Ero sivun ”Pirjo Honkasalo” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
pEi muokkausyhteenvetoa
→‎Elokuvia: Betoniyön ensi-ilta jo ollut
Rivi 31: Rivi 31:
* ''[[Melancholian 3 huonetta]]'' (2004)
* ''[[Melancholian 3 huonetta]]'' (2004)
* ''Seitti - kilvoittelijan päiväkirja'' (2009)
* ''Seitti - kilvoittelijan päiväkirja'' (2009)
* ''[[Betoniyö (elokuva)|Betoniyö]]'' (tuotannossa, ilmestyy 2013)
* ''[[Betoniyö (elokuva)|Betoniyö]]'' (2013)


==Lähteet==
==Lähteet==

Versio 25. syyskuuta 2013 kello 20.46

Pirjo Honkasalo tammikuussa 2009.

Pirjo Irene Honkasalo[1] (s. 22. helmikuuta 1947 Helsinki)[1] on suomalainen elokuvaohjaaja, jota pidetään yhtenä tärkeimmistä eurooppalaisista dokumenttielokuvien ohjaajista.[2] Honkasalo on toiminut taiteilijaprofessorina 2001–2006.[1]

Honkasalo pääsi opiskelemaan Suomen elokuvakouluun (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto[3]) 17-vuotiaana ja valmistui 21-vuotiaana vuonna 1969.[4] Samana vuonna hän kuvasi ensimmäisen pitkän elokuvansa. Hän opiskeli myös Prahan FAMU-elokuvakoulussa. Toimiessaan assistenttina Templen yliopistossa Philadelphiassa hän jatkoi työn ohessa opintoja muun muassa visuaalisessa antropologiassa. Vuosina 1973–1974 toimi Keski-Suomen läänintaiteilijana.[2][5]

Honkasalo toimi kuvaajana Sakari Rimmisen Pilvilinnassa (1970) ja Eija-Elina Bergholmin elokuvassa Marja pieni! (1972) sekä apulaisohjaajana Rauni Mollbergin elokuvassa Maa on syntinen laulu (1973). Monivuotinen ohjausyhteistyö Pekka Lehdon kanssa alkoi 45-minuuttisella dokumentilla Ikäluokka vuonna 1976. Sitä seurasi Tampereen elokuvajuhlilla palkittu Vaaran merkki (1978) sekä pitkä elokuva Kainuu 39 (1979), joka oli Jörn Donnerin Ruotsin televisiolle tuottama tilaustyö Suomen talvisodasta. Vuoden 1980 suurponnistus oli Suomen siihen asti kalleimmaksi elokuvaksi muodostunut Algot Untolasta kertova Tulipää. Seuraavan pitkän elokuvan Da Capo (1985) aiheena oli viulun lapsitähti Heimo Haitto. Sen jälkeen Pirjo Honkasalo piti pitkän tauon elokuvista, ja Pekka Lehto jatkoi ohjaustöitä itsenäisesti.[5]

1990-luvun alkupuolella Honkasalo ohjasi Pyhän ja pahan trilogiaksi kutsumansa elokuvasarjan, joihin kuuluvat Mysterion (1991), Tanjuska ja 7 perkelettä (1993) sekä Atman (1996). Kahdessa ensimmäisessä liikutaan virolaisessa nunnaluostarissa, viimeisessä seurataan vaikeavammaisen intialaisen pyhiinvaellusta Ganges-joen latvoille Himalajan vuoristossa. Honkasalon vuonna 1998 valmistunut fiktiivinen näytelmäelokuva Tulennielijä sai osakseen peräti kahdeksan Jussi-palkintoa.[5]

Vuonna 1998 Honkasalo sai Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien Suomi-palkinnon (arvoltaan 50 000 markkaa eli noin 8 400 euroa). Vuonna 2004 hänelle myönnettiin Aho & Soldan -elämäntyöpalkinto työstään ohjaaja-kuvaajana. Melancholian 3 huonetta sai Jussi-palkinnot parhaana dokumenttina ja musiikista vuonna 2005. Honkasalo on ollut Taideteollisen korkeakoulun kunniajäsen vuodesta 2006.[6]

Honkasalo on Suomen Elokuvaajien Yhdistyksen jäsen.[7] Honkasalo on toiminut Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsenenä 1989–1990 ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK) johtokunnan puheenjohtajana 1993–1999.[1]

Honkasalon uusin ohjaustyö on fiktiivinen Betoniyö, joka perustuu Pirkko Saision samannimiseen romaaniin. Elokuva tulee teatterilevitykseen Suomessa 1. marraskuuta 2013.

Honkasalon isä oli vuorineuvos Jorma Honkasalo, joka toimi Outokumpu Oy:n pääjohtajana[8]. Honkasalon puoliso on kirjailija Pirkko Saisio.[9]

Elokuvia

  • Ikäluokka (yhdessä Pekka Lehdon kanssa) (1976)
  • Vaaran merkki (yhdessä Pekka Lehdon kanssa) (1978)
  • Kainuu 39 (yhdessä Pekka Lehdon kanssa) (1979)
  • Tulipää (yhdessä Pekka Lehdon kanssa) (1980)
  • 250 grammaa (yhdessä Pekka Lehdon kanssa) (1983)
  • Da Capo (yhdessä Pekka Lehdon kanssa) (1985)
  • Leonardon ikkunat (TV-draama) (1986)
  • Mysterion (1991)
  • Tanjuska ja 7 perkelettä (1993)
  • Atman (1996)
  • Tulennielijä (1998)
  • Melancholian 3 huonetta (2004)
  • Seitti - kilvoittelijan päiväkirja (2009)
  • Betoniyö (2013)

Lähteet

  1. ↑ a b c d Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on 2009, s. 259. Honkasalo, Pirjo. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21965-1.
  2. ↑ a b Alfonso Padilla, suom. Kirsi Cheas: Pirjo Honkasalo - Dokumenttielokuvasta runoutta 1.10.2008. El Instituto Iberoamericano de Finlandia. Viitattu 6.12.2012.
  3. ↑ Elokuvakoulu Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto. Viitattu 12.9.2013.
  4. ↑ Padilla, Alfonso: Pirjo Honkasalo - Dokumenttielokuvasta runoutta Instituto Iberoamericano de Finlandia. 1.10.2008. Viitattu 12.9.2013.
  5. ↑ a b c Tommi Partanen: Pirjo Honkasalo, teoksessa Eila Anttila (toim.): Lyhyttä ja pitkää, Kotimaisia elokuvantekijöitä. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2000. ISBN 951-692-474-3.
  6. ↑ Tunnustukset, palkitut / Kunniajäsenet Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 25.10.2010.
  7. ↑ http://www.fscfinland.fi/?main=memberinfo&id=50
  8. ↑ Facta2001, WSOY 1981, 6. osa, palsta 166
  9. ↑ Pirkko Saisio ja Pirjo Honkasalo viettivät häitään Iltalehti. 10.6.2009. Viitattu 30.11.2012.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pirjo_Honkasalo&oldid=13552161”