Ero sivun ”Puistokatu” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
WikitanvirBot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.1) (Botti lisäsi: ja:プロムナード
→‎Puistokatuja Suomessa: - Otetaan Hämeentie pois, ainakaan suurimmalta osalta sen pituudesta kadun varrella ei kasva puita.
Rivi 14: Rivi 14:
Suomen vanhimpia puistokatuja ja varhaisista puistokaduista merkittävin on [[Vaasa]]an 1776 rakennettu [[Hovioikeudenpuistikko]], jonka suunnitteli yli-intendentti [[Carl Fredrik Adelcrantz]].<ref name="Suomentaide">{{Kirjaviite | Tekijä = Gardberg, Carl Jacob | Nimeke = Suomen taiteen historia | Vuosi = 1998 | Kappale = Rakennustaide ja ympäristö | Sivu = 109 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Schildts Kustannus Oy | Tunniste = ISBN 951-50-0920-0 }}</ref> Puistokadun esikuvana oli [[Nancy]]yn 1750–luvulla rakennettu ''Place de Stanislas Leszczynski''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.museoliitto.fi/en.php?k=9104 | Nimeke = The oldest public park in Finland | Tekijä = Piispala, Eija | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Museo 2/2002 Abstracts | Ajankohta = 2002 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Suomen museoliitto | Viitattu = 14.7.2009 | Kieli = {{en}} }}</ref> Puutaloista koostuneiden kaupunkien tulipalojen takia annettiin 1856 määräys, että puutaloalueilla kaupunkien keskustat piti jakaa paloturvallisiin osiin 35 m leveillä esplanadeilla, joiden varsille piti istuttaa paloja ehkäiseviä lehtipuuistutuksia.<ref name="suunnitteluopas140" />
Suomen vanhimpia puistokatuja ja varhaisista puistokaduista merkittävin on [[Vaasa]]an 1776 rakennettu [[Hovioikeudenpuistikko]], jonka suunnitteli yli-intendentti [[Carl Fredrik Adelcrantz]].<ref name="Suomentaide">{{Kirjaviite | Tekijä = Gardberg, Carl Jacob | Nimeke = Suomen taiteen historia | Vuosi = 1998 | Kappale = Rakennustaide ja ympäristö | Sivu = 109 | Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Schildts Kustannus Oy | Tunniste = ISBN 951-50-0920-0 }}</ref> Puistokadun esikuvana oli [[Nancy]]yn 1750–luvulla rakennettu ''Place de Stanislas Leszczynski''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.museoliitto.fi/en.php?k=9104 | Nimeke = The oldest public park in Finland | Tekijä = Piispala, Eija | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Museo 2/2002 Abstracts | Ajankohta = 2002 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Suomen museoliitto | Viitattu = 14.7.2009 | Kieli = {{en}} }}</ref> Puutaloista koostuneiden kaupunkien tulipalojen takia annettiin 1856 määräys, että puutaloalueilla kaupunkien keskustat piti jakaa paloturvallisiin osiin 35 m leveillä esplanadeilla, joiden varsille piti istuttaa paloja ehkäiseviä lehtipuuistutuksia.<ref name="suunnitteluopas140" />


1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomeen tuli eurooppalaiseen tapaan kaavoitusmalleja, joissa puistokaduilla ja bulevardeilla oli merkittävä osa, vaikka loppujen lopuksi kovinkana paljoa eurooppalaisten esikuvien mukaisia puistokatuja ei Suomesta löydy.<ref name="suunnitteluopas140" /> [[Helsinki|Helsingin]] kaduista bulevardeja edustavat [[Bulevardi (Helsinki)|Bulevardi]], Huopalahdentie ja [[Hämeentie]], esplanadeja [[Esplanadin puisto|Esplanadi]], Pohjoinen ja Eteläinen Hesperiankatu, [[Munkkiniemi|Munkkiniemen]] puistotie, Koskelantie, [[Mäkelänkatu]] ja [[Mechelininkatu]], ja avenyitä puolestaan Pohjoiskaari sekä Tallbergin puistotie [[Lauttasaari|Lauttasaaressa]]. Myös [[Mannerheimintie (Helsinki)|Mannerheimintien]] eteläosa, entinen Heikinkatu on aikaisemmin ollut esplanadityyppinen puistokatu: sen keskellä oli puuriveillä reunustettu puistokäytävä, mutta 1930-luvulla autoistumisen seurauksena päätettiin keskimmäiset puurivit poistaa ja puita siirrettiin muualle.<ref>Junttila & Koivistoinen 2002, s. 133.</ref>
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomeen tuli eurooppalaiseen tapaan kaavoitusmalleja, joissa puistokaduilla ja bulevardeilla oli merkittävä osa, vaikka loppujen lopuksi kovinkaan montaa eurooppalaisten esikuvien mukaisia puistokatuja ei Suomesta löydy.<ref name="suunnitteluopas140" /> [[Helsinki|Helsingin]] kaduista bulevardeja edustavat [[Bulevardi (Helsinki)|Bulevardi]] ja Huopalahdentie, esplanadeja [[Esplanadin puisto|Esplanadi]], Pohjoinen ja Eteläinen Hesperiankatu, [[Munkkiniemi|Munkkiniemen]] puistotie, Koskelantie, [[Mäkelänkatu]] ja [[Mechelininkatu]], ja avenyitä puolestaan Pohjoiskaari sekä Tallbergin puistotie [[Lauttasaari|Lauttasaaressa]]. Myös [[Mannerheimintie (Helsinki)|Mannerheimintien]] eteläosa, entinen Heikinkatu on aikaisemmin ollut esplanadityyppinen puistokatu: sen keskellä oli puuriveillä reunustettu puistokäytävä, mutta 1930-luvulla autoistumisen seurauksena päätettiin keskimmäiset puurivit poistaa ja puita siirrettiin muualle.<ref>Junttila & Koivistoinen 2002, s. 133.</ref>


[[Pori]]n keskustan [[ruutukaava]]-alueen "koordinaattiakseleina" toimii neljä esplanadia: Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Eteläpuistot. [[Kuopio]]ssa taasen on kaksi varsinaista puistokatua, jotka ovat Puistokatu ja [[Pyörönkaari]].
[[Pori]]n keskustan [[ruutukaava]]-alueen "koordinaattiakseleina" toimii neljä esplanadia: Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Eteläpuistot. [[Kuopio]]ssa taasen on kaksi varsinaista puistokatua, jotka ovat Puistokatu ja [[Pyörönkaari]].

Versio 25. joulukuuta 2011 kello 12.00

Tämä artikkeli käsittelee puistokatuja yleisesti. Turun Puistokadusta on eri artikkeli.

Puistokatu tarkoittaa katua, jolla ajoradat ja kevyen liikenteen väylät on erotettu toisistaan puurivein ja istutuskaistoin.[1] Puut on kuitenkin puistokaduilla istutettu niin kauas toistaan, ettei kadun ylle muodostu yhtenäistä kattoa.[1]

Erityyppisiä puistokatuja ovat:

  • bulevardi ja avenue, joissa keskimmäisenä ovat ajorata, jota reunustaa puurivit ja laitimmaisena ovat jalkakäytävät. Erään määritelmän mukaan bulevardi on leveä katu, jolla on yleensä vähintään kolme puuriviä.[1] Nimitystä bulevardi käytetään useissa kaupungeissa varsinkin entisten kaupunginmuurien paikalle rakennetuista puistokaduista.
  • esplanadi, jossa keskimmäisenä on puisto, niiden reunoilla ovat ajoradat, joiden vieressä kulkevat kevyen liikenteen väylät. Yleensä esplanadilla tarkoitetaan nimenomaan kadun pitkänomaista puisto-osuutta. Esplanadit sijaitsevat yleensä meren tai jonkin toisen vesistön rannalla.

Puistokatujen uuden tulemisen merkkejä on ollut havaittavissa.[2] Suurin ongelma uusissa hankkeissa on tila: usein uusien puistokatujen esikuvat ovat 40-50 metriä leveitä katuja, mutta kuitenkin kaavoitetaan 20 metriä leveitä katuja, johon halutaan saada mahtumaan samat toiminnot kuin leveämpiin.[2]

Puistokatuja Suomessa

Suomen vanhimpia puistokatuja ja varhaisista puistokaduista merkittävin on Vaasaan 1776 rakennettu Hovioikeudenpuistikko, jonka suunnitteli yli-intendentti Carl Fredrik Adelcrantz.[3] Puistokadun esikuvana oli Nancyyn 1750–luvulla rakennettu Place de Stanislas Leszczynski.[4] Puutaloista koostuneiden kaupunkien tulipalojen takia annettiin 1856 määräys, että puutaloalueilla kaupunkien keskustat piti jakaa paloturvallisiin osiin 35 m leveillä esplanadeilla, joiden varsille piti istuttaa paloja ehkäiseviä lehtipuuistutuksia.[2]

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Suomeen tuli eurooppalaiseen tapaan kaavoitusmalleja, joissa puistokaduilla ja bulevardeilla oli merkittävä osa, vaikka loppujen lopuksi kovinkaan montaa eurooppalaisten esikuvien mukaisia puistokatuja ei Suomesta löydy.[2] Helsingin kaduista bulevardeja edustavat Bulevardi ja Huopalahdentie, esplanadeja Esplanadi, Pohjoinen ja Eteläinen Hesperiankatu, Munkkiniemen puistotie, Koskelantie, Mäkelänkatu ja Mechelininkatu, ja avenyitä puolestaan Pohjoiskaari sekä Tallbergin puistotie Lauttasaaressa. Myös Mannerheimintien eteläosa, entinen Heikinkatu on aikaisemmin ollut esplanadityyppinen puistokatu: sen keskellä oli puuriveillä reunustettu puistokäytävä, mutta 1930-luvulla autoistumisen seurauksena päätettiin keskimmäiset puurivit poistaa ja puita siirrettiin muualle.[5]

Porin keskustan ruutukaava-alueen "koordinaattiakseleina" toimii neljä esplanadia: Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Eteläpuistot. Kuopiossa taasen on kaksi varsinaista puistokatua, jotka ovat Puistokatu ja Pyörönkaari.

Lähteet

  • Ulla-Kirsti Junttila ja Mikko Koivistoinen: Katuympäristön suunnitteluopas. Suomen Kuntatekniikan yhdistys ja Viherympäristöliitto, 2002.

Viitteet

  1. a b c Junttila & Koivistoinen 2002, s. 131-132.
  2. a b c d Junttila & Koivistoinen 2002, s. 140.
  3. Gardberg, Carl Jacob: ”Rakennustaide ja ympäristö”, Suomen taiteen historia, s. 109. Helsinki: Schildts Kustannus Oy, 1998. ISBN 951-50-0920-0.
  4. Piispala, Eija: The oldest public park in Finland Museo 2/2002 Abstracts. 2002. Suomen museoliitto. Viitattu 14.7.2009. (englanniksi)
  5. Junttila & Koivistoinen 2002, s. 133.
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.