Asfaltti

Asfalttia.

Tien päällystämistä asfaltilla.

Asfaltti eli asfalttibetoni (myös asvaltti) (kreikan kielen sanasta άσφαλτος, vuoripiki) on öljystä jalostetun bitumin ja kiviaineksen seos, jota käytetään teiden päällystykseen. Asfalttipäällyste luetaan betonin ohella kestopäällysteisiin toisin kuin esimerkiksi öljysora.

Asfaltti on myös nimitys luonnossa esiintyvälle bitumille.

Historia

Asfaltin historia alkaa muinaisista Mesopotamiasta, jossa asfalttia käytettiin tekemään temppelikylpylöistä ja vesitankeista vesitiiviitä. Muinaiset phoenialaiset, egyptiläiset, sekä roomalaiset hyödynsivät luonnollisen asfaltin liimaavaa ja eristävää ominaisuutta.

Luonnollista asfalttia löytyy asfalttilähteistä sekä kiviasfalttina.

Luonnollisen asfaltin merkittävimmät esiintymisalueet ovat Israel, Kroatia, Syyria sekä Trinidad ja Tobago.^lähde?

Ensimmäiset varsinaiset asfaltin käytöt tienrakennukseen tapahtuivat Babyloniassa vuonna 625 eaa.

Keinotekoinen asfaltti

Keinotekoinen asfaltti, asfalttipäällyste, on rakennusmateriaali, joka valmistetaan murskeen, mineraaliyhdisteiden, hiekan ja bitumin seoksesta. Sitä käytetään muun muassa teiden ja lentokenttien kiitoteiden päällystykseen. Päällysteeseen kelpaavalla murskeen kiviaineksella on tarkat laatuvaatimukset, mutta usein murske saadaan lähialueilta – siksi Maarianhaminan kadut ovat punaisia (punaisen graniittimurskeen takia). Nykyisin bitumi voidaan myös värjätä, näin on tehty esimerkiksi Helsingin punaisten pyöräteiden tapauksessa. Roudan aiheuttamat halkeamat teiden asfaltissa paikataan kaatamalla niihin sulaa pikeä.

Valmistus ja levittäminen päällystekäyttöön

Asfaltti valmistetaan erityisillä laitteilla, joissa kiviaines (runkoaine), bitumi (sideaine) ja tarpeelliset lisäaineet yhdistetään. Kiviaineksen laadulla, raekoko ja raekokojen jakautuma muutetaan myös asfaltin pinta- ja kesto-ominaisuuksia. Kiviaines kuumennetaan kuumennusrummussa ja sekoitetaan juoksevaksi lämmitettyyn bitumiin sekä muihin tarvittaviin aineisiin. Sekoitettu asfaltti lasketaan kuorma-auton lavalle, jolloin sen lämpötila on vielä noin 160 astetta.

Viime vuosina asfaltin kuljetuksessa ovat yleistyneet puolipyöreät lavat, joita käytettäessä asfalttimassan lajittuminen kuljetuksen aikana on vähäisempää. Levityskoneella asfaltti levitetään ja tasataan halutulle pinnalle. Kerroksen paksuus uudelleenpinnoituksessa on tyypillisesti 90–120 kg/m² eli 4–5 cm. Lopuksi asfaltti tiivistetään jyrällä, jolloin rakenteen kestävyys paranee.

Hiljainen asfaltti

Niin kutsuttu hiljainen asfaltti on pienirakeisempaa, joustavampaa ja huokoisempaa kuin normaali asfaltti. Nämä ominaisuudet vähentävät rengasmelua. Uutena hiljainen asfaltti on 4–6 desibeliä normaalipäällystettä hiljaisempi, ja yhden vuoden jälkeen ero vakiintuu 3–4 desibeliin. Kolmen desibelin ero tarkoittaa sitä, että ääniteho puolittuu.

Hiljainen asfaltti sopii parhaiten teille, joilla liikenteen nopeus on 40–80 kilometriä tunnissa. Auton renkaiden ja päällysteen kosketuksesta syntyvä rengasmelu on suurin yksittäinen melunlähde, kun auton nopeus ylittää 40 kilometriä tunnissa. Kuorma-autoilla vastaava nopeusraja on 50 kilometriä tunnissa.

Hiljaisen asfaltin hinta on noin puolitoistakertainen karkeampaan päällysteeseen verrattuna ja se kuluu tavallista asfalttia nopeammin. Sitä ei tarvitse kuitenkaan levittää yhtä paksua kerrosta.

Katso myös

• Betoni
• Sokeribitumi
• Bitumi
• Asfalttijärvi

Aiheesta muualla

• Asfaltin historia Historiallisia taustoja asfaltista ja asfaltin hyödyntämisestä.