Ero sivun ”Ammoniumrauta(II)sulfaatti” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ZéroBot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.1) (Botti lisäsi: uk:Сіль мора
RedBot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.2) (Botti muokkasi: uk:Сіль Мора
Rivi 44: Rivi 44:
[[ru:Соль Мора]]
[[ru:Соль Мора]]
[[sv:Ammoniumjärn(II)sulfat]]
[[sv:Ammoniumjärn(II)sulfat]]
[[uk:Сіль мора]]
[[uk:Сіль Мора]]
[[zh:硫酸亚铁铵]]
[[zh:硫酸亚铁铵]]

Versio 15. kesäkuuta 2012 kello 15.53

Ammoniumrauta(II)sulfaatti
[[Tiedosto:|275px|]]
Tunnisteet
CAS-numero 10045-89-3
PubChem CID 71312611
Ominaisuudet
Molekyylikaava (NH4)2Fe(SO4)2
Moolimassa 284,074
Ulkomuoto Vaaleanvihreää kiteistä ainetta[1]
Sulamispiste 100–110 °C (hajoaa) [1]
Tiheys 1,864 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen 26,9 g/100 ml (20 °C)[1]

Ammoniumrauta(II)sulfaatti ((NH4)2Fe(SO4)2) on ammonium-, rauta- ja sulfaatti-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Luonteeltaan se on kaksoissuola ja esiintyy usein heksahydraattina (NH4)2Fe(SO4)2·6H2O (CAS 7783-85-9), jolloin sitä nimitetään Mohrin suolaksi. Yhdistettä käytetään pääasiassa analyyttisessä kemiassa. Ammoniumioni ja rauta muodostavat myös toisen sulfaattikaksoissuolan ammoniumrauta(III)sulfaatin, jossa rauta on hapetusluvulla +III.

Valmistus

Ammoniumrauta(II)sulfaattia saadaan ammonium- ja rauta(II)sulfaattien välisellä reaktiolla. Aineet liuotetaan veteen ja joukkoon lisätään hieman rikkihappoa ja tuote uudelleenkiteytetään liuoksesta.[2]

(NH4)SO4 + FeSO4 → (NH4)2Fe(SO4)2

Käyttö

Ammoniumrauta(II)sulfaattia käytetään pääasiassa analyyttisessä kemiassa. Se on sekä kiinteänä että liuoksena vaikeammin hapettuva kuin esimerkiksi rauta(II)sulfaatti ja soveltuu siten paremmin primääriseksi standardiksi määritettäessä hapettavien titrausliuosten konsentraatioita. Yhdistettä käytetään erityisesti kromaatti-, cerium(IV)- ja permanganaattititrauksissa primäärisenä standardina tai takaisintitrauksissa.[3] [4]

Lähteet

  1. a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 461. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. V K Ahluwalia, Sunita Dhingra: College Practical Chemistry, s. 134. Universities Press, 2005. ISBN 978-81-7371-506-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.3.2011). (englanniksi)
  3. Alan M. Stolzenberg :Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.3.2011
  4. Thomas R. Dulski: A manual for the chemical analysis of metals, s. 38. ASTM International, 1996. ISBN 978-0803120662. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 21.3.2011). (englanniksi)
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.