Ero sivun ”Emo (musiikki)” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 12004034, jonka teki 91.154.81.37 (keskustelu)
Kumottu muokkaus 12004021, jonka teki 91.154.81.37 (keskustelu)
Rivi 15: Rivi 15:


2000-luvulla emo-termin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti, ja voidaankin puhua suoranaisesta emo-trendistä. Samalla emo-termin määritelmä on hämärtynyt vielä entisestäänkin, ja useat valtamediassa sen alle luokitellut yhtyeet, kuten Funeral for a Friend, Lostprophets, Silverstein, [[AFI]], Something Corporate, Taking Back Sunday, [[The Used]] ja Thursday. Nämä edustavat kuitenkin enemmänkin joko alternative rockia tai punkin ja hardcoren muita alagenrejä kuten pop punk tai metalcore, kuin emon alkuperäistä määritelmää. Näitä niin sanottuja uuden aallon emo-yhtyeitä kritisoidaan usein myös oletetusta pinnallisuudesta ja yliampuvasta muodista, joka eroaa suuresti alkuperäisestä, juurikin liiallista ulkomusiikillisten seikkojen korostamista vältelleestä ja DIY ("Tee-Se-Itse")-etiikkaa korostaneesta emo-kulttuurista. Kuitenkin myös joissain 2000-luvun emoksi luokiteltavista yhtyeissä on kuultavissa myös vaikutteita 80- luvun ja 90-luvun tyylistä. Näitä ovat esimerkiksi Fireside, Cursive, Matchbook Romance, Further Seems Forever ja Sparta. Useimmat ns. uuden koulukunnan emoyhtyeistä voidaan laskea kuuluvaksi vaihtoehtoisesti myös post-hardcore -genreen.
2000-luvulla emo-termin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti, ja voidaankin puhua suoranaisesta emo-trendistä. Samalla emo-termin määritelmä on hämärtynyt vielä entisestäänkin, ja useat valtamediassa sen alle luokitellut yhtyeet, kuten Funeral for a Friend, Lostprophets, Silverstein, [[AFI]], Something Corporate, Taking Back Sunday, [[The Used]] ja Thursday. Nämä edustavat kuitenkin enemmänkin joko alternative rockia tai punkin ja hardcoren muita alagenrejä kuten pop punk tai metalcore, kuin emon alkuperäistä määritelmää. Näitä niin sanottuja uuden aallon emo-yhtyeitä kritisoidaan usein myös oletetusta pinnallisuudesta ja yliampuvasta muodista, joka eroaa suuresti alkuperäisestä, juurikin liiallista ulkomusiikillisten seikkojen korostamista vältelleestä ja DIY ("Tee-Se-Itse")-etiikkaa korostaneesta emo-kulttuurista. Kuitenkin myös joissain 2000-luvun emoksi luokiteltavista yhtyeissä on kuultavissa myös vaikutteita 80- luvun ja 90-luvun tyylistä. Näitä ovat esimerkiksi Fireside, Cursive, Matchbook Romance, Further Seems Forever ja Sparta. Useimmat ns. uuden koulukunnan emoyhtyeistä voidaan laskea kuuluvaksi vaihtoehtoisesti myös post-hardcore -genreen.

Suomalaisia, usein emo-genren alle luokiteltavia yhtyeitä ovat esimerkiksi [[Drop The Pilot]], Hey Heather, Jermaine, Lapko, New Deadline, Crap From 16600 ja [[Snow White's Poison Bite]].

Muita suosittuja emo/glam rock -bändejä ovat esimerkiksi [[Black Veil Brides]] ja [[Escape the Fate]].


== Muoti ==
== Muoti ==

Versio 18. elokuuta 2012 kello 02.11

Emo (engl. emotive hardcore) on 1980-luvulla kehittynyt punkmusiikin tyylilaji.[1] Emo-musiikkia luonnehtii syvä tunteellisuus ja melankolisuus.

Historia

Varhaisvaiheet

Emo-musiikki on kehittynyt hardcore punkin pohjalta, ja sen katsotaan yleisesti syntyneen 1980-luvulla sellaisten washingtonilaisten punkyhtyeiden kuin Rites Of Spring ja Embrace myötä. Nämä yhtyeet erosivat useimmista tuon ajan muista hardcore-yhtyeistä kokeellisemmalla tyylillään ja sanoituksillaan, jotka käsittelivät henkilökohtaisia aiheita kuitenkin säilyttäen punkmusiikkiin yleensä yhdistetyn energian ja vimman.

Emo-termin alkuperä on epävarma, mutta Rites of Springin jäsenet ovat kertoneet, että yhtyeen ihailijat käyttivät sitä kuvaamaan yhtyeen musiikkia. Termistä käytetään myös muunnelmaa "emo-core", kirjaimellisesti "emotive hardcore". Myös versio "emotional hardcore" yhdistetään suoraan sanaan emo.

Varhaisen emo-musiikin vaikutus kuului myöhemmin esimerkiksi Nation of Ulyssesin, Indian Summerin ja Heroinin musiikissa. 1990-luvun puolella oli jo tyypillistä, että termi "emo" yhdistettiin useisiin toisistaan suurestikin eroaviin yhtyeisiin. 1990-luvun puolessavälissä yleistynyt niin sanottu toisen aallon emo esimerkiksi käsittää indie rock-vaikutteisia yhtyeitä, kuten Sunny Day Real Estate, Jawbreaker, Texas Is The Reason ja The Get Up Kids. Esimerkiksi Orchid ja Pg. 99 taas edustivat kaoottisempaa ja aggressiivisempaa, hardcoresta enemmän vaikutteita ottanutta emoa. Tämä jälkimmäinen tyylilaji tunnetaan myös termillä Screamo

2000-luvulla

2000-luvulla emo-termin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti, ja voidaankin puhua suoranaisesta emo-trendistä. Samalla emo-termin määritelmä on hämärtynyt vielä entisestäänkin, ja useat valtamediassa sen alle luokitellut yhtyeet, kuten Funeral for a Friend, Lostprophets, Silverstein, AFI, Something Corporate, Taking Back Sunday, The Used ja Thursday. Nämä edustavat kuitenkin enemmänkin joko alternative rockia tai punkin ja hardcoren muita alagenrejä kuten pop punk tai metalcore, kuin emon alkuperäistä määritelmää. Näitä niin sanottuja uuden aallon emo-yhtyeitä kritisoidaan usein myös oletetusta pinnallisuudesta ja yliampuvasta muodista, joka eroaa suuresti alkuperäisestä, juurikin liiallista ulkomusiikillisten seikkojen korostamista vältelleestä ja DIY ("Tee-Se-Itse")-etiikkaa korostaneesta emo-kulttuurista. Kuitenkin myös joissain 2000-luvun emoksi luokiteltavista yhtyeissä on kuultavissa myös vaikutteita 80- luvun ja 90-luvun tyylistä. Näitä ovat esimerkiksi Fireside, Cursive, Matchbook Romance, Further Seems Forever ja Sparta. Useimmat ns. uuden koulukunnan emoyhtyeistä voidaan laskea kuuluvaksi vaihtoehtoisesti myös post-hardcore -genreen.

Suomalaisia, usein emo-genren alle luokiteltavia yhtyeitä ovat esimerkiksi Drop The Pilot, Hey Heather, Jermaine, Lapko, New Deadline, Crap From 16600 ja Snow White's Poison Bite.

Muita suosittuja emo/glam rock -bändejä ovat esimerkiksi Black Veil Brides ja Escape the Fate.

Muoti

Emo-sanaa käytetään myös adjektiivina kuvattaessa tiettyä pukeutumis- tai muotityyliä, jota esiintyy erityisesti emo-musiikin kuuntelijoiden keskuudessa.

Emot pukeutuvat yleensä bändi- tai raitapaitoihin, pillifarkkuihin ja yleisesti tummiin väreihin. Joskus emoilla saattaa olla myös vöissä, hanskoissa ja kaulahuiveissa joitain kirkkaita värejä, kuten pinkkiä, sinistä, vihreää, keltaista ja punaista. Jalassa on monesti Converse- tai Vans-merkkiset kengät. Useimmin kuitenkin ensimmäisenä mainitut. Emoilla on usein mustat, tai todella vaaleat sekä tummanruskeat hiukset. Shokkiväriset raidat ovat myös suosittuja hiuksissa. Tyttöjen ja poikien hiustyylit ovat yleensä aika samanlaisia, hiukset ovat lyhyitä, otsatukka roikkuu silmien tai vain toisen silmän päällä. Joskus emo-tytöillä (ja/tai pojilla) on pitkät ja tupeeratut hiukset, jotka ovat silmien tai toisen silmän päällä. Tytöt yleensä tupeeraavat hiuksista vain yläosan. Hiustyyliä kutsutaan sceneksi. Emotyyliseen pukeutumiseen kuuluvat myös pinssit ja rannekkeet, joissa on yleensä joidenkin bändien nimi tai logo. Emo-muotiin pukeutuvasta henkilöstä käytetään usein myös nimitystä emo kid. Emo-hiustyyli on hyvin suosittu Amerikassa.

Katso myös

Lähteet

  1. Phillips, Dom: Emo kids are under attack. Are they scapegoats or sinners? Times Online. 30.5.2008. (englanniksi)