Ero sivun ”Zhou Enlai” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Xqbot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.3) (Botti muokkasi: simple:Zhou Enlai
ZéroBot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.1) (Botti lisäsi: bn:চৌ এন-লাই
Rivi 61: Rivi 61:
[[id:Zhou Enlai]]
[[id:Zhou Enlai]]
[[ms:Zhou Enlai]]
[[ms:Zhou Enlai]]
[[bn:চৌ এন-লাই]]
[[zh-min-nan:Chiu Un-lâi]]
[[zh-min-nan:Chiu Un-lâi]]
[[br:Zhou Enlai]]
[[br:Zhou Enlai]]

Versio 9. syyskuuta 2012 kello 21.57

Zhou Enlai
[[Tiedosto:Tiedosto:Zhou Enlai als Wachsfigur.jpg|250px|]]
Kiinan kansantasavallan pääministeri
Edeltäjä
Seuraaja Hua Guofeng
Kiinan kansantasavallan ulkoministeri
Edeltäjä
Seuraaja Chen Yi
Henkilötiedot
Syntynyt5. maaliskuuta 1898
Huaian, Jiangsu
Kuollut8. tammikuuta 1976 (77 vuotta)
Puoliso Deng Yingchao
Tiedot
Puolue Kiinan kommunistinen puolue
Uskonto Ateisti
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Zhōu Ēnlái, (kiin. 周恩來; 周恩来, 5. maaliskuuta 18988. tammikuuta 1976) oli kiinalainen kommunistijohtaja, joka toimi Kiinan pääministerinä vuodesta 1949 kuolemaansa saakka.

Varhaiset vuodet

Zhou syntyi Huai'anissa (淮安), Jiangsun maakunnassa, ja hänet adoptoitiin hyvätuloiseen perheeseen Tianjinin kaupunkiin Hebein maakuntaan. Hän opiskeli Nankain yliopistossa Tianjissa sekä Japanissa vuosina 19151918. Zhoun yhteydet radikaaleihin johtivat siihen, että hänet pidätettiin lyhyeksi ajaksi hänen palatessaan Nankaihin. Vapauduttuaan vuonna 1920 hän opiskeli Ranskassa, Englannissa ja Saksassa. Zhou liittyi Kiinan kommunistiseen puolueeseen vuonna 1921, ja kolme vuotta myöhemmin hän palasi Kiinaan työskentelemään Sun Yat-senin kanssa.

8. elokuuta 1925 hän meni naimisiin opiskelija-aktivisti Deng Yingchaon kanssa Tianjinissa. Dengistä tuli myöhemmin huomattava kommunistipuolueen jäsen. Aviopari jäi lapsettomaksi, mutta he adoptoivat monia "vallankumouksellisten marttyyrien" orpoja lapsia, joista ehkä kuuluisin oli tuleva pääministeri Li Peng.

Poliittinen ura

Zhou Enlai ja Deng Yingchao vuonna 1954

Zhou herätti kansallista huomiota vuoden 1919 Toukokuun neljännen päivän liikkeen aikana johtaessaan ratsiaa paikallisviraston tiloihin Versailles'n sopimuksen vastaisten opiskelijaprotestien aikana. Vuonna 1920 Zhou muutti Ranskaan, jossa hän toimi aktiivisesti radikaalien kiinalaisopiskelijoiden joukossa. Vuonna 1921 hänestä tuli Ranskan kommunistisen puolueen jäsen, ja hän vietti seuraavat kaksi vuotta matkustellen Euroopassa.

Palattuaan Kiinaan Zhou palveli Guangzhoussa Whampoan Sotilasakatemian poliittisen osaston puheenjohtajana sen perustamisvuonna 1926. (Whampoan Kominternin sponsorit näkivät tämän viran tasapainottavana tekijänä Chiang Kai-shekin oikeistolaiselle nationalismille.)

Pohjoisen sotaretken alettua hän toimi työläisten agitaattorina. Vuonna 1926 hän järjesti yleislakon Shanghaissa, avaten kaupungin Guomindangille. Kun Guomindang erosi kommunisteista, Zhou onnistui pakenemaan valkoisten terroria ja selvisi lopulta Jiangxiin. Vähitellen hän alkoi etääntyä ortodoksisemmasta kaupunkikeskeisestä kommunistipuolueen siivestä, ja hänen lojaalisuutensa suuntautui Maon uudentyyppiseen maalaisvallankumoukseen. Zhou osallistui myös Pitkään marssiin.

Yenanin vuosinaan Zhou toimi aktiivisesti yhdistyneen japanilaisvastaisen rintaman luomisessa. Tämän seurauksena hän näytteli tärkeää roolia Xianin välikohtauksessa, auttoi varmistamaan Chiang Kai-shekin vapauttamisen ja neuvotteli toisen guomindang–kommunisti-liiton syntymisen. Zhou vietti Kiinan-Japanin sodan ajan kommunistipuolueen suurlähettiläänä Chiangin sodanajan hallituksessa Chongqingissa ja otti osaa toista maailmansotaa edeltäneisiin epäonnistuneisiin neuvotteluihin.

Vuonna 1949, Kiinan kansantasavallan perustamisen aikaan, Zhousta tuli pää- ja ulkoministeri. Kysyttäessä Ranskan vallankumouksen vaikutuksesta hän vastasi: "On vielä liian aikaista sanoa." Kesäkuussa 1953 hän laati viisi rauhanjulistusta. Hän johti kommunistisen Kiinan delegaatiota Geneven rauhanneuvotteluissa (1954) ja Bandungin konferenssissa (1955). Vuonna 1958 hän luovutti ulkoministerin salkkunsa Chen Yi'lle mutta pysyi pääministerinä. Zhou oli suosittu ja käytännöllinen valtionhoitaja ja säilyttikin virkansa Suuren harppauksen (1958) ja Kulttuurivallankumouksen (19661976) ajan. Hän ajoi "neljää modernisaatiota" kumotakseen aiheutetun vahingon.

Zhou oli suurimmaksi osaksi vastuussa suhteiden uudistamisesta länsimaihin 1970-luvun alussa. Hän kutsui Richard Nixonin Kiinan vierailulle helmikuussa 1972 ja allekirjoitti suhteiden normalisointiin tähtäävän sopimuksen. Saatuaan tietää sairastavansa syöpää hän alkoi siirtää monia vastuutehtäviään Deng Xiaopingille. Hän joutui sairaalahoitoon vuonna 1974 ja kuoli 8. tammikuuta 1976 vain kuukausia ennen Maoa. Huhtikuussa 1976 Zhoun suremisen rajoittaminen laukaisi mellakoita.

Zhou Enlaita ei haudattu, vaan hänet poltettiin ja tuhka siroteltiin ilmasta maahan. Antonov An-2, josta Zhou Enlain tuhka ripoteltiin, on Kiinan ilmailumuseossa.

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zhou Enlai.

Malline:Link GA