisoihin.

Kisoihin kutsuttiin 64 olympiakansakuntaa, joista 48 ilmoittautui 10. lokakuuta 1939 mennessä.

Kisapaikkojen rakentaminen oli kiireellisin tehtävä. Olympiastadionin lisäksi toteutettiin lukuisia muitakin rakennuskohteita. Stadionin viereen rakennettiin uimastadion, velodromi, Taivallahden soutustadion, ratsastusstadionin katsomotiloja laajennettiin ja Messuhalli kunnostettiin voimailulajeille, Pallokenttä jalkapallon alkusarjan otteluille ja Malmin ampumarata. Urheilijoiden majoitusta varten rakennettiin Olympiakylä paikkanan Koskelantien omakotialue, jonne rakennettiin 30 kolmikerroksista asuintaloa 3 000 miesurheilijaa varten. Naisurheiljoiden majoitus oli tarkoitus järjestää sairaanhoito-opistolla niin sanottuun Olympiakotiin.

Pääsylippuja sai tilata Suomessa syksystä 1938 helmikuuhun 1939, jona aikana kotimaisia lippuvarauksia tuli noin 200 000.

Niiden järjestämisestä luovuttiin maaliskuussa 1940 Euroopassa käytyjen sotatoimien vuoksi. Syynä oli myös talvisodan johdosta heikentynyt taloustilanne sekä sodan aiheuttama katkos kisojen valmisteluissa. Virallisesti kisat peruutettiin Suomen Olympiakomitean kokouksessa huhtikuussa 1940, jolloin sota Euroopassa oli laajentunut Saksan hyökättyä Tanskaan ja Norjaan.

Kesällä 1940 kisojen suunniteltuun avajaisaikaan järjestettiin kaksipäiväiset Kaatuneiden Urheiljoiden Muistokilpailut, joissa haluttiin muistaa niitä talvisodassa kaatuneita suomalaisurheilijoita, jotka olisivat olleet kesän 1940 mahdollisia olympiaosanottajia.

Syyskuussa 1940 Helsingin olympiastadionilla järjestettiin yleisurheilun kolmimaaottelu Suomi–Ruotsi–Saksa, jota kutsuttiin aikanaan ”pienoisolympialaisiksi”.

Lähteet

• Helge Nygrén & Markku Siukonen: ”XII olympiadi Tokio ja Helsinki 1940”, Suuri Olympiateos 1, s. 235–251. Jyväskylä: Oy Scandia Kirjat Ab, 1978. ISBN 951-9466-05-38.
• Helge Nygrén: Olympiatuli joka sammui sodan tuuliin. Helsinki: Postmediat Oy, 1991. ISBN 951-95861-3-X.
• Jouko Kokkonen: ”Oikeiden olympiakisojen maa”, Sadan vuoden olympiadi – Suomalaisen olympialiikkeen historia. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32429-5.