Ero sivun ”Suku (kielioppi)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
hieman laajennettu
Rivi 1: Rivi 1:
'''Suku''' eli '''genus''' (lat.) on nominien kieliopillinen kategoria. [[Suomen kieli|Suomen kielessä]] sanoilla ei ole sukua. Sen sijaan esimerkiksi kaikissa [[Indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalaisen kieliryhmän]] kielissä on alkujaan ollut suku, mutta muutamista niistä, esimerkiksi [[englannin kieli|englannista]], se on kadonnut.
'''Suku''' eli '''genus''' (lat.) on nominien kieliopillinen kategoria, jonka mukaisesti [[substantiivi]]t jakautuvat eri ryhmiin. [[Suomen kieli|Suomen kielessä]] sanoilla ei ole sukua. Sen sijaan esimerkiksi kaikissa [[Indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalaisen kieliryhmän]] kielissä on alkujaan ollut suku, mutta muutamista niistä, esimerkiksi [[englannin kieli|englannista]] ja [[persian kieli|persiasta]], se on kadonnut.<ref name=Anhava>{{kirjaviite | Tekijä = Jaakko Anhava | Nimeke = Maailman kielet ja kielikunnat | Sivu = 56-57 | Julkaisija = Gaudeamus | Vuosi = 2005 | Tunniste = ISBN 951-662-734-X</ref>. Myös [[seemiläiset kielet|seemiläisissä kielissä]] on suku.


Kielissä, joissa on suku, jokainen [[substantiivi]] kuuluu johonkin sukuun, joskin samastakin substantiivista saattaa olla erisukuisia muotoja eri päätteineen, jotka tarkoittavat esimerkiksi samassa ammatissa toimivaa miestä ja naista taikka saman eläinlajin koirasta ja naarasta. Niissä kielissä, joissa substantiivien yhteydessä käytetään [[artikkeli (kielioppi)|artikkeli]], suku ilmenee yleensä selvimmin siitä, mitä artikkelia kunkin sanan yhteydessä käytetään. Myös [[adjektiivi|adjektiiveista]] käytetään erilaisia taivutusmuotoja sen mukaan, mitä sukua niiden pääsana on, ja monilla [[pronomini|prononineista]] on eri muotoja, joita käytetään riippuen siitä, minkä sukuiseen sanaan niillä viitataan.
Joissakin kielissä, esimerkiksi romaanisen kieliryhmän nykykielissä ([[espanjan kieli|espanja]], [[italian kieli|italia]], [[ranskan kieli|ranska]], [[portugalin kieli|portugali]]), suku käsitetään eroksi maskuliinisen ja feminiinisen välillä (näissä [[latina]]n [[neutri]] on yleensä muuntunut nykykielessä maskuliiniksi, tosin [[romanian kieli|romaniassa]] neutri on säilynyt); joissakin se voi tehdä eron elävän ja elottoman välillä. Ruotsin kielessä maskuliini ja feminiini ovat yhdistyneet yhdeksi en-suvuksi, ja ett-suku vastaa neutria. Joissakin kielissä sanan suvulla ei ole erityistä merkitystä.

Indoeurooppalaisissa kielissä on alkujaan ollut kolme sukua, [[maskuliini]], [[feminiini]] ja [[neutri]] (sukupuoleton). Maskuliini merkitsee varsinaisesti miespuolista, feminiini naispuolista ja neutri sukupuoletonta, mutta läheskään kaikissa tapauksissa ei sanan merkityksen perusteella voi päätellä, mihin sukuun sana kuuluu. Useimmissa nykyisissä [[romaaniset kielet|romaanisissa]] kielissä kuten [[ranskan kieli|ranskassa]], [[espanjan kieli|espanjassa]] ja [[italian kieli|italiassa]] on kuitenkin vain kaksi sukua, maskuliini ja feminiini, sillä [[latina]]n [[neutri]] on yleensä muuntunut nykykielessä maskuliiniksi, tosin [[romanian kieli|romaniassa]] neutri on säilynyt. [[Ruotsin kieli|Ruotsin kielessä]] maskuliini ja feminiini ovat yhdistyneet yhdeksi ''en''-suvuksi, ja ''ett''-suku vastaa neutria. Joissakin kielissä suku voi tehdä eron elävän ja elottoman välillä, kun taas toisissa kielissä sanan suvulla ei ole erityistä merkitystä.

[[Nigeriläis-kongolaiset kielet|Nigeriläis-kongolaisissa kielissä]] sekä monissa [[Kaakkois-Aasia]]n, [[Uusi-Guinea|Uuden-Guinean]] ja [[intiaanikielet|intiaanikielissä]] substantiivit jakautuvat kieliopillisiin ''luokkiin'', jotka muistuttavat kieliopillista sukua, mutta eri luokkia on paljon enemmän, esimerkiksi [[swahili]]ssa 15, eräissä kielissä jopa yli 30. Yhteen luokkaan saattavat kuulua esimerkiksi kaikki ihmisiä, toiseen kaikki hedelmiä tarkoittavat sanat ja niin edelleen, mutta kaikissa tapauksissa se, mihin luokkaan jokin sana kuuluu, ei ole sen merkityksen perusteella pääteltävissä. Näissä kielissä on yleistä, että [[verbi|verbeihinkin]] lisätään erilainen etuliite sen mukaan, mihin luokkaan lauseen [[subjekti]] kuuluu.<ref>Anhava, s. 126</ref>


Vierasta kieltä opiskeltaessa on suku on yleensä opeteltava yhdessä sanan kanssa, koska useissa kielissä sitä ei voi johdonmukaisesti ennustaa. Joskus sanan suku on pääteltävissä sanan merkityksestä ([[luonnollinen suku]]), eräissä kielissä puolestaan esimerkiksi sanan nominatiivin päätteestä tai siitä, kuinka sana on johdettu toisesta sanasta.
Vierasta kieltä opiskeltaessa on suku on yleensä opeteltava yhdessä sanan kanssa, koska useissa kielissä sitä ei voi johdonmukaisesti ennustaa. Joskus sanan suku on pääteltävissä sanan merkityksestä ([[luonnollinen suku]]), eräissä kielissä puolestaan esimerkiksi sanan nominatiivin päätteestä tai siitä, kuinka sana on johdettu toisesta sanasta.
Rivi 20: Rivi 24:
* feminiini - neutri - maskuliini (eloton maskuliini - elollinen maskuliini - persoonallinen maskuliini): [[puolan kieli|puola]] (maskuliinit eroavat taivutuskaavoiltaan).
* feminiini - neutri - maskuliini (eloton maskuliini - elollinen maskuliini - persoonallinen maskuliini): [[puolan kieli|puola]] (maskuliinit eroavat taivutuskaavoiltaan).
* Yleinen - neutri (merkityksetön): [[ruotsin kieli|ruotsi]].
* Yleinen - neutri (merkityksetön): [[ruotsin kieli|ruotsi]].

== Lähteet ==
{{viitteet}}


[[Luokka:Kielioppi]]
[[Luokka:Kielioppi]]

Versio 4. marraskuuta 2013 kello 16.01

Suku eli genus (lat.) on nominien kieliopillinen kategoria, jonka mukaisesti substantiivit jakautuvat eri ryhmiin. Suomen kielessä sanoilla ei ole sukua. Sen sijaan esimerkiksi kaikissa indoeurooppalaisen kieliryhmän kielissä on alkujaan ollut suku, mutta muutamista niistä, esimerkiksi englannista ja persiasta, se on kadonnut.[1]. Myös seemiläisissä kielissä on suku.

Kielissä, joissa on suku, jokainen substantiivi kuuluu johonkin sukuun, joskin samastakin substantiivista saattaa olla erisukuisia muotoja eri päätteineen, jotka tarkoittavat esimerkiksi samassa ammatissa toimivaa miestä ja naista taikka saman eläinlajin koirasta ja naarasta. Niissä kielissä, joissa substantiivien yhteydessä käytetään artikkeli, suku ilmenee yleensä selvimmin siitä, mitä artikkelia kunkin sanan yhteydessä käytetään. Myös adjektiiveista käytetään erilaisia taivutusmuotoja sen mukaan, mitä sukua niiden pääsana on, ja monilla prononineista on eri muotoja, joita käytetään riippuen siitä, minkä sukuiseen sanaan niillä viitataan.

Indoeurooppalaisissa kielissä on alkujaan ollut kolme sukua, maskuliini, feminiini ja neutri (sukupuoleton). Maskuliini merkitsee varsinaisesti miespuolista, feminiini naispuolista ja neutri sukupuoletonta, mutta läheskään kaikissa tapauksissa ei sanan merkityksen perusteella voi päätellä, mihin sukuun sana kuuluu. Useimmissa nykyisissä romaanisissa kielissä kuten ranskassa, espanjassa ja italiassa on kuitenkin vain kaksi sukua, maskuliini ja feminiini, sillä latinan neutri on yleensä muuntunut nykykielessä maskuliiniksi, tosin romaniassa neutri on säilynyt. Ruotsin kielessä maskuliini ja feminiini ovat yhdistyneet yhdeksi en-suvuksi, ja ett-suku vastaa neutria. Joissakin kielissä suku voi tehdä eron elävän ja elottoman välillä, kun taas toisissa kielissä sanan suvulla ei ole erityistä merkitystä.

Nigeriläis-kongolaisissa kielissä sekä monissa Kaakkois-Aasian, Uuden-Guinean ja intiaanikielissä substantiivit jakautuvat kieliopillisiin luokkiin, jotka muistuttavat kieliopillista sukua, mutta eri luokkia on paljon enemmän, esimerkiksi swahilissa 15, eräissä kielissä jopa yli 30. Yhteen luokkaan saattavat kuulua esimerkiksi kaikki ihmisiä, toiseen kaikki hedelmiä tarkoittavat sanat ja niin edelleen, mutta kaikissa tapauksissa se, mihin luokkaan jokin sana kuuluu, ei ole sen merkityksen perusteella pääteltävissä. Näissä kielissä on yleistä, että verbeihinkin lisätään erilainen etuliite sen mukaan, mihin luokkaan lauseen subjekti kuuluu.[2]

Vierasta kieltä opiskeltaessa on suku on yleensä opeteltava yhdessä sanan kanssa, koska useissa kielissä sitä ei voi johdonmukaisesti ennustaa. Joskus sanan suku on pääteltävissä sanan merkityksestä (luonnollinen suku), eräissä kielissä puolestaan esimerkiksi sanan nominatiivin päätteestä tai siitä, kuinka sana on johdettu toisesta sanasta.

Suku voi tehdä eron esimerkiksi seuraavien asioiden välillä:

  • eloton - elollinen (esimerkiksi ojibwen kieli)
  • inhimillinen - epäinhimillinen
  • järjellinen - järjetön (esimerkiksi tamilin kieli)
  • (seksuaalinen) sukupuoli (sisältäen mahdollisuuden välimuotoon, neutriin)
  • ihmismies - mikä tahansa muu
  • vahva - heikko
  • augmentatiivi (suur-) - deminutiivi (pikku-)

Esimerkkejä suvullisista kielistä:

  • maskuliini - feminiini: espanja, italia, ranska.
  • maskuliini - neutri - feminiini: latina, saksa, venäjä, muinaiskreikka
  • Elävä sekä eloton miespuolinen - nainen - neutri: tšekki.
  • feminiini - neutri - maskuliini (eloton maskuliini - elollinen maskuliini - persoonallinen maskuliini): puola (maskuliinit eroavat taivutuskaavoiltaan).
  • Yleinen - neutri (merkityksetön): ruotsi.

Lähteet

  1. {{kirjaviite | Tekijä = Jaakko Anhava | Nimeke = Maailman kielet ja kielikunnat | Sivu = 56-57 | Julkaisija = Gaudeamus | Vuosi = 2005 | Tunniste = ISBN 951-662-734-X
  2. Anhava, s. 126