Ero sivun ”Luettelo välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista järjestöistä” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p johdannon ulkoasu |
jatkosota pienellä ja muuta vähäistä kh |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{Lupaava artikkeli -ehdotus}} |
{{Lupaava artikkeli -ehdotus}} |
||
'''Luettelo välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista järjestöistä''' sisältää [[Suomi|suomalaiset]] yhdistykset, jotka lakkautettiin [[Jatkosota| |
'''Luettelo välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista järjestöistä''' sisältää [[Suomi|suomalaiset]] yhdistykset, jotka lakkautettiin [[Jatkosota|jatkosodan]] päättäneen Suomen ja [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] vuonna 1944 solmiman [[Moskovan välirauha]]nsopimuksen nojalla. |
||
Valtioneuvosto lakkautti sopimuksen nojalla yhteensä 3 |
Valtioneuvosto lakkautti sopimuksen nojalla vuosina 1944–1946 yhteensä 3 327 yhdistystä tai yhteisöä, mutta toimintansa lopetti tai joutui lopettamaan myös lukuisia muita yhteisöjä, kuten [[Sotilaspojat|sotilaspoika]]- ja [[Lotta Svärd#Pikkulotat|lottatyttö]]osastoja sekä oppikoulujen ja seminaarien Karjala-seuroja.<ref>Uola 1999, s. 222.</ref> Suurin osa lakkautetuista järjestöistä koostui [[Suojeluskunta|suojeluskuntien]], [[Rintamamiesliitto|Rintamamiesliiton]], [[Suomen Heimosoturien Liitto|Heimosoturien]], [[Isänmaallinen kansanliike|IKL:n]] ja [[Suomen Aseveljien Liitto|Suomen Aseveljien Liiton]] paikallisosastoista. |
||
Välirauhansopimuksen 21. artiklan mukaan:<ref>Uola 1999, s. 29.</ref> |
Välirauhansopimuksen 21. artiklan mukaan:<ref>Uola 1999, s. 29.</ref> |
||
| Rivi 10: | Rivi 10: | ||
==Järjestöjen lakkauttamiset== |
==Järjestöjen lakkauttamiset== |
||
Laki välirauhansopimuksen toimeenpanosta vahvistettiin ja tuli voimaan Suomessa 23. syyskuuta 1944 ja välittömästi hyväksyttiin presidentin esittelyssä [[asetus]], joka antoi valtioneuvostolle valtuudet lakkauttamisten toteuttamiseen. Ensimmäiset |
Laki välirauhansopimuksen toimeenpanosta vahvistettiin ja tuli voimaan Suomessa 23. syyskuuta 1944, ja välittömästi hyväksyttiin presidentin esittelyssä [[asetus]], joka antoi valtioneuvostolle valtuudet lakkauttamisten toteuttamiseen. Ensimmäiset lakkautukset suoritettiin vielä samana iltana. Rauhansopimuksen tai asetuksen teksti ei määritellyt tarkemmin lakkautettavien järjestöjen kriteerejä, joten [[Urho Castrénin hallitus|Castrénin hallitus]] tyytyi aluksi lakkauttamaan vain ilmeisimmät tapaukset eli lähinnä joukon pieniä avoimen [[Kansallissosialismi|kansallissosialistisia]] ryhmiä sekä [[Akateeminen Karjala-Seura|AKS:n]] ja [[Isänmaallinen Kansanliike|IKL:n]].<ref>Uola 1999, s. 29, 32–36.</ref> |
||
Muutamia tunnettuja saksalaissuuntausta tukeneita järjestöjä ei tarvinnut lakkauttaa välirauhansopimuksen nojalla. [[Suomen Valtakunnan Liitto]] jätettiin lakkauttamatta, sillä se oli rekisteröimätön yhdistys ja sen toiminta päättyi itsestään sodan loputtua. [[Suomalais-Saksalainen Seura]] lakkautti itse itsensä jo syyskuun alkupuolella.<ref>Uola 1999, s. 41–43.</ref> |
Muutamia tunnettuja saksalaissuuntausta tukeneita järjestöjä ei tarvinnut lakkauttaa välirauhansopimuksen nojalla. [[Suomen Valtakunnan Liitto]] jätettiin lakkauttamatta, sillä se oli rekisteröimätön yhdistys ja sen toiminta päättyi itsestään sodan loputtua. [[Suomalais-Saksalainen Seura]] lakkautti itse itsensä jo syyskuun alkupuolella.<ref>Uola 1999, s. 41–43.</ref> |
||
Lokakuun alusta eteenpäin [[Liittoutuneiden valvontakomissio]] alkoi painostaa Suomen hallitusta |
Lokakuun alusta eteenpäin [[Liittoutuneiden valvontakomissio]] alkoi painostaa Suomen hallitusta uusiin lakkautuksiin.<ref>Uola 1999, s. 44–49.</ref> Komission puheenjohtaja [[Andrei Ždanov]] muun muassa painosti hallituksen lakkauttamaan [[Suojeluskunta]]järjestön, missä käytettiin perusteena myös välirauhansopimuksen 4. artiklaa. Koska järjestön toiminta perustui lakiin, sitä ei voitu lakkauttaa pelkän asetuksen nojalla vaan asiasta oli säädettävä erityinen laki. Eduskunta hyväksyi lain 3. marraskuuta, ja lakkautus astui voimaan kolme päivää myöhemmin.<ref>Uola 1999, s. 64–66, 68–74.</ref> Pian lakkautettiin myös suojeluskuntien naisille tarkoitettu tukijärjestö [[Lotta Svärd]].<ref>Uola 1999, s. 76–81.</ref> |
||
[[Suomen Aseveljien Liitto]] lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän |
[[Suomen Aseveljien Liitto]] lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän kiistelyn jälkeen kommunistien vaatimuksesta ja valvontakomission painostamana, mikä venytti [[fasismi]]-käsitteen määrittelyä 21. artiklan tulkinnassa.<ref>Uola 1999, s. 96–113.</ref> Myöhemmin lakkautettiin useita urheiluseuroja ja harrastuskerhoja, joita valvontakomissio niiden jäsenkunnan perusteella epäili suojeluskuntien tai aseveliliiton toimintaa jatkaviksi peitejärjestöiksi. [[Asekätkentä|Asekätkennän]] paljastuminen keväällä 1945 tarjosi väitteille lisäperusteita.<ref>Uola 1999, s. 117–119, 126–129, 136–138.</ref> Kaikissa tapauksissa valvontakomission vaatimuksia ei kuitenkaan täytetty, esimerkiksi [[Suomen saksalainen seurakunta]] jätettiin lakkauttamatta.<ref>Uola 1999, s. 114–115.</ref> [[Ilmapuolustusliitto]] taas purki oma-aloitteisesti toimintansa kevään 1945 aikana ja siirsi tehtävänsä [[Suomen Ilmailuliitto|Suomen Ilmailuliitolle]].<ref>Uola 1999, s. 131–135.</ref> |
||
Kun kommunistit pääsivät valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu [[Punainen Valpo]]), [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP]] alkoi käyttää lakkautusvaatimuksia sisäpoliittisena välineenä.<ref>Uola 1999, s. 130, 138.</ref> Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset [[Itsenäisyyden Liitto|Itsenäisyyden Liitosta]] ja [[Ylioppilasoikeisto]]sta; |
Kun kommunistit pääsivät valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu [[Punainen Valpo]]), [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP]] alkoi käyttää lakkautusvaatimuksia sisäpoliittisena välineenä.<ref>Uola 1999, s. 130, 138.</ref> Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset [[Itsenäisyyden Liitto|Itsenäisyyden Liitosta]] ja [[Ylioppilasoikeisto]]sta; samassa yhteydessä [[Pekkalan hallitus|Pekkalan hallituksen]] enemmistö sen sijaan hylkäsi Valpon esityksen Ilmailuliiton, [[Suomen Reserviupseeriliitto|Reserviupseeriliiton]], [[Suomalaisuuden Liitto|Suomalaisuuden Liiton]] ja [[Kokoomuksen Nuorten Liitto|Kokoomuksen Nuorten Liiton]] (KNL) lakkauttamisesta.<ref>Uola 1999, s. 161–166.</ref> Tämän jälkeen valvontakomissio ei enää aktiivisesti tukenut lakkauttamisvaatimuksia, joten niitä ei pantu toimeen.<ref>Uola 1999, s. 168–169.</ref> Vielä elo–syyskuussa 1947 [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|SKDL]] yritti valvontakomission tukemana saada KNL:n ja [[Radikaalinen Kansanpuolue|Radikaalisen Kansanpuolueen]] lakkautetuiksi, mutta [[Pariisin rauhansopimus (1947)|Pariisin rauhansopimuksen]] voimaan astumisen jälkeen Suomen hallitus ei katsonut enää välttämättömäksi taipua vaatimuksiin.<ref>Uola 1999, s. 197–201.</ref> Radikaalisen Kansanpuolueen johtaja [[Ernesti Hentunen|Ernesti Hentusta]] pidettiin tuolloin [[turvasäilö]]ssä noin puolitoista kuukautta.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Mikko Uola | Nimeke = Suomalaisen populismin juurilla. Ernesti Hentunen – tasavallan hovinarri | Vuosi = 1997 | Sivut = 91–94 | Selite = Turun Yliopiston poliittisen historian tutkimuksia 7 | Julkaisija = Turun yliopiston poliittisen historian laitos | Tunniste = ISBN: 951-29-1024-1 / ISSN: 1238-9420 | }}</ref> |
||
==Luettelo lakkautetuista järjestöistä== |
==Luettelo lakkautetuista järjestöistä== |
||
Versio 17. joulukuuta 2011 kello 23.36
 |
Tätä artikkelia on ehdotettu lupaavaksi artikkeliksi. Lupaava artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että yhteisön mielestä artikkeli sisältää selkeät perustiedot aiheestaan ja on muutenkin kunnossa. Artikkelin keskustelusivulla voit ottaa asiaan kantaa.
|
Luettelo välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista järjestöistä sisältää suomalaiset yhdistykset, jotka lakkautettiin jatkosodan päättäneen Suomen ja Neuvostoliiton vuonna 1944 solmiman Moskovan välirauhansopimuksen nojalla.
Valtioneuvosto lakkautti sopimuksen nojalla vuosina 1944–1946 yhteensä 3 327 yhdistystä tai yhteisöä, mutta toimintansa lopetti tai joutui lopettamaan myös lukuisia muita yhteisöjä, kuten sotilaspoika- ja lottatyttöosastoja sekä oppikoulujen ja seminaarien Karjala-seuroja.[1] Suurin osa lakkautetuista järjestöistä koostui suojeluskuntien, Rintamamiesliiton, Heimosoturien, IKL:n ja Suomen Aseveljien Liiton paikallisosastoista.
Välirauhansopimuksen 21. artiklan mukaan:[2]
»Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoin kuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa.»
Järjestöjen lakkauttamiset
Laki välirauhansopimuksen toimeenpanosta vahvistettiin ja tuli voimaan Suomessa 23. syyskuuta 1944, ja välittömästi hyväksyttiin presidentin esittelyssä asetus, joka antoi valtioneuvostolle valtuudet lakkauttamisten toteuttamiseen. Ensimmäiset lakkautukset suoritettiin vielä samana iltana. Rauhansopimuksen tai asetuksen teksti ei määritellyt tarkemmin lakkautettavien järjestöjen kriteerejä, joten Castrénin hallitus tyytyi aluksi lakkauttamaan vain ilmeisimmät tapaukset eli lähinnä joukon pieniä avoimen kansallissosialistisia ryhmiä sekä AKS:n ja IKL:n.[3]
Muutamia tunnettuja saksalaissuuntausta tukeneita järjestöjä ei tarvinnut lakkauttaa välirauhansopimuksen nojalla. Suomen Valtakunnan Liitto jätettiin lakkauttamatta, sillä se oli rekisteröimätön yhdistys ja sen toiminta päättyi itsestään sodan loputtua. Suomalais-Saksalainen Seura lakkautti itse itsensä jo syyskuun alkupuolella.[4]
Lokakuun alusta eteenpäin Liittoutuneiden valvontakomissio alkoi painostaa Suomen hallitusta uusiin lakkautuksiin.[5] Komission puheenjohtaja Andrei Ždanov muun muassa painosti hallituksen lakkauttamaan Suojeluskuntajärjestön, missä käytettiin perusteena myös välirauhansopimuksen 4. artiklaa. Koska järjestön toiminta perustui lakiin, sitä ei voitu lakkauttaa pelkän asetuksen nojalla vaan asiasta oli säädettävä erityinen laki. Eduskunta hyväksyi lain 3. marraskuuta, ja lakkautus astui voimaan kolme päivää myöhemmin.[6] Pian lakkautettiin myös suojeluskuntien naisille tarkoitettu tukijärjestö Lotta Svärd.[7]
Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän kiistelyn jälkeen kommunistien vaatimuksesta ja valvontakomission painostamana, mikä venytti fasismi-käsitteen määrittelyä 21. artiklan tulkinnassa.[8] Myöhemmin lakkautettiin useita urheiluseuroja ja harrastuskerhoja, joita valvontakomissio niiden jäsenkunnan perusteella epäili suojeluskuntien tai aseveliliiton toimintaa jatkaviksi peitejärjestöiksi. Asekätkennän paljastuminen keväällä 1945 tarjosi väitteille lisäperusteita.[9] Kaikissa tapauksissa valvontakomission vaatimuksia ei kuitenkaan täytetty, esimerkiksi Suomen saksalainen seurakunta jätettiin lakkauttamatta.[10] Ilmapuolustusliitto taas purki oma-aloitteisesti toimintansa kevään 1945 aikana ja siirsi tehtävänsä Suomen Ilmailuliitolle.[11]
Kun kommunistit pääsivät valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu Punainen Valpo), SKP alkoi käyttää lakkautusvaatimuksia sisäpoliittisena välineenä.[12] Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset Itsenäisyyden Liitosta ja Ylioppilasoikeistosta; samassa yhteydessä Pekkalan hallituksen enemmistö sen sijaan hylkäsi Valpon esityksen Ilmailuliiton, Reserviupseeriliiton, Suomalaisuuden Liiton ja Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) lakkauttamisesta.[13] Tämän jälkeen valvontakomissio ei enää aktiivisesti tukenut lakkauttamisvaatimuksia, joten niitä ei pantu toimeen.[14] Vielä elo–syyskuussa 1947 SKDL yritti valvontakomission tukemana saada KNL:n ja Radikaalisen Kansanpuolueen lakkautetuiksi, mutta Pariisin rauhansopimuksen voimaan astumisen jälkeen Suomen hallitus ei katsonut enää välttämättömäksi taipua vaatimuksiin.[15] Radikaalisen Kansanpuolueen johtaja Ernesti Hentusta pidettiin tuolloin turvasäilössä noin puolitoista kuukautta.[16]
Luettelo lakkautetuista järjestöistä
Pariisin rauhansopimus
Välirauhansopimuksen korvanneeseen Pariisin rauhansopimukseen sisällytettiin vastaava 8. artikla, jonka mukaan Suomi sitoutui vastaisuudessakin olemaan sallimatta välirauhansopimuksessa kiellettyjen tai vastaavantyyppisten järjestöjen toimintaa. Syyskuussa 1944 annettu niin sanottu "Castrénin asetus" kuitenkin raukesi Pariisin rauhansopimuksen tullessa voimaan, joten sen jälkeen valtioneuvostolla ei enää ollut valtuuksia järjestöjen lakkauttamiseen vaan lakkauttamisten oli tapahduttava yhdistyslain mukaisesti oikeusistuimen päätöksellä.[18] Pariisin rauhansopimuksen perusteella lakkautettiin vielä 1970-luvun lopulla neljä Pekka Siitoimen perustamaa kansallissosialistista järjestöä.
Lähteet
- Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
Viitteet
- ↑ Uola 1999, s. 222.
- ↑ Uola 1999, s. 29.
- ↑ Uola 1999, s. 29, 32–36.
- ↑ Uola 1999, s. 41–43.
- ↑ Uola 1999, s. 44–49.
- ↑ Uola 1999, s. 64–66, 68–74.
- ↑ Uola 1999, s. 76–81.
- ↑ Uola 1999, s. 96–113.
- ↑ Uola 1999, s. 117–119, 126–129, 136–138.
- ↑ Uola 1999, s. 114–115.
- ↑ Uola 1999, s. 131–135.
- ↑ Uola 1999, s. 130, 138.
- ↑ Uola 1999, s. 161–166.
- ↑ Uola 1999, s. 168–169.
- ↑ Uola 1999, s. 197–201.
- ↑ Mikko Uola: Suomalaisen populismin juurilla. Ernesti Hentunen – tasavallan hovinarri, s. 91–94. Turun Yliopiston poliittisen historian tutkimuksia 7. Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1997. ISBN: 951-29-1024-1 / ISSN: 1238-9420.
- ↑ Uola 1999, s. 262–271.
- ↑ Uola 1999, s. 209–212.