Ero sivun ”Vokaali” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p viitetarkennus
englannin kielessä on viisi väljyys- ja takaisuusastetta; jäsentelyä ja toiston karsimista; korjailtu vokaalikaavion ulkonäköä ja lisätty pari kuvaa
Rivi 3: Rivi 3:
[[Kuva:Cardinal vowels-Jones x-ray.jpg|thumb|Röntgenkuvia fonetiikan­tutkija Daniel Jonesista ääntämässä suppeita kardinaali­vokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}} sekä väljiä kardinaali­vokaaleja {{IPA|[a]}} (lähinnä vastaa suomen ä-kirjainta) ja {{IPA|[ɑ]}} (vastaa suomen a-kirjainta).]]
[[Kuva:Cardinal vowels-Jones x-ray.jpg|thumb|Röntgenkuvia fonetiikan­tutkija Daniel Jonesista ääntämässä suppeita kardinaali­vokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}} sekä väljiä kardinaali­vokaaleja {{IPA|[a]}} (lähinnä vastaa suomen ä-kirjainta) ja {{IPA|[ɑ]}} (vastaa suomen a-kirjainta).]]


'''Vokaali''' eli '''ääntiö''' on [[äänne]], jota muodostettaessa [[ääntöväylä]] on avoin ja äännearvo riippuu ensisijaisesti [[Leuka|leuan]] ja [[Kieli (anatomia)|kielen]] sekä [[Huulet|huulten]] asennosta. Tällöin keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun (tai joskus nenän) kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny [[Äänirako|ääniraon]] yläpuolelle. Sitä vastoin [[konsonantti]]a eli keraketta muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan.
'''Vokaali''' eli '''ääntiö''' on [[Fonetiikka|foneettisesti]] määriteltynä [[äänne]], jota muodostettaessa [[ääntöväylä]] on avoin ja äännearvo riippuu ensisijaisesti [[Leuka|leuan]] ja [[Kieli (anatomia)|kielen]] sekä [[Huulet|huulten]] asennosta. Tällöin keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun (tai joskus nenän) kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny [[Äänirako|ääniraon]] yläpuolelle. Sitä vastoin [[konsonantti]]a eli keraketta muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan.


Vokaalilla voidaan tarkoittaa myös [[kirjain]]ta, joka kirjoituksessa edustaa jotain tiettyä vokaaliäännettä. Se, millaista äännettä milläkin kirjaimella tarkkaan ottaen merkitään, vaihtelee kuitenkin [[kieli]]kohtaisesti, ja yksittäistä äännettä voidaan merkitä kirjainyhdistelmälläkin.
Vokaalilla voidaan tarkoittaa myös [[kirjain]]ta, joka kirjoituksessa edustaa jotain tiettyä vokaaliäännettä. Se, millaista äännettä milläkin kirjaimella tarkkaan ottaen merkitään, vaihtelee kuitenkin [[kieli]]kohtaisesti, ja yksittäistä äännettä voidaan merkitä kirjainyhdistelmälläkin.


==Tausta==
==Tausta==
Sana ''vokaali'' tulee [[latina]]n sanasta ''vōcālis'' ’puhuva’, sillä useimmissa kielissä [[sana]]t ja täten [[puhe]] eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja. Vokaali on syllabinen äänne, joka muodostaa [[tavu]]n ytimen, kun taas konsonantti voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä (mm. [[Suomen kieli|suomessa]]) myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan [[puolivokaali]]ksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten {{IPA|[n]}} [[Englannin kieli|englannin]] sanassa ''button'' {{IPA|[ˈbʌtn̩]}} sekä {{IPA|[r]}} [[Serbian kieli|serbian]] sanassa ''vrba'' {{IPA|[vr̩ba]}} tai [[Tšekin kieli|tšekin]] sanassa ''krk'' (’kurkku’ ruumiinosana).
Sana ''vokaali'' tulee [[latina]]n sanasta ''vōcālis'' ’puhuva’, sillä useimmissa kielissä [[sana]]t ja täten [[puhe]] eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja. [[Äänneoppi|Äänneopillisesti]] tarkasteltuna vokaali on syllabinen äänne, joka muodostaa [[tavu]]n ytimen, kun taas konsonantti voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä (mm. [[Suomen kieli|suomessa]]) myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan [[puolivokaali]]ksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten {{IPA|[n]}} [[Englannin kieli|englannin]] sanassa ''button'' {{IPA|[ˈbʌtn̩]}} sekä {{IPA|[r]}} [[Serbian kieli|serbian]] sanassa ''vrba'' {{IPA|[vr̩ba]}} tai [[Tšekin kieli|tšekin]] sanassa ''krk'' (’kurkku’ ruumiinosana).


Monissa kielissä vokaaleja on viisi, ja niiden voi sanoa karkeasti vastaavan suomen etuvokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[e]}} sekä takavokaaleja {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}} ja {{IPA|[ɑ]}} (suomen [[Oikeinkirjoitus|oikeinkirjoituksessa]] A/a). Melko yleisiä ovat myös {{IPA|[u]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[y]}} (joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa Ü/ü) ja {{IPA|[o]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[ø]}} (suomen oikeinkirjoituksessa Ö/ö). Suomessa esiintyy lisäksi {{IPA|[ɑ]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[æ]}} (Ä/ä), joka on yleisesti ottaen melko harvinainen. Vielä harvinaisempia ovat esimerkiksi [[Ruotsin kieli|ruotsissa]] esiintyvä {{IPA|[u]}}:n keskinen vastine {{IPA|[ʉ]}} (ruotsin oikeinkirjoituksessa U/u) ja [[Viron kieli|virossa]] tavattava {{IPA|[o]}}:n laveana ääntyvä vastine {{IPA|[ɤ]}} (viron oikeinkirjoituksessa Õ/õ).
Monissa kielissä vokaaleja on viisi, ja niiden voi sanoa karkeasti vastaavan suomen etuvokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[e]}} sekä takavokaaleja {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}} ja {{IPA|[ɑ]}} (suomen [[Oikeinkirjoitus|oikeinkirjoituksessa]] A/a). Melko yleisiä ovat myös {{IPA|[u]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[y]}} (joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa Ü/ü) ja {{IPA|[o]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[ø]}} (suomen oikeinkirjoituksessa Ö/ö). Suomessa esiintyy lisäksi {{IPA|[ɑ]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[æ]}} (Ä/ä), joka on yleisesti ottaen melko harvinainen. Vielä harvinaisempia ovat esimerkiksi [[Ruotsin kieli|ruotsissa]] esiintyvä {{IPA|[u]}}:n keskinen vastine {{IPA|[ʉ]}} (ruotsin oikeinkirjoituksessa U/u) ja [[Viron kieli|virossa]] tavattava {{IPA|[o]}}:n laveana ääntyvä vastine {{IPA|[ɤ]}} (viron oikeinkirjoituksessa Õ/õ).

Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy [[Vokaalireduktio|reduktiovokaaleja]]. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä [[suuontelo]]a, joten ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli [[švaa]]-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.


== Artikulaatio ja kardinaalivokaalit ==
== Artikulaatio ja kardinaalivokaalit ==

<div style="float: right; background-color: white; border: 1px solid black; margin: 0.75em 0.75em 4.75em 0.75em;">
<div style="width: 450px; float: right; border: 1px solid #D0D0D0; background: #F8F8F8; margin: 0em 0 1.75em 0.75em;">
<div style="border: 1px solid #D0D0D0; background: white; margin: 0.25em; padding: 0.5em;">
<div style="background:transparent;">
<div style="background:transparent;">
{| cellspacing="0px" cellpadding=0 style="text-align:center; background:transparent;"
{| cellspacing="0px" cellpadding=0 style="text-align:center; background:transparent;"
Rivi 75: Rivi 79:
|}
|}
</div>
</div>
</div>
<div style="font-size: smaller; text-align: center; line-height: 1.25em; margin-bottom: 0.33em;">''IPA:n vokaalikaavio ilmentää vokaalien suhteellista ääntymispaikkaa [[suuontelo]]ssa ([[suu]]aukon ajatellaan olevan vasemmalla ja [[nielu]]n oikealla). Jos kaksi vokaalia esiintyy rinnakkain, vasemmanpuoleinen ääntyy laveana ja oikeanpuoleinen pyöreänä.''</div></div>
|-
|-
| style="height:30px; font-size:smaller; text-align:right;" |
| style="height:30px; font-size:smaller; text-align:right;" |
Rivi 90: Rivi 94:
|}
|}
</div>
</div>
</div>
<div style="font-size: small; line-height: 1.4em; margin: 0.5em;">IPA:n vokaalikaavio ilmentää kardinaalivokaalien (viivojen risteämispisteissä) sekä muutaman muun vokaalin suhteellista ääntymispaikkaa [[suuontelo]]ssa, kun [[suu]]aukon ajatellaan olevan vasemmalla ja [[nielu]]n oikealla. Jos kaksi vokaalimerkkiä esiintyy rinnakkain, vasemmanpuoleinen ääntyy laveana ja oikeanpuoleinen pyöreänä.</div>
</div>
</div>


Vokaalit lajitellaan niitä erottavien [[artikulaatio]]-ominaisuuksien perusteella. Foneetikko [[Daniel Jones]]in kehittämä kardinaalivokaalijärjestelmä käyttää luokitteluperusteina vokaalien kolmea perusominaisuutta:
Vokaalit lajitellaan niitä erottavien [[artikulaatio]]-ominaisuuksien perusteella. Foneetikko [[Daniel Jones]]in 1900-luvun alkupuolella kehittämä kardinaalivokaalijärjestelmä käyttää luokitteluperusteina vokaalien kolmea perusominaisuutta:


* suppeus tai väljyys (pystysuuntainen ulottuvuus)
* suppeus tai väljyys (pystysuuntainen ulottuvuus)
Rivi 99: Rivi 105:


Nämä perusominaisuudet ilmenevät [[Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto|kansainvälisen foneettisen kirjaimiston]] (IPA) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten [[kitapurje]]en asento (nasaalius), [[Äänihuulet|äänihuulten]] värähtelyn laji ([[fonaatio]]) ja kielen tyven asento.
Nämä perusominaisuudet ilmenevät [[Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto|kansainvälisen foneettisen kirjaimiston]] (IPA) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten [[kitapurje]]en asento (nasaalius), [[Äänihuulet|äänihuulten]] värähtelyn laji ([[fonaatio]]) ja kielen tyven asento.

[[Kuva:Cardinal vowel tongue position-front.png | thumb | Kielen korkeuteen perustuva väljyysvaihtelu äännettäessä etisiä kardinaalivokaaleja.]]
[[Kuva:Cardinal vowel tongue position-back.png | thumb | Kielen korkeuteen perustuva väljyysvaihtelu äännettäessä takaisia kardinaalivokaaleja.]]


=== Suppeus tai väljyys ===
=== Suppeus tai väljyys ===
Suppeus tai väljyys eli [[Kieli (anatomia)|kielen]] korkeus viittaa siihen, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja [[Kitalaki|kitalaen]] väliin muodostuu.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten {{IPA|[a]}}, ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. Väljyys näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella. Joissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.
Suppeus tai väljyys eli [[Kieli (anatomia)|kielen]] korkeus viittaa siihen, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja [[Kitalaki|kitalaen]] väliin muodostuu.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten {{IPA|[a]}}, ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. Suppeus- tai väljyysero näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella, ja joissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.


Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään seitsemän väljyysastetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:
Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään seitsemän väljyyden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Englannin kielessä voidaan havaita esiintyvän viittä tai ehkä kuuttakin väljyyden astetta, mutta ei sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa väljyyden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:


* [[suppea vokaali]] (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
* [[suppea vokaali]] (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
Rivi 113: Rivi 122:
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' suppeaksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}}, {{IPA|[ʊ]}} – tai ''lähes'' väljäksi – {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɐ]}}.
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' suppeaksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}}, {{IPA|[ʊ]}} – tai ''lähes'' väljäksi – {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɐ]}}.


Suomen [[fonologia]]ssa erotetaan kolme väljyysastetta:<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/>
Suomen [[Äänneoppi|äänneopissa]] erotetaan kolme väljyysastetta:<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/>
* suppeat vokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[u]}}
* suppeat vokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[u]}}
* välivokaalit {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[o]}} (jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa)
* välivokaalit {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[o]}} (jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa)
Rivi 121: Rivi 130:


=== Etisyys tai takaisuus ===
=== Etisyys tai takaisuus ===
Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä suun etu- vai takaosassa. Etuvokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}}, ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähempänä suun takaosaa.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään viisi takaisuuden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä; enimmillään yhdessä kielessä on havaittu esiintyvän kolmea takaisuuden astetta.
Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä suun etu- vai takaosassa. Etuvokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}}, ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähempänä suun takaosaa.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään viisi takaisuuden astetta. Kaikki viisi astetta esiintyvät englannin kielessä, mutta tiettävästi missään kielessä ei ole sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa takaisuuden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Foneettisissa yleiskaavioissa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:

Foneettisissa yleiskaavioissa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:


* [[etuvokaali]] (palataalivokaali, etinen vokaali)
* [[etuvokaali]] (palataalivokaali, etinen vokaali)
Rivi 131: Rivi 138:
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' etiseksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}} – tai ''lähes'' takaiseksi – {{IPA|[ʊ]}}.
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' etiseksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}} – tai ''lähes'' takaiseksi – {{IPA|[ʊ]}}.


Suomen äännejärjestelmässä esiintyy vain etu- ja takavokaaleita:<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/>
Suomen äännejärjestelmässä on vain etu- ja takavokaaleita:<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/>
* etuvokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[æ]}}
* etuvokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[æ]}}
* takavokaalit {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[ɑ]}}.
* takavokaalit {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[ɑ]}}.


Näistä {{IPA|[y]}} ja {{IPA|[u]}} ovat sekä suppeita että pyöreitä, joten etisyys tai takaisuus on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja pyöreät {{IPA|[ø]}} ja {{IPA|[o]}} samoin kuin väljät ja laveat {{IPA|[æ]}} ja {{IPA|[ɑ]}} eroavat toisistaan vain siten, että toinen on etu- ja toinen takavokaali.
Näistä {{IPA|[y]}} ja {{IPA|[u]}} ovat sekä suppeita että pyöreitä, joten etisyys tai takaisuus on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja pyöreät {{IPA|[ø]}} ja {{IPA|[o]}} samoin kuin väljät ja laveat {{IPA|[æ]}} ja {{IPA|[ɑ]}} eroavat toisistaan vain siten, että toinen on etu- ja toinen takavokaali.

==== Vokaalisointu ====

Suomessa vallitsee [[vokaalisointu]] etu- ja takavokaalien suhteen: omaperäisissä sanoissa voi saman sanan sisällä olla vain joko takavokaaleja {{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[u]}} tai etuvokaaleja {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[y]}}; etuvokaalit {{IPA|[e]}} ja {{IPA|[i]}} ovat neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä takavokaalien kanssa. Vokaalisoinnun takia taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava sekä taka- että etuvokaaliset muunnelmat: ''kala-ssa'', ''kylä-ssä''; ''levo-ttom-uus'', ''tyytymä-ttöm-yys''.<ref name="Savolainen 2001"/>


=== Laveus tai pyöreys ===
=== Laveus tai pyöreys ===
Laveus tai pyöreys viittaa siihen, missä asennossa huulet ovat vokaalia äännettäessä. Useimmissa kielissä pyöreys on täydentävä ominaisuus, eikä niinkään selvästi erottuva ominaisuus.{{lähde}} Yleensä pyöreys on sitä voimakkaampaa, mitä suppeampi takavokaali on. Joissain kielissä, kuten [[Ranskan kieli|ranskassa]] ja [[Saksan kieli|saksassa]] (pyöreitä etuvokaaleja), useimmissa [[Uralilaiset kielet|uralilaisissa kielissä]], [[Turkkilaiset kielet|turkkilaisissa kielissä]], [[Vietnamin kieli|vietnamissa]] ja [[Korean kieli|koreassa]], pyöreyttä ja takaisuutta käsitellään erikseen.{{selvennä}}
Laveus tai pyöreys viittaa siihen, missä asennossa huulet ovat vokaalia äännettäessä. Useimmissa kielissä pyöreys on täydentävä ominaisuus, eikä niinkään selvästi erottuva ominaisuus.{{lähde}} Yleensä pyöreys on sitä voimakkaampaa, mitä suppeampi takavokaali on. Joissain kielissä, kuten [[Ranskan kieli|ranskassa]] ja [[Saksan kieli|saksassa]] (pyöreitä etuvokaaleja), useimmissa [[Uralilaiset kielet|uralilaisissa kielissä]], [[Turkkilaiset kielet|turkkilaisissa kielissä]], [[Vietnamin kieli|vietnamissa]] ja [[Korean kieli|koreassa]], pyöreyttä ja takaisuutta käsitellään erikseen.{{selvennä}}


Suomen äännejärjestelmässä laveita ja pyöreitä vokaaleita on yhtä monta:
Suomen äännejärjestelmässä puolet vokaaleista on laveita ja puolet pyöreitä:
* laveat {{IPA|[i]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɑ]}}
* laveat {{IPA|[i]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɑ]}}
* pyöreät {{IPA|[y]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}.
* pyöreät {{IPA|[y]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}.
Rivi 146: Rivi 157:
Näistä {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}} ovat sekä suppeita että etisiä, joten laveus tai pyöreys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja etiset {{IPA|[e]}} ja {{IPA|[ø]}} eroavat toisistaan vain siten, että toinen on lavea ja toinen pyöreä.
Näistä {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}} ovat sekä suppeita että etisiä, joten laveus tai pyöreys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja etiset {{IPA|[e]}} ja {{IPA|[ø]}} eroavat toisistaan vain siten, että toinen on lavea ja toinen pyöreä.


== Suomen vokaalien suhde kardinaalivokaaleihin ==
== Pituus ==
Kardinaalivokaalit, kuten {{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[ø]}}, eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki [[Fonetiikka|foneettiset]] tai kielikohtaisesti määrittyvät eli [[foneemi]]set puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.

Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi [[Kielioppi|kieliopillista]] pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi [[Viron kieli|virossa]] pituusasteita on kolme ja [[Nykykreikka|nykykreikassa]] puolestaan vain yksi.<ref name="Korpela 2003"/>

Vokaalin [[Fonologia|fonologinen]] ''pituus'' eli ''kvantiteetti'' on suhteellinen mitta, jonka havaitseminen on korvamääräistä.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Äänteen fysikaalisesti mitattava ''kesto'' voi vaihdella esimerkiksi puhenopeuden ja sanan pituuden mukaan, mutta puhetilanteessa kielen käyttäjät tavallisesti mieltävät vokaalit määrämittaisiksi.<ref name="Korpela 2003"/>

Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella,<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001"/> Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen [[tarke]], kuten [[pituusmerkki]] tai [[Akuutti (tarke)|akuutti]] (esim. {{k-cs|citrón}} ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään [[kolmiomainen kaksoispiste]] (esim. {{k-cs|citrón}} {{IPA|[ˈtsitroːn]}}, {{k-fi|sitruuna}} {{IPA|[ˈsitruːnɑ]}}).

== Monoftongit, diftongit ja triftongit ==
:''Pääartikkelit: [[Monoftongi]], [[Diftongi]], [[Triftongi]]

Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on [[monoftongi]]. Monoftongeja kutsutaan joskus yksinkertaisiksi<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> tai puhtaiksi vokaaleiksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan [[tavu]]un kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on [[diftongi]] eli pariääntiö (suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä, mutta jos kirjainten välissä on tavuraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä).<ref name="Suomen fonetiikkaa: diftongit"/> Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.

Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''äy'', ''öy'', ''uo'', ''yö'', ''iy'', ''ey'' ja ''ie''), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä [[Onomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau'').

[[Fonologia]]ssa diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri [[Foneemi|foneemeihin]]. Esimerkiksi [[Englannin kieli|englannin]] sanan ''flower'' ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin {{IPA|[flaʊə]}} ja amerikanenglannin {{IPA|[flaʊɚ]}} muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat fonologisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.{{selvennä|Edellä triftongi määriteltiin yksitavuiseksi kokonaisuudeksi. Jos triftongi voi olla myös kaksitavuinen, mikä erottaa sen vaikkapa suomen sanasta "vuoan", jossa diftongia [uo] seuraa eri tavuun kuuluva monoftongi [ɑ]?}} Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.

== Kirjoitetut vokaalit ==
[[Latinalainen kirjaimisto|Latinalaisessa peruskirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Koska ne eivät riitä kaikkien kielten tarpeisiin, kirjaimistoon on lisätty muun muassa Ä/ä, Ö/ö, Ü/ü, Å/å, Æ/æ ja Ø/ø. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan konsonanttiäännettä {{IPA|[j]}}. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain W/w tarkoittaa äännettä {{IPA|[u]}} tai {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[Creekin kieli|creek]]issä kirjain V/v on välisen keskivokaalin {{IPA|[ə]}} merkki.

Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä voivat kukin edustaa useita vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautua [[Ligatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[Tanskan kieli|tanskassa]] ja [[Norjan kieli|norjassa]] esiintyvät Æ/æ ja Ø/ø, jotka ovat alkujaan syntyneet kirjainpareista AE/ae ja OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[Tarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet. Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.

== Suomen kielen vokaalit ==
Kardinaalivokaalit, kuten {{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[ø]}}, eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki [[Fonetiikka|foneettiset]] tai kielikohtaisesti määrittyvät eli [[foneemi]]set puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.


Seuraavassa taulukossa luetellaan suomen kielen vokaalit ja annetaan kullekin sekä foneeminen että [[Yhdistyvä tarke|yhdistyvällä tarkkeella]] täydennetty foneettinen kuvaus (niinpä foneettinen kuvaus tässä hahmottuu täsmällisemmäksi kuin foneeminen, mutta käytännössä foneettisen kuvauksen ei useinkaan tarvitse olla juuri foneemista tarkempi). Kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA) merkintöjen lisäksi taulukko näyttää vastaavat [[Suomalais-ugrilainen tarkekirjoitus|suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen]] (SUT) merkinnät. IPA:n ohjeistuksen mukaan foneemiset kuvaukset kirjoitetaan kahden [[vinoviiva]]n väliin ja foneettiset [[Hakasulkeet|hakasulkeiden]] sisään. SUT:n kuvaukset puolestaan on tapana kursivoida.
Seuraavassa taulukossa luetellaan suomen kielen vokaalit ja annetaan kullekin sekä foneeminen että [[Yhdistyvä tarke|yhdistyvällä tarkkeella]] täydennetty foneettinen kuvaus (niinpä foneettinen kuvaus tässä hahmottuu täsmällisemmäksi kuin foneeminen, mutta käytännössä foneettisen kuvauksen ei useinkaan tarvitse olla juuri foneemista tarkempi). Kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA) merkintöjen lisäksi taulukko näyttää vastaavat [[Suomalais-ugrilainen tarkekirjoitus|suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen]] (SUT) merkinnät. IPA:n ohjeistuksen mukaan foneemiset kuvaukset kirjoitetaan kahden [[vinoviiva]]n väliin ja foneettiset [[Hakasulkeet|hakasulkeiden]] sisään. SUT:n kuvaukset puolestaan on tapana kursivoida.
Rivi 261: Rivi 250:
|}
|}


On syytä huomata, että kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa suomen a-kirjaimen äännearvoa edustaa {{IPA|[ɑ]}}, kun taas foneettinen merkintä {{IPA|[a]}} varsinaisesti tarkoittaa äännettä, joka on hyvin lähellä {{IPA|[æ]}}:tä eli käytännössä vastaa lähinnä suomen ä-kirjainta. Foneettisissa merkinnöissä voi toisinaan esiintyä myös yläpuolisella pisteparilla eli [[treema]]lla varustettu {{IPA|[ä]}}, jonka tarkoittama lavea avoin keskivokaali on {{IPA|[a]}}:n ja {{IPA|[ɑ]}}:n välimuoto ja käytännössä lähempänä suomen a-kirjainta kuin ä-kirjainta. Tilannetta sekoittaa entisestään se, että usein treema jää pois, jolloin {{IPA|[a]}} voikin merkitä keskivokaalia.
On syytä huomata, että kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa suomen A/a-kirjaimen äännearvoa edustaa {{IPA|[ɑ]}}, kun taas foneettinen merkintä {{IPA|[a]}} varsinaisesti tarkoittaa äännettä, joka on hyvin lähellä {{IPA|[æ]}}:tä eli käytännössä vastaa lähinnä suomen Ä/ä-kirjainta. Foneettisissa merkinnöissä voi toisinaan esiintyä myös yläpuolisella pisteparilla eli [[treema]]lla varustettu {{IPA|[ä]}}, jonka tarkoittama lavea avoin keskivokaali on {{IPA|[a]}}:n ja {{IPA|[ɑ]}}:n välimuoto ja käytännössä lähempänä suomen A/a-kirjainta kuin Ä/ä-kirjainta. Tilannetta sekoittaa entisestään se, että usein treema jää pois, jolloin {{IPA|[a]}} voikin merkitä keskivokaalia.


Suomalais-ugrilaisessa tarkekirjoituksessa treema on etuvokaalin merkki samalla tavalla kuin suomen kirjaimissa ä ja ö. Erityisesti suomenkielisissä yhteyksissä voidaan {{Unicode|''ü''}}:n sijasta käyttää myös tutumpaa merkintää {{Unicode|''y''}}.
Suomalais-ugrilaisessa tarkekirjoituksessa treema on etuvokaalin merkki samalla tavalla kuin suomen kirjaimissa Ä/ä ja Ö/ö. Erityisesti suomenkielisissä yhteyksissä voidaan {{Unicode|''ü''}}:n sijasta käyttää myös tutumpaa merkintää {{Unicode|''y''}}.


===Vokaalisointu===
== Pituus ==


Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi [[Äänneoppi|äänneopillista]] pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi [[Viron kieli|virossa]] pituusasteita on kolme ja [[Nykykreikka|nykykreikassa]] puolestaan vain yksi.<ref name="Korpela 2003"/>
Suomessa vallitsee [[vokaalisointu]] etu- ja takavokaalien suhteen: omaperäisissä sanoissa voi saman sanan sisällä olla vain joko takavokaaleja ({{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[u]}}) tai etuvokaaleja ({{IPA|[y]}}, {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ø]}}); etuvokaalit {{IPA|[e]}} ja {{IPA|[i]}} ovat neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä takavokaalien kanssa. Tämä merkitsee, että taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava taka- ja etuvokaaliset variantit: ''kala-ssa'', ''kylä-ssä''; ''levo-ttom-uus'', ''tyytymä-ttöm-yys''.


Vokaalin äänneopillinen ''pituus'' eli ''kvantiteetti'' on suhteellinen mitta, jonka havaitseminen on korvamääräistä.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Äänteen fysikaalisesti mitattava ''kesto'' voi vaihdella esimerkiksi puhenopeuden ja sanan pituuden mukaan, mutta puhetilanteessa kielen käyttäjät tavallisesti mieltävät vokaalit vakiomittaisiksi.<ref name="Korpela 2003"/>
== Muuta ==


Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (''a'', ''e'', ''i'', ''o'', ''u'', ''y'', ''ä'', ''ö''), kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella (''aa'', ''ee'', ''ii'', ''oo'', ''uu'', ''yy'', ''ää'', ''öö''),<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001"/> Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen [[tarke]], kuten [[pituusmerkki]] tai [[Akuutti (tarke)|akuutti]] (esim. {{k-cs|citrón}} ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään [[kolmiomainen kaksoispiste]] (esim. {{k-cs|citrón}} {{IPA|[ˈtsitroːn]}}, {{k-fi|sitruuna}} {{IPA|[ˈsitruːnɑ]}}).
Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy [[Vokaalireduktio|reduktiovokaaleja]]. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä suuonteloa eli ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli [[švaa]]-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.


== Monoftongit, diftongit ja triftongit ==
Joskus likvida (lateraali tai tremulantti) voi ottaa vokaalin tehtävän ja toimia tavua muodostavana elementtinä, esimerkiksi [[T&scaron;ekin_kieli|t&scaron;ekin]] ''vlk'' 'susi', jossa ''l'' (lateraali) sallii ilmavirran kulkea kielen laidoitse.
:''Pääartikkelit: [[Monoftongi]], [[Diftongi]], [[Triftongi]]

Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on [[monoftongi]], jota voidaan luonnehtia yksinkertaiseksi<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> tai puhtaaksi vokaaliksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan [[tavu]]un kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on [[diftongi]] eli pariääntiö. Suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä (mutta jos kirjainten välissä on tavuraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä).<ref name="Suomen fonetiikkaa: diftongit"/> Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.

Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''äy'', ''öy'', ''uo'', ''yö'', ''iy'', ''ey'' ja ''ie''), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä [[Onomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau'').

[[Äänneoppi|Äänneopissa]] diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri [[Foneemi|foneemeihin]]. Esimerkiksi [[Englannin kieli|englannin]] sanan ''flower'' ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin {{IPA|[flaʊə]}} ja amerikanenglannin {{IPA|[flaʊɚ]}} muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat äänneopillisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.{{selvennä|Edellä triftongi määriteltiin yksitavuiseksi kokonaisuudeksi. Jos triftongi voi olla myös kaksitavuinen, mikä erottaa sen vaikkapa suomen sanasta "vuoan", jossa diftongia [uo] seuraa eri tavuun kuuluva monoftongi [ɑ]?}} Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.

== Vokaalikirjaimet ==
[[Latinalainen kirjaimisto|Latinalaisessa peruskirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Koska ne eivät riitä kaikkien kielten tarpeisiin, kirjaimistoon on lisätty muun muassa Ä/ä, Ö/ö, Ü/ü, Å/å, Æ/æ ja Ø/ø. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan konsonanttiäännettä {{IPA|[j]}}. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain W/w tarkoittaa äännettä {{IPA|[u]}} tai {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[Creekin kieli|creek]]issä kirjain V/v on välisen keskivokaalin {{IPA|[ə]}} merkki.

Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä voivat kukin edustaa useita vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautua [[Ligatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[Tanskan kieli|tanskassa]] ja [[Norjan kieli|norjassa]] esiintyvät Æ/æ ja Ø/ø, jotka ovat alkujaan syntyneet kirjainpareista AE/ae ja OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[Tarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet. Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.


== Lähteet ==
== Lähteet ==

Versio 9. syyskuuta 2013 kello 14.11

Röntgenkuvia fonetiikan­tutkija Daniel Jonesista ääntämässä suppeita kardinaali­vokaaleja [i] ja [u] sekä väljiä kardinaali­vokaaleja [a] (lähinnä vastaa suomen ä-kirjainta) ja [ɑ] (vastaa suomen a-kirjainta).

Vokaali eli ääntiö on foneettisesti määriteltynä äänne, jota muodostettaessa ääntöväylä on avoin ja äännearvo riippuu ensisijaisesti leuan ja kielen sekä huulten asennosta. Tällöin keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun (tai joskus nenän) kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny ääniraon yläpuolelle. Sitä vastoin konsonanttia eli keraketta muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan.

Vokaalilla voidaan tarkoittaa myös kirjainta, joka kirjoituksessa edustaa jotain tiettyä vokaaliäännettä. Se, millaista äännettä milläkin kirjaimella tarkkaan ottaen merkitään, vaihtelee kuitenkin kielikohtaisesti, ja yksittäistä äännettä voidaan merkitä kirjainyhdistelmälläkin.

Tausta

Sana vokaali tulee latinan sanasta vōcālis ’puhuva’, sillä useimmissa kielissä sanat ja täten puhe eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja. Äänneopillisesti tarkasteltuna vokaali on syllabinen äänne, joka muodostaa tavun ytimen, kun taas konsonantti voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä (mm. suomessa) myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan puolivokaaliksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten [n] englannin sanassa button [ˈbʌtn̩] sekä [r] serbian sanassa vrba [vr̩ba] tai tšekin sanassa krk (’kurkku’ ruumiinosana).

Monissa kielissä vokaaleja on viisi, ja niiden voi sanoa karkeasti vastaavan suomen etuvokaaleja [i] ja [e] sekä takavokaaleja [u], [o] ja [ɑ] (suomen oikeinkirjoituksessa A/a). Melko yleisiä ovat myös [u]:n etuvokaalinen vastine [y] (joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa Ü/ü) ja [o]:n etuvokaalinen vastine [ø] (suomen oikeinkirjoituksessa Ö/ö). Suomessa esiintyy lisäksi [ɑ]:n etuvokaalinen vastine [æ] (Ä/ä), joka on yleisesti ottaen melko harvinainen. Vielä harvinaisempia ovat esimerkiksi ruotsissa esiintyvä [u]:n keskinen vastine [ʉ] (ruotsin oikeinkirjoituksessa U/u) ja virossa tavattava [o]:n laveana ääntyvä vastine [ɤ] (viron oikeinkirjoituksessa Õ/õ).

Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy reduktiovokaaleja. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä suuonteloa, joten ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli švaa-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.

Artikulaatio ja kardinaalivokaalit

etinen keskinen takainen
suppea
i • y
ɨ • ʉ
ɯ • u
ɪ • ʏ
• ʊ
e • ø
ɘ • ɵ
ɤ • o
ə
ɛ • œ
ɜ • ɞ
ʌ • ɔ
æ
ɐ
a • ɶ
ɑ • ɒ
puolisuppea
välinen
puoliväljä
väljä
IPA:n vokaalikaavio ilmentää kardinaalivokaalien (viivojen risteämispisteissä) sekä muutaman muun vokaalin suhteellista ääntymispaikkaa suuontelossa, kun suuaukon ajatellaan olevan vasemmalla ja nielun oikealla. Jos kaksi vokaalimerkkiä esiintyy rinnakkain, vasemmanpuoleinen ääntyy laveana ja oikeanpuoleinen pyöreänä.

Vokaalit lajitellaan niitä erottavien artikulaatio-ominaisuuksien perusteella. Foneetikko Daniel Jonesin 1900-luvun alkupuolella kehittämä kardinaalivokaalijärjestelmä käyttää luokitteluperusteina vokaalien kolmea perusominaisuutta:

  • suppeus tai väljyys (pystysuuntainen ulottuvuus)
  • etisyys tai takaisuus (vaakasuuntainen ulottuvuus)
  • laveus tai pyöreys (huulten asento).

Nämä perusominaisuudet ilmenevät kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten kitapurjeen asento (nasaalius), äänihuulten värähtelyn laji (fonaatio) ja kielen tyven asento.

Kielen korkeuteen perustuva väljyysvaihtelu äännettäessä etisiä kardinaalivokaaleja.
Kielen korkeuteen perustuva väljyysvaihtelu äännettäessä takaisia kardinaalivokaaleja.

Suppeus tai väljyys

Suppeus tai väljyys eli kielen korkeus viittaa siihen, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja kitalaen väliin muodostuu.[1] Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten [i] ja [u], ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten [a], ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. Suppeus- tai väljyysero näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella, ja joissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.

Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään seitsemän väljyyden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Englannin kielessä voidaan havaita esiintyvän viittä tai ehkä kuuttakin väljyyden astetta, mutta ei sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa väljyyden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia lähes suppeaksi – [ɪ], [ʏ], [ʊ] – tai lähes väljäksi – [æ], [ɐ].

Suomen äänneopissa erotetaan kolme väljyysastetta:[1]

  • suppeat vokaalit [i], [y], [u]
  • välivokaalit [e], [ø], [o] (jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa)
  • väljät vokaalit [æ], [ɑ].

Näistä [i], [e] ja [æ] ovat sekä etisiä että laveita, joten suppeus tai väljyys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti etiset ja pyöreät [y] ja [ø] samoin kuin takaiset ja pyöreät [u] ja [o] eroavat toisistaan vain siten, että toinen on suppea ja toinen välivokaali.

Etisyys tai takaisuus

Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä suun etu- vai takaosassa. Etuvokaalit, kuten [i] ja [y], ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten [u], ääntyvät kieli lähempänä suun takaosaa.[1] Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään viisi takaisuuden astetta. Kaikki viisi astetta esiintyvät englannin kielessä, mutta tiettävästi missään kielessä ei ole sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa takaisuuden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Foneettisissa yleiskaavioissa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:

Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia lähes etiseksi – [ɪ], [ʏ] – tai lähes takaiseksi – [ʊ].

Suomen äännejärjestelmässä on vain etu- ja takavokaaleita:[1]

  • etuvokaalit [i], [y], [e], [ø], [æ]
  • takavokaalit [u], [o], [ɑ].

Näistä [y] ja [u] ovat sekä suppeita että pyöreitä, joten etisyys tai takaisuus on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja pyöreät [ø] ja [o] samoin kuin väljät ja laveat [æ] ja [ɑ] eroavat toisistaan vain siten, että toinen on etu- ja toinen takavokaali.

Vokaalisointu

Suomessa vallitsee vokaalisointu etu- ja takavokaalien suhteen: omaperäisissä sanoissa voi saman sanan sisällä olla vain joko takavokaaleja [ɑ], [o], [u] tai etuvokaaleja [æ], [ø], [y]; etuvokaalit [e] ja [i] ovat neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä takavokaalien kanssa. Vokaalisoinnun takia taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava sekä taka- että etuvokaaliset muunnelmat: kala-ssa, kylä-ssä; levo-ttom-uus, tyytymä-ttöm-yys.[2]

Laveus tai pyöreys

Laveus tai pyöreys viittaa siihen, missä asennossa huulet ovat vokaalia äännettäessä. Useimmissa kielissä pyöreys on täydentävä ominaisuus, eikä niinkään selvästi erottuva ominaisuus.lähde? Yleensä pyöreys on sitä voimakkaampaa, mitä suppeampi takavokaali on. Joissain kielissä, kuten ranskassa ja saksassa (pyöreitä etuvokaaleja), useimmissa uralilaisissa kielissä, turkkilaisissa kielissä, vietnamissa ja koreassa, pyöreyttä ja takaisuutta käsitellään erikseen.selvennä

Suomen äännejärjestelmässä puolet vokaaleista on laveita ja puolet pyöreitä:

  • laveat [i], [e], [æ], [ɑ]
  • pyöreät [y], [ø], [u], [o].

Näistä [i] ja [y] ovat sekä suppeita että etisiä, joten laveus tai pyöreys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja etiset [e] ja [ø] eroavat toisistaan vain siten, että toinen on lavea ja toinen pyöreä.

Suomen vokaalien suhde kardinaalivokaaleihin

Kardinaalivokaalit, kuten [ɑ], [i] ja [ø], eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki foneettiset tai kielikohtaisesti määrittyvät eli foneemiset puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.

Seuraavassa taulukossa luetellaan suomen kielen vokaalit ja annetaan kullekin sekä foneeminen että yhdistyvällä tarkkeella täydennetty foneettinen kuvaus (niinpä foneettinen kuvaus tässä hahmottuu täsmällisemmäksi kuin foneeminen, mutta käytännössä foneettisen kuvauksen ei useinkaan tarvitse olla juuri foneemista tarkempi). Kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA) merkintöjen lisäksi taulukko näyttää vastaavat suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen (SUT) merkinnät. IPA:n ohjeistuksen mukaan foneemiset kuvaukset kirjoitetaan kahden vinoviivan väliin ja foneettiset hakasulkeiden sisään. SUT:n kuvaukset puolestaan on tapana kursivoida.

Kirjoitusasu Foneeminen kuvailutaso Tarkka foneettinen kuvailutaso
IPA SUT luonnehdinta IPA SUT täsmennys selite (IPA-merkein)
a /ɑ/ a lavea väljä takavokaali [ɑ̟] etisempi takavokaalin [ɑ] ja keskivokaalin [ä] välimuoto
e /e/ e lavea puolisuppea etuvokaali [e̞] väljempi puolisuppean [e]:n ja puoliväljän [ɛ]:n välimuoto
i /i/ i lavea suppea etuvokaali [i̞] väljempi suppean [i]:n ja puolisuppean [e]:n välimuoto
o /o/ o pyöreä puolisuppea takavokaali [o̞] väljempi puolisuppean [o]:n ja puoliväljän [ɔ]:n välimuoto
u /u/ u pyöreä suppea takavokaali [u̞] väljempi suppean [u]:n ja puolisuppean [o]:n välimuoto
y /y/ ü pyöreä suppea etuvokaali [y̞] ü̬ väljempi suppean [y]:n ja puolisuppean [ø]:n välimuoto
ä /æ/ ä lavea (lähes) väljä etuvokaali [æ] ä̭ SUT: suppeampi puoliväljän [ɛ]:n ja väljän [a]:n välimuoto
ö /ø/ ö pyöreä puolisuppea etuvokaali [ø̞] ö̬ väljempi puolisuppean [ø]:n ja puoliväljän [œ]:n välimuoto

On syytä huomata, että kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa suomen A/a-kirjaimen äännearvoa edustaa [ɑ], kun taas foneettinen merkintä [a] varsinaisesti tarkoittaa äännettä, joka on hyvin lähellä [æ]:tä eli käytännössä vastaa lähinnä suomen Ä/ä-kirjainta. Foneettisissa merkinnöissä voi toisinaan esiintyä myös yläpuolisella pisteparilla eli treemalla varustettu [ä], jonka tarkoittama lavea avoin keskivokaali on [a]:n ja [ɑ]:n välimuoto ja käytännössä lähempänä suomen A/a-kirjainta kuin Ä/ä-kirjainta. Tilannetta sekoittaa entisestään se, että usein treema jää pois, jolloin [a] voikin merkitä keskivokaalia.

Suomalais-ugrilaisessa tarkekirjoituksessa treema on etuvokaalin merkki samalla tavalla kuin suomen kirjaimissa Ä/ä ja Ö/ö. Erityisesti suomenkielisissä yhteyksissä voidaan ü:n sijasta käyttää myös tutumpaa merkintää y.

Pituus

Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi äänneopillista pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi virossa pituusasteita on kolme ja nykykreikassa puolestaan vain yksi.[3]

Vokaalin äänneopillinen pituus eli kvantiteetti on suhteellinen mitta, jonka havaitseminen on korvamääräistä.[1] Äänteen fysikaalisesti mitattava kesto voi vaihdella esimerkiksi puhenopeuden ja sanan pituuden mukaan, mutta puhetilanteessa kielen käyttäjät tavallisesti mieltävät vokaalit vakiomittaisiksi.[3]

Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (a, e, i, o, u, y, ä, ö), kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella (aa, ee, ii, oo, uu, yy, ää, öö),[1] minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.[2] Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen tarke, kuten pituusmerkki tai akuutti (esim. tšek. citrón ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään kolmiomainen kaksoispiste (esim. tšek. citrón [ˈtsitroːn]suom. sitruuna [ˈsitruːnɑ]).

Monoftongit, diftongit ja triftongit

Pääartikkelit: Monoftongi, Diftongi, Triftongi

Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on monoftongi, jota voidaan luonnehtia yksinkertaiseksi[1] tai puhtaaksi vokaaliksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on diftongi eli pariääntiö. Suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä (mutta jos kirjainten välissä on tavuraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä).[4] Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan triftongiksi.

Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (ai, ei, oi, ui, yi, äi, öi, au, eu, iu, ou, äy, öy, uo, , iy, ey ja ie), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä onomatopoeettisessa sanassa miau).

Äänneopissa diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri foneemeihin. Esimerkiksi englannin sanan flower ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin [flaʊə] ja amerikanenglannin [flaʊɚ] muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat äänneopillisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.selvennä Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.

Vokaalikirjaimet

Latinalaisessa peruskirjaimistossa vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Koska ne eivät riitä kaikkien kielten tarpeisiin, kirjaimistoon on lisätty muun muassa Ä/ä, Ö/ö, Ü/ü, Å/å, Æ/æ ja Ø/ø. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan konsonanttiäännettä [j]. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi kymrissä kirjain W/w tarkoittaa äännettä [u] tai [ʊ], kun taas creekissä kirjain V/v on välisen keskivokaalin [ə] merkki.

Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä voivat kukin edustaa useita vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautua ligatuureiksi, kuten tanskassa ja norjassa esiintyvät Æ/æ ja Ø/ø, jotka ovat alkujaan syntyneet kirjainpareista AE/ae ja OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään tarkkeita, kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet. Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.

Lähteet

  • Crystal, David: The Cambridge Encyclopedia of Language. Cambridge University Press, 1997. ISBN 0-521-55967-7.
  • Häkkinen, Kaisa: Kielitieteen perusteet. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-717-820-4.
  • Iivonen, Antti; Horppila, Mari; Heikkonen, Miika; Rissanen, Olli: Fonetiikan termit 2000. Helsingin yliopisto – Fonetiikan laitos. Viitattu 12. helmikuuta 2007. Suomi

Viitteet

  1. a b c d e f g Vokaalit Suomen fonetiikkaa. Helsingin yliopiston fonetiikan laitos. Viitattu 8.9.2013.
  2. a b Savolainen, Erkki: Vokaalien fonotaksi Verkkokielioppi: suomen kielen äänne-, muoto- ja lauseoppia. 2001. Finn Lectura. Viitattu 17.5.2012.
  3. a b Korpela, Jukka: Onko suomen kirjoitusjärjestelmä ihanteellinen? cs.tut.fi. 2003–2013. Viitattu 8.9.2013.
  4. Diftongit ja vokaaliyhtymät Suomen fonetiikkaa. Helsingin yliopiston fonetiikan laitos. Viitattu 8.9.2013.