Eduard Taaffe

Eduard Taaffe.

Eduard von Taaffe (24. helmikuuta 1833 Wien – 29. marraskuuta 1895 Ellischau, Böömi) oli itävaltalainen kreivi ja poliitikko, joka toimi Itävallan pääministerinä vuosina 1868–1870 ja 1879–1893. Hänen hallituksensa oli keisari Frans Joosef I:n ajan pitkäikäisin.

Taaffen sukujuuret olivat Irlannissa. Hän oli keisari Frans Joosefin nuoruudenystävä ja aloitettuaan virkamiesuransa vuonna 1852 eteni nopeasti. Ennen pääministeriksi nimitystään vuonna 1868 Taaffe ehti toimia Ylä-Itävallan käskynhaltijana sekä sisä- ja puolustusministerinä. Hänen ensimmäinen hallituksensa kaatui vuonna 1870, koska pääministeri oli puolustanut tšekeille tehtyjä myönnytyksiä. Taaffe toimi uudelleen sisäministerinä vuosina 1870–1871 ja 1879 sekä Tirolin käskynhaltijana vuodesta 1871. Palattuaan pääministeriksi elokuussa 1879 hän onnistui muodostamaan kirkon asemaa puolustaneista itävaltalaisista sekä tšekkiläisistä ja puolalaisista maanomistjista koostuneen konservatiivisen koalition, joka piti hänet vallassa seuraavat 14 vuotta. Hän sai pidettyä valtakunnan kansalliset ristiriidat aisoissa tekemällä maltillisia myönnytyksiä puolalaisille ja tšekkiläisille nationalisteille. Hänen hallituksensa myös laajensi äänioikeutta vuonna 1882 toteutetulla reformilla.

Ajan mittaan tšekkinationalistien vaatimukset kasvoivat eikä Taaffe saanut enää hallituksensa takana ollutta koalitiota pysymään kasassa. Hän joutui eroamaan valtakunnanneuvoston hylättyä marraskuussa 1893 hallituksen esityksen uudesta äänioikeuden laajentamisesta.

Aiheesta muualla

• • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eduard Taaffe Wikimedia Commonsissa