Ero sivun ”Sointiväri” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Ei muokkausyhteenvetoa |
Kumottu muokkaus 11378125, jonka teki 130.234.5.136 (keskustelu) |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
'''Sointiväri''' (sointi, äänenväri, äänensävy) on se ominaisuus, jonka perusteella kaksi [[sävelkorkeus|korkeudeltaan]], [[äänenvoimakkuus|voimakkuudeltaan]] sekä kestoltaan samankaltaista [[ääni|ääntä]] kuulostaa erilaiselta. Esimerkiksi d1-[[sävel]] soitettuna [[kitara]]lla ja [[piano]]lla kuulostavat erilaiselta. Sointivärien perusteella juuri tunnistamme äänilähteet. Sointiväreistä puhutaan [[metafora|metaforisesti]]; sointivärit eivät ole nähtävien [[väri]]en tavoin ”objektiivisia” kvaliteetteja. Sointiväriä ei yleensä kuvailla väritermeillä esim. sininen vaan mm. kirkas, kuulas, tumma, pehmeä. Sointivärin fysikaaliset osatekijät voidaan jakaa harmonisen spektrin avulla tarkasteltaviin yläsävelsarjan ominaisuuksiin, sekä verhokäyrän avulla tarkasteltaviin ajan suhteen muuttuviin ominaisuuksiin. |
'''Sointiväri''' (sointi, äänenväri, äänensävy) on se ominaisuus, jonka perusteella kaksi [[sävelkorkeus|korkeudeltaan]], [[äänenvoimakkuus|voimakkuudeltaan]] sekä kestoltaan samankaltaista [[ääni|ääntä]] kuulostaa erilaiselta. Esimerkiksi d1-[[sävel]] soitettuna [[kitara]]lla ja [[piano]]lla kuulostavat erilaiselta. Sointivärien perusteella juuri tunnistamme äänilähteet. Sointiväreistä puhutaan [[metafora|metaforisesti]]; sointivärit eivät ole nähtävien [[väri]]en tavoin ”objektiivisia” kvaliteetteja. Sointiväriä ei yleensä kuvailla väritermeillä esim. sininen vaan mm. kirkas, kuulas, tumma, pehmeä. Sointivärin fysikaaliset osatekijät voidaan jakaa harmonisen spektrin avulla tarkasteltaviin yläsävelsarjan ominaisuuksiin, sekä verhokäyrän avulla tarkasteltaviin ajan suhteen muuttuviin ominaisuuksiin. |
||
| Rivi 16: | Rivi 15: | ||
[[Verhokäyrä]] eli vaippakäyrä kuvaa äänen aika- tai [[spektri|taajuustason]] [[amplitudi]]n muotoa. Transientti eli äänen aluke määrittelee pitkälti sen, millaisena äänen koemme. |
[[Verhokäyrä]] eli vaippakäyrä kuvaa äänen aika- tai [[spektri|taajuustason]] [[amplitudi]]n muotoa. Transientti eli äänen aluke määrittelee pitkälti sen, millaisena äänen koemme. |
||
<gallery> |
|||
Tiedosto:C Envelope follower.png |
|||
Versio 12. maaliskuuta 2012 kello 18.38
Sointiväri (sointi, äänenväri, äänensävy) on se ominaisuus, jonka perusteella kaksi korkeudeltaan, voimakkuudeltaan sekä kestoltaan samankaltaista ääntä kuulostaa erilaiselta. Esimerkiksi d1-sävel soitettuna kitaralla ja pianolla kuulostavat erilaiselta. Sointivärien perusteella juuri tunnistamme äänilähteet. Sointiväreistä puhutaan metaforisesti; sointivärit eivät ole nähtävien värien tavoin ”objektiivisia” kvaliteetteja. Sointiväriä ei yleensä kuvailla väritermeillä esim. sininen vaan mm. kirkas, kuulas, tumma, pehmeä. Sointivärin fysikaaliset osatekijät voidaan jakaa harmonisen spektrin avulla tarkasteltaviin yläsävelsarjan ominaisuuksiin, sekä verhokäyrän avulla tarkasteltaviin ajan suhteen muuttuviin ominaisuuksiin.
Sointivärin osatekijät
Osaäänesrakenne
Sävelen sointiväri syntyy pääosin ns. osavärähtelyjen aiheuttamien osaäänesten lukumäärän ja voimakkuuden perusteella. Luonnolliset äänet sisältävät aina useamman kuin yhden värähtelytaajuuden. Kaikissa sävelissä on mukana välittömästi kuultavan perussävelen lisäksi vaihteleva määrä tätä korkeampia osaääneksiä, yläsäveliä, jotka noudattavat tiettyä intervallirakennetta (Yläsävelsarja). Äänessä soivat ja korostuvat erilaiset ylä-äänet vaikuttavat sointiväriin. Ylä-äänten voimakkuussuhteita kuvataan harmonisen spektrin avulla.
Formantti on spektrissä todettavissa oleva vahvistunut osavärähtelyalue tai tämän taustalla vaikuttava siirtofunktio-ominaisuus. Formantit ovat useiden äänteiden kvalitatiivisten erojen perusta.
Verhokäyrä
Verhokäyrä eli vaippakäyrä kuvaa äänen aika- tai taajuustason amplitudin muotoa. Transientti eli äänen aluke määrittelee pitkälti sen, millaisena äänen koemme.
Sointiväri musiikissa
1900-luvun musiikissa sointiväri alkoi saavuttaa asemaa itsenäisenä ilmaisullisena elementtinä melodian ja harmonian rinnalla. Edgar Varèsen näkemys musiikista organisoituna äänenä, hänen hälyääniä ja säveliä tasaveroisena yhdistelevä musiikkinsa sekä Arnold Schönbergin esittelemä sointivärimelodian käsite olivat tärkeitä askeleita uuden tyylin löytymiseen.
Sävellyksiä, joissa sointivärillä on keskeinen merkitys
- Kai Nieminen: Acquarelli della notte (+muu tuotanto)
- Arnold Schönberg: Farben (5. Orchesterstücke, 3. Osa )
- György Ligeti: Atmosphères
- Kaija Saariaho: Lichtbogen
- Jukka Tiensuu: Manaus
- Erik Bergman: Colori ed improvisazioni
Lähteet
- http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/fonterm/007.htm#7.5.
- http://www2.siba.fi/historia/1900/gallia_artikkelit/sointivari_gal.html
- http://www2.siba.fi/historia/1900/sanasto/sointivari_san.html
- Jorma Kontunen: Musiikin kieli 1
Aiheesta muualla
Kirjallisuutta
- Kankaanpää: Sointivärin käsite musiikin kuvaajana (Musiikki 3/1995)