Rihla

Halkaistu, rihlattu 105 mm tykki

Rihla ( = ura, naarmu ) tarkoittaa arkikielessä nykyään tavallisimmin tuliaseen piipun sisäpinnalla kulkevaa loivasti kiertyvää uraa, joiden tehtävänä on saattaa luoti tai muu ammuttava kappale pyörimään lentonsa aikana pituusakselinsa ympäri tarkkuuden parantamiseksi. Näitä uria on käsiaseiden piipussa useimmiten neljästä kahdeksaan, mutta myös muita ratkaisuja sovelletaan. Piipun reiän halkaisijaa mitattuna rihlauran pohjalta vastakkaisen puolen rihlauran pohjaan nimitetään isokaliiperiksi ja piipun reiän halkaisijaa mitattuna rihlaurien väliin jäävän rihlapalkin selästä vastakkaisen puolen rihlapalkin selkään pikkukaliiperiksi ( kts. kaliiperi ).

Alun perin rihlat otettiin käyttöön suustaladattavissa aseissa uudelleenlatauksen helpottamiseksi, sillä muutaman laukauksen jälkeen mustan ruudin palojätteet tekevät piipun seinämiin kertyessään uuden luodin työntämisen piipun perälle raskaaksi ja lopulta käsivoimin mahdottomaksi. Erityisesti sotilaskäytössä tämä oli vakava ongelma ja sitä yritettiin kiertää mm. käyttämällä karkeasti alimittaisia luoteja, mikä kuitenkin heikensi sekä tehoa, mutta etenkin tarkkuutta dramaattisesti. Aluksi rihlauksesta tehtiin suora ( suorarihlaus ), jolloin rihlaurat tarjosivat ruudin palojätteille tilaa jonne puristua uuden luodin tieltä, helpottaen siten latausta. Vasta myöhemmin rihlaus alettiin vetää loivasti kiertyväksi, jotta saatiin aikaan rotaatiovakavointi samoin, kuin nuolia valmistettaessa oli tehty "aina"; nuolen sulitus kiinnitetään nimittäin useimmiten nuolivarteen hieman vinoon, jolloin se saa ilmavirran vaikutuksesta nuolen pyörimään lennon aikana ja parantaa siten osumatarkkuutta.

Rihlattuja piippuja käytetään nykyään lähes kaikissa kivääreissä, pistooleissa ja tykeissä. Rihlaamattomia eli sileitä piippuja käytetään nykyään haulikoissa, kraanaatinheittimissä, raketinheittimissä, panssarivaunukanuunoissa sekä joissakin tykeissä.

Rihlojen lukumäärä kiväärikaliiperin aseissa on yleensä neljästä kuuteen, ja ne on tehty koko piipun mitalle. Poikkeuksena haulikkoa varten tehty erillinen, rihlattu supistusholkki. Välimatkaa, jonka aikana yksi rihla tekee täyden kierteen piipussa kutsutaan rihlannousuksi. Rihlojen syvyys käsiaseessa on yleensä välillä 0,1–0,3 mm ja nousu noin yksi kierros 20–30 cm:n matkalla. Pitkä luoti tarvitsee yleensä vakautuakseen lyhyen rihlannousun. Liian tiheä rihlannousu aiheuttaa nk. ylivakautumiseksi kutsutun ilmiön. Tällöin luoti ei muuta kulmaansa lentoradan kulman mukaan. Myös painetaso ja aseen kulumisalttius saattavat nousta ja tarkkuus kärsiä.

Rihlat eivät ole välttämättä poikkileikkaukseltaan tavallisinta suorakaidetta tai harvinaisempaa kolmiota tms. säännöllistä muotoa muistuttavia: tunnetaan muun muassa polygonaalirihlaus, jonka voi ajatella syntyvän, kun lähes suorakaiteen muotoisella reiällä varustettua piippuaihiota kierretään rihlannousun verran.

Rihlaus keksittiin Saksassa vuonna 1520, mutta se yleistyi vasta 1800-luvulla Minie-musketin ja patruunalaukauksen myötä. Rihlat voidaan valmistaa takomalla nk. tuurnaa vasten tai jyrsimällä. Rihloja tiedetään valmistetun lastuamatta puristamalla rihlat pakottava metallikappale piippuaihion reiän läpi. Tämä menetelmä ei ole tiettävästi yleistynyt.

Aiemmin rihlat valmistettiin nk. rihlauspukissa. Tämä lastuava menetelmä on otettu jälleen käyttöön perinneaseita rakentavien harrastajien parissa.

Rikostutkinnan yhteydessä esimerkiksi henkirikoksissa luodista tutkitaan rihlojen jättämät urat mikroskooppisesti, sillä ne ovat teollisesta valmistuksesta huolimatta aseen kulumisen seurauksena aina jonkin verran yksilöllisiä. Näissä nk. ballistisissa tutkimuksissa pyritään siis löytämään luotia vastaava ase rihlojen perusteella tai joskus jäljittämään ostaja patruunaerän perusteella.

Vaikka kiväärikaliiperin aseet parantuivat tarkkuudeltaan huomattavasti rihlauksen käyttöönoton jälkeen, on tapahtunut myös päinvastaista kehitystä. Muun muassa panssarivaunuissa on käytössä sileäputkisia tykkejä, joista ammutaan pyrstövakavoituja ammuksia. Tarkkuus ja läpäisy ovat hyviä ja ensimmäinen laukaus esimerkiksi vihollisvaunua kohtaan voidaan ampua noin 3 000 metrin päästä tai jopa kauempaa. Sileällä putkella voidaan saavuttaa rihlattua putkea suurempia lähtönopeuksia, mikä tässä yhteydessä merkitsee pidempää pyyhkäisyalaa ja parempaa panssarinläpäisykykyä erityisesti alikaliiperi- ja nuoliammuksilla sekä panssarikranaateilla.

Myös luodissa voi olla rihloiksi kutsuttu uritus. Näin on esimerkiksi joissakin haulikon täyteisluodeissa. Tällöin puhutaan ilmarihloista, ja niiden tarkoitus on sama kuin piipussa olevien rihlojen: saada luoti pyörivään liikkeeseen, tässä tapauksessa ilmanvastuksen avulla.

Kullanhuuhdonta

Pääartikkeli: Kullanhuuhdonta

Kullanhuuhdonnan yhteydessa rihloiksi kutsutaan rännin pohjalla olevia poikittaisia esteitä, jotka pysäyttävät kullan rännin pohjalle ja sieltä edelleen vaskoolilla eroteltavaksi.