Méduse (1810)

Méduse
Aluksen vaiheet
Rakentaja	Crucyn telakka, Paimboeuf
Kölinlasku	24. kesäkuuta 1806
Laskettu vesille	1. heinäkuuta 1810
Palveluskäyttöön	26. syyskuuta 1810
Poistui palveluskäytöstä	tuhoutui ajettuaan karille
Tekniset tiedot
Uppouma	1 080 t
Pituus	46,93 m
Leveys	11,91 m
Syväys	5,9 m
Miehistöä	326
Aseistus
Aseistus	tykkikansi: 28 x 18 naulan tykkiä puolikansi ja etukansi: 8 x 8 naulan tykkiä 8 x 36 naulan karronadia 12 x 18 naulan karronadia
Infobox OK

Méduse oli vuonna 1810 vesillelaskettu 40-tykkinen Ranskan laivaston Pallas-luokan fregatti. Alus osallistui Napoleonin sotaan ja erityisesti vuosikymmenen vaihteen Mauritiuksen taisteluihin sekä iskuun Karibian merelle.

Bourbonien palattua valtaan aluksesta tehtiin aseistettu kuljetusalus, jonka tehtävänä oli kuljettaa siirtokuntia jälleen valvontaan otettaessa Ranskan hallinnon henkilökuntaa Saint-Louisiin Senegaliin. Aluksen kyvyttömäksi osoittautuneen päällikön ohjausvirheen vuoksi alus ajautui Mauretanian edustalla heinäkuussa 1816 Arguinin matalikolle, jossa se haaksirikkoutui. Aluksen miehistö ja matkustajat pelastautuivat aluksen veneisiin ja pikaisesti tehdylle lautalle, jonka veneet hylkäsivät ulapalle. Ainoastaan kourallinen lautalla olleista pelastui.

Lautalla koettujen kauhujen tultua julkisuuteen Médusesta muodostui yksi purjelaivakauden tunnetuimmista haaksirikkoutuneista aluksista. Théodore Géricault maalasi tapahtuman innoittamana teoksen Medusan lautta, josta tuli ranskalaisen romantiikan perusteos.

Palvelus

Vuonna 1811 Méduse lähetettiin Nymphen kanssa Jaavan rannikolle, jossa alukset muodostivat Joseph-Francois Raoulin alaisuudessa toimineen fregattiviirikön. Alukset saapuivat 2. syyskuuta Britannian kuninkaallisen laivaston 32-tykkisen fregatin HMS Bucephaluksen varjostamina Surabayaan. Kaksi päivää myöhemmin toinen brittialus HMS Barracouta liittyi varjostavaan osastoon, mutta se menetti kontaktin ranskalaisiin 8. syyskuuta. Méduse ja Nymphe haastoivat 12. syyskuuta HMS Bucephaluksen, joka pakeni kadottaen varjostettavansa seuraavana päivänä. Méduse palasi Brestiin 22. joulukuuta, minkä jälkeen se palveli Atlantilla. Vuonna 1814 alus kuului laivasto-osastoon, joka lähetettiin valtaamaan Guadaloupe.

Napoleonin syrjäyttämisen ja Bourbonien valtaan palaamisen jälkeen Ludvig XVIII pyrki palauttamaan laivaston johtoon kuningasmielisiä upseereita. Tämän seurauksena Médusen päälliköksi nimettiin varakreivi Hugues Duroy de Chaymareys, vaikka hän ei ollut ollut merellä kahteenkymmeneen vuoteen.

Méduse lähti 17. kesäkuuta 1816 Rochefortista yhdessä varastolaiva Loiren, priki Argusin ja korvetti Échon kanssa vastaanottaakseen briteiltä Saint-Louisin satamakaupungin Senegalista. Alus kuljetti matkustajia, joiden joukossa olivat muun muassa Senegalin kuvernööriksi määrätty eversti Julien-Désiré Schmaltz vaimonsa Reine Schmaltzin kanssa. Aluksella oli kaikkiaan noin 400 henkeä, joista miehistöön kuului 160. Se saapui Madeiralle 27. kesäkuuta.

Matkan aikana kapteenin ja hänen miehistönsä sekä matkustajien välillä puhkesi riitoja. Kapteeni oli kuningasmielinen Hugues Duroy de Chaumareys, erään aristokraatin lakeija. Tällä oli ystäviä vahvasti kuningasmielisessä merenkulkuministeriössä, ja hänen nimityksensä sanottiin olevan takeeton virkaylennys. Matkustajien joukossa oli myös sotilaita, jotka olivat vielä uskollisia kukistetulle keisari Napoleonille.

Méduse ylitti päiväntasaajan heinäkuun ensimmäisenä päivänä, ja tapauksen kunniaksi kapteeni järjesti naamiaiset. Juhlinnan aikana laiva joutui väärälle reitille. Suunnistusvirheen takia se törmäsi karille Länsi-Afrikan matalavetisellä rannikolla. Laivan irrottaminen epäonnistui, pääasiassa siksi, että kapteeni kieltäytyi heittämästä tykkejä yli laidan. Useiden päivien kuluttua laiva alkoi hajota, jolloin kapteeni määräsi sen hylättäväksi.

Kuusi pelastusvenettä osoittautuivat riittämättömiksi kaikkien matkustajien ja miehistön kuljettamiseen, joten rakennettiin lautta köysillä yhteen kiinnitetyistä lankuista. Pakokauhun vallitessa kapteeni ja vanhemmat upseerit pakenivat vahvimpiin veneisiin, luvaten hinata lauttaa, mutta hinausköydet katkaistiin ja lautta jäi ajelehtimaan ankaraan merenkäyntiin.

Lautalla

Théodore Géricault,
Medusan lautta, 1818–1819

Maalaus Medusan lautta
Fregatti Medusan haaksirikko 1816
Théodore Géricault

Mallipiirustus lautasta, jolla olleista sadastaviidestäkymmenestä hengestä vain 15 pelastui 13 päivää myöhemmin. Näistäkin vielä 5 henkeä kuoli hetimiten

Sataviisikymmentä ihmistä, mukaan lukien yksi nainen ajelehti lautalla, jonka mitat olivat vain 20 x 7 metriä. Ketään ei nimetty johtajaksi eikä merikarttaa annettu mukaan. Airoja tai peräsintä ei ollut. Masto ja purjeet olivat improvisoituja, mutta niillä oli vain vähän vaikutusta. Lastinsa alla alus ei kellunut kunnolla – puuosat upposivat toistuvasti metrin pinnan alle – ja pieni annos kosteita laivakorppuja liukeni veteen muutamassa tunnissa. Lautalla oli vaikea liikkua ja mahdotonta nukkua.

Ensimmäisenä yönä lautan ajelehtiessa aallokossa, katosi kaksikymmentä niistä, jotka oli pakotettu lautan reunoille. Toisena yönä oli kaksi humalaisten kapinaa niitä upseereita kohtaan, jotka yrittivät ohjata lauttaa sen keskelle asennetulta korokkeelta ja säännöstellä ruoka-annoksia. Taistelut johtivat 65 hengen kuolemaan. Kolmantena päivänä, hallusinaatioiden ja houretilojen vallitessa alkoi ihmissyönti: niille, jotka saattoivat vastustaa kiusausta syödä tovereitaan lahjoitettiin ylimääräinen annos viiniä.

Seitsemännen päivän tullessa vain 27 oli elossa, joista 13 oli täysin mielisairaassa tilassa, vaikeasti haavoittuneita tai sairaita. Ainoa tavanomainen ruoka oli pieni saalis lentokaloja. Tätä ei pystytty jakamaan järkevästi, joten päätettiin etusijan olevan niillä, joilla olisi selvä mahdollisuus selviytyä. Koska ruokaa ei voitu tuhlata niille, jotka kuitenkin lopulta kuolisivat, toimintakyvyttömät tapettiin – eräs heistä nainen, jonka reisi oli murtunut.

Myöhemmin kaikki aseet, heitettiin mereen ruumiiden perään, lukuun ottamatta yhtä sapelia kärsimysten lopettamista varten.

Kuuden päivän jälkeen jäljellä olevat viisitoista onnistuivat pysyttelemään elossa ja suhteellisen rauhallisina, pysytellen päivisin kankaan suojassa kuumuudelta ravintonaan viiniä, ulosteita, merivettä, ihmislihaa, yksi sitruuna ja kolmekymmentä valkosipulinippua.

Valkoisen perhosen vierailu lautalla herätti toivoa lähellä olevasta maasta, jota ei kuitenkaan ollut näkyvissä. Lopulta heinäkuun 17. päivän aamuna laiva ilmestyi horisonttiin.

»Laivan näkeminen levitti meissä ilon, jota on vaikea kuvata. Kuitenkin pelot sekoittuivat pian toiveisiimme, aloimme havaita että lauttaamme joka oli vain vähän veden yläpuolella oli vaikea erottaa sellaiselta etäisyydeltä. Yritimme kaikkemme että meidät huomattaisiin, kasasimme korimme pinoon, jonka päälle asensimme erivärisiä nenäliinoja. Valitettavasti, kaikista näistä merkinannoista huolimatta, priki katosi. Ilon houretilasta siirryimme masennukseen ja suruun.»

Myöhemmin samana päivänä, sama alus – Argus, osa laivasaattuetta, jossa Méduse oli alun perin purjehtinut – äkkiä palasi takaisin. Se oli lähetetty etsimään lauttaa ja löysi viisitoista eloonjäänyttä, joista viisi kuoli lähes välittömästi.

Lähteet

• Bachmann, Dieter: ”The Results of Sinking”, teoksessa Memento Metropolis, Kulturfabriken Liljeholmen Stockholm, 1998.