Jules de Polignac

Jules de Polignac noin vuonna 1810.

Auguste Jules Armand Marie de Polignac (14. toukokuuta 1780 Versailles – 2. maaliskuuta 1847 Pariisi) oli ranskalainen aatelismies ja ultrarojalistinen poliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä vuosina 1829–1830. Hänen taantumuksellinen politiikkansa johti heinäkuun vallankumouksen syttymiseen vuonna 1830.

Jules de Polignac kuului vanhaan ja merkittävään ranskalaiseen Polignacin aatelissukuun. Hänen vahempansa olivat vuonna 1780 herttuan arvon saanut Jules de Polignac sekä kuningatar Marie Antoinetten suosikki Yolande de Polastron. Hänen isänsä oli myös tunnettu ultrarojalisti. Jules de Polignac asui Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen vuosia maanpaossa Englannissa. Palattuaan Ranskaan häntä syytettiin juonittelusta Napoleonia vastaan ja hän oli vangittuna vuosina 1804–1813. Bourbon-restauraation yhteydessä 1815 hän sai päärinarvon, joka oikeutti paikkaan uudessa parlamentin ylähuoneessa eli päärien kamarissa. Hän kuitenkin kieltäytyi aluksi vannomasta paikan vastaanottamisen edellytyksenä ollutta perustuslaillista valaa, koska katsoi sen loukkaavan paavillisia oikeuksia. Kiitollisena tästä Pyhä istuin myönsi hänelle vuonna 1820 prinssin arvon, joka tunnustettiin Ranskassa 1822. Kuningas Ludvig XVIII nimitti hänet Ranskan lähettilääksi Englantiin vuonna 1823.

Polignacin ultrarojalismi vetosi kuningas Kaarle X:een, joka nimitti hänet ulkoministeriksi 8. elokuuta ja pääministeriksi 17. marraskuuta 1829. Polignac oli vastuussa taantumuksellisista säädöksistä, jotka laukaisivat heinäkuussa 1830 Ranskassa uuden vallankumouksen. Sen seurauksena Polignac vangittiin ja joulukuussa 1830 hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hänet vapautettiin marraskuussa 1836 ja karkotettiin maasta. Hän pääsi palaamaan Ranskaan vasta vuonna 1845.

Aiheesta muualla

• • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jules de Polignac Wikimedia Commonsissa