Ero sivun ”Metsätalous” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Xqbot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.3) (Botti muutti kielilinkin ar:علم الحراج muotoon ar:علم التحريج
MerlIwBot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: hu:Erdőgazdálkodás
Rivi 83: Rivi 83:
[[ky:Токойчулук]]
[[ky:Токойчулук]]
[[lt:Miškų ūkis]]
[[lt:Miškų ūkis]]
[[hu:Erdőgazdálkodás]]
[[mk:Шумарство]]
[[mk:Шумарство]]
[[nl:Bosbouw]]
[[nl:Bosbouw]]

Versio 5. helmikuuta 2013 kello 06.26

Hakkuukoneella pystytään tekemään kaikki metsänhakkuun työvaiheet puiden kaadosta pinoamiseen.

Metsätalous tarkoittaa metsän käyttöä ja hoitoa taloudellisesti. Metsän taloudellinen merkitys koostuu metsän moninaiskäytöstä. Moninaiskäyttöön kuuluvat puun lisäksi sienet, marjat, riista sekä kalastus- ja virkistyskäyttö.

Puutalous Suomessa

Kasvaneet puut myydään puunostajille, joita ovat muun muassa metsäyhtiöt. Puuta käytetään yleisimmin sellun- ja paperinvalmistuksen raaka-aineena sekä puutavaran tuotannossa. Puusta voi tehdä myös puupolttoaineita, kuten polttopuita ja pellettejä. Tähän tarkoitukseen käytetään yleensä puuta, joka ei käy teollisuuden käyttöön esimerkiksi pienen läpimitan tai huonon runkomuodon vuoksi. Myös hakkuutähteet, eli oksat ja kapeat latvukset, kootaan usein energiakäyttöön.

Metsänhoitoon kuuluu maanmuokkaus ja puiden istutus, kylvö tai luontaisen uudistumisen odottaminen, taimikon perkaus ja –hoito, ensiharvennus, harvennus ja lopuksi päätehakkuu. Päätehakkuun jälkeen huolehditaan uuden puuston syntymisestä joko istuttamalla taimia tai jättämällä siemenpuita hakkuualueelle. Uusien taimien nousu siemenistä tehostuu, jos metsämaan pintarakenne rikotaan, jotta siemenpuiksi jätetyistä puista karisevat siemenet päätyisivät suoraan kivennäismaahan. Metsälaki (1093/1996) määrittelee, kuinka tiheäksi taimikko tulee perustaa ja missä ajassa uusi metsä on saatava kasvamaan hakkuun jälkeen.

Metsätalouteen kuuluvat myös soistuvien metsien ja soiden ojitus ja kunnostusojitus, sekä metsäautoteiden rakentaminen ja niiden kunnossapito. Metsäautotieverkosto on Suomessa maailman tiheimpiä, ja sen rakentamista on tuettu ja tuetaan verovaroin metsätalouden kannattavuuden parantamiseksi. Ojituksia Suomessa on tehty runsaimmin 1970-luvulla. Suometsien kasvatuksen ekologinen kestävyys on viime aikoina asetettu kyseenalaiseksi, sillä turpeen ravinnevarat hiipuvat karuimmilla suotyypeillä nopeasti.

Metsänhoidon järjestelmällisyyttä helpottaa metsäsuunnitelma. Se sisältää kartan metsäalueesta, metsäalueen jaon kuvioihin, käsittelyehdotukset kullekin kuviolle sekä ennusteen metsikön tulevasta kasvusta, kehityksestä sekä tuotoksesta. Kuviolla tarkoitetaan metsikköä, joka on iältään, puulajiltaan ja kasvupaikkatyypiltään samankaltaista, eli jolle voidaan ehdottaa yhtä ja samaa käsittelyvaihtoehtoa. Kuviot on numeroitu. Metsänhoidolliset toimenpiteet tehdään aina koko kuviolle ja kuvioittain. Metsäsuunnitelma ei ole pakollinen. Se tehdään yleensä noin kahdeksikymmeneksi vuodeksi kerrallaan, mutta suositellaan päivitettäväksi tätä lyhyemmällä aikavälillä.

Metsänomistajan neuvojaksi ja toimenpiteiden tekijäksi on perustettu metsänhoitoyhdistyksiä. Samoja tehtäviä suorittavat myös monet yritykset. Valtion viranomaisina toimivat alueelliset metsäkeskukset ohjaavat ja valvovat metsissä tapahtuvaa taloudellista toimintaa.

Kestävä metsätalous

Kestävä kehitys on määritelty Rion konferenssissa 1992 ekologiseksi, ekonomiseksi, sosiaaliseksi ja kulttuurilliseksi kestävyydeksi.

Metsätaloudessa taloudellinen kestävyys on otettu huomioon jo 1900-luvun alkupuolelta alkaen. Tämä tarkoittaa, että metsiä on pyritty käsittelemään siten, että tulevaisuuden hakkuumahdollisuudet eivät kärsi nykyhetken toiminnasta, vaan seuraavan kiertoajan päätyttyä puustoa olisi jälleen sama määrä hakattavaksi. Tavoitteena on voinut olla myös tasaiset hakkuutulot, mikäli metsämaata on omistettu niin paljon, että puustoa on voitu hakata ja uudistaa esimerkiksi viiden vuoden välein. Tällöin on käytetty normaalimetsän käsitettä, jolloin vuotuinen hakkuumäärä ei ylitä vuotuista kasvua, ja kaikkia ikäluokkia edustavia metsiköitä on tilalla yhtä paljon. Myöhemmin on alettu puhua myös kestävyyden muista puolista.

Ekologinen kestävyys tarkoittaa, että metsä ekosysteeminä pystyy tarjoamaan elinympäristön siellä eläville lajeille käsittelyistä huolimatta. Käytännössä talousmetsä on lajistoltaan köyhempää kuin luonnontilainen metsä, sillä metsänomistaja pyrkii yleensä kasvattamaan taloudellisesti kannattavia puulajeja tavalla, joka takaa suurimman tuoton. Näin ollen monet luontaiset puulajit ovat käyneet harvinaisemmiksi, ja ekosysteemit ovat lajirikkauden vähetessä käyneet köyhemmiksi. Myöskään lahopuuta ei talousmetsissä juurikaan esiinny, sillä metsätaloudessa pyritään poistamaan puut ennen niiden luontaista kuolemista. Näin estetään kilpailun koveneminen puuyksilöiden välillä ja niiden kasvun hidastuminen. Ojitukset ja purojen perkaamiset ja lähteiden kuivattamiset ovat myös vaikuttaneet metsien rakenteeseen. Nykyisissä metsähoitosuosituksissa pyritään ohjaamaan metsänomistajia käsittelymenetelmiin, joista koituisi vähemmän haittaa metsäluonnolle ja sen monimuotoisuudelle. Metsälaki ja -asetus (1200/1996) sekä Luonnonsuojelulaki (1096/1996) ja -asetus (160/1997) määrittelevät vaaditun luonnonhoidon minimitason.

Suomessa yhteisöllisen kestävyyden piiriin kuuluu metsien virkistyskäyttö. Metsien tulisi siis olla siinä kunnossa, että ihmiset voivat jokamiehenoikeuksien nojalla ulkoilla, retkeillä, marjastaa ja sienestää metsissä sekä harrastaa muita toimintoja lain sallimissa rajoissa. Monissa maissa metsien käyttö virkistykseen on kuitenkin kielletty ilman maanomistajien lupaa.

Kulttuuriseen kestävyyteen on määritelty kuuluvaksi muun muassa uskonnon harjoittaminen. Monilla alkuperäiskansoilla on metsissä pyhiä paikkoja ja rituaaleja, jotka suoritetaan metsissä. Metsistä saadaan myös monia perinteisiä lääkeaineita sekä rituaalimenoissa käytettäviä kasveja. Metsän katoaminen tai rakenteen muuttuminen voi uhata kulttuurin olemassaoloa, mikäli sen harjoittamisen edellytykset katoavat.

Muu talouskäyttö

Muuta metsän moninaiskäyttöä on syksyn marjastus ja sienestys. Niiden myynnistä saatu tulo on verotonta ansiotuloa kerääjälle. Pohjoisessa kerätään myös poronjäkälää, joka ei kuitenkaan kuulu jokamiehenoikeuksiin toisin kuin sienten ja marjojen kerääminen. Riista on yksi metsän anti. Riistanpyyntiä hoitavat metsästysseurat ja riistanhoitoyhdistykset. Valtiovalta säätelee eläinten määrää myöntämällä sopivan määrän pyyntilupia kullekin vuodelle. Kalastusasioita hoitavat kalastuskunnat, joita on jokaisella järvellä tai järviryhmällä sekä merialueella.

Virkistyskäyttö

Metsällä on myös virkistysarvoa. Metsässä voi retkeillä ja ihailla maisemia sekä yöpyä. Suomen kansalaisilla on niin sanottu jokamiehenoikeus retkeilyyn haittaamatta maanomistajan etuja. Metsällä on ihmistä rauhoittava vaikutus. Talouskäytöstä poistetut luonnonsuojelualueet lisäävät mahdollisuuksia metsän virkistyskäyttöön ja lisäävät metsän kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tietokoneohjelmat

Metsätaloutta voidaan hoitaa tietokoneavusteisesti. Suomessa on lukuisa joukko metsäyritysten omia ohjelmia. Omalle koneelle asennettavien ohjelmien lisäksi on metsänhoitoon suunniteltuja verkkopalveluita. Metsäkeskusten, metsänhoitoyhdistysten, Stora Enson ja Metsäliiton verkkometsäsuunnitelmat perustuvat samaan NetForest-perussovellukseen.

Katso myös

Kirjallisuutta

  • Outi Rantala: Metsä matkailukäytössä - Etnografinen tutkimus luonnossa opastamisesta. Acta Universitatis Lapponiensis 217. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2011. ISBN 978-952-484-492-5. ISSN 0788-7604.
  • Hyvämäki, Touko (toim.) (2002): Tapion Taskukirja. Helsinki: Metsälehti Kustannus Oy. ISBN 952-5118-32-0
  • Huikari, Olavi: Arktisten metsien kasvun ihme. Helsinki: Terra cognita, 1998. ISBN 952-5202-21-6.
  • Anssi Niskanen (toim.): Menestyvä metsäala ja tulevaisuuden haasteet ISBN 952-5118-71-1
  • Ari Lehtinen ja Pertti Rannikko (toim.): Leipäpuusta arvopaperia ISBN 952-5118-62-2
  • Jari Hynynen, Sauli Valkonen ja Satu Rantala (toim.): Tuottava metsänkasvatus ISBN 952-5118-72-X

Aiheesta muualla