Septuaginta

Septuaginta (lat. septuaginta, seitsemänkymmentä, minkä vuoksi siihen usein viitataan roomalaisella, 70:tä tarkoittavalla merkinnällä LXX) on ensimmäinen tunnettu juutalaisten Heprealaisen Raamatun eli Tanakin kreikankielinen käännös. Myöhemmin Septuagintasta tuli pohja kristinuskon Vanhalle testamentille kunnes sitä alettiin kääntämään suoraan heprealaisesta tekstistä.

Syntyhistoria

Juutalaisen perimätiedon mukaan Septuagintan kääntäminen tapahtui Egyptin kuningas Ptolemaios II Filadelfoksen (285–247 eaa.) pyynnöstä. Nimen sanotaan tulevan niistä seitsemästäkymmenestäkahdesta (pyöristettynä seitsemänkymmentä, latinaksi septuaginta) kääntäjästä, jotka perimätiedon mukaan laativat Mooseksen kirjoja kääntäessään kukin täsmälleen samanlaisen käännöksen.

Myöhemmän perimätiedon tarkoitus on ollut vahvistaa Septuagintan asemaa ja auktoriteettia. Tarina seitsemästäkymmenestä ihmeellisen taitavasta kääntäjästä ja Egyptin kuninkaan määräyksestä ovat keksittyjä. Perimätiedossa on kuitenkin myös hivenen totuutta, sillä todennäköisesti Septuaginta on käännetty juuri Egyptin Aleksandriassa. Lisäksi Pentateukin eli Tooran käännös lienee syntynyt kolmannen vuosisadan eaa. keskivaiheilla. Muiden kirjojen käännökset ovat syntyneet kahden seuraavan vuosisadan aikana. Heprealaisesta Raamatusta käännettyjen kirjojen lisäksi mukaan on otettu myös alunperin kreikaksi kirjoitettuja kirjoja, joista käytetään nimitystä Vanhan testamentin apokryfikirjat tai deuterokanoniset kirjat.

Septuagintan kääntämisen taustalla on ollut Egyptin Aleksandriassa asuva juutalainen väestö, joka puhui äidinkielenään kreikkaa. Heprean kieltä ei enää osattu riittävän hyvin, joten tuli tarve kääntää juutalaisten pyhät kirjoitukset kreikaksi. Kääntämisen syynä on siten ollut juutalaisen jumalanpalvelusyhteisön tarpeet, ei Egyptin kuninkaan kiinnostus juutalaisten pyhiin kirjoituksiin.

Käännöstapa, kieli ja suhde heprealaiseen tekstiin

Septuagintan käännöstapa vaihtelee eri kirjoissa. Ensimmäiseksi käännetty Pentateukki on kohtalaisen sanasanainen käännös, jossa yhtä heprean sanaa yleensä vastaa yksi kreikan sana. Pentateukin käännös on ilmeisesti toiminut jonkin verran mallina muiden kirjojen käännöksille, jotka on käännetty Pentateukin jälkeen. Jotkin Septuagintan kirjoista ovat Pentateukin käännöstä kirjaimellisempia (esim. Saarnaaja, Hesekiel), kun taas toiset huomattavan vapaita (esim. Sananlaskut, Job).

Septuagintan kieli sisältää jonkin verran piirteitä, jotka johtuvat käännöksen pohjana olevasta heprean kielestä. Näitä kutsutaan hepreaismeiksi tai semitismeiksi. Hepraismien määrä vaihtelee myös eri kirjoissa. Yleisesti ottaen vapaammat käännökset ovat "parempaa" kreikkaa, kun taas hyvin kirjaimellisesti käännetyt kirjat sisältävät enemmän hepreaismeja.

Septuaginta vahvistaa Kuolleenmeren kääröjen käsitystä, että Heprealaisen Raamatun teksti oli ajanlaskun taitteessa saanut jo pääosin muotonsa, mutta eri kirjoista oli vielä liikkeellä eri versioita. Monissa kohdin Septuaginta ja Kuolleenmeren kääröjen tekstimuodot ovat yhtenäisiä ja poikkeavat masoreettisesta tekstistä.

Tekstihistoria

Septuagintan synnyn jälkeen sen kieltä korjattiin. Tällaisia korjauksia olivat esimerkiksi tekstin parempi luettavuus tai sen muuttaminen lähemmäs alkuperäistä heprealaista tekstiä. Jotkin näistä muutoksista eli revisioista olivat systemaattisia ja Septuagista syntyi uudenlaisia "editioita", joita kutsutaan resensioiksi. Septuagintan resensioista tunnetaan ns. lukiaaninen resensio ja heksaplaarinen resensio. Lukiaaninen resensio on perinteisesti yhdistetty kirkkoisä Lukianoksen toimintaan, mutta tämä näkemys on kyseenalaistettu modernissa tutkimuksessa. Heksaplaarisen resension taustalla puolestaan on Origenes ja hänen toimittamansa kuusipalstainen Heksapla.

Resensioiden lisäksi Heprealaisesta Raamatusta tehtiin ajanlaskun vaihteen jälkeen muitakin käännöksiä. Yksi syy uusien käännösten ilmestymiselle oli tarve tehdä käännös joka vastaisi paremmin alkuperäistä heprealaista tekstiä kuin Septuagintaa. Näistä käännöksistä tunnetuimpia ovat Akvila, Symmakhos ja Theodotion. Aiemmin mainitussa Heksaplassa oli nämä kolme käännöstä, kukin omalla palstallaan. Kolme muuta Heksaplan palstaa olivat heprealainen teksti, heprealainen teksti kreikkalaisin kirjaimin translitteroituna sekä Septuagintan teksti. Heksaplan Septuaginta-palstalle Origenes oli merkinnyt ne Septuagintan kohdat, jotka puuttuivat heprealaisesta tekstistä sekä täydentänyt kohdat jotka olivat heprealaisessa tekstissä, mutta puuttuivat Septuagintasta.

Septuagintan käyttö

Koska varhainen kristinusko oli pääosin kreikankielistä, Septuagintasta tuli ensimmäisten kristittyjen Raamattu. Uuden testamentin kirjoitusten vakiinnutettua asemansa Septuagintasta tuli kristittyjen Vanha testamentti. Lännen kirkossa käytettiin pitkään Septuagintasta käännettyjä latinankielisiä käännöksiä (ns. Vetus Latina), mutta Hieronymuksen kääntämästä Vulgatasta tuli lopulta katolisen kirkon virallinen Raamattu. Itäisessä kirkossa puolestaan Septuaginta on säilynyt virallisena Vanhan testamentin tekstinä nykyaikaan saakka. Esimerkiksi ortodoksinen kirkko käyttää Septuagintaa virallisena raamatuntekstinä.

Lähteet

• Fernández Marcos, Natalio: The Septuagint in Context: Introduction to the Greek Bible. Leiden: Brill, 2000. ISBN 978-9004115743.
• Jobes, Karen H. & Silva, Moisés: Invitation to the Septuagint. Grand Rapids, MI: Baker Books, 2000. ISBN 0-8010-2235-5.
• Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.

Aiheesta muualla

• The Septuagint (kreikaksi)
• Septuagint Greek Old Testament (kreikaksi)
• New English Translation of the Septuagint (NETS) - Septuagintan käännös (englanniksi)
• The Research Project for Textual Criticism of the Septuagint - suomalainen Septuaginta-tutkimusprojekti (englanniksi)