Ero sivun ”Vokaali” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
suomen ylipitkä vokaali; suomessakin lyhyiden vokaalien laatu hieman erilainen kuin pitkien; Ø-kirjain ei oikeastaan ole ligatuuri; jäsennelty ja karsittu turhaa toistoa
diftongi vokaaliyhtymän osana; pois lähteetön maininta kaksitavuisista diftongeista ja triftongeista; karsittu turhia ja osin tähän artikkeliin palautuvia linkkejä; oma luokka vokaaleille
Rivi 9: Rivi 9:
== Yleistä ==
== Yleistä ==


Suomen kielen äännejärjestelmässä erotetaan kahdeksan vokaalia, joita voidaan tilanteesta riippuen merkitä suomen [[Oikeinkirjoitus|oikeinkirjoituksen]] mukaisilla [[Aakkoslaji|suur- ja pienaakkosilla]] tai foneettisella [[Tarkekirjoitus|tarkekirjoituksella]]. Tässä artikkelissa äänteitä merkitään [[Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto|kansainvälisen foneettisen kirjaimiston]] mukaisesti.
Suomen kielen äännejärjestelmässä erottuu kahdeksan vokaalia, joita voidaan tilanteesta riippuen merkitä suomen [[Oikeinkirjoitus|oikeinkirjoituksen]] mukaisilla [[Aakkoslaji|suur- ja pienaakkosilla]] tai foneettisella [[Tarkekirjoitus|tarkekirjoituksella]]. Tässä artikkelissa äänteitä merkitään [[Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto|kansainvälisen foneettisen kirjaimiston]] mukaisesti.


:{|style="text-align: center"
:{|style="text-align: center"
Rivi 102: Rivi 102:
</div>
</div>
</div>
</div>
<div style="font-size: small; line-height: 1.4em; margin: 0.5em;">IPA:n vokaalikaavio kuvaa 16 kardinaali­vokaalin (etiset ja takaiset viivojen risteämis­pisteissä) sekä niiden rajaamalla alueella ääntyvien muiden vokaalien suhteellista ääntö­paikkaa [[suuontelo]]ssa, kun suuaukon ajatellaan olevan vasemmalla ja [[nielu]]n oikealla. Jos kaksi vokaali­merkkiä esiintyy rinnakkain, vasemman­puoleinen ääntyy laveana ja oikean­puoleinen pyöreänä.</div>
<div style="font-size: small; line-height: 1.4em; margin: 0.5em;">IPA:n vokaalikaavio kuvaa 16 kardinaali­vokaalin (etiset ja takaiset viivojen risteämis­pisteissä) sekä niiden rajaamalla alueella ääntyvien muiden vokaalien suhteellista [[ääntöpaikka]]a suuontelossa, kun suuaukon ajatellaan olevan vasemmalla ja [[nielu]]n oikealla. Jos kaksi vokaali­merkkiä esiintyy rinnakkain, vasemman­puoleinen ääntyy laveana ja oikean­puoleinen pyöreänä.</div>
</div>
</div>


Rivi 113: Rivi 113:
Nämä perusominaisuudet ilmenevät kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA:n) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten [[kitapurje]]en asento ([[nasaali]]us), [[Äänihuulet|äänihuulten]] värähtelyn laji ([[fonaatio]]) ja kielen tyven asento.
Nämä perusominaisuudet ilmenevät kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA:n) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten [[kitapurje]]en asento ([[nasaali]]us), [[Äänihuulet|äänihuulten]] värähtelyn laji ([[fonaatio]]) ja kielen tyven asento.


[[Sanapaino|Painollisen]] tavun selvästi artikuloitua vokaalia kutsutaan täysvokaaliksi.<ref name="Iivonen ym. 2000: täysvokaali"/> Pääpainottomissa tavuissa vokaalit voivat olla vajaaääntöisiä eli [[Vokaalireduktio|redusoituneita]], jolloin ne ääntyvät laadultaan epämääräistyneinä.<ref name="Iivonen ym. 2000: redusoitunut vokaali"/> Hyvin epämääräinen [[švaa]]-vokaali {{IPA|[ə]}} ääntyy keskellä suuonteloa.
[[Sanapaino|Painollisen]] tavun selvästi artikuloitua vokaalia kutsutaan täysvokaaliksi.<ref name="Iivonen ym. 2000: täysvokaali"/> Pääpainottomissa tavuissa vokaalit voivat olla vajaaääntöisiä eli [[Vokaalireduktio|redusoituneita]], jolloin ne ääntyvät laadultaan epämääräistyneinä.<ref name="Iivonen ym. 2000: redusoitunut vokaali"/> Hyvin epämääräinen [[švaa]]-vokaali {{IPA|[ə]}} ääntyy keskellä suuonteloa ja on tavallaan kaikkien kardinaalivokaalien välimuoto.


=== Suppeus tai väljyys ===
=== Suppeus tai väljyys ===
Rivi 120: Rivi 120:
[[Kuva:Cardinal vowel tongue position-back.png | thumb | Kielen korkeuteen perustuva väljyys­vaihtelu äännettäessä takaisia kardinaali­vokaaleja.]]
[[Kuva:Cardinal vowel tongue position-back.png | thumb | Kielen korkeuteen perustuva väljyys­vaihtelu äännettäessä takaisia kardinaali­vokaaleja.]]


Vokaalin suppeus tai väljyys riippuu [[Kieli (anatomia)|kielen]] korkeudesta eli täsmällisemmin siitä, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja [[Kitalaki|kitalaen]] väliin muodostuu.<ref name="Iivonen 2000: vokaalit"/> Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten {{IPA|[a]}} ja {{IPA|[ɑ]}}, ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. Suppeus tai väljyys näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella ja joissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.
Vokaalin suppeus tai väljyys riippuu [[Kieli (anatomia)|kielen]] korkeudesta eli täsmällisemmin siitä, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja [[Kitalaki|kitalaen]] väliin muodostuu.<ref name="Iivonen: vokaalit"/> Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten {{IPA|[a]}} ja {{IPA|[ɑ]}}, ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. Suppeus tai väljyys näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella ja joissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.


Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto määrittelee seitsemän väljyyden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Englannin kielessä voidaan havaita viisi tai ehkä kuusikin väljyyden astetta, mutta ei sellaista kolmenkaan vokaalin sarjaa, jossa väljyyden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:
Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto määrittelee seitsemän väljyyden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Englannin kielessä voidaan havaita viisi tai jopa kuusi väljyyden astetta, mutta ei sellaista kolmenkaan vokaalin sarjaa, jossa väljyyden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:


* [[suppea vokaali]] (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
* suppea vokaali (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
* [[puolisuppea vokaali]]
* puolisuppea vokaali
* [[välivokaali]] (välinen vokaali)
* välivokaali (välinen vokaali)
* [[puoliväljä vokaali]]
* puoliväljä vokaali
* [[väljä vokaali]] (avoin, matala vokaali).
* väljä vokaali (avoin, matala vokaali).


Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' suppeaksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}}, {{IPA|[ʊ]}} – tai ''lähes'' väljäksi – {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɐ]}}.
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' suppeaksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}}, {{IPA|[ʊ]}} – tai ''lähes'' väljäksi – {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɐ]}}.


Suomen [[Äänneoppi|äänneopissa]] erotetaan kolme väljyysastetta:<ref name="Iivonen 2000: vokaalit"/>
Suomen [[Äänneoppi|äänneopissa]] erotetaan kolme väljyysastetta:<ref name="Iivonen: vokaalit"/>
* suppeat vokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[u]}}
* suppeat vokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[u]}}
* välivokaalit {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[o]}} – jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa
* välivokaalit {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[o]}} – jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa
Rivi 140: Rivi 140:


=== Etisyys tai takaisuus ===
=== Etisyys tai takaisuus ===
Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä lähempänä suun etu- vai takaosaa. Etuvokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}}, ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli taempana.<ref name="Iivonen 2000: vokaalit"/>
Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä lähempänä suun etu- vai takaosaa. Etuvokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}}, ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli taempana.<ref name="Iivonen: vokaalit"/>


Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto määrittelee viisi takaisuuden astetta. Kaikki viisi astetta esiintyvät englannin kielessä, mutta tiettävästi missään kielessä ei ole sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa takaisuuden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:
Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto määrittelee viisi takaisuuden astetta. Kaikki viisi astetta esiintyvät englannin kielessä, mutta tiettävästi missään kielessä ei ole sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa takaisuuden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:


* [[etuvokaali]] (palataalivokaali, etinen vokaali)
* etuvokaali (palataalivokaali, etinen vokaali)
* [[keskivokaali]] (keskinen vokaali)
* keskivokaali (keskinen vokaali)
* [[takavokaali]] (velaarivokaali, takainen vokaali).
* takavokaali (velaarivokaali, takainen vokaali).


Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' etiseksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}} – tai ''lähes'' takaiseksi – {{IPA|[ʊ]}}.
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' etiseksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}} – tai ''lähes'' takaiseksi – {{IPA|[ʊ]}}.


Suomen äännejärjestelmässä on vain etu- ja takavokaaleita:<ref name="Iivonen 2000: vokaalit"/>
Suomen äännejärjestelmässä on vain etu- ja takavokaaleita:<ref name="Iivonen: vokaalit"/>
* etuvokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[æ]}}
* etuvokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[æ]}}
* takavokaalit {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[ɑ]}}.
* takavokaalit {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[ɑ]}}.
Rivi 280: Rivi 280:
Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi [[Viron kieli|virossa]] pituusasteita on kolme ja [[Nykykreikka|nykykreikassa]] puolestaan vain yksi.<ref name="Korpela 2003"/> Suomen kielessäkin vokaali voi ääntyä ylipitkänä, jos esimerkiksi ''mutta''-sana lausutaan empivästi (''muuutta...''), mutta tämä ilmiö ei ole äänneopillinen vaan liittyy [[pragmatiikka]]an.<ref name="Iivonen ym. 2000: ylipitkä vokaali"/>
Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi [[Viron kieli|virossa]] pituusasteita on kolme ja [[Nykykreikka|nykykreikassa]] puolestaan vain yksi.<ref name="Korpela 2003"/> Suomen kielessäkin vokaali voi ääntyä ylipitkänä, jos esimerkiksi ''mutta''-sana lausutaan empivästi (''muuutta...''), mutta tämä ilmiö ei ole äänneopillinen vaan liittyy [[pragmatiikka]]an.<ref name="Iivonen ym. 2000: ylipitkä vokaali"/>


Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (''a'', ''e'', ''i'', ''o'', ''u'', ''y'', ''ä'', ''ö''), kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella (''aa'', ''ee'', ''ii'', ''oo'', ''uu'', ''yy'', ''ää'', ''öö''),<ref name="Iivonen 2000: vokaalit"/> minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001: 1.8.1"/> Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen [[tarke]], kuten [[pituusmerkki]] tai [[Akuutti (tarke)|akuutti]] (esim. {{k-cs|citrón}} ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään [[kolmiomainen kaksoispiste]] (esim. {{k-cs|citrón}} {{IPA|[ˈtsitroːn]}}, {{k-fi|sitruuna}} {{IPA|[ˈsitruːnɑ]}}).
Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (''a'', ''e'', ''i'', ''o'', ''u'', ''y'', ''ä'', ''ö''), kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella (''aa'', ''ee'', ''ii'', ''oo'', ''uu'', ''yy'', ''ää'', ''öö''),<ref name="Iivonen: vokaalit"/> minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001: 1.8.1"/> Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen [[tarke]], kuten [[pituusmerkki]] tai [[Akuutti (tarke)|akuutti]] (esim. {{k-cs|citrón}} ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään [[kolmiomainen kaksoispiste]] (esim. {{k-cs|citrón}} {{IPA|[ˈtsitroːn]}}, {{k-fi|sitruuna}} {{IPA|[ˈsitruːnɑ]}}).


Usein pitkät vokaalit ovat laadullisestikin erilaisia kuin lyhyet. Esimerkiksi pitkä {{IPA|[iː]}} englannin sanassa ''heat'' {{IPA|[hiːt]}} on suppea ja etinen, mutta lyhyt {{IPA|[ɪ]}} sanassa ''hit'' {{IPA|[hɪt]}} on vain lähes suppea ja lähes etinen. Äidinkieliselle englannin puhujalle tämä laadullinen ero on itse asiassa olennaisempi kuin vokaalien pituusero,<ref name="Savolainen 2001: 1.7.1"/> joka näin ollen hahmottuu täydentäväksi ominaisuudeksi. Osin vajaaääntöisyyteenkin liittyen myös suomessa lyhyet vokaalit tapaavat etenkin painottomina ääntyä hieman välisempinä ja keskisempinä kuin painolliset pitkät vokaalit,<ref name="Iivonen 2000: akustiikka"/> mutta suomen äännejärjestelmässä huomio kiinnittyy ensisijaisesti vokaalien pituuteen.
Usein pitkät vokaalit ovat laadullisestikin erilaisia kuin lyhyet. Esimerkiksi pitkä {{IPA|[iː]}} englannin sanassa ''heat'' {{IPA|[hiːt]}} on suppea ja etinen, mutta lyhyt {{IPA|[ɪ]}} sanassa ''hit'' {{IPA|[hɪt]}} on vain lähes suppea ja lähes etinen. Äidinkieliselle englannin puhujalle tämä laadullinen ero on itse asiassa olennaisempi kuin vokaalien pituusero,<ref name="Savolainen 2001: 1.7.1"/> joka näin ollen hahmottuu täydentäväksi ominaisuudeksi. Osin vajaaääntöisyyteenkin liittyen myös suomessa lyhyet vokaalit tapaavat etenkin painottomina ääntyä hieman välisempinä ja keskisempinä kuin painolliset pitkät vokaalit,<ref name="Iivonen: akustiikka"/> mutta suomen äännejärjestelmässä huomio kiinnittyy ensisijaisesti vokaalien pituuteen.


== Monoftongit, diftongit ja triftongit ==
== Monoftongit, diftongit ja triftongit ==
:''Pääartikkelit: [[Monoftongi]], [[Diftongi]], [[Triftongi]]
:''Pääartikkelit: [[Monoftongi]], [[Diftongi]], [[Triftongi]]


Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on [[monoftongi]], jota voidaan luonnehtia yksinkertaiseksi<ref name="Iivonen 2000: vokaalit"/> tai puhtaaksi vokaaliksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan [[tavu]]un kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on [[diftongi]] eli pariääntiö. Suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä (mutta jos kirjainten välissä on tavunraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä).<ref name="Iivonen 2000: diftongit"/> Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.
Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on [[monoftongi]], jota voidaan luonnehtia yksinkertaiseksi<ref name="Iivonen: vokaalit"/> tai puhtaaksi vokaaliksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan [[tavu]]un kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on [[diftongi]] eli pariääntiö.<ref name="Iivonen ym. 2000 diftongi"/> Äänneopillisesti diftongi hahmottuu yhdeksi foneemiksi, jota äännettäessä vokaalin laatu muuttuu liukuen.<ref name="Loos ym. 2004 → diphtong"/> Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.


Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''äy'', ''öy'', ''uo'', '''', ''iy'', ''ey'' ja ''ie''), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä [[Onomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau'').
Tiettävästi kaikissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''ey'', ''iy'', ''äy'', ''öy'', ''ie'', ''uo'' ja ''''), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä [[Onomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau'').


Suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä, mutta jos kirjainten välissä on tavunraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä (esim. ''tae'' {{IPA|[tɑ.e]}}). Diftongikin voi esiintyä vokaaliyhtymän osana yhdessä monoftongin tai toisen diftongin kanssa, ja tällöin peräkkäisiä vokaalikirjaimia on kolme tai neljä (esim. ''tauon'' {{IPA|[tɑu.on]}}, ''tauoissa'' {{IPA|[tɑu.ois.sɑ]}}). Diftongin ja vokaaliyhtymän ero ei aina ole yksioikoinen, sillä sama kirjainpari voi jossain tilanteessa edustaa diftongia ja toisessa vokaaliyhtymää (esim. ''au'' on diftongi sanassa ''kaula'' {{IPA|[kɑu.lɑ]}} mutta vokaaliyhtymä sanassa ''kulaus'' {{IPA|[ku.lɑ.us]}}).<ref name="Iivonen: diftongit"/> Samaan tapaan englannissa voi olla vaikea hahmottaa, onko jokin vokaalisarja triftongi vai vokaaliyhtymä (esim. muodollisen [[Brittienglanti|brittienglannin]] mukaisesti äännetyssä sanassa ''fire'' {{IPA|[fɑiə]}} esiintyy triftongi, mutta sanassa ''higher'' {{IPA|[hɑi.ə]}} on diftongista ja monoftongista koostuva vokaaliyhtymä).
[[Äänneoppi|Äänneopissa]] diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri [[Foneemi|foneemeihin]]. Esimerkiksi [[Englannin kieli|englannin]] sanan ''flower'' ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin {{IPA|[flaʊə]}} ja amerikanenglannin {{IPA|[flaʊɚ]}} muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat äänneopillisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.{{selvennä|Edellä triftongi määriteltiin yksitavuiseksi kokonaisuudeksi. Jos triftongi voi olla myös kaksitavuinen, mikä erottaa sen vaikkapa suomen sanasta "vuoan", jossa diftongia [uo] seuraa eri tavuun kuuluva monoftongi [ɑ]?}} Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.


== Vokaalikirjaimet ==
== Vokaalikirjaimet ==
[[Latinalainen kirjaimisto|Latinalaisessa peruskirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan puolivokaalia {{IPA|[j]}}. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain W/w tarkoittaa vokaalia {{IPA|[u]}} tai {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[Creekin kieli|creek]]issä kirjain V/v on välisen keskivokaalin {{IPA|[ə]}} merkki.
[[Latinalainen kirjaimisto|Latinalaisessa peruskirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan puolivokaalia {{IPA|[j]}}. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain W/w tarkoittaa vokaalia {{IPA|[u]}} tai {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[Creekin kieli|creek]]issä kirjain V/v on välisen keskivokaalin {{IPA|[ə]}} merkki.


Monessa kielessä vokaalifoneemeja on enemmän kuin latinalaisessa peruskirjaimistossa vokaalikirjaimia, minkä vuoksi yksinkertaistakin foneemia voidaan merkitä kirjainyhdistelmällä. Vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautuneet [[Ligatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[Tanskan kieli|tanskassa]] ja [[Norjan kieli|norjassa]] esiintyvä Æ/æ, joka on alkujaan syntynyt kirjainparista AE/ae (vastaavasti Œ/œ ja Ø/ø ovat syntyneet kirjainparista OE/oe). Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[Tarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet.<ref name="Korpela 2011: 7–8"/> Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.
Monessa kielessä vokaalifoneemeja on enemmän kuin latinalaisessa peruskirjaimistossa vokaalikirjaimia, minkä vuoksi yksinkertaistakin vokaalia voidaan merkitä kirjainyhdistelmällä. Vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautuneet [[Ligatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[Tanskan kieli|tanskassa]] ja [[Norjan kieli|norjassa]] esiintyvä Æ/æ, joka on alkujaan syntynyt kirjainparista AE/ae; vastaavasti Œ/œ (samoin kuin Ø/ø) on syntynyt kirjainparista OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[Tarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet.<ref name="Korpela 2011: 7–8"/> Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.


== Lähteet ==
== Lähteet ==
Rivi 307: Rivi 307:


* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kirjaimet/tarinoita.pdf | Nimeke = Kirjainten tarinoita | Tekijä = Korpela, Jukka K. | Ajankohta = 2011 | Viitattu = 15.9.2013}}
* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kirjaimet/tarinoita.pdf | Nimeke = Kirjainten tarinoita | Tekijä = Korpela, Jukka K. | Ajankohta = 2011 | Viitattu = 15.9.2013}}

* {{Verkkoviite | Osoite = http://www-01.sil.org/linguistics/GlossaryOfLinguisticTerms/Index.htm | Nimeke = Glossary of linguistic terms | Tekijä = Loos, Eugene E. ym. | Ajankohta = 2004 | Julkaisija = SIL International | Viitattu = 28.9.2013 }}


* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/aloitus.htm | Nimeke = Verkkokielioppi: suomen kielen äänne-, muoto- ja lauseoppia | Tekijä = Savolainen, Erkki | | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura| Viitattu = 12.9.2013 }}
* {{Verkkoviite | Osoite = http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/aloitus.htm | Nimeke = Verkkokielioppi: suomen kielen äänne-, muoto- ja lauseoppia | Tekijä = Savolainen, Erkki | | Ajankohta = 2001 | Julkaisija = Finn Lectura| Viitattu = 12.9.2013 }}
Rivi 315: Rivi 317:
{{Viitteet|viitteet=
{{Viitteet|viitteet=


<ref name="Iivonen 2000: akustiikka">Iivonen 2000 → [http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/vokaaliakustiikka.htm Vokaalien akustinen laatu]. Viitattu 24.9.2013.</ref>
<ref name="Iivonen: akustiikka">Iivonen 2000 → [http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/vokaaliakustiikka.htm Vokaalien akustinen laatu]. Viitattu 24.9.2013.</ref>


<ref name="Iivonen 2000: diftongit">Iivonen 2000 → [http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/diftongit.htm Diftongit ja vokaaliyhtymät]. Viitattu 8.9.2013.</ref>
<ref name="Iivonen: diftongit">Iivonen 2000 → [http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/diftongit.htm Diftongit ja vokaaliyhtymät]. Viitattu 8.9.2013.</ref>


<ref name="Iivonen 2000: vokaalit">Iivonen 2000 → [http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/vokaalit.htm Vokaalit]. Viitattu 8.9.2013.</ref>
<ref name="Iivonen: vokaalit">Iivonen 2000 → [http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/vokaalit.htm Vokaalit]. Viitattu 8.9.2013.</ref>

<ref name="Iivonen ym. 2000 → diftongi">Iivonen ym. 2000 → [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3513/003.htm#Diftongi%20eli%20pari%C3%A4%C3%A4nti%C3%B6%20%28diphthong%29 Diftongi eli pariääntiö]. Viitattu 28.9.2013.</ref>


<ref name="Iivonen ym. 2000: kardinaalivokaalit">Iivonen ym. 2000 → [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3513/003.htm#Kardinaalivokaalit%20%28cardinal%20vowels%29 Kardinaalivokaalit]. Viitattu 10.9.2013.</ref>
<ref name="Iivonen ym. 2000: kardinaalivokaalit">Iivonen ym. 2000 → [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10224/3513/003.htm#Kardinaalivokaalit%20%28cardinal%20vowels%29 Kardinaalivokaalit]. Viitattu 10.9.2013.</ref>
Rivi 332: Rivi 336:


<ref name="Korpela 2011: 7–8">[http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kirjaimet/tarinoita.pdf Korpela 2011: 7–8]. Viitattu 15.9.2013.</ref>
<ref name="Korpela 2011: 7–8">[http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kirjaimet/tarinoita.pdf Korpela 2011: 7–8]. Viitattu 15.9.2013.</ref>

<ref name="Loos ym. 2004 → diphtong">Loos ym. 2004 → [http://www-01.sil.org/linguistics/GlossaryOfLinguisticTerms/WhatIsADiphthong.htm What is a diphthong?]. Viitattu 28.9.2013.</ref>


<ref name="Savolainen 2001: 1.3.4">Savolainen 2001 → [http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu134.htm Konsonantti – vokaali]. Viitattu 12.9.2013.</ref>
<ref name="Savolainen 2001: 1.3.4">Savolainen 2001 → [http://www.finnlectura.fi/verkkosuomi/Fonologia/sivu134.htm Konsonantti – vokaali]. Viitattu 12.9.2013.</ref>
Rivi 349: Rivi 355:
* {{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimike = Kielitieteen perusteet | Sivu = | Selite= | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi = 2001 | Tunniste = ISBN 951-717-820-4 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Häkkinen, Kaisa | Nimike = Kielitieteen perusteet | Sivu = | Selite= | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Vuosi = 2001 | Tunniste = ISBN 951-717-820-4 }}


[[Luokka:Fonetiikka]]
[[Luokka:Vokaalit|*]]

Versio 28. syyskuuta 2013 kello 15.42

Röntgenkuvia foneetikko Daniel Jonesista ääntämässä suppeita kardinaali­vokaaleja [i] ja [u] sekä väljiä kardinaali­vokaaleja [a] – joka lähinnä vastaa suomen Ä/ä-kirjainta – ja [ɑ] – joka vastaa suomen A/a-kirjainta.

Vokaali eli ääntiö on foneettisen määritelmän mukaan äänne, jota muodostettaessa ääntöväylä on avoin, niin että keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun (tai joskus nenän) kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny ääniraon yläpuolelle. Sitä vastoin konsonanttia muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan. Vokaalin laatu eli kvaliteetti riippuu ensisijaisesti kielen ja huulten asennosta.

Äänneopillisesti tarkasteltuna vokaali on tavua muodostava (syllabinen eli sonanttinen) äänne, joka toimii tavun ytimenä ja voi yksinäänkin muodostaa kokonaisen tavun, kun taas konsonantti (eli kerake) voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä, kuten suomessa, myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan puolivokaaliksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten [n] englannin sanassa button [ˈbʌtn̩] sekä [r] serbian sanassa vrba [vr̩ba] tai tšekin sanassa krk (’kurkku’ ruumiinosana). Se, mitkä äänteet äänneopillisessa mielessä toimivat vokaaleina, voi siis vaihdella kielestä riippuen.[1]

Vokaalilla voidaan tarkoittaa myös kirjainta, joka kirjoituksessa edustaa jotain tiettyä vokaaliäännettä. Se, millaista äännettä milläkin kirjaimella tarkkaan ottaen merkitään, on kuitenkin kielikohtaista, ja yksittäistä äännettä voidaan merkitä kirjainyhdistelmälläkin.

Yleistä

Suomen kielen äännejärjestelmässä erottuu kahdeksan vokaalia, joita voidaan tilanteesta riippuen merkitä suomen oikeinkirjoituksen mukaisilla suur- ja pienaakkosilla tai foneettisella tarkekirjoituksella. Tässä artikkelissa äänteitä merkitään kansainvälisen foneettisen kirjaimiston mukaisesti.

Oikeinkirjoitus: A/a E/e I/i O/o U/u Y/y Ä/ä Ö/ö
Tarkekirjoitus: [ɑ] [e] [i] [o] [u] [y] [æ] [ø]

Tarkekirjoituksella voidaan merkitä sellaisiakin vokaaleja, jotka eivät kuulu suomen äännejärjestelmään.

Sana vokaali tulee latinan sanasta vōcālis ’puhuva’, sillä useimmissa kielissä sanat ja täten puhe eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja. Monissa kielissä vokaaleja on viisi, ja niiden voi sanoa karkeasti vastaavan suomen etuvokaaleja [i] ja [e] sekä takavokaaleja [u], [o] ja [ɑ]. Melko yleisiä ovat myös [u]:n etuvokaalinen vastine [y] ja [o]:n etuvokaalinen vastine [ø]. Suomessa esiintyy lisäksi [ɑ]:n etuvokaalinen vastine [æ], joka on yleisesti ottaen melko harvinainen. Vielä harvinaisempia ovat esimerkiksi ruotsissa esiintyvä [u]:n keskinen vastine [ʉ] – ruotsin oikeinkirjoituksessa U/u – ja virossa tavattava [o]:n laveana ääntyvä vastine [ɤ] – viron oikeinkirjoituksessa Õ/õ.

Laatu ja kardinaalivokaalit

etinen keskinen takainen
suppea
i • y
ɨ • ʉ
ɯ • u
ɪ • ʏ
• ʊ
e • ø
ɘ • ɵ
ɤ • o
ə
ɛ • œ
ɜ • ɞ
ʌ • ɔ
æ
ɐ
a • ɶ
ɑ • ɒ
puolisuppea
välinen
puoliväljä
väljä
IPA:n vokaalikaavio kuvaa 16 kardinaali­vokaalin (etiset ja takaiset viivojen risteämis­pisteissä) sekä niiden rajaamalla alueella ääntyvien muiden vokaalien suhteellista ääntöpaikkaa suuontelossa, kun suuaukon ajatellaan olevan vasemmalla ja nielun oikealla. Jos kaksi vokaali­merkkiä esiintyy rinnakkain, vasemman­puoleinen ääntyy laveana ja oikean­puoleinen pyöreänä.

Vokaalit lajitellaan niiden artikulaatio-ominaisuuksien, erityisesti kielen ja huulten asennon perusteella. Vokaalien välissä ei ole selviä rajoja, sillä kielen asentoa muuttamalla äänteen laatua voi säätää liukuen, mutta fonetiikassa kiintopisteiksi on määritelty 16 kardinaalivokaalia, joita äännettäessä kieli suuontelossa on ääriasennossa edessä tai takana.[2] Täydentäviksi kiintopisteiksi on määritelty myös muita vokaaleja. Lajitteluperusteina ovat vokaalien kolme perusominaisuutta:

  • suppeus tai väljyys (pystysuuntainen ulottuvuus)
  • etisyys tai takaisuus (vaakasuuntainen ulottuvuus)
  • laveus tai pyöreys (huulten asento).

Nämä perusominaisuudet ilmenevät kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA:n) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten kitapurjeen asento (nasaalius), äänihuulten värähtelyn laji (fonaatio) ja kielen tyven asento.

Painollisen tavun selvästi artikuloitua vokaalia kutsutaan täysvokaaliksi.[3] Pääpainottomissa tavuissa vokaalit voivat olla vajaaääntöisiä eli redusoituneita, jolloin ne ääntyvät laadultaan epämääräistyneinä.[4] Hyvin epämääräinen švaa-vokaali [ə] ääntyy keskellä suuonteloa ja on tavallaan kaikkien kardinaalivokaalien välimuoto.

Suppeus tai väljyys

Kielen korkeuteen perustuva väljyys­vaihtelu äännettäessä etisiä kardinaali­vokaaleja.
Kielen korkeuteen perustuva väljyys­vaihtelu äännettäessä takaisia kardinaali­vokaaleja.

Vokaalin suppeus tai väljyys riippuu kielen korkeudesta eli täsmällisemmin siitä, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja kitalaen väliin muodostuu.[5] Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten [i] ja [u], ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten [a] ja [ɑ], ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. Suppeus tai väljyys näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella ja joissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.

Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto määrittelee seitsemän väljyyden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Englannin kielessä voidaan havaita viisi tai jopa kuusi väljyyden astetta, mutta ei sellaista kolmenkaan vokaalin sarjaa, jossa väljyyden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:

  • suppea vokaali (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
  • puolisuppea vokaali
  • välivokaali (välinen vokaali)
  • puoliväljä vokaali
  • väljä vokaali (avoin, matala vokaali).

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia lähes suppeaksi – [ɪ], [ʏ], [ʊ] – tai lähes väljäksi – [æ], [ɐ].

Suomen äänneopissa erotetaan kolme väljyysastetta:[5]

  • suppeat vokaalit [i], [y], [u]
  • välivokaalit [e], [ø], [o] – jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa
  • väljät vokaalit [æ], [ɑ] – joista [æ] on tarkkaan ottaen vain lähes väljä, mutta suomen äänneopin kannalta tämä ero ei ole merkityksellinen.

Näistä [i], [e] ja [æ] ovat sekä etisiä että laveita, joten suppeus tai väljyys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti etiset ja pyöreät [y] ja [ø] samoin kuin takaiset ja pyöreät [u] ja [o] eroavat toisistaan vain siten, että toinen on suppea ja toinen välivokaali.

Etisyys tai takaisuus

Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä lähempänä suun etu- vai takaosaa. Etuvokaalit, kuten [i] ja [y], ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten [u], ääntyvät kieli taempana.[5]

Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto määrittelee viisi takaisuuden astetta. Kaikki viisi astetta esiintyvät englannin kielessä, mutta tiettävästi missään kielessä ei ole sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa takaisuuden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:

  • etuvokaali (palataalivokaali, etinen vokaali)
  • keskivokaali (keskinen vokaali)
  • takavokaali (velaarivokaali, takainen vokaali).

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia lähes etiseksi – [ɪ], [ʏ] – tai lähes takaiseksi – [ʊ].

Suomen äännejärjestelmässä on vain etu- ja takavokaaleita:[5]

  • etuvokaalit [i], [y], [e], [ø], [æ]
  • takavokaalit [u], [o], [ɑ].

Näistä [y] ja [u] ovat sekä suppeita että pyöreitä, joten etisyys tai takaisuus on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja pyöreät [ø] ja [o] samoin kuin väljät ja laveat [æ] ja [ɑ] eroavat toisistaan vain siten, että toinen on etu- ja toinen takavokaali.

Vokaalisointu

Pääartikkeli: Vokaalisointu

Etu- ja takavokaaleihin liittyy suomessa vokaalisointu: omaperäisissä sanoissa etuvokaalit [y][ø] ja [æ] eivät voi esiintyä yhdessä takavokaalien [u][o] ja [ɑ] kanssa; etuvokaalit [i] ja [e] ovat neutraaleja eli voivat esiintyä yhdessä takavokaalienkin kanssa. Vokaalisoinnun takia taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava sekä taka- että etuvokaaliset muunnelmat: kala-ssa, kylä-ssä; levo-ttom-uus, tyytymä-ttöm-yys.[6]

Laveus tai pyöreys

Laveus (illabiaalisuus) tai pyöreys (labiaalisuus) viittaa siihen, missä asennossa huulet ovat vokaalia äännettäessä. Takavokaalien pyöreys on yleensä sitä voimakkaampaa, mitä suppeampi vokaali on.

Suomen äännejärjestelmässä puolet vokaaleista on laveita ja puolet pyöreitä:

  • laveat [i], [e], [æ], [ɑ]
  • pyöreät [y], [ø], [u], [o].

Näistä [i] ja [y] ovat sekä suppeita että etisiä, joten laveus tai pyöreys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja etiset [e] ja [ø] eroavat toisistaan vain siten, että toinen on lavea ja toinen pyöreä.

Etenkin takavokaalien pyöreys on useimmissa kielissä vain täydentävä ominaisuus, mutta esimerkiksi virossa erotetaan toisistaan pyöreä [o] ja lavea [ɤ] ja turkissa puolestaan pyöreä [u] ja lavea [ɯ].

Ensisijaiset kardinaali­vokaalit ääntö­paikan mukaisesti.

Ensisijaiset ja toissijaiset kardinaalivokaalit

Kardinaalivokaalien lavea ja pyöreä muunnelma voidaan luokitella ensisijaiseksi (primaariseksi) tai toissijaiseksi (sekundaariseksi) sillä perusteella, kumpi niistä esiintyy yleisemmin maailman kielissä. Etuvokaaleista yleisempiä ja siis ensisijaisia ovat laveat [i], [e], [ɛ] ja [a], kun taas takavokaaleista yleisempiä ovat pyöreät [u], [o] ja [ɔ] sekä lavea [ɑ].[2]

Suomen vokaalit suhteessa kardinaalivokaaleihin

Kardinaalivokaalit, kuten [ɑ], [i] ja [ø], eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki foneettiset tai kielikohtaisesti määrittyvät eli foneemiset puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.

Seuraavassa taulukossa luetellaan suomen kielen vokaalit ja annetaan kullekin sekä foneeminen että yhdistyvällä tarkkeella täydennetty foneettinen kuvaus (niinpä foneettinen kuvaus tässä hahmottuu täsmällisemmäksi kuin foneeminen, mutta käytännössä foneettisen kuvauksen ei useinkaan tarvitse olla juuri foneemista tarkempi). Kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA) merkintöjen lisäksi taulukko näyttää vastaavat suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen (SUT) merkinnät. IPA:n ohjeistuksen mukaan foneemiset kuvaukset kirjoitetaan kahden vinoviivan väliin ja foneettiset hakasulkeiden sisään. SUT:n kuvaukset puolestaan on tapana kursivoida.

Kirjoitusasu Foneeminen kuvaus Tarkka foneettinen kuvaus
IPA SUT luonnehdinta IPA SUT täsmennys selite (IPA-merkein)
a /ɑ/ a lavea väljä takavokaali [ɑ̟] etisempi takavokaalin [ɑ] ja keskivokaalin [ä] välimuoto
e /e/ e lavea puolisuppea etuvokaali [e̞] väljempi puolisuppean [e]:n ja puoliväljän [ɛ]:n välimuoto
i /i/ i lavea suppea etuvokaali [i̞] väljempi suppean [i]:n ja puolisuppean [e]:n välimuoto
o /o/ o pyöreä puolisuppea takavokaali [o̞] väljempi puolisuppean [o]:n ja puoliväljän [ɔ]:n välimuoto
u /u/ u pyöreä suppea takavokaali [u̞] väljempi suppean [u]:n ja puolisuppean [o]:n välimuoto
y /y/ ü pyöreä suppea etuvokaali [y̞] ü̬ väljempi suppean [y]:n ja puolisuppean [ø]:n välimuoto
ä /æ/ ä lavea (lähes) väljä etuvokaali [æ] ä̭ SUT: suppeampi puoliväljän [ɛ]:n ja väljän [a]:n välimuoto
ö /ø/ ö pyöreä puolisuppea etuvokaali [ø̞] ö̬ väljempi puolisuppean [ø]:n ja puoliväljän [œ]:n välimuoto

On syytä huomata, että IPA:ssa suomen A/a-kirjaimen äännearvoa edustaa niin sanottu latinalainen alfa [ɑ], kun taas foneettinen merkintä [a] varsinaisesti tarkoittaa äännettä, joka on hyvin lähellä [æ]:tä eli käytännössä vastaa lähinnä suomen Ä/ä-kirjainta. IPA-merkinnöissä voi toisinaan esiintyä myös yläpuolisella pisteparilla eli treemalla varustettu [ä], jonka tarkoittama lavea avoin keskivokaali on [a]:n ja [ɑ]:n välimuoto ja käytännössä lähempänä suomen A/a-kirjainta kuin Ä/ä-kirjainta. Tilannetta sekoittaa entisestään se, että usein treema jää pois, jolloin [a] voikin merkitä keskivokaalia.

Suomalais-ugrilaisessa tarkekirjoituksessa treema on etuvokaalin merkki samalla tavalla kuin suomen kirjaimissa Ä/ä ja Ö/ö. Erityisesti suomenkielisissä yhteyksissä voidaan ü:n sijasta käyttää myös tutumpaa merkintää y.

Pituus

Pituus eli kvantiteetti voidaan sanapainon ja sävelkulun ohella hahmottaa prosodiseksi ominaisuudeksi,[7] joka ei niinkään liity yksittäiseen äänteeseen vaan laajempaan yksikköön, kuten tavuun tai kokonaiseen sanaan. Vokaalin äänneopillinen pituus on suhteellinen mitta, joka havaitaan korvamääräisesti. Äänteen fysikaalisesti mitattava kesto voi vaihdella esimerkiksi äänneympäristön ja sanan pituuden mukaan,[8] ja suomen suppeiden vokaalien ominaiskesto on lyhyempi kuin väljempien,[9] mutta puhetilanteessa vokaalit tavallisesti mielletään vakiopituisiksi.[10]

Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi virossa pituusasteita on kolme ja nykykreikassa puolestaan vain yksi.[10] Suomen kielessäkin vokaali voi ääntyä ylipitkänä, jos esimerkiksi mutta-sana lausutaan empivästi (muuutta...), mutta tämä ilmiö ei ole äänneopillinen vaan liittyy pragmatiikkaan.[11]

Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (a, e, i, o, u, y, ä, ö), kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella (aa, ee, ii, oo, uu, yy, ää, öö),[5] minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.[6] Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen tarke, kuten pituusmerkki tai akuutti (esim. tšek. citrón ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään kolmiomainen kaksoispiste (esim. tšek. citrón [ˈtsitroːn]suom. sitruuna [ˈsitruːnɑ]).

Usein pitkät vokaalit ovat laadullisestikin erilaisia kuin lyhyet. Esimerkiksi pitkä [iː] englannin sanassa heat [hiːt] on suppea ja etinen, mutta lyhyt [ɪ] sanassa hit [hɪt] on vain lähes suppea ja lähes etinen. Äidinkieliselle englannin puhujalle tämä laadullinen ero on itse asiassa olennaisempi kuin vokaalien pituusero,[8] joka näin ollen hahmottuu täydentäväksi ominaisuudeksi. Osin vajaaääntöisyyteenkin liittyen myös suomessa lyhyet vokaalit tapaavat etenkin painottomina ääntyä hieman välisempinä ja keskisempinä kuin painolliset pitkät vokaalit,[12] mutta suomen äännejärjestelmässä huomio kiinnittyy ensisijaisesti vokaalien pituuteen.

Monoftongit, diftongit ja triftongit

Pääartikkelit: Monoftongi, Diftongi, Triftongi

Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on monoftongi, jota voidaan luonnehtia yksinkertaiseksi[5] tai puhtaaksi vokaaliksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on diftongi eli pariääntiö.[13] Äänneopillisesti diftongi hahmottuu yhdeksi foneemiksi, jota äännettäessä vokaalin laatu muuttuu liukuen.[14] Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan triftongiksi.

Tiettävästi kaikissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, ey, iy, äy, öy, ie, uo ja ), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä onomatopoeettisessa sanassa miau).

Suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä, mutta jos kirjainten välissä on tavunraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä (esim. tae [tɑ.e]). Diftongikin voi esiintyä vokaaliyhtymän osana yhdessä monoftongin tai toisen diftongin kanssa, ja tällöin peräkkäisiä vokaalikirjaimia on kolme tai neljä (esim. tauon [tɑu.on], tauoissa [tɑu.ois.sɑ]). Diftongin ja vokaaliyhtymän ero ei aina ole yksioikoinen, sillä sama kirjainpari voi jossain tilanteessa edustaa diftongia ja toisessa vokaaliyhtymää (esim. au on diftongi sanassa kaula [kɑu.lɑ] mutta vokaaliyhtymä sanassa kulaus [ku.lɑ.us]).[15] Samaan tapaan englannissa voi olla vaikea hahmottaa, onko jokin vokaalisarja triftongi vai vokaaliyhtymä (esim. muodollisen brittienglannin mukaisesti äännetyssä sanassa fire [fɑiə] esiintyy triftongi, mutta sanassa higher [hɑi.ə] on diftongista ja monoftongista koostuva vokaaliyhtymä).

Vokaalikirjaimet

Latinalaisessa peruskirjaimistossa vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan puolivokaalia [j]. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi kymrissä kirjain W/w tarkoittaa vokaalia [u] tai [ʊ], kun taas creekissä kirjain V/v on välisen keskivokaalin [ə] merkki.

Monessa kielessä vokaalifoneemeja on enemmän kuin latinalaisessa peruskirjaimistossa vokaalikirjaimia, minkä vuoksi yksinkertaistakin vokaalia voidaan merkitä kirjainyhdistelmällä. Vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautuneet ligatuureiksi, kuten tanskassa ja norjassa esiintyvä Æ/æ, joka on alkujaan syntynyt kirjainparista AE/ae; vastaavasti Œ/œ (samoin kuin Ø/ø) on syntynyt kirjainparista OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään tarkkeita, kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet.[16] Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.

Lähteet

  • Iivonen, Antti: Suomen fonetiikkaa Päivitetty 29.10.2000. Helsingin yliopiston fonetiikan laitos. Viitattu 8.9.2013.

Viitteet

  1. Savolainen 2001 → Konsonantti – vokaali. Viitattu 12.9.2013.
  2. a b Iivonen ym. 2000 → Kardinaalivokaalit. Viitattu 10.9.2013.
  3. Iivonen ym. 2000 → Täysvokaali. Viitattu 24.9.2013.
  4. Iivonen ym. 2000 → Redusoitunut vokaali. Viitattu 24.9.2013.
  5. a b c d e f Iivonen 2000 → Vokaalit. Viitattu 8.9.2013.
  6. a b Savolainen 2001 → Vokaalien fonotaksi. Viitattu 17.5.2012.
  7. Savolainen 2001 → Prosodiset piirteet. Viitattu 12.9.2013.
  8. a b Savolainen 2001 → Kvantiteetti. Viitattu 12.9.2013.
  9. VISK 2008 → Lyhyet ja pitkät äänteet. Viitattu 12.9.2013.
  10. a b Korpela 2003–2013 → Äänteiden muuntelusta. Viitattu 8.9.2013.
  11. Iivonen ym. 2000 → Ylipitkä vokaali. Viitattu 24.9.2013.
  12. Iivonen 2000 → Vokaalien akustinen laatu. Viitattu 24.9.2013.
  13. Iivonen ym. 2000 → Diftongi eli pariääntiö. Viitattu 28.9.2013.
  14. Loos ym. 2004 → What is a diphthong?. Viitattu 28.9.2013.
  15. Iivonen 2000 → Diftongit ja vokaaliyhtymät. Viitattu 8.9.2013.
  16. Korpela 2011: 7–8. Viitattu 15.9.2013.

Kirjallisuutta

  • Crystal, David: The Cambridge Encyclopedia of Language. Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-55967-7.
  • Häkkinen, Kaisa: Kielitieteen perusteet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-717-820-4.