Tämä on suositeltu artikkeli.

Ero sivun ”Deep Purple in Rock” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Zorrobot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.3) (Botti lisäsi: nn:Deep Purple in Rock
p →‎Kaupallinen menestys: tautologiaa pois
Rivi 101: Rivi 101:
=== Kaupallinen menestys ===
=== Kaupallinen menestys ===


''Deep Purple in Rock'' oli välitön myyntimenestys ja se kipusi useissa maissa listojen kärkipäähän. Britanniassa albumi pysyi listoilla yli vuoden käyden parhaimmillaan sijalla 4<ref name="bloom 173-174"/> ja myyden lopulta yli 60&nbsp;000 kappaletta eli [[hopealevy]]yn oikeuttavan määrän.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bpi.co.uk/certifiedawards/search.aspx | Nimeke = Certified Awards Search | Selite = Tiedot hopealevystä löytyvät helpoiten valitsemalla hakuehdoksi albumin nimen ('title') ja hakusanalla "Deep Purple In Rock" | Julkaisija = British Phonographic Industry | Viitattu = 7.1.2011 | Kieli = {{en}} }}</Ref> Myyntiä edisti listakakkoseksi kivunnut hittisingle ”Black Night”.<ref name="hh 44">Heino, s. 44.</ref> Yhdysvalloissa menestys jäi aluksi vähäisemmäksi,<ref name="bloom 185"/> mihin saattoi vaikuttaa vähäinen markkinointi.<ref name="hh 44"/> Vuoteen 2001 mennessä ''Deep Purple in Rock'' oli kuitenkin myynyt Yhdysvalloissa yli puoli miljoonaa kappaletta ansaiten siten [[kultalevy]]n.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?resultpage=1&table=SEARCH_RESULTS&action=&title=&artist=deep%20purple&format=&debutLP=&category=&sex=&releaseDate=&requestNo=&type=&level=&label=&company=&certificationDate=&awardDescription=&catalogNo=&aSex=&rec_id=&charField=&gold=&platinum=&multiPlat=&level2=&certDate=&album=&id=&after=&before=&startMonth=1&endMonth=1&startYear=1958&endYear=2009&sort=Artist&perPage=25 | Nimeke = RIAA - Gold &amp; Platinum | Julkaisija = Recordin Industry Association of America | Viitattu = 7.1.2011 | Kieli = {{en}} }}</ref>
''Deep Purple in Rock'' oli välitön myyntimenestys ja se kipusi useissa maissa listojen kärkipäähän. Britanniassa albumi pysyi listoilla yli vuoden käyden parhaimmillaan sijalla 4<ref name="bloom 173-174"/> ja myyden lopulta yli 60&nbsp;000 kappaletta eli [[hopealevy]]yn oikeuttavan määrän.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.bpi.co.uk/certifiedawards/search.aspx | Nimeke = Certified Awards Search | Selite = Tiedot hopealevystä löytyvät helpoiten valitsemalla hakuehdoksi albumin nimen ('title') ja hakusanalla "Deep Purple In Rock" | Julkaisija = British Phonographic Industry | Viitattu = 7.1.2011 | Kieli = {{en}} }}</Ref> Myyntiä edisti listakakkoseksi kivunnut hittisingle ”Black Night”.<ref name="hh 44">Heino, s. 44.</ref> Yhdysvalloissa menestys jäi aluksi vähäisemmäksi,<ref name="bloom 185"/> mihin saattoi vaikuttaa vähäinen markkinointi.<ref name="hh 44"/> Vuoteen 2001 mennessä ''Deep Purple in Rock'' oli kuitenkin myynyt maassa yli puoli miljoonaa kappaletta ansaiten siten [[kultalevy]]n.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.riaa.com/goldandplatinumdata.php?resultpage=1&table=SEARCH_RESULTS&action=&title=&artist=deep%20purple&format=&debutLP=&category=&sex=&releaseDate=&requestNo=&type=&level=&label=&company=&certificationDate=&awardDescription=&catalogNo=&aSex=&rec_id=&charField=&gold=&platinum=&multiPlat=&level2=&certDate=&album=&id=&after=&before=&startMonth=1&endMonth=1&startYear=1958&endYear=2009&sort=Artist&perPage=25 | Nimeke = RIAA - Gold &amp; Platinum | Julkaisija = Recordin Industry Association of America | Viitattu = 7.1.2011 | Kieli = {{en}} }}</ref>


=== Kriitikoiden suhtautuminen ===
=== Kriitikoiden suhtautuminen ===

Versio 1. kesäkuuta 2012 kello 14.22

Deep Purple in Rock
Deep Purple
Studioalbumin Deep Purple in Rock kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  1969–1970
IBC, De Lane Lea & Abbey Road Studios
 Julkaistu 3. kesäkuuta 1970
 Formaatti LP, C-kasetti, CD
 Tuottaja(t) Deep Purple
 Tyylilaji hard rock, heavy metal, progressiivinen rock
 Kesto 41.46
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Harvest Records
Yhdysvallat Warner Bros. Records
Muut kannet

Länsi-Saksan painos

25-vuotisjuhlaversion painos
Listasijoitukset

 Yhdistynyt kuningaskunta – 4.
 Yhdysvallat – 143.

Kts. lisää sijoituksia

Deep Purplen muut studioalbumit
Deep Purple
1969
Deep Purple in Rock
1970
Fireball
1971

Deep Purple in Rock (usein pelkästään In Rock) on brittiläisen hard rock -yhtye Deep Purplen vuonna 1970 ilmestynyt neljäs studioalbumi. Albumista muotoutui yhtyeen läpimurtoteos. Se sai sekä myyntimenestystä että erittäin positiivisen vastaanoton kriitikoilta. Sittemmin Deep Purple in Rock on noussut erääksi varhaisen metallimusiikin suurimmista klassikoista ja toisinaan sitä pidetään jopa ensimmäisenä puhtaana heavyalbumina.[1]

Albumilla soittavat yhtyeen alkuperäisjäsenistä Ritchie Blackmore (kitara), Jon Lord (koskettimet) ja Ian Paice (rummut). Uusina jäseninä yhtyeeseen liittyivät 1969 laulaja Ian Gillan ja basisti Roger Glover. Näin muotoutui yhtyeen toinen ja tunnetuin kokoonpano, niin sanottu ”Deep Purple Mark II”.[2] Uuden kokoonpanon myötä Deep Purplen musiikki muuttui Deep Purple In Rock -albumilla progressiivisesta rockista ja popmusiikista raskassointisemmaksi heavy metaliksi. Albumin tunnetuimmat kappaleet ovat nopeatempoinen ja aggressiivinen aloituskappale ”Speed King” sekä yli 10-minuuttinen, progressiivinen ”Child in Time”, joka on kuuluisa varsinkin laulaja Ian Gillanin poikkeuksellisen korkeasta ylärekisteristä ja Ritchie Blackmoren mahtipontisista kitarasoolo-osioista.

Joissakin maissa albumille otettiin mukaan myös single ”Black Night”, joka äänitettiin albumin levytyssession aikana. Sekä albumi että single menestyivät kaupallisesti hyvin. Listaykköseksi Deep Purple in Rock nousi ainakin Australiassa ja Länsi-Saksassa. Albumi menestyi hyvin myös kotimaassaan nousten listan sijalle 4. ”Black Night” kipusi singlelistalla toiseksi.

Taustaa

1969 syntynyt uusi kokoonpano aloitti konsertoinnin saman vuoden kesänä. Keikoilla esitettiin vanhan tuotannon joukossa myös uusia, aiempaa raskaampia kappaleita. Sekä ”Kneel and Pray”, josta myöhemmin muotoutui ”Speed King”, että ”Child in Time” päätyivät aikanaan Deep Purple in Rockille. Sekä Gillan että Glover olivat aktiivisesti mukana. Glover ihasteli yhtyeen teknistä taitavuutta ja kokeilunhaluisuutta, ja Gillan yhtyeen tapaa kehitellä kappaleita harjoituksissa jammailemalla valmiiden sävellysten opettelemisen sijaan.[3]

Samaan aikaan urkuri Jon Lord jatkoi jo edellisen kokoonpanon aikana syntyneitä suunnitelmia suuresta sävellystyöstä, jossa rock ja klassinen musiikki yhdistyisivät. Vaikka yhtye itse suhtautuikin suunnitelmaan epäluuloisesti, managerit innostuivat siitä, koska sen avulla yhtye voisi herättää huomiota. Concerto for Group and Orchestra esitettiin syksyllä 1969 ja se toikin yhtyeelle runsaasti julkisuutta. Keikkapalkkiot nousivat, minkä lisäksi yhtyeen pitkäaikainen yhteistyö konserton äänittäneen Martin Birchin kanssa alkoi.[4] Birchistä tuli sittemmin Deep Purplen hovituottaja.

Concerto for Group and Orchestran esityksen jälkeen yhtye keskittyi uuden studioalbumin tekoon. Jon Lord oli ollut johtoasemassa aiempien albumien teossa, mutta nyt hänen paikkansa otti Blackmore. Myös Gillan ja Glover osallistuivat säveltämiseen merkittävästi. Suurimman osan kappaleideoista esittivät Glover ja Blackmore; Gillan taas kirjoitti sanoitukset, toisinaan Gloverin avustuksella. Myös Lord ja Paice osallistuivat kappaleiden viimeistelyyn vaihtelevassa määrin. Kappaleet päätettiin merkitä koko viisikon tekemiksi heti alussa.[5]

Äänitykset

Deep Purple in Rockin äänitykset aloitettiin vuoden 1969 syyskuussa,[6] mutta kehno taloudellinen tilanne haittasi niitä pakottaen yhtyeen keikkailemaan koko äänitysten ajan.[7] Deep Purplea Yhdysvalloissa levittänyt Tetragrammaton Records oli nimittäin joutunut vastuuttoman rahankäytön vuoksi lähelle konkurssia eikä kyennyt siksi maksamaan rojalteja levymyynnistä.[8] Warner Bros osti lopulta Tetragrammatonin alkuvuodesta 1970, muttei tiennyt minkälaiselle yleisölle Purplea olisi pitänyt markkinoida.[7] Yhtye kuitenkin hyötyi tästä, sillä Warner kykeni maksamaan Purplelle rästissä olevat palkkiot.[9]

Niinpä äänitykset jouduttiin suorittamaan lyhyissä erissä[10] ja ne päättyivät vasta huhtikuussa 1970, kestettyään yli kahdeksan kuukautta.[6] Äänitykset tehtiin joko IBC Studiosilla tai De Lane Lealla, riippuen siitä kumpi oli vapaana.[11] IBC:llä tuottajana toimi Andy Knight, De Lane Lealla taas Martin Birch. Myös Abbey Road Studiosia käytettiin jonkin verran ja yksi levylle päätyneistä kappaleista äänitettiin siellä Philip McDonaldin johdolla.[12] Yhtyeen jäsenet toimivat myös itse tuottajina, mikä johti siihen että kaikki koskivat miksaukseen jatkuvasti korostaen omia osuuksiaan.[10]

Äänitysten aikana Blackmore tapasi toisinaan vanhaa yhtyetoveriaan Mick Underwoodia, jonka Quatermass-yhtye levytti Purplen tavoin Harvest Recordsille. Underwood esitteli Blackmorelle yhtyeensä kappaleen ”Black Sheep of the Family”,[13] jonka nauhoittaminen myöhemmin antoi lähtölaukauksen Blackmoren perustamalle Rainbow-yhtyeelle ja joka lopulta johti hänen eroamiseensa Deep Purplesta 1975.[14]

Yhtyeen saatua uuden albuminsa valmiiksi managerit halusivat kuitenkin vielä singleksi kelpaavan kappaleen, ja niin Deep Purple palasi studioon. Sävellystyö sujui kuitenkin nihkeästi, eikä yhtye pitänyt aamuyöllä baarireissun jälkeen valmistunutta kappaletta kelvollisena kuin korkeintaan singlen B-puoleksi sen Ricky Nelsonilta plagioidun riffin ja hätäisesti rustattujen sanoitusten vuoksi. Yhtyeen hämmästykseksi managerit olivat kuitenkin toista mieltä ja ”Black Night” -nimen saanut kappale päätettiin julkaista singlenä.[7]

Albumin musiikki

Tyylillinen muutos

»Jos biisi ei ole dramaattinen tai jännittävä, sillä ei ole mitään asiaa tälle levylle.»
(Ritchie Blackmore[5])

Uudella albumilla Deep Purplen tyyli muuttui Blackmoren johdolla huomattavasti aiempaa raskaampaan ja aggressiivisempaan suuntaan.[15] On väitetty tämän olleen vastareaktio Concertolle, josta Blackmore ei pitänyt, vaikka hän ymmärsikin sen merkityksen huomion hankkimisen kannalta. Lord ja Blackmore olivat tehneet sopimuksen siitä, että yhtye omaksuisi paremmin menestyvän levyn tyylin – Concerto olisi siis merkinnyt klassisvaikutteista tyyliä ja vielä ilmestymätön In Rock raskaampaa suuntausta. Yhtye oli kuitenkin edennyt raskaampaan suuntaan jo pitemmän aikaa kaikkien jäsenten yhteisymmärryksessä. Kokoonpanoa oli muutettu ja Gillan ja Glover otettu mukaan juuri siksi, ettei raskaampi ilmaisu ollut onnistunut alkuperäislaulaja Rod Evansin ja -basisti Nick Simperin kanssa.[16]

Blackmoren mukaan yhtye teki tarkoituksella ”jokaisesta biisistä hirveää tykitystä vailla mitään suvantokohtia”.[17] In Rockin teon aikoihin hän siirtyi käyttämään lähes yksinomaan Fender Stratocaster -kitaraa, joka oli hänen aiemmin käyttämäänsä Gibsonia huomattavasti ”rockimpi” soitin. Vastavetona rajummaksi muuttuneeseen kitarasoundiin myös Jon Lord kehitteli omaperäisen urkusoundin soittamalla Hammond-urkujaan Marshall-kitaravahvistimen ja -kaiuttimen läpi. Näin syntyi paljon tavallista Hammondia raskaampi ja säröisempi ääni. Lord kutsui viritystään nimellä ”The Beast” (suom. Peto).[18]

Kappalemateriaali

Ei tiedostoa

”Speed King”

Albumin avauskappale ”Speed King” on nopea ja aggressiivinen heavy metal -kappale.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Child in Time”

Näyte ”Child in Timen” finaalista, jota laulaja Ian Gillanin korkea ylärekisteri hallitsee.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Hard Lovin' Man”

”Hard Lovin' Manissa” Lordin säröinen Hammond-soundi tukee Blackmoren kitarointia.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


Albumin avausraita ”Speed King” oli ensimmäinen kappale, jonka yhtye teki uusien jäsentensä Gloverin ja Gillanin kanssa.[19] Blackmore kertoi lähes ensimmäisissä uuden kokoonpanon harjoituksissa Gloverille yhtyeen tarvitsevan Jimi Hendrixin ”Firen” kaltaisen vauhdikkaan konserttien aloituskappaleen.[18] Glover keksi riffin, yhtye alkoi jammata sen ympärillä ja pian kappale oli valmis.[6] Gillan improvisoi nopeasti sanat sitä mukaa kun ne hänen päähänsä tulivat ja lainaili runsaasti säkeitä vanhoista rock-kappaleista. Sanan ”speed” on usein arveltu viittaavan amfetamiiniin, mutta todellisuudessa kappale Gillanin mukaan ”yksinkertaisesti kertoo nopeasta epätoivoisesta laulamisesta”.[19] Kappale alkaa särökitaraintrolla, jonka jälkeen Jon Lord soittaa rauhallisemman kosketinosuuden. Tämän jälkeen itse kappale lähtee käyntiin.[20]

”Speed Kingiin” verrattuna seuraava kappale ”Bloodsucker” on groovaavampi. Riffi yhdistelee bluesia ja heavyä,[20] ja Gillanin laulussa on mukana paljon korkeita kirkaisuja.[21] Sanoitus kertoo jokaisessa ihmisessä olevasta epämiellyttävästä puolesta.[22] A-puolen päättää In Rockin pisin kappale, progressiivinen ”Child in Time”. Kappale syntyi Jon Lordin soiteltua koskettimillaan It's a Beautiful Dayn tuolloin uutta kappaletta ”Bombay Calling”. Gillan lauloi ydinsodasta kertovan sanoituksen spontaanisti: meneillään ollut kylmä sota ja sen tuoma uhka inspiroivat häntä, joten sodanvastaisen kappaleen sanoitus syntyi helposti.[23] Kertosäe koostuu Gillanin korkeista huudoista ja kirkaisuista, minkä lisäksi Blackmore soittaa pitkän bluestyylisen soolon.[20] Kappale on yksi 1970-luvun tunnetuimmista[18] ja se kuuluu Deep Purplen arvostetuimpiin teoksiin.[20][21][24]

B-puolen aloittaa Nikolai Rimski-KorsakovinKimalaisen lennon” inspiroima[18] vauhdikas ”Flight of the Rat”, jossa kuullaan pitkät urku- ja kitarasoolot.[24][25] Kappaleessa Gillan tutkiskelee persoonansa pimeää puolta,[26] ja kappale onkin huumeidenvastainen.[27] ”Into the Fire” on hitaampi ja raskaspoljentoisempi kappale[21] ja samalla myös albumin lyhyin ja suoraviivaisin;[20] sanoitus on huumeidenvastainen[28] – tässä vaiheessa huumeongelma ei vielä riivannut yhtyettä, toisin kuin uusien jäsenten myötä 1970-luvun puolessavälissä.[29] Myös ”Living Wreck” on muuta albumia hidastempoisempi ja sen sanoituksissa tehdään pilaa yhtyettä lähentelevistä ”bändäreistä”.[21] Lordin Hammond-soundi on särjetty ja kuulostaa hieman eläimen kirkumiselta.[21][25] Albumin viimeinen kappale on tuottaja Martin Birchille omistettu,[12] nopeatempoinen ”Hard Lovin' Man”, jossa Lordin säröinen Hammond-soundi tukee Blackmoren kitarointia.[21] Kappale ja samalla koko albumi päättyy kitaran kiertoääneen.[24]

Julkaisu

Deep Purplen manageri Tony Edwards ideoi In Rockin kuuluisan kansikuvan, joka mukailee kuvan Mount Rushmoren muistomerkkiä.[16]

Tetragrammatonin taloudellisten vaikeuksien vuoksi Deep Purplen neljännen studioalbumin julkaisu lykkääntyi pitkään.[8] EMI:n alamerkki Harvest julkaisi In Rockin Britanniassa lopulta kesäkuussa 1970.[30]

Deep Purple in Rockin ensimmäinen brittipainos julkaistiin aukeavakantisena vinyylinä, sanoitukset ja mustavalkokuvat yhtyeen jäsenistä sisäkansiin painettuna. Sittemmin albumista on julkaistu monia erilaisia uusintapainoksia.[31] Eri maissa albumista on myös julkaistu toisistaan hieman poikkeavia versioita. Monissa versioissa esimerkiksi kansien ulkoasu ja kansikuva voivat olla hieman erilaiset, ja vinyyli on joissain painoksissa värillinen. Radikaalimpiakin eroja oli: siinä missä Meksikossa A-puolen alkuun lisättiin ”Black Night”, Korean tasavallassa ilmestyneestä versiosta jätettiin ”Child in Time” ja ”Hard Lovin' Man” kokonaan pois.[32] Amerikkalainen versio oli brittiversion kanssa identtinen, lukuun ottamatta ”Speed Kingiä”, josta oli leikattu alun särökitara- ja kosketinsoolot pois. Tämän version julkaisi Warner Brothers, joka lykkäsi julkaisua vuoden 1970 loppupuolelle.[33]

1995 albumista julkaistiin CD-muodossa 25-vuotisjuhlajulkaisu, jota varten albumi oli remasteroitu. Mukana on myös bonuskappaleita, Roger Gloverin tekemiä remixejä sekä 24-sivuinen kirjanen. Lisäksi muovikotelon kanteen on painettu kopiot yhtyeen jäsenten nimikirjoituksista.[31]

Vastaanotto

Kaupallinen menestys

Deep Purple in Rock oli välitön myyntimenestys ja se kipusi useissa maissa listojen kärkipäähän. Britanniassa albumi pysyi listoilla yli vuoden käyden parhaimmillaan sijalla 4[30] ja myyden lopulta yli 60 000 kappaletta eli hopealevyyn oikeuttavan määrän.[34] Myyntiä edisti listakakkoseksi kivunnut hittisingle ”Black Night”.[35] Yhdysvalloissa menestys jäi aluksi vähäisemmäksi,[33] mihin saattoi vaikuttaa vähäinen markkinointi.[35] Vuoteen 2001 mennessä Deep Purple in Rock oli kuitenkin myynyt maassa yli puoli miljoonaa kappaletta ansaiten siten kultalevyn.[36]

Kriitikoiden suhtautuminen

»In Rock oli paras albumi jonka teimme. Siinä on tuoreutta – rehellinen ja vaatimaton asenne, jota emme koskaan täysin saavuttaneet uudestaan. Se oli ensimmäinen albumimme eikä meillä ollut mitään hävittävää, joten laitoimme kaiken peliin.»
(Roger Glover[6])

Deep Purple in Rock oli välitön arvostelumenestys.[30] Myös yhtyeen jäsenet olivat tyytyväisiä albumiin.[17][6] Rumban arvostelun mukaan se on ”suuri raskasrock-klassikko, jolla Gillanin ja Gloverin myötä bändi löysi uuden suunnan, oman ilmaisunsa ja identiteettinsä”.[37] Allmusic-kriitikko Eduardo Rivadavia sanoo In Rockin osoittaneen, että Deep Purple oli lopettanut ”hölmöilyn”; hän kehuu sekä kappalemateriaalia että raskasta ja peräänantamatonta tyyliä, vaikka valitteleekin hienoista ylipituutta, ja antaa arvosanaksi neljä ja puoli tähteä viidestä.[24]

Kriitikko Matthijs van der Lee kehuu yhtyeen jäsenten ammattitaitoa ja on sitä mieltä että jokainen saa albumilla tilaisuuden loistaa: ”Deep Purple in Rock on hard rock -rajapyykki yhdeltä 1970-luvun lahjakkaimmista bändeistä, jokaisen rockista kiinnostuneen pitäisi omistaa se.” Albumi on hänestä yksi Deep Purplen parhaista ja hän antaakin sille 4,5 tähteä viidestä.[20] BBC:n Sid Smith kehuu Gloverin ja Paicen ”vedenpitävää rytmiosastoa”, Blackmoren ”timantinkovaa riffittelyä”, Lordin ”klassisvaikutteista kosketinimprovisointia” ja Gillanin ”lasiasärkevää falsettia”. Hänen mukaansa albumin kansi kuvaa hyvin ”monumentaalista vaikutusta, jonka [In Rockin] sisältö tulevina vuosina synnyttäisi”.[38] Kriitikko George Starostin taas on sitä mieltä, että vaikka albumi voisikin olla monipuolisempi, se on myös ”mahdollisesti paras, fiksuin ja muistettavin puhdas heavy metal -albumi maailmassa”.[21]

Myös 1995 ilmestynyt 25-vuotisjuhlajulkaisu on saanut kehuja. Suomen Deep Purple -yhdistys Perfect Strangers of Finlandin kotisivuilla olevassa arvostelussa Veli Heinävaara summaa mielipiteensä: ”Kokonaisuutena levy on huima nuorten miesten energialataus josta haistoi vielä 60-luvun soundeja ja tunteen että tämä ei jää tähän ja eihän se jäänyt. Remasterointi on onnistunut nostamaan musiikin esiin pilaamatta soundeja. Turhaan tämä ei ole rock-klassikko.”[25]

Listamenestys

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Australia Australia 1. 10.10.1970 [39]
 Saksa Saksa 1. 13 (Top 10) 41/1970 [40]
 Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 4. 68 (Top 40) 20.6.1970 [41]
 Norja Norja 5. 33 (Top 20) viikko 31/1970 [42]
 Ranska Ranska 7. 7 (Top 10) 3.10.1970 [43]
 Suomi Suomi 9. 1970 [44]
 Ruotsi Ruotsi 11. [45]
 Italia Italia 19. [45]
 Yhdysvallat Yhdysvallat 143. 1970 [46]

Merkitys metallimusiikille

Deep Purple in Rockia pidetään nykyään yhtenä oleellisimmista virstanpylväistä metallimusiikin kehittymisessä. Yhtyeelle itselleen se merkitsi kultakauden alkua ja sen menestyksen myötä yhtye suuntasi tyylinsä raskaaseen rockiin, josta se tunnetaan. Heikki Heino toteaa kirjassaan Deep Purple - vuodet 1967–2006:[16]

»Deep Purple in Rock onkin monen fanin mielestä ensimmäinen todellinen Deep Purple -levy. Jotkut jopa väittävät, että In Rock määritteli uuden musiikkityylin – heavy metalin tai hard rockin – siitäkin huolimatta että Led Zeppelin ja Black Sabbath olivat julkaisseet sittemmin klassikkostatuksen saaneet debyyttilevynsä ennen In Rockin ilmestymistä. In Rock on kuitenkin Zeppelinin ja Sabbathin debyytteihin verrattuna kivikova – siltä ei löydy vaikutelmaa pehmentäviä blues- tai folklauluja.»
(Heikki Heino)

Samoin Starostin toteaa In Rockin olevan ”klassisen metallialbumin prototyyppi”.[21] Allmusicin arvostelun mukaan se on ”eräs heavy metalin määrittäneistä albumeista”.[24] On kuitenkin huomattava, että In Rockin merkityksestä ja arvostuksesta huolimatta myös Black Sabbathia pidetään huomattavan usein ensimmäisenä varsinaisena heavy metal -yhtyeenä.[47][48] In Rockin aikoihin koko termiä ”heavy metal” ei kuitenkaan vielä edes tunnettu, vaan Deep Purplen tyylilajina pidettiin progressiivista rockia.[49]

Kiertue

Yhtye konsertoi aktiivisesti koko In Rockin äänitysten ajan.[7] Kun albumi julkaistiin kesäkuussa, yhtye oli jo tehnyt lähes 50 keikkaa Britanniassa ja manner-Euroopassa vielä 15 lisää. Kiertueen aikana yhtyeen palkkio yhdestä esiintymisestä nousi 350-400 puntaan ja toi yhtyeelle mainetta jo ennen In Rockin julkaisua.[6] Ahkera keikkailu sekä ennen että jälkeen julkaisun kasvattikin levyn myyntiä merkittävästi.[35] ”Black Nightin” menestys singlelistoilla toi yhtyeelle televisioesiintymisen Top of the Pops -ohjelmassa, jossa samalla kertaa soitti myös Black Sabbath esittäen oman hittinsä ”Paranoidin”.[35]

Tiedosto:Purplemunich1970.jpg
5. joulukuuta 1970 järjestetyn Münchenin-konsertin mainosjuliste.

Tyypillinen kappalelista koostui pääasiassa uuden albumin kappaleista, mutta mukana oli instrumentaaleja yhtyeen ensimmäisen kokoonpanon levytyksiltä sekä The Rolling Stones -cover ”Paint It, Black”.[6] ”Mandrake Root” ja ”Wring That Neck” venyivät pitkien, klassisesta musiikista vaikutteita ammentaneiden improvisaatioiden myötä usein yli puolituntisiksi.[50] Pitkien instrumentaaliosioiden aikana Gillan keskittyi congarumpujen takomiseen ja hänen tapansa heiluttaa pitkiä hiuksiaan rytmikkäästi musiikin tahtiin[6] on väitetty synnyttäneen tämän usein nimellä ”head banging” kutsutun metallimusiikissa suositun ”tanssin”.[51] Myös Blackmoren lavaesiintyminen oli näyttävää: hän heitteli kitaraansa ilmaan ja konsertin lopuksi rikkoi sen lattiaan. Tätä tarkoitusta varten yhtye tilasi erän halpoja japanilaisia kitaroita.[6] Toisinaan yhtye jopa sytytti lavalle tulipalon kaatamalla vahvistimien päälle bensaa, kun se halusi herättää huomiota suurissa tai televisioiduissa konserteissa.[52] Tekniseltä tasoltaan yhtye oli Blackmore-elämänkerturi Jerry Bloomin mukaan eräs siihenastisen rock-historian kovimmista.[50]

Vaikka Deep Purple saavutti suurta menestystä Euroopassa, Tetragrammatonin konkurssi oli johtanut aiemmin suurta suosiota nauttineen yhtyeen maineen laskuun Yhdysvalloissa.[52] Uusi levy-yhtiö Warner Brothers oli saanut Deep Purplen talliinsa Tetragrammatonin ostaessaan lähinnä ”kaupanpäällisiksi”, eikä ollut kovinkaan kiinnostunut yhtyeestä.[6] In Rockin sijaan Warner julkaisi Concerto for Group and Orchestran uudestaan Yhdysvalloissa ja levy-yhtiön toiveesta yhtye myös esitti epäilyksistään huolimatta Concerton lyhennetyn version Hollywood Bowlissa Los Angelesin sinfoniaorkesterin kanssa.[52] Tavanomaisia esiintymisiä oli vain reilu kymmenen ja niiden markkinointi oli vähäistä,[35] joten kiertue ei ollut kovinkaan onnistunut eivätkä palkkiot aiemman veroisia.[52] Britanniaan palatessaan yhtye ”kadotti” Concerton nuotit, ilmeisesti tahallaan välttyäkseen esittämästä sitä enää jatkossa.[35]

Syyskuussa 1970 Deep Purple alkoi levyttää uutta albumia. Yhtye jatkoi edelleen aktiivista kiertueiden tekoa ja konsertoi koko levytyksen ajan. Tästä syystä In Rockin seuraaja ilmestyikin vasta yhdeksän kuukautta äänitysten alkamisen jälkeen, saaden nimen Fireball.[50]

Kappaleet

A-puoli

  1. Speed King – 5.49
    • Just a few roots, replanted.
  2. Bloodsucker – 4.10
    • A particularly nasty sort of fellow, there are lots of us.
  3. Child in Time – 10.14
    • The story of a loser — it could be you.

B-puoli

  1. Flight of the Rat – 7.51
    • Just to remind you there are other ways of turning on.
  2. Into the Fire – 3.28
    • Out of the frying pan...
  3. Living Wreck – 4.27
    • It takes all sorts — support your local groupie.
  4. Hard Lovin' Man – 7.11
    • For Martin Birch — catalyst.

25th Anniversary Edition

  1. Black Night – 3.28
  2. Studio Chat (1) – 0.28
  3. Speed King – 4.14 (pianoversio)
  4. Studio Chat (2) – 0.25
  5. Cry Free – 3.20 (uudelleenmiksaus)
  6. Studio Chat (3) – 0.05
  7. Jam Stew – 2.30 (aiemmin julkaisematon instrumentaali)
  8. Studio Chat (4) – 0.40
  9. Flight of the Rat – 7.53 (uudelleenmiksaus)
  10. Studio Chat (5) – 0.31
  11. Speed King – 5.52 (uudelleenmiksaus)
  12. Studio Chat (6) – 0.23
  13. Black Night – 4.47 (uudelleenmiksaus)

Kokoonpano

Muusikot

Äänitys

Arvostelut

Lähteet

  • Bloom, Jerry: Musta ritari Ritchie Blackmore. Suomentanut Yasir Gaily. Helsinki: Like Kustannus, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
  • Charlesworth, Chris: Deep Purple: The Illustrated Biography. Kirjassa ei ole sivunumeroita, joten tässä artikkelissa viitataan pelkästään lukuun. Omnibus Press, 1983. ISBN 0-7119-0174-0. (englanniksi)
  • Heino, Heikki: Deep Purple - vuodet 1967–2006. 2. muutettu painos teoksesta Deep Purple - Syvän purppuran vuodet 1967-2004. Tampere: POP-lehti, 2006. ISBN 952-5546-21-7.

Viitteet

  1. Heino, s. 260.
  2. Heino, s. 30.
  3. Heino, s. 34-35.
  4. Heino, s. 35-38.
  5. a b Bloom, s. 167.
  6. a b c d e f g h i j Charlesworth (Deep Purple Mark II, Part 1 – The Rise [June 1969 to December 1971])
  7. a b c d Bloom, s. 174.
  8. a b Heino, s. 38-39.
  9. Heino, s. 40.
  10. a b Heino, s. 38.
  11. Bloom, s. 170.
  12. a b Deep Purple in Rock. (Kansiin painetut perustiedot albumista) Harvest Records, 1970. (englanniksi)
  13. Bloom, s. 170-171.
  14. Heino, s. 82.
  15. Bloom, s. 173.
  16. a b c Heino, s. 41.
  17. a b Bloom, s. 164.
  18. a b c d Heino, s. 42.
  19. a b Gillan, Ian: Wordography: Speed King gillan.com. Caramba! (Ian Gillanin kotisivut). Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  20. a b c d e f van der Lee, Matthijs: Deep Purple - Deep Purple In Rock (album review) Sputnikmusic. 10.8.2009. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
  21. a b c d e f g h Starostin, George: Deep Purple in Rock starling.rinet.ru. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
  22. Gillan, Ian: Wordography: Bloodsucker gillan.com. Caramba! (Ian Gillanin kotisivut). Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  23. Gillan, Ian: Wordography: Child in Time gillan.com. Caramba! (Ian Gillanin kotisivut). Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  24. a b c d e Rivadavia, Eduardo: Deep Purple in Rock allmusic. All Media Guide. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
  25. a b c Heinävaara, Veli: In Rock 1970 23.01.2006. Perfect Strangers of Finland. Viitattu 8.1.2011. (suomeksi)
  26. Gillan, Ian: Wordography: Flight of the Rat gillan.com. Caramba! (Ian Gillanin kotisivut). Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  27. Flight Of The Rat by Deep Purple Songfacts songfacts.com. songfacts.com. Viitattu 12.1.2011. (englanniksi)
  28. Gillan, Ian: Wordography: Into the Fire gillan.com. Caramba! (Ian Gillanin kotisivut). Viitattu 11.1.2011. (englanniksi)
  29. Heino, s. 89 & 93.
  30. a b c Bloom, s. 173-174.
  31. a b Deep Purple in Rock Discography Deep Purple Appreciation Society. Viitattu 6.1.2011. (englanniksi)
  32. Deep Purple in Rock Discography, Page Two Deep Purple Appreciation Society. Viitattu 6.1.2011. (englanniksi)
  33. a b Bloom, s. 185.
  34. Certified Awards Search (Tiedot hopealevystä löytyvät helpoiten valitsemalla hakuehdoksi albumin nimen ('title') ja hakusanalla "Deep Purple In Rock") British Phonographic Industry. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  35. a b c d e f Heino, s. 44.
  36. RIAA - Gold & Platinum Recordin Industry Association of America. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)
  37. Rumba 7/2002 (Heino, s. 260).
  38. Smith, Sid: Deep Purple In Rock Review BBC Music. 18.4.2007. BBC. Viitattu 8.1.2011. (englanniksi)
  39. Go-Set Australian charts ~ 1970 poparchives.com.au. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  40. Charts-Surfer: Songsearch charts-surfer.de. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  41. Chart Stats - Deep Purple - Deep Purple In Rock chartstats.com. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  42. Deep Purple - In Rock (Album) norwegiancharts.com. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  43. Tous les Albums de chaque Artiste infodisc.fr. Viitattu 16.1.2011. (ranskaksi)
  44. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 126. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  45. a b Deep Purple deeppurplemania.blogspot.com/. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  46. Deep Purple in Rock - Deep Purple - Charts & Awards allmusic.com. Viitattu 16.1.2011. (englanniksi)
  47. Fletcher, Gordon: Rolling Stone: Sabbath Bloody Sabbath Rolling Stone. Viitattu 10.8.2010. (englanniksi)
  48. Tyrangiel, Josh: The All-TIME 100 Albums: Paranoid Time. 13.11.2006. Time Inc. Viitattu 3.8.2010. (englanniksi)
  49. Heino, s. 43.
  50. a b c Bloom, s. 180.
  51. Copeland, Simon: Ian Gillan interview, 2007 (deep-purple.netin arkisto) The Sun. Maaliskuu 2007. Viitattu 24.1.2011. (englanniksi)
  52. a b c d Bloom, s. 179.

Aiheesta muualla