Nikolaus II

Nikolaus II kuvattuna San Clementen luostarin freskossa Roomassa

Paavi Nikolaus II (k. 27. heinäkuuta 1061) oli paavina joulukuusta 1058 – 27. heinäkuuta 1061. Hänen oikea nimensä oli Gerard Burgundilainen. Kun hänet valittiin paaviksi, hän oli Firenzen piispa.

Hänen valintansa takana olivat Hildebrand (myöhemmin paavi Pyhä Gregorius VII), Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna Agnes de Poitou ja Lothringenin herttua Godfrey, jotka vastustivat Rooman aatelisten ehdokas Benedictus X:tä. Nikolaus kruunattiin Roomassa 24. tammikuuta 1059, kun Benedit oli karkotettu. Hänen aikanaan paavina kirkkoa uudistavat Clunyn liikkeen muutokset jatkuivat.

Varmistaakseen asemansa hän loi välittömästi yhteydet normanneihin, jotka olivat saaneet vakaan jalansijan Etelä-Italiasta. Uusi liitto vahvistettiin Melfissä, jossa Nikolaus II seuranaan Hildebrand, kardinaali Humbert ja Monte Cassinon apotti Desiderius myönsivät Robert Guiscardille Apulian, Calabarian ja Sisilian kreivikunnat sekä Rikhard Aversalaiselle Capuan ruhtinaskunnan vastineeksi valasta puolustaa kirkon oikeuksia.

Sopimuksen ensimmäinen seuraus oli vastapaavi Benedictus X:n pakopaikan, Galeran kaupungin, valtaaminen normannien avulla ja paavin riippuvuuden lopettaminen roomalaisista aatelisista.

Samaan aikaan paavi oli lähettänyt Peter Damianin ja Luccan piispa Anselmin Milanoon selvittämään selibaattia vaatineiden patariinien erimielisyyksiä arkkipiispan ja papiston kanssa. Tapaaminen oli voitto Nikolaukselle, kun Arkkipiispa Widon oli pakko hyväksyä lähettiläiden ehdot, joihin kuului Milanon alistaminen Roomalle. Tässä kirkolliskokouksessa tiukennettiin kirkonmiesten kuria ja ennen kaikkea siellä julistettiin, ettei maallisilla johtajilla ole oikeutta osallistua paavin valintaan (ks. investituurariita).

Lähteet

• Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä?. Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2.

Viitteet

Edeltäjä: Stefanus X

Paavi

Seuraaja: Aleksanteri II