Klarinetti

Klarinetti

Klarinetti on puupuhaltimiin kuuluva soitin. Siinä on lähes koko soittimen pituudelta sylinterimäinen poraus ja yksinkertaisella ruokolehdellä varustettu suukappale.

Klarinetti valmistetaan yleensä puusta. Yleisin puumateriaali nykyään on grenadilla, joskus harvoin ruusupuu. Puksipuuta käytetään 1700- ja 1800-lukujen mallin mukaisten klarinettien valmistuksessa. Oppilasmallisia soittimia valmistetaan myös keinoaineista, esimerkiksi ABS-muovista. Sotilassoittokuntien ulkoilmakäyttöä varten on tehty myös metallisia soittimia. Klarinetti koostuu viidestä pääosasta: suukappale, viritysputki eli päärynä, yläosa, alaosa ja kello-osa. Vain suukappaleen alkuosa sekä kello-osa ovat kartiomaisia, muut osat sylinterimäisiä. Klarinetin suukappale valmistetaan nykyään useimmiten jostakin keinomateriaalista, kuten kovakumista, muovista tai lasista, joskus myös puusta. Puusuukappaleissa ruokolehden kiinnityspinta on yleensä metallipäällysteinen ehdottoman mittapitävyyden varmistamiseksi. Varsinaisen äänen synnyttää suukappaleessa olevan ruokolehden värähtely. Lehti kiinnitetään suukappaleeseen lehdenkiristimellä, ligatuuralla. Ligatuura valmistetaan metallista, muovista tai nahan kaltaisista keinoaineista. Saksassa ligatuuran sijasta käytetään vieläkin yleisesti punottua silkkilankaa, jolla lehti kiinnitetään suukappaleeseen varsin kätevästi. Lehden materiaali on sama kuin oboen ja fagotin suuttimissa käytetty eli Arundo donax -ruoko. Muovi on jo pitkään ollut tulossa ruo'on rinnalle. Muovi ei ole perinteistä "rööripuuta" kuitenkaan pystynyt syrjäyttämään.

Akustisesti klarinetti poikkeaa muista puupuhaltimista siinä, että se käyttäytyy suljetun pillin tavoin. Sen yläsävelsarja on myös suljetun pillin mukainen, joten siinä ovat hallitsevina parittomat yläsävelet. Poikkeavasta yläsävelsarjasta seuraa myös se, että klarinetin ylempi rekisteri ei ole alarekisterin oktaavi, vaan duodesimi eli oktaavi ja kvintti. Tämän vuoksi klarinetin ääniala on puupuhaltimien laajin.

Klarinetin käyttö

Klarinetti vakiinnutti asemansa sinfoniaorkesterin puupuhallinryhmässä jo 1700-luvun lopulla. Joitakin konserttoja klarinetille oli tosin sävelletty jo barokkisäveltäjien toimesta, samoin satunnaisia osuuksia oopperamusiikissa. Tunnetuin klarinettikonsertto on Mozartin säveltämä. 1800-luvulla konserttoja klarinetille sävelsivät myös muun muassa Carl Maria von Weber ja suomalaissyntyinen Bernhard Henrik Crusell. Mozart, Weber ja Johannes Brahms ovat säveltäneet myös klarinettikvinteton. Nämä kuuluvat kamarimusiikin tunnetuimpiin teoksiin.

Nykysäveltäjien tuotannossa klarinetti kuuluu suosituimpien soitinten joukkoon. Moderneja klarinettikonserttoja ovat muun muassa Carl Nielsenin suosittu ja vaativa klarinettikonsertto (vuodelta 1928), Aaron Coplandin sekä suomalaisten säveltäjien Einar Englundin, Kimmo Hakolan, Jouni Kaipaisen, Magnus Lindbergin, Einojuhani Rautavaaran, Jukka Tiensuun ja Kaija Saariahon konsertot. Ruotsalaisista konsertoista mainittakoon Anders Hillborgin klarinettikonsertto ("Riikinkukkosatuja").

Sotilassoittokunnissa klarinettiryhmä on yksi tärkeimmistä ja se korvaa sinfoniaorkesterikirjallisuudesta tehdyissä puhallinsovituksissa yleensä viulut.

Jazzissa klarinetti oli suosittu New Orleans -kaudella ja swingissä, uudemmassa jazzissa sen taitajia on sen sijaan melko pieni joukko. Monet multipuhaltajat soittavat kuitenkin klarinettia saksofonin ja huilun ohella, joten klarinettia voi kuulla myös viime aikoina tehdyiltä jazzlevyiltä. Varhaisen jazzin suuri klarinetisti oli Louis Armstrongin aisapari Johnny Dodds. Swing-kauden klarinetistitähtiä olivat esimerkiksi Benny Goodman ja Artie Shaw.

Monien maiden kansanmusiikkiin sekä Itä-Euroopan juutalaisten musiikkiin klarinetti kuuluu oleellisena osana suhteellisen helpon puhallus- ja sormitustekniikkansa vuoksi. Useampia eri puhallinsoittimia soittavat muusikot osaavat usein soittaa saksofonin ja huilun rinnalla klarinettia, koska nämä soittimet ovat sormituksellisesti verrattain lähellä toisiaan.

Erilaisia klarinetteja

tyyppi	huomautuksia
As-klarinetti	erittäin harvinainen, käytetty lähinnä italialaisissa sotilassoittokunnissa piccolon korvikkeena.
G-klarinetti	erittäin harvinainen, käytetään lähinnä wieniläisissä schrammel-yhtyeissä.
Es-klarinetti	sinfoniaorkesterin korkein klarinetti, samoin nykyisissä puhallinorkestereissa. Käytetään myös monien keskieurooppalaisten maiden kansanmusiikissa.
D-klarinetti	harvinainen, varhaisimmat klarinettikonsertot olivat tälle soittimelle sävellettyjä. Korvaa joskus myös es-klarinetin sinfoniaorkesterissa.
C-klarinetti	yleinen klassisen kauden orkesterikirjallisuudessa sekä 1800-luvun oopperamusiikissa.
B-klarinetti	yleisin klarinettityyppi kaikenlaisessa musiikissa
A-klarinetti	sinfoniaorkesterin toinen klarinetin päätyyppi, jolle on kirjoitettu noin 40 prosenttia orkesterikirjallisuudesta.
Basettiklarinetti	Mozartin klarinettikonserton alkuperäissoitin. Alarekisterin äänialaa jatkettu suurella terssillä. Alun perin G-vireinen, mutta Mozart kirjoitti konserttonsa kuitenkin uudelleen A-vireiselle soittimelle.
Basettitorvi	F-vireinen, enimmäkseen Mozartin käyttämä hengellisessä ja vapaamuurarimusiikissa. Alarekisterin äänialaa jatkettu samoin kuin basettiklarinetissa.
Alttoklarinetti	Es-vireinen. Käytetään puhallinorkesterissa. Suuremman porauksen vuoksi basettitorvea voimakkaampi ääni.
Bassoklarinetti	B-vireinen, A-vireisiä ei tiettävästi ole. Sinfoniaorkestereissa käytettävien bassoklarinettien alarekisterin äänialaa jatkettu samoin kuin basettitorvessa, puhallinorkestereissa yleensä vain puolella sävelaskeleella.
Kontra-alttoklarinetti	Es-vireinen, harvinainen.
Kontrabassoklarinetti	B-vireinen, harvinainen, käytetään lähinnä klarinettiyhtyeissä.
Subkontra-alttoklarinetti	Es-vireinen, erittäin harvinainen
Oktokontraklarinetti	B-vireinen, äärimmäisen harvinainen, matalin koskaan rakennetuista klarineteista. Pariisilaisen G. Leblancin rakentama soitin.

Katso myös

• Luettelo klarinetisteista
• Instructive Clarinet Literature