Ero sivun ”Edwin Linkomies” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Coen (keskustelu | muokkaukset)
seulojat
40 120 muokkausta
Rivi 31: Rivi 31:
Edwin Linkomies oli kannattanut koulupoikana [[Risto Ryti]]n nuorsuomalaisia, mutta hallitusmuototaistelun yhteydessä hän liittyi [[monarkismi]]a kannattaneeseen kokoomuspuolueeseen ja liukui sen [[oikeisto]]siipeen. Linkomies toimi muun muassa [[Suomalais-Saksalainen Seura|Suomalais-Saksalaisen Seuran]] (SSS) puheenjohtajana ja tuki myös [[Isänmaallinen kansanliike|Isänmaallista kansanliikettä]] (IKL). [[Eduskunta]]an hänet valittiin 1933 ja hän istui sen varapuhemiehenä kauden 1939–1943.<ref name="v1"/> Kokoomuksen puheenjohtajana Linkomies oli vuosina 1943–1945.<ref name = KKO54 /> [[Talvisota|Talvisodan]] loppuvaiheessa Linkomies kannatti rauhaa kovillakin ehdoilla. [[Välirauha]]n aikana hän kannatti aktiivisesti saksalaissuuntausta.
Edwin Linkomies oli kannattanut koulupoikana [[Risto Ryti]]n nuorsuomalaisia, mutta hallitusmuototaistelun yhteydessä hän liittyi [[monarkismi]]a kannattaneeseen kokoomuspuolueeseen ja liukui sen [[oikeisto]]siipeen. Linkomies toimi muun muassa [[Suomalais-Saksalainen Seura|Suomalais-Saksalaisen Seuran]] (SSS) puheenjohtajana ja tuki myös [[Isänmaallinen kansanliike|Isänmaallista kansanliikettä]] (IKL). [[Eduskunta]]an hänet valittiin 1933 ja hän istui sen varapuhemiehenä kauden 1939–1943.<ref name="v1"/> Kokoomuksen puheenjohtajana Linkomies oli vuosina 1943–1945.<ref name = KKO54 /> [[Talvisota|Talvisodan]] loppuvaiheessa Linkomies kannatti rauhaa kovillakin ehdoilla. [[Välirauha]]n aikana hän kannatti aktiivisesti saksalaissuuntausta.


[[Jatkosota|Jatkosodan]] vuosina Edwin Linkomiehen ja presidentiksi nousseen Risto Rytin välit paranivat uudelleen. Keväällä 1943 Ryti nimitti Linkomiehen pääministeriksi kokoomushallitukseen. Hän toimi pääministerinä jatkosodan aikana [[5. maaliskuuta]] [[1943]] – [[8. elokuuta]] [[1944]].<ref name="v1"/> Linkomiehen muodostama hallitus Maalaisliiton [[Tyko Reinikka]]a lukuun ottamatta kannatti rauhanpolitiikkaa, ja hallitus tiedustelikin Neuvostoliiton ehtoja useaan otteeseen 1943–1944. Hallitus totesi kuitenkin Neuvostoliiton ehdot liian koviksi, jotta niihin silloisessa tilanteessa armeijan seisoessa lyömättömänä [[Syväri]]llä asti ja saksalaisten yhä piirittäessä [[Leningrad]]ia olisi voitu suostua. Ainoastaan sosiaalidemokraattien [[Väinö Tanner]] kannatti silloisten ehtojen hyväksymistä.
[[Jatkosota|Jatkosodan]] vuosina Edwin Linkomiehen ja presidentiksi nousseen Risto Rytin välit paranivat uudelleen. Keväällä 1943 Ryti nimitti Linkomiehen pääministeriksi kokoomushallitukseen. Hän toimi pääministerinä jatkosodan aikana [[5. maaliskuuta]] [[1943]] – [[8. elokuuta]] [[1944]].<ref name="v1"/> Linkomiehen muodostama hallitus Maalaisliiton [[Tyko Reinikka]]a lukuun ottamatta kannatti rauhanpolitiikkaa, ja hallitus tiedustelikin Neuvostoliiton ehtoja useaan otteeseen 1943–1944. Hallitus totesi kuitenkin Neuvostoliiton ehdot liian koviksi, jotta niihin silloisessa tilanteessa armeijan seisoessa lyömättömänä [[Syväri]]llä asti ja saksalaisten yhä piirittäessä [[Pietari (kaupunki)|Leningrad]]ia olisi voitu suostua. Ainoastaan sosiaalidemokraattien [[Väinö Tanner]] kannatti silloisten ehtojen hyväksymistä.


Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen Linkomiehen hallitus suunnitteli Mannerheimin valintaa presidentiksi ja sen jälkeistä hallituksen vaihtoa, jotta rauhanneuvotteluihin päästäisiin uudestaan. Linkomies taivutteli presidentti Rytin väistymään 'terveydellisiin syihin' vedoten. Koska Rytin ero virastaan astui voimaan heti [[1. elokuuta]] [[1944]] ja eduskunta valitsi Mannerheimin hänen seuraajakseen vasta [[4. elokuuta]] toimi Linkomies pääministerin ominaisuudessa myös tasavallan presidenttinä kolmen päivän ajan.
Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen Linkomiehen hallitus suunnitteli Mannerheimin valintaa presidentiksi ja sen jälkeistä hallituksen vaihtoa, jotta rauhanneuvotteluihin päästäisiin uudestaan. Linkomies taivutteli presidentti Rytin väistymään 'terveydellisiin syihin' vedoten. Koska Rytin ero virastaan astui voimaan heti [[1. elokuuta]] [[1944]] ja eduskunta valitsi Mannerheimin hänen seuraajakseen vasta [[4. elokuuta]] toimi Linkomies pääministerin ominaisuudessa myös tasavallan presidenttinä kolmen päivän ajan.

Versio 20. heinäkuuta 2013 kello 21.23

Edwin Linkomies
[[Tiedosto:|250px|Edwin Linkomies]]
Edwin Linkomies
Suomen pääministeri
Linkomiehen hallitus
5.3.1943–8.8.1944
Edeltäjä Johan Wilhelm Rangell
Seuraaja Antti Hackzell
Kansanedustaja
1.9.1933–5.4.1945
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt22. joulukuuta 1894
Viipuri
Kuollut8. syyskuuta 1963 (68 vuotta)
Helsinki
Arvonimikunniatohtori (1963)
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus filosofian tohtori (1923)

Edwin Johan Hildegard Linkomies, vuoteen 1928 Flinck (22. joulukuuta 1894 Viipuri – 8. syyskuuta 1963 Helsinki)[1] oli Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professori, rehtori ja kansleri sekä kokoomuslainen poliitikko ja pääministeri. Linkomiehen vaikutus sekä suomalaiseen tiedepolitiikkaan että valtakunnanpolitiikkaan on ollut merkittävä.

Varhempi akateeminen ura

Akateemisella urallaan Linkomies oli monessa suhteessa ennätyksellinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Rauman lyseosta jo 16-vuotiaana, hypättyään yli monta luokkaa. Helsingin yliopistossa, jossa hänen pääaineenaan oli latinan kieli, hän valmistui filosofian kandidaatiksi 19-vuotiaana ja tohtoriksi 25-vuotispäivänään vuonna 1919. Toimittuaan roomalaisen filologian dosenttina 1921–1923 Linkomies nimitettiin Rooman kirjallisuuden professoriksi 29-vuotiaana.[2]

Linkomies toimi historiallis-kielitieteellisen osaston (nykyinen humanistinen tiedekunta) dekaanina 1931–1932 ja yliopiston vararehtorina 1932–1943. Satakuntalainen Osakunta valitsi Linkomiehen 1934 inspehtorikseen, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1944.[2]

Poliittinen ura

Edwin Linkomies oli kannattanut koulupoikana Risto Rytin nuorsuomalaisia, mutta hallitusmuototaistelun yhteydessä hän liittyi monarkismia kannattaneeseen kokoomuspuolueeseen ja liukui sen oikeistosiipeen. Linkomies toimi muun muassa Suomalais-Saksalaisen Seuran (SSS) puheenjohtajana ja tuki myös Isänmaallista kansanliikettä (IKL). Eduskuntaan hänet valittiin 1933 ja hän istui sen varapuhemiehenä kauden 1939–1943.[1] Kokoomuksen puheenjohtajana Linkomies oli vuosina 1943–1945.[2] Talvisodan loppuvaiheessa Linkomies kannatti rauhaa kovillakin ehdoilla. Välirauhan aikana hän kannatti aktiivisesti saksalaissuuntausta.

Jatkosodan vuosina Edwin Linkomiehen ja presidentiksi nousseen Risto Rytin välit paranivat uudelleen. Keväällä 1943 Ryti nimitti Linkomiehen pääministeriksi kokoomushallitukseen. Hän toimi pääministerinä jatkosodan aikana 5. maaliskuuta 1943 – 8. elokuuta 1944.[1] Linkomiehen muodostama hallitus Maalaisliiton Tyko Reinikkaa lukuun ottamatta kannatti rauhanpolitiikkaa, ja hallitus tiedustelikin Neuvostoliiton ehtoja useaan otteeseen 1943–1944. Hallitus totesi kuitenkin Neuvostoliiton ehdot liian koviksi, jotta niihin silloisessa tilanteessa armeijan seisoessa lyömättömänä Syvärillä asti ja saksalaisten yhä piirittäessä Leningradia olisi voitu suostua. Ainoastaan sosiaalidemokraattien Väinö Tanner kannatti silloisten ehtojen hyväksymistä.

Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen Linkomiehen hallitus suunnitteli Mannerheimin valintaa presidentiksi ja sen jälkeistä hallituksen vaihtoa, jotta rauhanneuvotteluihin päästäisiin uudestaan. Linkomies taivutteli presidentti Rytin väistymään 'terveydellisiin syihin' vedoten. Koska Rytin ero virastaan astui voimaan heti 1. elokuuta 1944 ja eduskunta valitsi Mannerheimin hänen seuraajakseen vasta 4. elokuuta toimi Linkomies pääministerin ominaisuudessa myös tasavallan presidenttinä kolmen päivän ajan.

Sodan jälkeen Linkomies joutui 1946 muun sodanaikaisen valtiojohdon kanssa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin ja sai viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen. Hän vapautui ehdonalaiseen marraskuussa 1948 suoritettuaan tuomiosta puolet eli kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta.[2] Lopullisesti presidentti Paasikivi armahti hänet ja neljä muuta jäljellä olevaa sotasyyllistä toukokuussa 1949. Vankilavuosinaan Linkomies kirjoitti muistelmateoksen Vaikea aika, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Linkomies ei enää palannut varsinaiseen päivänpolitiikkaan vaan keskittyi yliopistouraansa. Hänen suhteensa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikaiseen oikeusministeri Urho Kekkoseen normalisoituivat tämän ensimmäisen presidenttikauden aikana, ja Linkomies tuki Kekkosta vuoden 1962 presidentinvaaleissa.

Myöhempi akateeminen ura

Vapauduttuaan sotasyyllisyysvankeudesta 1948 Edwin Linkomies jätti politiikan ja siirtyi pysyvästi tieteen pariin. Hän palasi paitsi Rooman kirjallisuuden professorin virkaansa myös moniin muihin sotaa edeltäneisiin tehtäviinsä. Satakuntalainen Osakunta valitsi hänet uudelleen inspehtorikseen 1950, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1956. Aikakauslehti Valvojan päätoimittajana hän toimi uudelleen vuodet 1955–1963. Helsingin yliopiston rehtoriksi hänet valittiin vuonna 1956 ja kansleriksi vuonna 1961.[1]

Linkomies oli yksi 1950- ja 1960-lukujen merkittävimmistä tiedepoliittisista vaikuttajista ja toimi useiden yliopistolaitoksen toimintaa merkittävällä tavalla linjanneiden komiteoiden jäsenenä. Helsingin yliopisto promovoi Linkomiehen vuonna 1963 oikeustieteen kunniatohtoriksi.[1]

Edwin Linkomies kuoli Helsingissä syksyllä 1963, 68-vuotiaana. Kuollessaan hän oli ollut professorinvirassaan neljäkymmentä vuotta (tiettävästi Suomen ennätys). Hän määräsi vankilassa kirjoittamansa muistelmat salaisiksi vuoteen 1970 asti, jolloin ne julkaistiin nimellä Vaikea aika.

Teoksia

  • Keisari Augustus ja Rooman perintö. Otavan kulttuurisarja 8. Helsinki: Otava, 1946.
  • Antiikin kulttuuri tutkimuksen kohteena. Helsinki: Otava, 1947.
  • F. E. Sillanpää: eräitä peruspiirteitä. Helsinki: Otava, 1948.
  • Homeros. Helsinki: Otava, 1948.
  • Ihmishengen tie: Valikoima puheita. Helsingissä: Otava, 1954.
  • Vaikea aika: Suomen pääministerinä sotavuosina 1943–44. Helsinki: Otava, 1970 (6. painos 2006).
  • Latinan kielioppi. 21. painos. Jyväskylä: Gummerus, 1976.

Kirjallisuutta

  • Jokisipilä, Markku: Edwin Linkomiehen poliittinen toiminta 1943–1946. Turku: Turun yliopisto, 1997.
  • Tommila, Päiviö & Heikkilä, Hannu (toim.): Edwin Linkomies – suomalainen vaikuttaja. Helsinki: Otava, 1996.

Lähteet

  1. ↑ a b c d e Edwin Linkomies Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. ↑ a b c d Kuka kukin on 1954 runeberg.org. 1954. Viitattu 7.3.2013.

Aiheesta muualla


Edeltäjä:
Jukka Rangell 		Suomen pääministeri
1943−1944 		Seuraaja:
Antti Hackzell
Kansallisen Kokoomuspuolueen/Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajat

Hugo Suolahti | E. N. Setälä | Antti Tulenheimo | Hugo Suolahti | Kyösti Haataja | Paavo Virkkunen | Juho Kusti Paasikivi | Pekka Pennanen | Edwin Linkomies | K. F. Lehtonen | Arvo Salminen | Jussi Saukkonen | Juha Rihtniemi | Harri Holkeri | Ilkka Suominen | Pertti Salolainen | Sauli Niinistö | Ville Itälä | Jyrki Katainen | Alexander Stubb | Petteri Orpo

Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945–1946 syytetyt ja tuomitut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Edwin_Linkomies&oldid=13403360”