Ero sivun ”Väinö Hannikainen” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
pd-kuva commonsista |
kh, toistoa pois, kenen mukaan, lähteetön ym |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{lähteetön}} |
|||
[[File:Väinö Hannikainen.jpg|thumb|Väinö Hannikainen 1930-luvun alussa.]] |
[[File:Väinö Hannikainen.jpg|thumb|Väinö Hannikainen 1930-luvun alussa.]] |
||
'''Väinö Aatos Hannikainen''' ([[12. tammikuuta]] [[1900]] [[Jyväskylä]] – [[7. elokuuta]] [[1960]] [[Kuhmoinen]]) oli suomalainen [[säveltäjä]]. Hän on [[P. J. Hannikainen|P. J. Hannikaisen]] poika ja [[Ilmari Hannikainen|Ilmari]], [[Arvo Hannikainen|Arvo]] ja [[Tauno Hannikainen|Tauno Hannikaisen]] veli. |
'''Väinö Aatos Hannikainen''' ([[12. tammikuuta]] [[1900]] [[Jyväskylä]] – [[7. elokuuta]] [[1960]] [[Kuhmoinen]]) oli suomalainen [[säveltäjä]]. Hän on [[P. J. Hannikainen|P. J. Hannikaisen]] poika ja [[Ilmari Hannikainen|Ilmari]], [[Arvo Hannikainen|Arvo]] ja [[Tauno Hannikainen|Tauno Hannikaisen]] veli. |
||
== Henkilöhistoriaa == |
== Henkilöhistoriaa == |
||
| ⚫ | Väinö Aatos Hannikainen syntyi Pekka Juhani Hannikaisen ja Alli Hannikaisen perheeseen, johon kuuluivat jo veljet Lauri, Ilmari, Tauno ja Arvo sekä sisko Toini, joka menehtyi nuorena tulirokkoon. Pekka toivoi kaikista pojistaan muusikkoja, minkä vuoksi jokainen heistä sai musiikillisen alkeisopetuksensa kotona vanhemmiltaan. Musiikinopetus alkoi pojilla 4-5 –vuoden iässä. |
||
| ⚫ | Lapsena Väinö oli sairaalloinen, minkä takia hän vaati vanhemmiltaan enemmän huolenpitoa kuin muut veljensä. Samojen arvioiden mukaan Väinö oli lapsena myös veljiään avomielisempi ja iloisempi.{{kenen mukaan}} Väinö opiskeli Jyväskylässä pianonsoittoa, mutta ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vaihtoi pianon harpun soittoon. Näistä opinnoista valmistuttuaan Väinöstä tuli Kajanuksen orkesterin pitkäaikainen harpisti, ja vapaa-aikanaan hän alkoi säveltää laulu-, piano- sekä kamarimusiikkia. [[Robert Kajanus]] oli Pekka Hannikaisen nuoruudenystävä. |
||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Lapsena Väinö oli sairaalloinen, minkä takia hän vaati vanhemmiltaan enemmän huolenpitoa kuin muut veljensä. Samojen arvioiden mukaan Väinö oli lapsena myös veljiään avomielisempi ja iloisempi. Väinö opiskeli Jyväskylässä pianonsoittoa, mutta ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vaihtoi pianon harpun soittoon. Näistä opinnoista valmistuttuaan Väinöstä tuli Kajanuksen |
||
1950 –luvulla Väinö Hannikainen alkoi valmistelemaan isänsä Pekan elämänkertaa, joka ei kuitenkaan koskaan ehtinyt valmistua. |
|||
== Sävellyshistoriaa == |
== Sävellyshistoriaa == |
||
Väinö Hannikainen opiskeli Helsingissä, |
Väinö Hannikainen opiskeli Helsingissä, [[Berliini]]ssä ja [[Pariisi]]ssa. Vuosina [[1923]]–[[1957]] hän oli [[Helsingin kaupunginorkesteri]]n sooloharpisti. |
||
Väinö sai selvästi kodistaan jo ensimmäiset musiikilliset vaikutteensa sekä myös alkeisopetuksen. Säveltäjänlahjat heräsivät varhain, samoin näppäryys soittimien käsittelyyn. Ensisoittimena Väinöllä oli piano. Väinö Hannikaisen tie viitoittui kahdelle linjalle jo lapsuuden kodissa, joista muodostui hänen elämäntehtävänsä: hänestä tuli sekä säveltäjä että esittävä taiteilija harppu soittimenaan. |
|||
| ⚫ | |||
| ⚫ | Väinö Hannikaisen tuotantoon kuuluu muun muassa yksi baletti, yksi sinfoninen runo, ensimmäinen suomalainen harppukonsertto, variaatioita harpulle ja orkesterille, näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä yksinlauluja. Väinöä on teostensa perusteella analysoitu säveltäjäluonteeltaan herkkävaistoiseksi lyyrikoksi sekä melodikoksi, ja hänen sointunsa koettiin rikkaiksi ja ilmekkäiksi sekä orkesteriteoksissa hienostuneeksi ja monipuoliseksi. Väinö sai director musices arvonimen vuonna 1952. Hän oli myös |
||
== Ansioluetteloa == |
|||
Väinö Hannikaisen ansioluettelo tiivistettynä pitää sisällään muun muassa seuraavia asioita: Väinö opiskeli Helsingin musiikkiopistossa 1917 - 1921, aloittaen urkujen- ja pianon soitolla ja vuonna 1919 vaihtaen pääinstrumentiksi harpun. Väinöä opettivat Aino Kajanus ja Lilly Kajanus-Berner. Tehtyään harppukonserttikiertueen kotimaassa, Väinö suoritti jatko-opintoja Berliinissä 1921-1923 ja sen jälkeen viiteen eri otteeseen Pariisissa vuosina 1924-1934. Helsingin Kaupunginorkesterin sooloharpistina Väinö Hannikainen oli 1923-1957, konsertoiden tämän ohella harppusolistina Berliinissä 1922-23 ja Pariisissa 1926. Harpputaiteilija Väinö Hannikaisen toiseksi pääsoittimeksi tuli kantele, jolle hän laati joukon sävellyksiä ja sovituksia. |
|||
Hän keräsi ja sovitti n. 300 pohjoiskarjalaista kansanlaulua ja -tanssia. Väinö Hannikainen piti sävellyskonsertin Helsingissä 1938. Väinö Hannikaisen sävellystuotannosta poimittakoon harppusonaatti 1919, harppukonsertto 1922, näyttämömusiikkia vuosilta 1931-1950, kamariooppera Aino 1950 sekä suuri määrä kantaatteja ja yksinlauluja. Director musices-arvonimi 1952. |
|||
| ⚫ | Helsingin musiikkiopistossa sävellyksen, teroeettisten aineiden ja pianon ohella Väinö Hannikainen opiskeli myös [[Urut|urkujensoittoa]]. Helsingissä [[Aino Kajanus|Aino Kajanuksen]] harpputaiteeseen tutustuttuaan hän havaitsi, että harppu oli hänen soittimensa. Opettajana hänellä aluksi toimi Aino Kajanus, sen jälkeen musiikkiopiston harppuluokalla [[Lilly Kajanus-Blenner]]. Harpputaiteilijana Väinö edistyi nopeasti ja saavutti soittimensa mesterillisen teknillisen ja taiteellisen hallinnan. Opintojen täydennys tapahtui Berliinissä 1921–1923 sekä myöhemmin useilla matkoilla Pariisissa. Väinö esiintyi Suomessa monilla kiertueilla harpistina, mutta myös pianistina, veljensä Ilmarin säestäjänä. Solistina hän esiintyi Berliinissä ja Pariisissa. Helsingin Kaupunginorkestein sooloharpistina hän toimi 1923–1957. |
||
| ⚫ | Väinö Hannikaisen tuotantoon kuuluu muun muassa yksi baletti, yksi sinfoninen runo, kamariooppera Aino, harppusonaatti 1919, ensimmäinen suomalainen harppukonsertto 1922, variaatioita harpulle ja orkesterille, näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä sekä suuri määrä kantaatteja ja yksinlauluja. Väinöä on teostensa perusteella analysoitu säveltäjäluonteeltaan herkkävaistoiseksi lyyrikoksi sekä melodikoksi, ja hänen sointunsa koettiin rikkaiksi ja ilmekkäiksi sekä orkesteriteoksissa hienostuneeksi ja monipuoliseksi.{{kenen mukaan}} Väinö sai director musices arvonimen vuonna 1952. Hän oli myös Suomen Tanssitaiteilijain Liiton kunniajäsen. |
||
== Menehtyminen == |
|||
Väinö Hannikainen kuoli sydänhalvaukseen huvilalla Kuhmoisissa (Aavarannassa) |
Väinö Hannikainen kuoli sydänhalvaukseen huvilalla Kuhmoisissa (Aavarannassa) 60 vuoden iässä. |
||
{{tynkä/Säveltäjä}} |
{{tynkä/Säveltäjä}} |
||
Versio 2. tammikuuta 2013 kello 12.36
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Väinö Aatos Hannikainen (12. tammikuuta 1900 Jyväskylä – 7. elokuuta 1960 Kuhmoinen) oli suomalainen säveltäjä. Hän on P. J. Hannikaisen poika ja Ilmari, Arvo ja Tauno Hannikaisen veli.
Henkilöhistoriaa
Väinö Aatos Hannikainen syntyi Pekka Juhani Hannikaisen ja Alli Hannikaisen perheeseen, johon kuuluivat jo veljet Lauri, Ilmari, Tauno ja Arvo sekä sisko Toini, joka menehtyi nuorena tulirokkoon. Pekka toivoi kaikista pojistaan muusikkoja, minkä vuoksi jokainen heistä sai musiikillisen alkeisopetuksensa kotona vanhemmiltaan. Musiikinopetus alkoi pojilla 4-5 –vuoden iässä.
Lapsena Väinö oli sairaalloinen, minkä takia hän vaati vanhemmiltaan enemmän huolenpitoa kuin muut veljensä. Samojen arvioiden mukaan Väinö oli lapsena myös veljiään avomielisempi ja iloisempi. Väinö opiskeli Jyväskylässä pianonsoittoa, mutta ylioppilaaksi valmistuttuaan hän vaihtoi pianon harpun soittoon. Näistä opinnoista valmistuttuaan Väinöstä tuli Kajanuksen orkesterin pitkäaikainen harpisti, ja vapaa-aikanaan hän alkoi säveltää laulu-, piano- sekä kamarimusiikkia. Robert Kajanus oli Pekka Hannikaisen nuoruudenystävä.
1950 –luvulla Väinö Hannikainen alkoi valmistelemaan isänsä Pekan elämänkertaa, joka ei kuitenkaan koskaan ehtinyt valmistua.
Sävellyshistoriaa
Väinö Hannikainen opiskeli Helsingissä, Berliinissä ja Pariisissa. Vuosina 1923–1957 hän oli Helsingin kaupunginorkesterin sooloharpisti.
Helsingin musiikkiopistossa sävellyksen, teroeettisten aineiden ja pianon ohella Väinö Hannikainen opiskeli myös urkujensoittoa. Helsingissä Aino Kajanuksen harpputaiteeseen tutustuttuaan hän havaitsi, että harppu oli hänen soittimensa. Opettajana hänellä aluksi toimi Aino Kajanus, sen jälkeen musiikkiopiston harppuluokalla Lilly Kajanus-Blenner. Harpputaiteilijana Väinö edistyi nopeasti ja saavutti soittimensa mesterillisen teknillisen ja taiteellisen hallinnan. Opintojen täydennys tapahtui Berliinissä 1921–1923 sekä myöhemmin useilla matkoilla Pariisissa. Väinö esiintyi Suomessa monilla kiertueilla harpistina, mutta myös pianistina, veljensä Ilmarin säestäjänä. Solistina hän esiintyi Berliinissä ja Pariisissa. Helsingin Kaupunginorkestein sooloharpistina hän toimi 1923–1957.
Väinö Hannikaisen tuotantoon kuuluu muun muassa yksi baletti, yksi sinfoninen runo, kamariooppera Aino, harppusonaatti 1919, ensimmäinen suomalainen harppukonsertto 1922, variaatioita harpulle ja orkesterille, näytelmä- ja elokuvamusiikkia sekä sekä suuri määrä kantaatteja ja yksinlauluja. Väinöä on teostensa perusteella analysoitu säveltäjäluonteeltaan herkkävaistoiseksi lyyrikoksi sekä melodikoksi, ja hänen sointunsa koettiin rikkaiksi ja ilmekkäiksi sekä orkesteriteoksissa hienostuneeksi ja monipuoliseksi. Väinö sai director musices arvonimen vuonna 1952. Hän oli myös Suomen Tanssitaiteilijain Liiton kunniajäsen.
Väinö Hannikainen kuoli sydänhalvaukseen huvilalla Kuhmoisissa (Aavarannassa) 60 vuoden iässä.