Ero sivun ”Kapteeni Grantin lapset” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
MerlIwBot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti poisti 23 Wikidatan sivulle d:q1213902 siirrettyä kielilinkkiä
Rivi 82: Rivi 82:
[[Luokka:1860-luvun kirjat]]
[[Luokka:1860-luvun kirjat]]
[[Luokka:1868]]
[[Luokka:1868]]

[[az:Kapitan Qrantın uşaqları (roman)]]
[[cs:Děti kapitána Granta]]
[[da:Kaptajn Grants børn]]
[[de:Die Kinder des Kapitän Grant]]
[[et:Kapten Granti lapsed]]
[[en:In Search of the Castaways]]
[[es:Los hijos del capitán Grant]]
[[fr:Les Enfants du capitaine Grant]]
[[it:I figli del capitano Grant]]
[[gl:Les Enfants du capitaine Grant]]
[[he:ילדי רב החובל גרנט]]
[[ka:კაპიტან გრანტის შვილები]]
[[lt:Kapitono Granto vaikai]]
[[nl:De kinderen van kapitein Grant]]
[[pl:Dzieci kapitana Granta]]
[[pt:Os Filhos do Capitão Grant]]
[[ro:Copiii căpitanului Grant]]
[[ru:Дети капитана Гранта]]
[[sk:Deti kapitána Granta]]
[[sr:Деца капетана Гранта]]
[[sv:Kapten Grants barn]]
[[tr:Kaptan Grant'ın Çocukları]]
[[uk:Діти капітана Гранта]]

Versio 21. maaliskuuta 2013 kello 02.57

Kapteeni Grantin lapset
Les Enfants du capitaine Grant
Alkuperäisteos
Kirjailija Jules Verne
Kansitaiteilija Edouard Riou
Kieli ranska
Genre seikkailu
Kustantaja Hezel
Julkaistu 1867–1868
Suomennos
Suomentaja Eino Woionmaa
Kustantaja WSOY ja Karisto
Julkaistu 1922
Ulkoasu kovakantinen
Seuraava Salaperäinen saari
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Kapteeni Grantin lapset on Jules Vernen romaani, joka kertoo ryhmästä skotlantilaisia ja heidän ponnisteluistaan löytää kapteeni Grant. Seurue kulkee koko maapallon ympäri etsiessään haaksirikkoon joutunutta Grantia, jonka mereen heittämä pulloposti on lähes kahden vuoden matkan jälkeen päätynyt ihmisten käsiin.

Juoni

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Huvipursi Duncan on ensimmäisellä matkallaan ja havaitsee vanavedessään laiskasti uiskentelevan hain. Silkasta uteliaisuudesta miehistö päättää pyydystää otuksen. Kun hain vatsaa tutkikaan sen sisältä löytyy omituinen möhkäle, joka tarkemmin tutkittaessa ja puhdistettaessa osoittautuu samppanjapulloksi, jonka sisälle on työnnetty jotakin.

Pullon sisältä paljastuu kolmella kielellä kirjoitettu viesti; englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Kaikki viestit ovat pahasti kosteuden vaurioittamia, mutta kun kaikki palaset kootaan yhteen, Duncanin omistaja, lordi Glennarvan onnistuu päättelemään viestin pääasiallisen sisällön.

Viestin on kirjoittanut skotlantilaisen Britannia-laivan kapteeni Harry Grant, joka kahden miehistönsä jäsenen kanssa on onnistunut pelastautumaan haaksirikosta paikkaan, joka on 37 leveyspiirillä eteläisellä pallonpuoliskolla. Tulkinta osoittaa, että haaksirikkopaikka on Patagonian rannikolla Argentiinassa.

Luottaen tulkintansa oikeellisuuteen lordi Glennarvan matkustaa Lontooseen pyytämään meriministeriöltä apua kapteeni Grantin etsimisessä, mutta hänen toiveensa avun saamisesta tyrmätään kylmästi. Kotiin palatessaan hän löytää kapteeni Grantin lapset, Maryn ja Robertin linnasta ja joutuu ikäväkseen kertomaan näille, ettei heidän isäänsä ryhdytä etsimään. Lorgi Glennarvanin vaimo, Helena, kuitenkin ehdottaa, että he itse ryhtyisivät kapteenia etsimään, sillä heillä on käytössään hyvä laiva, Duncan.

Rohkean naisen toiveesta Duncan varustetaan pitkälle matkalle matkustajinaan lordi Glennarvan itse, lady Helena ja Grantin lapset. Lisäksi inhimillisen erehdyksen seurauksena alukselle osuu ranskalainen maantieteilijä, Jaques Paganel, jonka apu kapteeni Grantin etsinnässä osoittautuu erittäin hyödylliseksi.

Seurue kulkee Magalhaesin salmen lävitse Chileen, josta lordi lähimpien seuralaistensa kanssa päättää kulkea koko matkan mantereen poikki. Duncan lähetetään odottamaan heitä Argentiinan rannikolle, jossa he uskovat voivansa palata alukselle yhdessä kapteeni Grantin kanssa.

Matkan varrelle osuu sekä iloisia että epätoivoisia hetkiä, joista jälkimmäiset huipentuvat siihen oivallukseen, ettei kapteeni Grant ole milloinkaan ollut haaksirikossa Patagoniassa. Lohdutukseksi pullopostin viestistä pystytään tekemään uusi tulkinta, joka tällä kerralla näyttää ohjaavan matkalaiset Australiaan. Saapuessaan Duncanille lordi Glennarvan nopeasti rauhoittaa laivaan jääneitä, jotka ehtivät jo pelätä, ettei Grantia milloinkaan löydetä.

Duncan jatkaa matkaansa Atlantin halki poiketen sen pienillä saarilla, jotka osuvat 37 leveyspiirille, mutta mistään ei löydy merkkiäkään kapteenista tai tämän kahdesta toverista.

Australiassa heitä odottaa uskomattoman onnekas sattuma: eräältä maatilalta he löytävät Tom Ayrtonin, joka on ollut Britannialla yhdessä kapteeni Grantin kanssa. Ayrton kertoo, että haaksirikosta lähtien hän on uskonut olevansa ainoa pelastunut, mutta vakuuttaa heti, että pystyy opastamaan lordi Glennarvanin haaksirikkopaikalle, mistä ehkä vielä pystyy löytämään jälkiä kapteeni Grantista.

Duncan lähetetään korjattavaksi Melbourneen, sillä pitkä merimatka on vaurioittanut sen potkuria, mutta lordi Glennarvan, lady Helena, kapteenin lapset ja muutamat muut valikoidut ystävät lähtevät Ayrtonin opastamina samoamaan Australian halki. Ayrton osoittautuu kuitenkin petolliseksi ja aiheuttaa vahinkoa matkalaisille apunaan ryhmä karanneita rangaistusvankeja. Hänen katala suunnitelmansa on kaapata Duncan ja ryhtyä merirosvoilemaan.

Lopulta petos tulee ilmi ja Ayrton joutuu pakenemaan. Hän saa siepattua kirjeen, jolla Glennarvan kutsuu Duncanin sovittuun kohtauspaikkaan ja lähtee itse viemään viestiä.

Glennarvan onnistuu vaikeuksien kautta saapumaan paikkaan, jossa Duncanin piti häntä odottaa, mutta alusta ei näy. Hän sähköttää Melbourneen, josta ilmoitetaan, että alus on lähtenyt jo useita päiviä aikaisemmin tuntemattomaan määränpäähän.

Suruissaan miehistönsä vuoksi lordi Glennarvan valmistautuu palaamaan pettyneenä Skotlantiin, mutta joutuu havaitsemaan, ettei suoraa laivayhteyttä ole. Helpommaksi tilanteen kuitenkin tekee mahdollisuus matkustaa Uuteen-Seelantiin, Aucklandiin, josta kulkee vakituinen laivareitti. Myös Auckland sattuu osumaan 37 leveyspiirille, joten Glennarvan ei ole kovinkaan pettynyt pyrkimyksessään matkustaa sinne.

Matka Uuteen-Seelantiin ei suju suunnitelmien mukaan ja seurue päätyy pahasti harhaan joutuen jopa maorien vangitsemaksi. Tuskallisten vaiheiden kautta he lopulta saapuvat Uuden-Seelannin länsirannikolle, mistä suunnattomaksi yllätyksekseen ja riemukseen löytävät kadonneen Duncanin, joka on jo kauan odottanut heitä. Syyksi aluksen siellä oloon selviää, että hajamielinen Paganel olikin merkinnyt kirjeeseen tämän päämäärän eikä Australian itärannikkoa kuten olisi pitänyt: hän toisteli itsekseen alkuperäisessä viestissä ollutta osin hävinnyttä sanaa " aland" ja sen enempää miettimättä huomaamattaan toistanut sen myös kirjeessä.

Ayrton on lukittuna aluksen hyttiin, sillä saadessaan kuulla Duncanin suuntaavan Uuteen-Seelantiin hän on koettanut yllyttää miehistön kapinaan.

Glennarvan tekee sopimuksen Ayrtonin kanssa, että tämä jätetään yksinäisyyteen jollekin Tyynen meren saarelle sen sijaan, että hänet luovutettaisiin brittiläisille viranomaisille karanneena rangaistusvankina. Glennarvan lupaa jättää Ayrtonin Maria Theresian luodolle, joka sattuu heidän reitilleen 37 leveyspiiriä kuljettaessa, joten roisto tunnustaa kaiken. Todellisuudessa hän ei ole koko Australiassa olonsa aikana tiennyt mitään Britannian haaksirikosta, sillä riita kapteeni Grantin kanssa aluksella päättyi siihen, että Ayrton jätettiin oman onnensa nojaan Australian rannikolle.

Maria Teresia saavutetaan illan jo hämärtyessä, jolloin havaitaan huolestuttava ilmiö: saarella näyttää palavan tuli. Yön aikana Duncan pysyttelee turvallisen välimatkan päässä saaresta voidakseen aamulla nähdä, mitä pienellä maalaikulla on tekeillä. Mary ja Robert ovat laivan kannella ja uskovat kuulevansa isänsä äänen huutavan apua merellä, mutta koska ääni ei toistu, kukaan muu Duncanilla ei usko lasten kertomukseen.

Aamun ensi valossa odottaa ilo ja ihmetys, sillä pienen saaren rannalla huitoo ja huiskii kapteeni Grant kahden toverinsa kanssa. Grant kertoo Glennarvanille, koko tarinan elämästään luodolla ja tämä puolestaan kertoo etsintäretken vaiheet. Ilmi tulee myös huvittava tapaus, sillä englanninkielisissä kartoissa saaren nimi on Maria Teresia, mutta ranskalaisissa se on Tabor, eikä Glennarvanin seurueessa matkustanut ranskalainen maantieteilijä sitä ole huomannut. Lisäksi maantieteilijän oli käynyt Uudessa Seelannissa nolosti: hän oli joutunut yksinään erään maoripäällikön vangiksi, ja tämä olikin pitänyt hänestä niin paljon, että oli määrännyt tatuoimaan ranskalaisen koko ruumiin kaulan alapuolelta. Vaikka ranskalainen pääsikin pakoon ja löysi seurueensa, hän piti lopun ikänsä pitkähihaista ja ylös asti napitettua vaatetusta.

Duncanin lähtiessä iloisissa merkeissä paluumatkalle kohti Skotlantia Tom Ayrton jätetään saarensa yksinäisyyteen pohtimaan rikoksiaan, mutta hänen käyttöönsä annetaan kaikki, minkä urhea kapteeni Grant tovereineen on saarelle saanut rakennettua. Viimeisinä sanoinaan Ayrtonille lordi Glennarvan lupaa joskus palata tätä hakemaan.

Pitkän matkan jälkeen Duncan palaa kotisatamaan tuoden mukanaan sekä jokaisen matkalle lähteneen että heidät, joita etsimään lähdettiin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Aiheesta muualla

Wikiaineisto
Wikiaineisto
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: