Ero sivun ”Harold Macmillan” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Xqbot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.3) (Botti lisäsi: el:Χάρολντ Μακμίλαν
kuva joka näkyi luokassa Luokka:Sivut, joilla toimimattomia tiedostolinkkejä ja on poistettu
Rivi 1: Rivi 1:
{{Valtionjohto
{{Valtionjohto
| nimi =Harold Macmillan
| nimi =Harold Macmillan
| kuva =
| kuva =[[Kuva:Macmillan cph.3b40592.jpg|200px]]
| arvo = [[Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri]]
| arvo = [[Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri]]
| edeltäjä = [[Anthony Eden]]
| edeltäjä = [[Anthony Eden]]

Versio 1. syyskuuta 2012 kello 16.48

Harold Macmillan
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
Edeltäjä Anthony Eden
Seuraaja Alec Douglas-Home
Henkilötiedot
Syntynyt10. helmikuuta 1894
Lontoo, Englanti
Kuollut29. joulukuuta 1986 (92 vuotta)
Sussex, Englanti
Ammatti kustantaja
Arvonimijaarli
Puoliso Dorothy Macmillan
Tiedot
Puolue Konservatiivi
Uskonto anglikaani

Maurice Harold Macmillan, 1. Stocktonin jaarli, (10. helmikuuta 189429. joulukuuta 1986), lempinimeltään "Supermac", oli brittiläinen konservatiivipoliitikko ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1957–1963.

Ennen pääministeriyttä

Macmillan oli kansanedustajana Stocktonin vaalipiirissä 1924–29 ja 1931–45, ja Bromleyn vaalipiirissä 1945–64. Asuntoministerinä ollessaan 1951–54 hän rakennutti 300,000 uutta taloa vuodessa Macmillanista tuli pääministeri kun Anthony Eden erosi Suezin kriisin takia.[1] Malline:Tynkä/osa

Pääministerikausi

Macmillan keskittyi talousasioihin, hänen lähestymistapansa oli pyrkiä korkeaan työllisyyteen, kun taas hänen valtiovarainministeriensä mielestä punnan tukeminen vaati tiukkaa rahapolitiikkaa, joka voisi johtaa työttömyyden nousuun. Macmillan sai kantansa läpi ja tammikuussa 1958 kaikki valtiovarainministerit erosivat.

Macmillan pyrki korjaamaan välejä Yhdysvaltoihin, jotka olivat katkenneet Suezin kriisin vuoksi. Tässä oli apuna hänen sodanaikainen ystävänsä Dwight D. Eisenhower, jonka kanssa järjestettiin konferenssi Bermudalla jo maaliskuussa 1957.

Macmillan näki myös Eurooppaan lähentymisen arvon ja pyrki EEC:n jäsenyyteen ja tutkaili EFTA-jäsenyyttä. Imperiumin suhteen Macmillan jatkoi siirtomaista luopumista, Ghana ja Malesia saivat itsenäisyyden 1957, Nigeria 1960 ja Kenia 1963. Lähi-idässä brittijoukot kuitenkin säilyttivät asemansa, sotatoimia vaadittiin Irakissa 1958 ja 1960 ja puuttumista Omanin asioihin.

Macmillan johti konservatiivit voittoon lokakuussa 1959 ja lisäsi puolueen enemmistön 67 paikasta 107 paikkaan. Kampanja keskittyi talouteen iskulauseella "Life's Better Under the Conservatives". Todelliset kasvuluvut verrattuna muuhun Eurooppaan olivat kuitenkin heikot ja taloutta heikensi suuri puolustusbudjetti.

Britannian itsenäisen ydinpuolustuksen epäonnistuttua (Blue Streak ja Blue Steel -projektit), Macmillan neuvotteli yhdysvaltalaisten Polaris-ohjusten saamisesta Nassaun sopimuksella joulukuussa 1962. Tätä ennen hän oli suostunut sijoittamaan 60 Thor-ohjusta yhteiseen hallintaan ja vuodesta 1957 USA:n McMahon Act oli helpottanut ydinteknologian vientiä Britanniaan.

Macmillanilla oli suuri osa Britannian, USA:n ja Neuvostoliiton keskinäisessä Partial Test Ban Treatyssa 1962. Hänen edellinen yrityksensä oli kaatunut Pariisin toukokuun 1960 kokouksen myötä Gary Powersin alasampumiseen Neuvostoliiton yllä.

Ranskan Charles de Gaulle esti Britannian jäsenyyden EEC:ssä vetollaan 29. tammikuuta 1963, pelätessään riippuvuutta Yhdysvalloista ja suuttuneena ydinaseiden toimituksesta.

Britannian maksutaseongelmat johtivat palkkojen jäädytykseen 1961. Tämä johti hallituksen suosion laskuun ja tappioihin täytevaaleissa. Macmillan uudisti hallitustaan heinäkuussa 1962, mutta kannatus jatkoi laskuaan. Sotaministeri John Profumon skandaalin, syöpädiagnoosin ja leikkauksen vuoksi Macmillan erosi 18. lokakuuta 1963. Hänen seuraajansa oli ulkoministeri Alec Douglas-Home.

Macmillan kieltäytyi aluksi aatelisarvosta ja jätti politiikan syyskuussa 1964. Hän otti kuitenkin vastaan kuningattaren mitalin. Vetäytymisensä jälkeen hän otti paikan suvun kustannusyhtiöstä, Macmillan Publishers. Kahdenkymmenen vuoden kuluessa hän teki muutaman hajanaisen poliittisen kommentin.

Vuonna 1984 hän lopulta hyväksyi aatelisarvon ja sai arvonimen Earl of Stockton and Viscount Macmillan of Ovenden.

Kun Margaret Thatcher valittiin puolueen johtoon, Macmillan liittyi keskusteluun useammin kuin ennen ja hyökkäsi uraansa arvostelleita puolueen monetaristeja vastaan. Thatcherin yksityistämisiä hän vertasi "pöytähopeiden myyntiin." Vähän ennen kuolemaansa 92-vuotiaana Macmillan teki nöyryyttäviä kommentteja Thatcherin politiikasta, joihin konservatiivisten opiskelijoiden järjestö Federation of Conservative Students vastasi häpäisykirjoituksella, jossa ehdotettiin Macmillanin tuomitsemista sotarikollisena johtuen hänen toimistaan Sloveniassa 1945. Konservatiivit lakkauttivat FCS:n.[2]

Macmillan kuoli Birch Grovessa Sussexissa 1986.

Lähteet