Toivo Mäkelä

Toivo Mäkelä (26. syyskuuta 1909 Loviisassa – 20. huhtikuuta 1979 Helsingissä) oli suomalainen näyttelijä.

Ennen elokuvauraansa Mäkelä näytteli teattereissa. Näistä yksi oli Kotkan teatteri, jossa hän tapasi tulevan elinikäisen puolisonsa Irma Seikkulan. Ensimmäisen elokuvaroolinsa Mäkelä näytteli Wilho Ilmarin ohjaamassa Jalmari Finne -filmatisoinnissa Pitkäjärveläiset (1951) ollessaan jo 42-vuotias. Tämä ei haitannut hänen urakehitystään, vaan Mäkelä esiintyi aktiivisesti elokuvissa ja tv-rooleissa kuolemaansa saakka vuoteen 1979.

Mäkelä muistetaan erityisesti persoonallisesta, tiettyjä maneereja hyväksi käyttävästä näyttelijätyylistään. Elokuvayleisölle hän tuli tunnetuksi Matti Kassilan draamojen ja Aarne Tarkaksen komedioiden luottonäyttelijänä. Tunnetuimmat roolinsa hän tekikin Kassilan ohjaamissa elokuvissa Elokuu (1956) ja Kaasua, komisario Palmu! (1961). Ensimmäisessä hän näyttelee juoppoa kanavanvartijaa ja jälkimmäisessä hieman homssuista tuomaria. Muistettava on myös pääministerin rooli Spede-elokuvassa Pähkähullu Suomi (1967). Hänen viimeiseksi suureksi elokuvaroolikseen jäi valokuvaajan (sekin alkoholistin) rooli Rauni Mollbergin lämminhenkisessä komediassa Aika hyvä ihmiseksi (1977) Irma Seikkulan esittäessä hänen vaimoaan. Elokuva toi Mäkelälle hänen ainoan Jussi-patsaansa.

Elokuvauransa aikana Mäkelä jatkoi tiiviisti esiintymistä myös teatterin puolella. Elokuva- ja tv-rooleja hänelle kertyi lähes 50. Vuonna 1960 hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.

Näyttelijä Taito Mäkelä oli Toivo Mäkelän veli.

Toivo Mäkelä on haudattu vaimonsa Irma Seikkulan kanssa Helsinkiin Malmin hautausmaalle, kortteliin 30–4–125.

Elokuvat

• Pitkäjärveläiset (1951) – Heikkilän Mikko-isäntä
• Noita palaa elämään (1952) – Hannu
• Kolmiapila (1953) – Juoppo
• Kovanaama (1954) – Anders, rikollisliigan pomo
• Sininen viikko (1954) – Bertil Forss
• Olemme kaikki syyllisiä (1954) – Tohtori Heiskanen
• Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955) – Merimiesjuhlien vieraita
• Nukkekauppias ja kaunis Lilith (1955) – Hovimestari
• Villi Pohjola (1955) – Valokuvaaja
• Elokuu (1956) – Kanavanvartija Viktor Sundvall
• Pää pystyyn Helena (1957) – Eero Alanen
• Kuriton sukupolvi (1957) – Toimittaja Arvo Kääri
• Syntipukki (1957) – Lasse Aro
• Asessorin naishuolet (1958) - Varatuomari Esko Pakkola
• Verta käsissämme (1958) – Hovimestari
• Punainen viiva (1959) – Jussi Kettuvaara
• Lasisydän (1959) – Psykiatri / kulkuri
• Pekka ja Pätkä neekereinä (1960) – Tohtori Pujoparta
• Justus järjestää kaiken (1960) – Tavaratalon johtaja
• Kaks' tavallista Lahtista (1960) – Prokuristi Puntti
• Kankkulan kaivolla (1960) – Nestori
• Komisario Palmun erehdys (1960) – Pianisti
• Autotytöt (1960) – Merimies
• Opettajatar seikkailee (1960) – Maisteri Petäjä
• Minkkiturkki (1961) – Vilho, Valtakunnan rakennustoimiston johtaja
• Tulipunainen kyyhkynen (1961) – Maalaismies Aitamaan autossa
• Olin nahjuksen vaimo (1961) – Tuomari Simolin
• Kaasua, komisario Palmu! (1961) – Varatuomari Lanne
• Kultainen vasikka (1961) – Herman Ahlroos
• Kuu on vaarallinen (1962) – Sten Lehtoja
• Hän varasti elämän (1962) – Kirkkoherra Evald Kettunen
• Naiset, jotka minulle annoit (1962) – Teatterinjohtaja Leo Luotola
• Vaarallista vapautta (1962) – Rainer
• Turkasen tenava! (1963) – Neuvolan lääkäri
• Veljen varjo (1964) (TV) – Kirkonvartija
• Teekutsut (1965) (TV)
• Ylilääkäri (1966) (TV)
• Oppenheimerin tapaus (1967) (TV)
• Pähkähullu Suomi (1967) – Pääministeri
• Äl’ yli päästä perhanaa (1968) – Elokuvatuottaja Arvi Jalmari Mattila/ Iisalmen pastori/Valtiopäivämies/Nimismies/ Kauppaneuvos Hannu Karppinen/Oikeistopuolueen presidenttiehdokas
• Elävä ruumis (1969) – Ivan Petrovitsh
• Titus Andronikus (1970) (TV)
• Hiekkakuningas (1972) (TV) – Hurmeen apuri
• Kuolleista herännyt (1975) (TV)
• Toukokuun 1. päivä
• Aika hyvä ihmiseksi (1977) – Hurme, valokuvaaja
• Runoilija ja muusa (1978) – Vanha tarjoilija
• Onnellinen mies (1979) (TV) – Itkonen

Kaskuja

Näyttelijän muisti saattaa joskus pettää sellaisessakin näytelmässä, jota on esitetty jo kymmeniä kertoja. Ihminenhän ei ole mikään kone. Näin kävi Elsa Turakaisellekin kerran hänen ollessaan kiertueella miehensä Artturi Laakson ja Toivo Mäkelän kanssa. He olivat kauan kiertäneet paikasta toiseen näytellen Amerikan Maria, ja Hiitolassa se tapahtui. Turri astui näytelmän ratkaisevassa kohtauksessa näyttämölle ja aloitti:

– Tuomari sanoi – – –

Juuri sillä hetkellä hänet yllätti täydellinen muistinpimennys.

– Tuomari sanoi – – –, tapaili Turri uudelleen, mutta jatko ei tullut mieleen.

– Tuomari sanoi – – – oih, en voi sitä sanoa.

– Yritä edes, auttoi Artturi.

Samaan aikaan kuului verhon takaa Toivo Mäkelän kuiskaus yhä voimakkaampana niin, että se kuului katsomoon:

– Tuomari sanoi – – – tuomari sanoi – – –

– Älä huuda, tuiskahti Turri ja yritti jälleen.

Aika tuntui ikuisuudelta. Lopulta Turri muisti jatkonkin ja pääsi omin avuin eteenpäin, sillä Toivo Mäkelä ei naurultaan päässyt pitemmälle kuin ”tuomari sanoi”.

Leo Riuttu: Teatteriväen makeimmat naurut. WSOY 1973