Ero sivun ”Rauhanaate” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p kh
Rivi 2: Rivi 2:
[[Kuva:WeFightCartoon.jpg|thumb|250px|”Johtajat haluavat sotaa ja julistavat sodan; johdettavat sotivat”. Pilapiirros vuodelta 1910.]]
[[Kuva:WeFightCartoon.jpg|thumb|250px|”Johtajat haluavat sotaa ja julistavat sodan; johdettavat sotivat”. Pilapiirros vuodelta 1910.]]
{{korjattava|Suomi-näkökulma}}
{{korjattava|Suomi-näkökulma}}
'''Rauhanaate''' eli '''pasifismi''' merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai [[Väkivalta|väkivallan]] itsepuolustuksena. Sodan oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, [[sodan etiikka]].
'''Rauhanaate''' eli '''pasifismi''' merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai [[Väkivalta|väkivallan]] itsepuolustuksena. Sodan oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, [[sodan etiikka]].


== Sanan merkitys ja historia ==
== Sanan merkitys ja historia ==


Ennen termiä ''pasifismi'' rauhanyhdistysten ja kansainvälisten rauhanjärjestöjen jäsenet kutsuivat itseään "rauhan tekijöiksi" ja "rauhan puolestapuhujiksi", mutta yleisimmin kuitenkin "rauhan ystäviksi". Nämä nimitykset koettiin hankaliksi ja aktivistit pyrkivät löytämään liikkeelle kuvaavan nimityksen. Sanan ''pasifismi'' otti ensimmäisenä käyttöön ranskalainen rauhanaktivisti Émile Arnaud, joka käytti termiä yleisessä mielessä kuvaamaan kansainvälistä rauhanliikettä. Termiä ''pasifismi'' käytettiin virallisesti ensimmäisen kerran 10. yleismaailmallisessa rauhankokousessa [[Glasgow|Glasgow'ssa]] vuonna 1901 viittaamaan sodanvastaiseen ajattelutapaan. Glasgow'n kongressin jälkeen monet rauhanjärjestöjen jäsenet alkoivat kutsua itseään ''pasifisteiksi''. Termin oli määrä kattaa kaikki, jotka työskentelivät rauhan säilyttämisen ja sodan ehkäisemisen puolesta. Pasifismi merkitsi myös yhteiskunnallista toimintaa ja erottautui näin joitain uskonnollisia lahkoja leimanneesta yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomuuden perinteestä.<ref name=cortright_2728>Cortright, s. 27-28.</ref>
Ennen termiä ''pasifismi'' rauhanyhdistysten ja kansainvälisten rauhanjärjestöjen jäsenet kutsuivat itseään "rauhan tekijöiksi" ja "rauhan puolestapuhujiksi", mutta yleisimmin kuitenkin "rauhan ystäviksi". Nämä nimitykset koettiin hankaliksi ja aktivistit pyrkivät löytämään liikkeelle kuvaavan nimityksen. Sanan ''pasifismi'' otti ensimmäisenä käyttöön ranskalainen rauhanaktivisti Émile Arnaud, joka käytti termiä yleisessä mielessä kuvaamaan kansainvälistä rauhanliikettä. Termiä ''pasifismi'' käytettiin virallisesti ensimmäisen kerran 10. yleismaailmallisessa rauhankokouksessa [[Glasgow|Glasgow'ssa]] vuonna 1901 viittaamaan sodanvastaiseen ajattelutapaan. Glasgow'n kongressin jälkeen monet rauhanjärjestöjen jäsenet alkoivat kutsua itseään ''pasifisteiksi''. Termin oli määrä kattaa kaikki, jotka työskentelivät rauhan säilyttämisen ja sodan ehkäisemisen puolesta. Pasifismi merkitsi myös yhteiskunnallista toimintaa ja erottautui näin joitain uskonnollisia lahkoja leimanneesta yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomuuden perinteestä.<ref name=cortright_2728>Cortright, s. 27-28.</ref>


Termin käyttöönoton jälkeen alkoi keskustelu sen tarkasta merkityksestä ja soveltamisesta. Näkemyserot kärjistyivät rauhanliikkeen hajoamiseen [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] syttyessä vuonna 1914. Valtaosa rauhanliikkeen jäsenistä lähti sotaan ja vain murto-osa vastusti sotaa edelleen. Sodan jälkeisinä vuosina pasifismin merkityksestä kiisteltiin laajasti. Sotaan lähtemistä vastustaneet halusivat yksinoikeuden käsitteeseen ja kavensivat sen määritelmän kattamaan vain sodan ehdottoman hylkäämisen. Sodan kauhut olivat saaneet yhä useammat ihmiset ehdottoman sodanvastaisiksi ja näin pasifismi sen kapeassa merkityksessä tuli yleisesti hyväksytyksi.<ref name=cortright_2728/>
Termin käyttöönoton jälkeen alkoi keskustelu sen tarkasta merkityksestä ja soveltamisesta. Näkemyserot kärjistyivät rauhanliikkeen hajoamiseen [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] syttyessä vuonna 1914. Valtaosa rauhanliikkeen jäsenistä lähti sotaan ja vain murto-osa vastusti sotaa edelleen. Sodan jälkeisinä vuosina pasifismin merkityksestä kiisteltiin laajasti. Sotaan lähtemistä vastustaneet halusivat yksinoikeuden käsitteeseen ja kavensivat sen määritelmän kattamaan vain sodan ehdottoman hylkäämisen. Sodan kauhut olivat saaneet yhä useammat ihmiset ehdottoman sodanvastaisiksi ja näin pasifismi sen kapeassa merkityksessä tuli yleisesti hyväksytyksi.<ref name=cortright_2728/>

Versio 28. elokuuta 2013 kello 09.17

Rauhanmerkki, pasifistien tunnus.
”Johtajat haluavat sotaa ja julistavat sodan; johdettavat sotivat”. Pilapiirros vuodelta 1910.
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Suomi-näkökulma

Rauhanaate eli pasifismi merkitsee sodanvastaisuutta ja pyrkimystä saavuttaa tavoitteet täysin väkivallattomin keinoin ja samalla ennaltaehkäistä konflikteja. Absoluuttinen pasifismi hylkää kaiken väkivallankäytön yhteiskunnassa pyrkien saavuttamaan tavoitteensa täysin väkivallattomin keinoin. Osa pasifisteista saattaa hyväksyä jonkinlaiset valtion sisäiset pakkokeinot tai väkivallan itsepuolustuksena. Sodan oikeutusta käsittelee etiikan osa-alue, sodan etiikka.

Sanan merkitys ja historia

Ennen termiä pasifismi rauhanyhdistysten ja kansainvälisten rauhanjärjestöjen jäsenet kutsuivat itseään "rauhan tekijöiksi" ja "rauhan puolestapuhujiksi", mutta yleisimmin kuitenkin "rauhan ystäviksi". Nämä nimitykset koettiin hankaliksi ja aktivistit pyrkivät löytämään liikkeelle kuvaavan nimityksen. Sanan pasifismi otti ensimmäisenä käyttöön ranskalainen rauhanaktivisti Émile Arnaud, joka käytti termiä yleisessä mielessä kuvaamaan kansainvälistä rauhanliikettä. Termiä pasifismi käytettiin virallisesti ensimmäisen kerran 10. yleismaailmallisessa rauhankokouksessa Glasgow'ssa vuonna 1901 viittaamaan sodanvastaiseen ajattelutapaan. Glasgow'n kongressin jälkeen monet rauhanjärjestöjen jäsenet alkoivat kutsua itseään pasifisteiksi. Termin oli määrä kattaa kaikki, jotka työskentelivät rauhan säilyttämisen ja sodan ehkäisemisen puolesta. Pasifismi merkitsi myös yhteiskunnallista toimintaa ja erottautui näin joitain uskonnollisia lahkoja leimanneesta yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumattomuuden perinteestä.[1]

Termin käyttöönoton jälkeen alkoi keskustelu sen tarkasta merkityksestä ja soveltamisesta. Näkemyserot kärjistyivät rauhanliikkeen hajoamiseen ensimmäisen maailmansodan syttyessä vuonna 1914. Valtaosa rauhanliikkeen jäsenistä lähti sotaan ja vain murto-osa vastusti sotaa edelleen. Sodan jälkeisinä vuosina pasifismin merkityksestä kiisteltiin laajasti. Sotaan lähtemistä vastustaneet halusivat yksinoikeuden käsitteeseen ja kavensivat sen määritelmän kattamaan vain sodan ehdottoman hylkäämisen. Sodan kauhut olivat saaneet yhä useammat ihmiset ehdottoman sodanvastaisiksi ja näin pasifismi sen kapeassa merkityksessä tuli yleisesti hyväksytyksi.[1]

Suomalaisia pasifisteja

Merkittävä suomalainen pasifisti oli Arndt Pekurinen, joka teloitettiin jatkosodan aikana hänen kieltäydyttyään osallistumisesta maanpuolustustoimintaan.[2] Myös Yrjö Kallinen oli kuuluisa suomalainen pasifisti – jopa maailmanhistoriallisestikin mielenkiintoinen tapaus, sillä vaikka oli pasifisti, hän toimi vuosina 1946–1948 Suomen puolustusministerinä.

Katso myös

Lähteet

  • Cortright, David: Rauha: Ajatusten ja liikkeiden historia. (Peace: A history of movements and ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0.

Viitteet

  1. ↑ a b Cortright, s. 27-28.
  2. ↑ Paasilinna, Erno: Rohkeus: Arndt Pekurisen elämä ja teloitus. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-13242-3.

Kirjallisuutta

  • Cortright, David: Rauha: Ajatusten ja liikkeiden historia. (Peace: A history of movements and ideas, 2008.) Suomentanut Eila Salomaa. Esipuhe: Kalevi Suomela. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-163-0.
  • Kallio, Kalle & Metsämäki, Mikko (toim.): Pasifistin taskukirja. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 2003. ISBN 951-9372-22-9.
  • Taipale, Ilkka: Rauhankirjallisuuden bibliografia. Helsinki: Suomen rauhanliitto, 1987. ISBN 951-9193-05-7.
  • Väänänen, Jouko (toim.): Rauhaa, peace! Pasifismin klassikoita. Helsinki: Like: Into, 2009. ISBN 978-952-01-0364-4.

Aiheesta muualla

  • Pacifism. Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rauhanaate&oldid=13489532”