Ero sivun ”Kirkkolaiva” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
l
p {{lupaava artikkeli -ehdotus}}
Rivi 1: Rivi 1:
{{lupaava artikkeli -ehdotus}}
{{Tämä artikkeli|kertoo votiiviesineestä. Kirkon holvauksesta katso [[laiva (arkkitehtuuri)]].}}
{{Tämä artikkeli|kertoo votiiviesineestä. Kirkon holvauksesta katso [[laiva (arkkitehtuuri)]].}}
[[Kuva:Votiveship_Liminka_2006_07_26.JPG|thumb|240px|Kirkkolaiva [[Limingan kirkko|Limingan kirkossa]].]]
[[Kuva:Votiveship_Liminka_2006_07_26.JPG|thumb|240px|Kirkkolaiva [[Limingan kirkko|Limingan kirkossa]].]]

Versio 10. toukokuuta 2012 kello 07.57

Tämä artikkeli kertoo votiiviesineestä. Kirkon holvauksesta katso laiva (arkkitehtuuri).
Kirkkolaiva Limingan kirkossa.

Kirkkolaiva eli votiivilaiva (lat. votum, "(uhri)lupaus", "(uhri)lahja", "rukous", "toivomus") on jollekin kirkolle lahjoitettu laivan pienoismalli, joka voi olla esimerkiksi ripustettuna kirkon kattoon. Kirkkolaivaperinne on tunnettu Keski- ja Etelä-Euroopassa ainakin keskiajalta saakka.

Kirkkolaivojen lahjoittamissyyt

Kirkkolaivoja kutsutaan usein votiivilaivoiksi, koska niitä on lahjoitettu esimerkiksi merihädässä Jumalalle annettujen lupausten mukaisesti. Kirkkolaivoja saatettiin antaa myös etukäteen vaaralliseksi tiedetyn merimatkan turvaamiseksi.[1]

Laivoja on annettu myös kirkollisten ja kansallisten juhlapäivien kunniaksi ja joskus perhejuhlien tai työtovereiden merkkipäivien yhteydessä. Lahjoilla muistettiin usein myös merellä hukkuneita. Joskus kirkkolaivoja hankittiin vain koristamaan kirkkoja, sillä laiva symboloi kristillistä seurakuntaa.[2]

Kirkkolaivojen rakentajat ja lahjoittajat

Kirkkolaivojen valmistajat olivat usein laivanrakentajia, merimiehiä tai muuten laivojen pienoismallien rakentamiseen pystyviä. He olivat usein myös lahjoittajia. Suurinta osaa kirkkolaivanrakentajista ei kuitenkaan tunneta.[3]

Kirkkolaivojen lahjoittajat tunnetaan niiden rakentajia paremmin. Suomessa lahjoittajista suurin yksittäinen ammattiryhmä ovat olleet merenkulun ammattilaiset. Toiseksi eniten kirkkolaivoja ovat hankkineet seurakunnat itse. Laivoja ovat lahjoittaneet myös muun muassa kirkonpalvelijat, kauppiaat, sotilaat, talonpojat, virkamiehet ja seurakuntien nuoriso.[4]

Kirkkolaivat Suomessa

Suomalainen kirkkolaivatraditio periytyy ainakin 1500-luvulle. Ilmeisesti perinne levisi Ruotsista ensimmäisenä Ahvenanmaalle ja sieltä edelleen Turun saaristoon ja mantereelle. Traditio oli voimakkain rannikkoseuduilla, ja erityisesti niillä alueilla, joilla laivanrakennuksella oli merkittävä osuus elinkeinoelämästä. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kirkkolaivaperinteen kukoistuskausi oli 1600–1700-luvuilla. Suomen kirkoissa olleista tai olevista yli 200 kirkkolaivasta noin puolet on ajoitettu 1600- ja 1700-luvuille.1600-luvun alkupuolella Suomessa oli jo suhteellisen paljon kirkkolaivoja.[5]

Vanhin Suomessa säilynyt kirkkolaiva Hauhon kirkon laiva vuodelta 1609. Se on myös vanhimpia säilyneitä kirkkolaivoja Pohjoismaissa. Malliltaan Hauhon laiva edustaa 1500-luvun lopun galeonia. Kolmimastoinen laiva on koristeltu kaljuunakuvalla, joka on pienikokoinen naisfiguuri vaakunakilpi kädessään. Laiva on aseistettu 22 tykillä ja sen miehistönä on puunukkeja. Vastaavantyyppisiä kirkkolaivoja tunnetaan Euroopasta vain muutamia.[6] Hauhon seurakunta luovutti kirkkolaivan jo vuonna 1882 Suomen muinaismuistoyhdistykselle. Nykyään laiva kuuluu Suomen kansallismuseon kokoelmiin ja on esillä Suomen merimuseossa Kotkassa.[7] Tätä kallisarvoista esinettä on aiemmin lainattu tarkkaan harkiten joihinkin näyttelyihin, muun muassa Raahessa 27. kesäkuuta–23. elokuuta 1987 olleeseen HIIOHOI!-laivanmallinäyttelyyn.[8]

Suomen suurin kirkkolaiva on Upinniemen varuskuntakirkossa sijaitseva Åke Sandwallin rakentama Suomen Joutsenen pienoismalli.

Kirkkolaivat ja kansanperinne

Kirkkolaivoihin on liittynyt jonkin verran uskomuksia. Suomessa laivat kiinnitettiin kirkkojen kattoihin yleensä hamppuköysillä, jotka kosteusolosuhteista ja ilmavirroista riippuen kiertyivät auki ja kiinni ja saivat laivat liikehtimään. Laivan liikehdinnästä ennustettiin säätä ja tuulen suuntaa ainakin Ahvenanmaalla. Ennustaminen tunnettiin myös Ruotsissa ja Norjassa.[9]

Katso myös

Lähteet

  • Berg, Johan, Votivskepp II. Licentiatavhandling för seminariet i nordisk och jämförande folklivsforskning vid Stockholms universitet. Statens sjöhistoriska museum, 1969.
  • Berg, Johan, Votivskeppens historia. Kyrkskeppen berättar om Sjöfart och Historia på Öland. Toim. Anders Nilson. Lts förlag, Stockholm 1980, s. 9–15.
  • Hieta, Raimo: Peräseinäjoen kirkkolaiva ja sen lahjoittaja
  • Kanerva, Mirja, Suomen kirkkolaivat. Taidehistorian pro gradu työ. 1978. (a)
  • Kanerva, Mirja, Suomen kirkkolaivat. Luettelo-osa. Taidehistorian pro gradu työ. 1978. (b)
  • Koman, Kerstin, Mynt under masten och vissla på vind. Sjöliv och folktro. Rabén Prisma, Stockholm 1996.

Viitteet

  1. Kanerva 1978a, 17, 23, 38.
  2. Berg 1980, 10; Kanerva 1978a, 24–25.
  3. Kanerva 1978a,31–36.
  4. Kanerva 1978a, 36–37.
  5. Kanerva 1978a, 27–28, 42; Kanerva 1978b, 2–9.
  6. Berg 1969, 33, 78–79; Berg 1980, 12; Kanerva 1978a, 66.
  7. Kanerva 1978b, 53.
  8. Helsingin Sanomat 20.6.1987, palsta Minne mennä, s. 12
  9. Kanerva 1978a, 169–171.