Ero sivun ”Käpytikka” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
p Botti lisäsi: ceb:Dendrocopos major |
p r2.7.1) (Botti lisäsi: fa:دارکوب خالدار بزرگ |
||
| Rivi 76: | Rivi 76: | ||
[[eo:Granda buntpego]] |
[[eo:Granda buntpego]] |
||
[[eu:Okil handi]] |
[[eu:Okil handi]] |
||
[[fa:دارکوب خالدار بزرگ]] |
|||
[[fo:Stór flekkuspæta]] |
[[fo:Stór flekkuspæta]] |
||
[[fr:Pic épeiche]] |
[[fr:Pic épeiche]] |
||
Versio 19. helmikuuta 2013 kello 15.23
| Käpytikka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Tikkalinnut Piciformes |
| Heimo: | Tikat Picidae |
| Suku: | Käpytikat Dendrocopos |
| Laji: | major |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Dendrocopos major |
|
| Katso myös | |
Käpytikka (Dendrocopos major) on tikkalintuihin kuuluva lintu. Sen levinneisyysaluetta on Eurooppa ja pohjoinen Aasia. Käpytikan pituus on noin 25 senttimetriä, ja sen vatsa on valkoinen ja siivissä mustalla pohjalla valkoiset poikkiraidat. Käpytikkojen lajimäärään vaikuttaa kuusen ja männyn siemensadon onnistuminen. Se pesii monenlaisissa metsissä, vaikkakin suosii havumetsiä.
Koko ja ulkonäkö
Täysikasvuisen käpytikan pituus on 23–26 senttimetriä ja siipien kärkiväli 38–44 senttimetriä. Käpytikalla on valkoinen vatsa, joka rajoittuu jyrkästi punaiseen alaperään. Sen kupeet ovat viiruttomat ja hartioissa isot valkoiset laikut. Siipisulat ovat valkoisia poikkiraitoja lukuunottamatta mustat. Vanhalla koiraalla on punainen laikku takaraivolla, mutta naaraalla päälaki on kokonaan musta. Nuorilla yksilöillä, varsinkin koirailla, päälaki on kokonaan punainen. Pohjois-Afrikassa elävällä numidus-alalajilla punainen alaperä jatkuu vatsan puolelle, ja niillä on punainen rinta, jossa on mustia laikkuja.[2]
Äänet
Käpytikan kutsuääni on lyhyt, voimakas ja terävä kjik”. Sen soidinrummutus on terävä, loppua kohti vaimeneva ja lyhyempi kuin muilla suomalaisilla tikoilla. Toistaa tämän noin yhden tai kahden sekunnin sarjan viidestä kymmeneen kertaa minuutissa. Käpytikka rummuttaa kuivien oksien lisäksi myös tolppien metallisuojuksia, lampunkupuja ja muita paikkoja, jotka antavat hyvän kaikupohjan. Hermostuneena käpytikka päästää karhean ja käheän ”kji-krä-krä-krä-krä”-sarjan.[3]
Levinneisyys
Käpytikkoja elää Euroopassa, Pohjois- ja Itä-Aasiassa sekä Pohjois-Afrikassa.[1] Suomessa käpytikka pesii koko maassa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Käpytikan parimäärä Suomessa on 300 000 – 700 000. Käpytikkojen lajimäärään vaikuttaa kuusen ja männyn siemensadon määrä. Tämän takia vuosien väliset kannanvaihtelut voivat olla suuria. Suomen käpytikkakanta on kasvanut 1900-luvun puolivälistä lähtien.[4] Käpytikka ei ole muuttolintu, mutta huonoina siemenvuosina pohjoisen käpytikat vaeltavat etelään ja lounaaseen.[2]
Elinympäristö
Käpytikka pesii kaikenlaisissa metsissä. Se suosii erityisesti havumetsiä, mutta pesii myös lehtimetsissä, isoissa puistoissa ja villiintyneissä puutarhoissa.[2] Se ei ole riippuvainen lahopuusta toisin kuin useat muut tikkalajit.[4]
Ravinto
Käpytikan pääravintoa on syyskesästä myöhäiseen kevääseen havupuiden siemenet.[5] Se kiilaa kävyn puunkoloon ja naputtelee sitten siemenet esiin. Puun alle kertyy runsaasti siemenistä tyhjennettyjä käpyjä.[2] Kesäisin käpytikka syö hyönteisiä ja niiden toukkia.[5] Se voi syödä myös marjoja ja ryöstää muiden lintujen munia ja poikasia. Talvisin käpytikka voi käydä ruokintapaikoilla syömässä talia ja siemeniä.[3]
Lisääntyminen
Huhti–toukokuussa tikkapari hakkaa pesäkolon lahoon haapaan, koivuun tai leppään. Touko–kesäkuussa naaras munii 4–7 valkeata munaa. Emot hautovat munia 10–12 vuorokautta ja ruokkivat poikasia pesään 21–25 vuorokautta.[3]
Lähteet
- ↑ a b Dendrocopos major IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 244. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
- ↑ a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 210. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
- ↑ a b Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 9.10.2012.
- ↑ a b Leikola, Anto; Lokki, Juhani; Stjernberg, Torsten: Von Wright -veljesten linnut, s. 191. Otava, 2006. ISBN 951-1-18037-1.
Aiheesta muualla
- Vikberg, Pentti 1975: Vaeltavien käpytikkojen käsisulkasadosta. – Lintumies 3.1975 s. 84–89. SLY.
- Vikberg, Pentti 1975: Vaeltavien käpytikkojen lepäilystä rengastus- ja kontrollitietojen perusteella. – Lintumies 3.1975 s. 100–104. SLY.
- Käpytikka Lintukuva-verkkopalvelussa
- LuontoPortti: Käpytikka (Dendrocopos major)
- ITIS: Dendrocopos major (englanniksi)