Ero sivun ”Länsi-Ukrainan kansantasavalta” versioiden välillä

Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Säätelyä
p (More details, without anachronism.)
(Säätelyä)
|väestönlaskentavuosi=
|väkiluvun-sijaluku=
|väkiluku=5  400  000 (1910)
|väestötiheys=
|itsenäisyystapahtumat=[[Itävalta-Unkari]]sta, käytännössä [[Puola]]sta
}}
 
'''Länsi-Ukrainan kansantasavalta''' ({{k-uk|Західноукраїнська Народна Республіка|Zah’idnoukrajinska Narodna Respublika}}) oli lyhytaikainen valtiomuodostuma Ukrainassa 1918-19191918–1919. Se julistettiin [[1. marraskuuta|1.11.]][[ 1918]] sen jälkeen kun [[Itävallan keisari]] [[Kaarle I (Itävalta)|Kaarle I]], [[Unkarin kuningas]] Kaarle IV oli [[16. lokakuuta|16.10.]][[ 1918]] julistanut manifestin ''"Völkermanifest zur föderativen Neugliederung des Staates"'', jonka mukaan [[Itävalta-Unkari]]n kaksoismonarkiasta tuli liittovaltio. Itävalta-Unkarin valtiopäivien [[ukrainalaiset]] edustajat olivat ilmoittaneet [[18. lokakuuta|18.10.]][[ 1918]] muodostavansa [[Ukraina]]n kansallisneuvoston, joka edusti Itä-[[Galitsia]]n, [[Bukovina]]n ja [[Transkarpatia]]n ukrainalaisia.
 
Länsi-Ukraina ja [[Ukrainan kansantasavalta]] julistivat tammikuussa 1919 yhdistyvänsä, mutta Länsi-Ukraina joutui sotaan Puolaa[[Puola]]a vastaan, joka valtasi koko maan heinäkuuhun 1919 mennessä.<ref>Gale, Encyclopedia of Russian History, "Ukraina and Ukrainians", s. 1603</ref>
 
== Sotilaskomitea sekä Puolan ja Romanian hyökkäys ==
 
[[kuva:Boberski_Witowski_Cehelski_1918.jpg|thumb|left|Boberski, Vitovski ja Cehelski 1918]]
1. marraskuuta 1918 [[Lviv]]issä kapteeni [[Dmytro Vitovski]]n johtama sotilaskomitea otti vallan ensin kaupungissa, ja muutamien päivien kuluessa myös muualla Itä-Galitsiassa ja Bukovinassa. Samana päivänä puolalaiset hyökkäsivät Itä-Galitsiaan [[entente]]n kannattamina ja romanialaiset aloittavat etenemisensä [[Bukovina]]ssaBukovinassa. Romania oli [[ympärysvallat|ympärysvaltoihin]] kuuluvien [[Yhdistynyt kuningaskunta|Ison-BritannianYhdistyneen kuningaskunnan]] ja [[Ranska]]n liittolainen, kun taas [[Puola]] oli juuri itsenäistymässä [[VenäjäVenäjän keisarikunta|Venäjästä]]stä. Puola halusi pitää Itävalta-Unkarin hallitseman Galitsian itsellään sen puolalaisväestön vuoksi.
 
1. marraskuuta 1918 [[Lviv]]issä kapteeni [[Dmytro Vitovski]]n johtama sotilaskomitea otti vallan ensin kaupungissa, ja muutamien päivien kuluessa myös muualla Itä-Galitsiassa ja Bukovinassa. Samana päivänä puolalaiset hyökkäsivät Itä-Galitsiaan [[entente]]n kannattamina ja romanialaiset aloittavat etenemisensä [[Bukovina]]ssa. Romania oli [[ympärysvallat|ympärysvaltoihin]] kuuluvien [[Yhdistynyt kuningaskunta|Ison-Britannian]] ja [[Ranska]]n liittolainen, kun taas [[Puola]] oli juuri itsenäistymässä [[Venäjä]]stä. Puola halusi pitää Itävalta-Unkarin hallitseman Galitsian itsellään sen puolalaisväestön vuoksi.
 
== Valtiosihteeristön muodostaminen kansallisneuvoston hallitukseksi ==
 
5. marraskuuta 1918 Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto antoi julistuksen, jossa määriteltiin Länsi-Ukrainan kansantasavallan periaatteet. 9. marraskuuta Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto muodosti hallituksekseen valtiosihteeristön, johon tui 14 jäsentä [[Kost Levitski]]n johdolla.
 
13.11. marraskuuta 1918 julkaistiin väliaikainen laki Länsi-Ukrainan kansantasavallan itsenäisyydestä sekä määriteltiin 16.11 marraskuuta. Länsi-Ukrainan alue- ja paikallishallinnon periaatteet. Ne perustuivat edustukselliselle demokratialle kansalliskokouksessa ja paikallisissa elimissä.
 
== Vaalit ja hallinnon pakeneminen puolalaisilta ==
22. marraskuuta 1918 puolalaiset onnistuivat valtaamaan [[Lviv]]inLvivin ja hallituksena toimiva valtiosihteeristö siirtyi [[Ternopil]]iin. [[22.–25. marraskuuta|22.]]-[[25. marraskuuta|25.11.]][[1918]] järjestettiin ukrainalaisten hallussaan pitämällä alueella kansallisneuvoston vaalit 150 kansanedustajan valitsemista varten. Kansallisilla vähemmistöille, kuten puolalaisille, juutalaisille ja muille oli varattu noin 1/3 edustajanpaikoista. Puolalaiset boikotoivat vaaleja, kun taas juutalaiset osallistuivat niihin saaden noin 10% prosenttia paikoista. Vuoden 1919 alussa 1.1.-2.1–2. tammikuuta hallitus siirtyi [[Stanislaviv]]iin.
 
Ukrainan kansallisneuvosto muodosti 2. kokouksessaan [[3. tammikuuta|3.1.]] itselleen puhemiehistön [[Jevhen Petruševitš]]in johdolla ja samalla valittiin [[Sidir Holubovitš]]in johtama [[kokoomushallitus]]. Hallitus ryhtyi toteuttaa mm.muun muassa maareformia ja diplomaattisuhteiden solmimisia [[Brasilia]]n, [[Itävalta|Itävallan]], [[Tšekkoslovakia]]n, [[Weimarin tasavalta|SaksaSaksan]]n, [[Unkari]]n, [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] kanssa. Kaiken kaikkiaan näitä maita oli 15.
22. marraskuuta 1918 puolalaiset onnistuivat valtaamaan [[Lviv]]in ja hallituksena toimiva valtiosihteeristö siirtyi [[Ternopil]]iin. [[22. marraskuuta|22.]]-[[25. marraskuuta|25.11.]][[1918]] järjestettiin ukrainalaisten hallussaan pitämällä alueella kansallisneuvoston vaalit 150 kansanedustajan valitsemista varten. Kansallisilla vähemmistöille, kuten puolalaisille, juutalaisille ja muille oli varattu noin 1/3 edustajanpaikoista. Puolalaiset boikotoivat vaaleja, kun taas juutalaiset osallistuivat niihin saaden noin 10% paikoista. Vuoden 1919 alussa 1.1.-2.1. hallitus siirtyi [[Stanislaviv]]iin.
 
Ukrainan kansallisneuvosto muodosti 2. kokouksessaan [[3. tammikuuta|3.1.]] itselleen puhemiehistön [[Jevhen Petruševitš]]in johdolla ja samalla valittiin [[Sidir Holubovitš]]in johtama [[kokoomushallitus]]. Hallitus ryhtyi toteuttaa mm. maareformia ja diplomaattisuhteiden solmimisia [[Brasilia]]n, [[Itävalta|Itävallan]], [[Tšekkoslovakia]]n, [[Weimarin tasavalta|Saksa]]n, [[Unkari]]n, [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] kanssa. Kaiken kaikkiaan näitä maita oli 15.
 
Sodan aikana Länsi-Ukrainan kansantasavalta piti yllä ilmoituksensa mukaan tilapäisesti Itävallan lait sekä itävaltalaisen verotuksen. Sodan vuoksi verokertymä oli vähäinen. Valtio sai tulonsa öljyn ja suolan viennistä.
 
15.2. 1919helmikuuta 1919 säädettiin laissa valtion kieleksi ukraina, mutta vähemmistöillä oli oikeus asioida hallinnon kanssa omalla kielellään. Länsi-Ukrainan kansantasavalta ryhtyi myös maareformiin takavarikoimalla tilanomistajilta maita maattomille talonpojille jaettavaksi.
 
Länsi-Ukrainan alue jaettiin kahteentoista sotilaspiiriin, joiden päälliköillä oli velvollisuus myös asevelvollisten oton järjestämiseen alueellaan. Teoriassa Länsi-Ukrainan kansantasavalta kykeni käskemään armeijaan 100 &nbsp;000 sotilasta, mutta heikon varustetilanteen vuoksi taisteluvalmiiksi saatiin vain 40 &nbsp;000.
 
==Ukrainan yhdistymishanke==
 
Kansankokouksia, joissa keskusteltiin Länsi-Ukrainen liittämisestä Ukrainan kansantasavaltaan, järjestettiin eri puolilla Länsi-Ukrainaa mm. Bukovinassa ja Transkarpatian [[Hust]]issa. Kansankokouksissa länsiukrainalaiset kannattivat Länsi-Ukrainan kansantasavallan ja Ukrainan kansantasavallan yhdistymistä Ukrainaksi. 3. tammikuuta 1919 [[Stanislaviv]]issa istuva kansallisneuvosto hyväksyi Ukrainoiden yhdistymisen ja valtuutti hallituksen aloittamaan siitä neuvottelut Ukrainan kanssa.
 
16.1. tammikuuta 1919 saapui 65 parlamentaarisesti edustavaa Länsi-Ukrainan kansallisneuvoston jäsentä yhdessä valtiosihteereiden kanssa lähetystönä [[Kiova]]an ilmoittamaan yhdistymisaikeesta. 21.1. tammikuuta Ukrainan kansantasavallan kansallisneuvosto hyväksyi Länsi-Ukrainan kansallisneuvoston 3.1. tammikuuta tekemän päätöksen Länsi-Ukrainan ja Ukrainan yhdistymisestä. Päätös julkistettiin seuraavana päivänä Kiovassa Sofian aukiolla. 23.1. tammikuuta julistuksen hyväksyi työväenkongressi, joka koostui muun "[[Dnepr]]in Ukrainan"Ukrainan” 377 [[talonpoika|talonpojasta]], 118 työläisestä ja 33 älymystöön kuuluvasta.
 
==Länsi-Ukrainan puolustautuminen==
Keväällä 1919 Länsi-Ukrainan armeijassa oli noin 60 &nbsp;000 sotilasta, jotka olivat jakautuneet kolmeen osaan. Tämä voima riitti kesään 1919 asti [[Romania]]n vastustamiseen [[Bukovina]]ssa ja [[Puola]]n torjumiseen Itä-Galitsiassa. Koska Ranska kuitenkin osallistui [[Neuvosto-Venäjä]]n vastaiseen [[interventio]]on voimakkaasti, tarjosi se puolalaisten tueksi 90 &nbsp;000 sotilaan vahvuiset ranskalaisjoukot saamaan aikaan, kun Romania hyökkäsi [[Podolia]]sta. Länsi-Ukrainan hallitus joutui pakenemaan 26.5. toukokuuta Stanislavivista [[Kamenets-Podolski]]in. Länsi-Ukrainan armeija joutui vetäytymään Ukrainan puolelle 16.-17.6–17. kesäkuuta 1919 välisenä aikana ja näin Länsi-Ukrainan kansantasavallan hallitus menettää alueensa hallinnan.
 
Keväällä 1919 Länsi-Ukrainan armeijassa oli noin 60 000 sotilasta, jotka olivat jakautuneet kolmeen osaan. Tämä voima riitti kesään 1919 asti [[Romania]]n vastustamiseen [[Bukovina]]ssa ja [[Puola]]n torjumiseen Itä-Galitsiassa. Koska Ranska kuitenkin osallistui [[Neuvosto-Venäjä]]n vastaiseen [[interventio]]on voimakkaasti, tarjosi se puolalaisten tueksi 90 000 sotilaan vahvuiset ranskalaisjoukot saamaan aikaan, kun Romania hyökkäsi [[Podolia]]sta. Länsi-Ukrainan hallitus joutui pakenemaan 26.5. Stanislavivista [[Kamenets-Podolski]]in. Länsi-Ukrainan armeija joutui vetäytymään Ukrainan puolelle 16.-17.6. 1919 välisenä aikana ja näin Länsi-Ukrainan kansantasavallan hallitus menettää alueensa hallinnan.
 
=== Vallan keskittäminen Jevhen Petruševitšille ===
9. kesäkuuta 1919 Ukrainan kansallisneuvoston puhemiehistö ja valtiosihteeristö uskoi toimeenpanovallan [[Jevhen Petruševitš]]ille, joka sai diktaattorina nimittää Länsi-Ukrainan kolmannen hallituksen. Länsi-Ukrainan valtiosihteeristö siirsi 100 &nbsp;000 sotilasta käsittävän armeijansa Ukrainaan ja toivoi, että se hyökkäisi [[Kiova]]sta [[Lviv]]iin puolalaisia vastaan.
 
Ukrainan pääsihteeristö piti Neuvosto-Venäjää ja [[Denikin]]in [[Krim]]iltä operoimaa [[Etelä-Venäjän armeija]]a itselleen vaarallisempana ja pyrkii siksi tekemään rauhan Puolan kanssa. Puola oli valmis rauhaan Ukrainan pääsihteeristön kanssa, mikäli Puolalle annetaan Länsi-Ukrainan Itä-Galitsia, joka sille oli kuulunutkin ennen vuoden 1772 [[Puolan jaotensimmäinen jako|Puolan ensimmäistä jakoa]], jossa se siirtyi Itävalta-Unkarin Itävallan keisarikunnan hallitsemaan osaan.
9. kesäkuuta 1919 Ukrainan kansallisneuvoston puhemiehistö ja valtiosihteeristö uskoi toimeenpanovallan [[Jevhen Petruševitš]]ille, joka sai diktaattorina nimittää Länsi-Ukrainan kolmannen hallituksen. Länsi-Ukrainan valtiosihteeristö siirsi 100 000 sotilasta käsittävän armeijansa Ukrainaan ja toivoi, että se hyökkäisi [[Kiova]]sta [[Lviv]]iin puolalaisia vastaan.
 
Ukrainan pääsihteeristö piti Neuvosto-Venäjää ja [[Denikin]]in [[Krim]]iltä operoimaa [[Etelä-Venäjän armeija]]a itselleen vaarallisempana ja pyrkii siksi tekemään rauhan Puolan kanssa. Puola oli valmis rauhaan Ukrainan pääsihteeristön kanssa, mikäli Puolalle annetaan Länsi-Ukrainan Itä-Galitsia, joka sille oli kuulunutkin ennen vuoden 1772 [[Puolan jaot|Puolan ensimmäistä jakoa]], jossa se siirtyi Itävalta-Unkarin Itävallan keisarikunnan hallitsemaan osaan.
 
== Itä-Galitsian luovuttaminen Puolalle ==
 
===Aselepo===
 
1. syyskuuta 1919 Ukrainan pääsihteeristö teki rauhan Puolan hallituksen kanssa aselevon muodostaen neutraalin vyöhykkeen [[Zbrutš]]in ja [[Žvanšik]]in välille.
 
10. syyskuuta 1919 Itävalta luopui Saint-Germainin sopimuksella vaatimuksistaan Itä-Galitsiaan jättäen sitä koskevan päätöksenteon. Länsi-Ukrainan hallitus pyrki vetoamaan 5.6. kesäkuuta 1919 [[VersaillesinVersailles’n rauha|Versailles'n rauhansopimuksen]]nsopimuksen korkeimman neuvoston periaatteisiin siitä, että Itä-Galitsialla on itse oikeus päättää asioistaan.
 
===Länsi-Ukrainan pakolaishallitus===
 
15. marraskuuta 1919 Jevhen Petruševitš jätti Kaminets-Podilskin hallituksineen ja meni Romanian kautta Wieniin pakolaishallitukseksi vastustaessaan Ukrainan aikomusta luovuttaa Länsi-Ukraina Puolalle.
 
2. joulukuuta 1919 Ukrainan pääsihteeristö ja Puolan hallitus allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan raja kulkee Zbruchissa ja Itä-Galitsia jää Puolalle ukrainalaisen väestön kanssa sovittavin ehdoin. Tämä vahvistettiin Ukrainan ja Puolan välisessä [[Varsova]]n rauhansopimuksessa [[20. huhtikuuta|20.4.]][[ 1920]].
 
1. elokuuta 1920 Petruševitš muodosti Länsi-Ukrainan neljännen hallituksen pakolaishallituksena viiden diktaattorina nimittämänsä henkilön kanssa pyrkien uudistamaan kansallisen yhtenäisyyden. Pakolaishallitus pyrki kannustamaan vastarintaan puolalaisia vastaan.
 
Puolan alahuoneen vaaleissa 5.11. marraskuuta 1922 Itä-Galitsian äänestysprosentti oli 40 ja |12.11. marraskuuta 1922 ylähuoneen vaaleissa 37 prosenttia. Boikotin tarkoituksena oli osoittaa ukrainalaisuutta. Puola alkoi olla heikoilla Neuvosto-Venäjän Varsovaan suuntautuneen hyökkäyksen vuoksi. Runsas puolta vuotta myöhemmin puolalaisten aseman vahvistuttua, Neuvosto-Venäjä ja Puola sopivat [[Riika|Riian]] rauhansopimuksessa Itä-Galitsian jäämisestä Puolalle 1921 .
 
=== Viimeiset diplomaattiset ponnistelut ===
Vuoden 1922 Genovan konferessiin mennessä Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto ja valtiosihteeristö yrittivät saada Ison-BritannianYhdistyneen kuningaskunnan, Kanadan ja Italian edustajien avulla Itä-Galitsian kysymyksen uudelleen käsiteltäviksi. He lähettivät tätä asiaa koskevan kirjeen tuloksitta Ison-BritannianYhdistyneen kuningaskunnan pääministeri [[David Lloyd George]]lle 4.4. huhtikuuta 1922 . Vuoden loppuun mennessä Ranskan ja Britannianhdistyneen kuningaskunnan näkemykset lähestyivät toisiaan. [[Metropoliitta]] A. Šepitski yritti vedota tuloksetta Itävaltaan, BritanniaanYhdistyneeseen kuningaskuntaan, Ranskaan ja [[VatikaaniVatikaanivaltio]]inon. [[14. maaliskuuta|14.11.]][[ 1923]] Britannianhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Italian ja Japanin edustajat päättivät Itä-Galitsian kuuluvan Puolalle sillä ehdolla, että Itä-Galitsialle myönnetään [[autonomia]] ja taataan kansallisten vähemmistöjen oikeudet.
 
30. kesäkuuta 1923 Länsi-Ukrainan hallitus lakkautti itsensä.
Vuoden 1922 Genovan konferessiin mennessä Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto ja valtiosihteeristö yrittivät saada Ison-Britannian, Kanadan ja Italian edustajien avulla Itä-Galitsian kysymyksen uudelleen käsiteltäviksi. He lähettivät tätä asiaa koskevan kirjeen tuloksitta Ison-Britannian pääministeri [[David Lloyd George]]lle 4.4. 1922 . Vuoden loppuun mennessä Ranskan ja Britannian näkemykset lähestyivät toisiaan. [[Metropoliitta]] A. Šepitski yritti vedota tuloksetta Itävaltaan, Britanniaan, Ranskaan ja [[Vatikaani]]in. [[14. maaliskuuta|14.11.]][[1923]] Britannian, Ranskan, Italian ja Japanin edustajat päättivät Itä-Galitsian kuuluvan Puolalle sillä ehdolla, että Itä-Galitsialle myönnetään [[autonomia]] ja taataan kansallisten vähemmistöjen oikeudet.
 
30. kesäkuuta 1923 Länsi-Ukrainan hallitus lakkautti itsensä.
 
==Viitteet==
29 611

muokkausta

Navigointivalikko