Ero sivun ”Venetsian tasavalta” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
| Rivi 32: | Rivi 32: | ||
Keskiajalla Venetsian vauraus perustui ennen kaikkea kaupankäyntiin itämaiden kanssa. Muun muassa lähes kaikki Eurooppaan tuotu [[pippuri]] kulki Venetsian kautta. Sen jälkeen kun [[Vasco da Gama]] vuonna [[1498]] löysi meritien Intiaan, Venetsia kuitenkin menetti suurelta osaltaan merkityksensä kaukokaupan keskuksena. Sen jälkeen Venetsian menestys pohjautui ennen kaikkea taidokkaaseen käsityöhön; lähisaarten [[Murano]]n [[lasi]] ja [[Burano]]n [[pitsi]] olivat (ja ovat edelleen) haluttua kauppatavaraa. |
Keskiajalla Venetsian vauraus perustui ennen kaikkea kaupankäyntiin itämaiden kanssa. Muun muassa lähes kaikki Eurooppaan tuotu [[pippuri]] kulki Venetsian kautta. Sen jälkeen kun [[Vasco da Gama]] vuonna [[1498]] löysi meritien Intiaan, Venetsia kuitenkin menetti suurelta osaltaan merkityksensä kaukokaupan keskuksena. Sen jälkeen Venetsian menestys pohjautui ennen kaikkea taidokkaaseen käsityöhön; lähisaarten [[Murano]]n [[lasi]] ja [[Burano]]n [[pitsi]] olivat (ja ovat edelleen) haluttua kauppatavaraa. |
||
==Venetsian tasavallan tuho== |
|||
Venetsian tasavalta menetti itsenäisyytensä [[12. toukokuuta]] [[1797]], kun [[Napoleon I]] jakoi sen alueet [[Itävallan keisarikunta|Itävallan]] ja [[Ranska]]n kesken. Napoleonin häviön jälkeen alue tuli kuulumaan kokonaan Itävaltaan. Vuonna [[1848]] tasavalta lyhyeksi ajaksi palautettiin, mutta pian se liitettiin jälleen Itävaltaan, kunnes se vuonna [[1866]] liitettiin [[Italia]]an (Dalmatian rannikkoalueita lukuun ottamatta). |
Venetsian tasavalta menetti itsenäisyytensä [[12. toukokuuta]] [[1797]], kun [[Napoleon I]] jakoi sen alueet [[Itävallan keisarikunta|Itävallan]] ja [[Ranska]]n kesken. Napoleonin häviön jälkeen alue tuli kuulumaan kokonaan Itävaltaan. Vuonna [[1848]] tasavalta lyhyeksi ajaksi palautettiin, mutta pian se liitettiin jälleen Itävaltaan, kunnes se vuonna [[1866]] liitettiin [[Italia]]an (Dalmatian rannikkoalueita lukuun ottamatta). |
||
Versio 25. kesäkuuta 2012 kello 14.58
| Serenissima Repubblica di Venezia Venetsian tasavalta |
|||
|---|---|---|---|
|
|||
|
|||
|
|
|||
| Valtiomuoto | Tasavalta | ||
| Venetsian doge | Doge | ||
| Pääkaupunki | Venetsia | ||
| Uskonnot | Roomalais-katolisuus | ||
| Viralliset kielet | venetsia, latina, italia | ||
| Edeltäjä(t) | Bysantin valtakunta | ||
| Seuraaja(t) | Ranska, Itävallan keisarikunta | ||
Venetsian tasavalta (venetsiaksi Serenìsima Repùblica Vèneta, ital. Serenissima Repubblica di Venezia) oli 697–1797 olemassa ollut kauppatasavalta.
Venetsian kaupunki syntyi kansainvaellusten aikaan, kun joukko veneettejä pakeni mantereelta laguunin saarille. Venetsian valtionpäämiestä kutsuttiin dogeksi. Keskiajalla Venetsia oli Välimeren alueen tärkeimpiä kauppapaikkoja ja mahtava merivaltio. Sen alueisiin kuuluivat Veneton maakunta, Istrian niemimaa sekä nykyisin Kroatiaan kuuluva Dalmatian rannikkoalue, mutta ajoittain sillä oli alueita kauempanakin. Muun muassa Kreeta oli vuosisatojen ajan Venetsian alaisuudessa.
Keskiajalla Venetsian vauraus perustui ennen kaikkea kaupankäyntiin itämaiden kanssa. Muun muassa lähes kaikki Eurooppaan tuotu pippuri kulki Venetsian kautta. Sen jälkeen kun Vasco da Gama vuonna 1498 löysi meritien Intiaan, Venetsia kuitenkin menetti suurelta osaltaan merkityksensä kaukokaupan keskuksena. Sen jälkeen Venetsian menestys pohjautui ennen kaikkea taidokkaaseen käsityöhön; lähisaarten Muranon lasi ja Buranon pitsi olivat (ja ovat edelleen) haluttua kauppatavaraa.
Venetsian tasavallan tuho
Venetsian tasavalta menetti itsenäisyytensä 12. toukokuuta 1797, kun Napoleon I jakoi sen alueet Itävallan ja Ranskan kesken. Napoleonin häviön jälkeen alue tuli kuulumaan kokonaan Itävaltaan. Vuonna 1848 tasavalta lyhyeksi ajaksi palautettiin, mutta pian se liitettiin jälleen Itävaltaan, kunnes se vuonna 1866 liitettiin Italiaan (Dalmatian rannikkoalueita lukuun ottamatta).
Merenvihkimisseremonia
Vuoden 1000 paikkeilla doge Pietro II Orseolo aloitti merenvihkimisseremoniaperinteen (Sposalizio del Mare) juhlistaakseen Dalmatian valloitusta. Joka vuosi helatorstaina doge purjehti merelle mahtavalla kaleerillaan, 1300-luvulta alkaen Bucintorolla. Venetsian arkkipiispan johtaman seremonian päätteeksi doge heitti mereen sormuksen lausuen: Desponsamus te, mare. In signum veri perpetuique dominii (Me otamme sinut puolisoksemme, Meri. Ikuisen valtamme symboliksi.)
Perinne katkesi Napoleon I:n valloitettua Venetsian 1797, jolloin ranskalaiset vangitsivat viimeisen dogen. Viimeinen Bucintoro-kaleeri tuhottiin Napoleonin käskystä tammikuussa 1798. Laiva paloi kolmen päivän ajan, jonka jälkeen ranskalaiset sotilaat ryöstivät sitä koristaneen kullan.
Karnevaalit
Ensimmäiset tunnetut maininnat Venetsian karnevaaleista ovat vuodelta 1094. Naamioituminen yleistyi vasta myöhemmin, mutta se mainitaan jo vuodelta 1268 peräisin olevasta kirjoituksessa. Kimmoke kasvojen peittämiseen tuli ehkä idästä, jossa venetsialaiset kävivät kauppaa keskiajalla. Karnevaaleja edeltävinä kuukausina venetsilaiset yhteiskuntaluokasta riippumatta pukeutuivat samankaltaisiin naamiaisasuihin. Yleisin vaatetus oli valkoinen naamio, musta viitta ja kolmikilmainen hattu, joihin myös kerjäläiset pukeutuivat.[1]
Karnevaalien aika päättyi vuonna 1797. Karnevaaliperinne elvytettiin uudelleen vasta 1970-luvulla.[2]
Lähteet
- Venetsia, matkaopas, toim. Editions Berlitz ; asiatiedot: Don Larrimore ; käännös: Kaarina Turtia ; kuvat: Daniel Vittet; Lausanne / Hki : Editions Berlitz, Tammi 1977