Ero sivun ”Nuottikirjoitus” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
EmausBot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.2+) (Botti muokkasi: zh:音樂記譜法
Rivi 71: Rivi 71:
[[tl:Talihalat na pangtugtugin]]
[[tl:Talihalat na pangtugtugin]]
[[uk:Музична нотація]]
[[uk:Музична нотація]]
[[zh:乐谱]]
[[zh:音樂記譜法]]

Versio 1. kesäkuuta 2012 kello 14.35

Nykyaikaista nuottikirjoitusta: Ludwig van Beethovenin jousikvartetto nro 4 op. 18.

Nuottikirjoitus eli notaatio (lat. nota 'merkki') on kirjallinen merkkijärjestelmä musiikin merkitsemiseksi. Merkitsemistä kutsutaan nuotinnukseksi.

Historia

Muinaiskulttuureissa on esiintynyt nuottikirjoitusta monessa eri muodossa ja osa havainnoista viittaa että säveliä merkittiin ylös ensimmäisen kerran jo 2000 eaa. nuolenpääkirjoituksella.

Euroopassa vielä 600-luvulla musiikinteoreetikko Isidorus Sevillalainen väitti kirjoituksissaan, että on mahdotonta merkitä musiikkia ylös. Kuitenkin 800-luvulla ensimmäiset eurooppalaiset nuottimerkinnät, neumit, alkoivat jo kehittyä. Niihin merkityt sävelet oli vain suuntaa-antavia, eivätkä ne sisältäneet tarkkaa tietoa sävelten intervallisuhteista. 995 syntynyt Guido Arezzolainen mullisti nuottikirjoituksen käyttämällä neliviivaista nuottiviivastoa. Mensuraalinotaatio otettiin käyttöön 1200-luvulla, mikä toi mukanaan nuottien vaihtelevan pituuden. Se oli käytössä aina 1600-luvulle asti, kunnes nykyinen notaatio korvasi sen. [1]

Moderni nuottikirjoitus

Nykyään käytettävä nuottikirjoitus on lähtöisin eurooppalaisesta taidemusiikista, ja sitä käytetään laajalti ympäri maailman.

Nuottiviivasto

Nuottikikirjoituksessa käytetään viisirivistä nuottiviivastoa, johon merkityt nuotit kertovat soitettavan sävelen korkeuden ja keston. Viivasto jaetaan pystyviivoilla tahteihin. Viivastoon alkuun merkitään nuottiavain, joka osoittaa tietyn sävelen sijainnin. Useimmiten kyseessä on G-avain, kuten kuvassa. Viivaston ulkopuolella olevia nuotteja voidaan merkitä apuviivojen avulla.

Nuottiavaimen viereen merkitään käytettävä sävellaji ylennys- ja alennusmerkkien avulla, jolloin määrätyt sävelet tulee soittaa koko kappaleessa muutetulta korkeudelta, jollei erikseen toisin mainita. Seuraavaksi on tahtilaji, mikä ilmoittaa iskun keston ja montako iskua yksi tahtiosa saa.

Lisämerkinnät

Dynamiikka-, kertaus- ja tempomerkinnät sijoitetaan tavallisesti viivaston ala- ja yläpuolelle. Dynamiikalla voidaan vaikuttaa soiton voimakkuuteen ja tempolla soittonopeuteen. Lisäksi säveltäjä on voinut merkitä erilaisia tyylimerkintöjä, kuten staccato tai legato, ja fermaattimerkkejä, jotka vaikuttavat sävelen kestoon. Populaarimusiikista voi löytää myös lyhyitä sointumerkintöjä nuottiviivaston yläpuolelta.

Eri instrumenteilla

Pianomusiikissa on tavallisesti kaksi nuottiviivastoa, diskantti- ja bassoavaimin. Orkesterit taas käyttävät monirivisiä partituureja. Kitaramusiikki kirjoitetaan toisinaan myös myös tabulatuuriksi. Perinteistä nuottikirjoitusta käytetään yleisimmin klassisessa musiikissa.

Lähteet

  1. Tuppurainen, Erkki: Gregoriaanisen kirkkolaulun alkuvaiheet Muhi. Viitattu 23.1. 2009. (suomeksi)

Kirjallisuutta

  • Oksala, Yrjö: Musiikin perusteet I: Nuottikirjoitus. Helsinki: Musiikki Fazer, 1984. ISBN 951-757-006-6.

Aiheesta muualla


Malline:Link FA