Pienikorvakettu

Pienikorvakettu
Uhanalaisuusluokitus
Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Petoeläimet Carnivora
Heimo:	Koiraeläimet Canidae
Suku:	Atelocynus
Laji:	microtis
Kaksiosainen nimi
Atelocynus microtis (Sclater, 1883)
Katso myös
Pienikorvakettu Wikispeciesissä   Pienikorvakettu Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Pienikorvakettu (Atelocynus microtis), tunnetaan myös nimellä pienikorvakoira tai zorro negro tai kärppäkettu, on Etelä-Amerikassa tavattava koiraeläin.

Pienikorvakettu tunnetaan useilla eri nimillä eri puolella maailmaa, kuten mm. Espanjassa zorro de oreja corta, zorro ojizarco, zorro sabanero ja zorro negro ja Portugalissa nimellä cachorro-do-mato-de-orelha-curta.

Pienikorvakettujen esivanhemmat ovat sopeutuneet elämään trooppisissa sademetsissä. Sademetsässä se elää erilaisissa ympäristöissä, mieluusti paikoissa missä on vähiten ihmisten häiriöitä.

Tuntomerkit

Pienikorvakettu on lyhyt ja hoikka sekä lyhytraajainen ja pyöreäkorvainen. Kuono on ketun kaltainen sekä häntä tuuhea. Turkin väri vaihtelee tummasta punertavan harmaaseen, mutta se voi olla myös melkein tummansininen, kahvinruskea, tummanharmaa tai kastanjan harmaasta mustaan ja turkki on lyhyt, myös paksu ja pörröinen. Tassut ovat osittain räpylämäiset, sillä se on sopeutunut osittain vedenalaiseen elinympäristöön. Tämän lajin naaraat ovat noin 1/3 osaa suurempia kuin urokset.

Se liikkuu kevyesti kuin kissa. Rintakehä on hieman kapea, ja siinä tummat sävyt sekoittuvat myös kirkkaiden värien kanssa, vatsa on punertava. Tällä lajilla on pitkänomainen pää ja pitkät koiramaiset hampaat, ulkonevat hampaat myös suun ollessa kiinni.

Ruokavalio

Pienikorvakettu on pääasiassa lihansyöjä ja suurimman osan sen ruokavaliosta muodostaa kala, hyönteiset sekä pienet nisäkkäät. Cocha Cashun biologinen asema Perussa on tutkinut pienenkorvaketun ruokavaliota, ja se on saanut seuraavanlaisen tuloksen: kalaa 28%, hyönteisiä 17%, pieniä nisäkkätiä 13%, erilaisia hedelmiä 10%, lintuja 10%, rapuja 10%, sammakkoja 4% ja matelijoita 3%.^lähde?

Lisääntyminen ja käyttäytyminen

Tämän lajin ainutlaatuinen käyttäytyminen ei ole tyypillistä muille koiraeläimille. Nämä lajin edustajat suosivat yksinäistä elämää. Kiihtyneet urokset nostavat selkäkarvansa pystyyn ja innoissaan ne suihkuttavat myskiä hännän alla olevista rauhasista.

Pienikorvaketun elinkaari on tuntematon, sen keskimääräistä ikää ei tiedetä eikä tiineysajasta ole tietoa. Oletetaan, että laji saavuttaa sukukypsyyden noin vuoden iässä.

Uhat, selviytyminen ja ekologinen lokeroituminen

Pienikorvakettu kilpailee ravinnosta mm. jaguaarin, puuman, oselotin, isosaukon sekä pensasketun kanssa.

Villikoirat aiheuttavat merkittävän uhan pienikorvakettukannalle, koska ne helpottavat tautien leviämistä, kuten penikkatautia sekä rabiesta villeille lajeille. Myös ihmiset vaikuttavat kannan pienenemiseen tuhoamalla lajien luonnollista elinympäristöä sademetsissä. Tutkijoilla on silti vähän tietoa lajin biologiasta.

Aseman säilyttäminen

Pienikorvakettu kantaa seurataan sillä sitä voi pian uhata sukupuutto. Lajille ei ole mitään kattavaa ja geneettisiä tutkimuksia.

Aiheesta muualla

• ITIS: Atelocynus microtis (englanniksi)